Vauvauutisten kertominen

niemja, mäkin sanoisin että kuva 3! kiva idea.
mun ois tarkoitus ottaa omista, miehen ja vauvan kengistä kuva ja laittaa jokaisen kenkien alapuolelle syntymäkuukausi- ja vuosi :) ja laittaa kuva sitten äitienpv-kortin väliin jos nt-ultrassa kaikki ok. että saas nähdä tajuaako vanhemmat kuin nopeasti, viimeistään sitten kun äiti avaa pakettinsa josta löytyy tuo samainen kirja kuin aneskalla :D
 
Meinasin kertoo toiselle tuttavalle tänään raskaudesta. Oltiin kaupassa yhdessä käynässä ja mä tosiaan pakenin välillä hyllyjen väliiin hengittään ja pitään oksennusta. Voi kyllä olla että tajuaakin että oon raskaana.
 
Miul on tosi ristiriitaset tunteet raskaudesta kertomisen kans. Toisaalta tekis miel kertoo jo porukoille, mut ei millään jaksais kuunnella sitä jäkätystä. Sit taas tekis miel kertoo äitienpäivänä ja toisaalta odottaa niin pitkään ennen ku ite näkeevät :grin Viikonloppuna kerroin miun tädille ja hänen perheelle sekä kummiserkulle ja hänen perheelle. Olivat tosi innoissaan kaikki, tuli hyvä mieli siitä :)
 
Me ollaan kyllä jo lörpötelty vähän kaikille. Vielä ois työkaverit ja pomo edessä.
 
Ääk me kerrottiin meidän molempien äideille ja molemmat oli iloisia! Jee :) sanottiin kyllä vielä ettei saa kertoa, me kerrotaan sitten muille ultran jälkeen :)

Ja noista kuvista 4 on paras, siinä on hyvä rajaus ja asettelu. Muissa on vähän turhaa sälää taustalla, tosiaan joku toinen tausta vois olla kivempi. Oliko vaikea saada koira poseeraamaan? :D
 
Niemja ihanat kuvat :)
Käytiin eilen sittarissa ja jossain alekorissa oli pehmolelu tutti ja -pullo parilla eurolla. Tuli mieleen sun kuvat ja naureskelin miehelle et tästä meijänki poikien suuhun ja kuvia räpsimään :D
 
Oli se aika vaikiaa mutta ku tarpeeks oli herkkuja niin onnistui :D

Tassu olipas kiva löytö :D
 
Me ollaan kerrottu kaikille jotka tiesi myös hedelmöityshoidoista eli läheisimmät ystävät,vanhemmat ja sisarukset sekä myös pomo ja kaksi työkaveria. Kaikki ollut hienosti mukana sekä vaikeina hetkinä tsemppaamassa että ilouutisten jakamisessa :) Ja pomo on kyllä ollu loistava kun on pystyny sumplimaan kaikki menot ja hän on ollut aidosti kiinnostunut mun hyvinvoinnista. Mä haluaisin jo lörpötellä kaikille mutta odotetaan nyt sinne nt-ultraan 7.5 asti et kaikki menee hyvin :)
 
Mä totesin tänään etten voi kertoa omille vanhemmille ehkä ikinä!

Äiti ei vaan ole tasapainossa, viinan kanssa läträä ja kaikenlaista hiukan vainoharhaista puhelua tullut viime viikkoina sieltä. Ärsyttää hirveesti!!!

Mutta siinähän sit saa tiedon vasta ku joskus tajuaa ite, en ala ottamaan pahaa mieltä siitä että hän ei hallitse tunteitaan. Ärrrrr!!!! Olis ny jo aikuinen s****na!

Vaikka en lapsen isän kanssa nyt yhdessä olekaan, hänen vanhemmilleen koen ihan helpoksi kertoa ja toivon että voin olla paikalla kun he saa tiedon, vaikka sillon äitienpäivänä. Hyö ilahtuu uutisesta ja onnittelee ja antaa tukensa minullekin, kävi isän kanssa miten vaan.
 
Pii voimia äitin kanssa! Onneks isi ollu jo yli 5v raittiina...
Onneksi oot silti hyvis väleis "ex"appivanhempien kanssa ja saat heiltä tarvitsemaasi tukea :)
 
Mun oli pakko kertoa serkulle, kun tiesin et se ottaa asian realistisesti eikä sekoa ja on kuitenkin iloinen. :D Oli sit vielä pakko nähdä tänään ja annoin sille mulle pieneks jääneitä vaatteita (no ne ei varmaan hetkeen mulle ois sopineetkaan) ja sain siltä isoks jääneitä tilalle, jihuu.

Aikaisemmin pelkäsin hysteeristä reaktiota, mut nyt oon alkanut pelkäämään sitä, et appivanhempia ei vaan kiinnosta yhtään koko asia. Toivoisin tietty, et nekin olis meidän elämässä mukana ja tukis tässä asiassa, vaikka taitaa olla vaan toiveajattelua. Musta on alkanut tuntumaan, että me tuetaan ja autetaan niitä joka asiassa saamatta koskaan mitään takaisin... Sielläkin suunnassa kyl alkoholilla on niin iso osa, et vähän ahdistaakin "mummolana". Onneks omat vanhemmat on selviä ja auttamassa kaikessa.
 
Mies kertoi omille vanhemmilleen ja heti seuraavana päivänä oli miehen äiti käynyt ostamassa vauvalle jotkut kengät.. On eka lapsenlapsi niille, niin oli mummi kuulemma vähän seonnut :grin Täytyy vaan vähän ohjeistaa sitä, että minkä tyyppistä tavaraa halutaan, ettei sieltä tule mitään ihme krääsää. Olettaisin anopin ompelevan vauvalle vaatteita ja se sopii mulle kyllä ihan hyvin, tosin mies oli vähän huolissaan, että minkä kuosista vaatetta sieltä sitten tulee.
 
Me kerrottiin muutamalle hyvälle kaverille, ku tiedettiin että ne on ekat jotka arvaa kuitenkin :D Eilen just oli nt-ultra, jonka jälkeen kierrettiin vanhemmat kuvien kera ja kyllä olivat ilosia. Kaikille kun on ensimmäinen lapsenlapsi. Sisaruksille kerrottiin samalla. Sovittiin, että enää ei kerrota, kukin huomaa millon huomaa ja mummot on sen verran innoissaan tästä ekasta lapsosesta, että ei varmaan mee kauaa kun kaikki tietää :)
 
  • Tykkään
Reaktiot: Pii
Niin ja aattelin että teetän esikoiselle paidan missä lukee isosisko marrakuussa 2015 Ja näin saavat siis tietää
 
Sellanen pulla-meemi ois kyllä hauska ilmoitus kavereille. :D

Ja hei apua, Syys_tuuli, niitä viestejä voi muokata jos unohtu joku juttu. :P
 
Meillä sattui sopivasti esikoisen synttärit nt-ultraa seuraavalle päivälle, niin esiteltiin juhlissa ultrakuva. Sitä ennen tiesi vain muutama hyvä ystävä. Ekassa raskaudessa pidin pidempään salassa, jotenkin pelkäsin enemmän kaikkea. Vaikka pelkään kyllä nytkin, ei kai tästä ikinä pääse eroon...........
Selitimme asiaa myös tulevalle isosiskolle (2v). Nyt hän puhuu koko ajan vauvasta ja osoittelee mun mahaa. Että ehkä ihan hyvä ettei aiemmin puhuttu tästä, ei olis uutinen pysynyt piilossa keneltäkään. :)
 
Muokattu viimeksi:
Nyt sain otettua lopulliset kuvat, sanokaas mikä olis paras mikä lähtee vanhemmille :) pitääs tällä viikolla käydä teettääs ne jo!
 

Liitteet

  • WP_20150427_003.jpg
    WP_20150427_003.jpg
    992 KB · Katsottu: 59
  • WP_20150427_010.jpg
    WP_20150427_010.jpg
    989.9 KB · Katsottu: 56
  • WP_20150427_012.jpg
    WP_20150427_012.jpg
    915.4 KB · Katsottu: 62
Niemja tuo kolmas kuva!! Ihan lemppari! ❤️ Niin suloinen. :)

Muoks. Paitsi että myös toi eka on todella onnistunut, tausta ja kaikki. :) Vaikea valita kun kaikki yhtä ihania. :P
 
Takaisin
Top