Syyskuu!!!

Mä hauduttelin vadelman lehti "teetä" ekassa raskaudessa, ja näin jälkikäteen hokastuna, mul meni tosi nopeeta synnytys ja sit palauduinkin huippuvauhtia, liekkö teellä oli vaikutusta :D vieläkin tuo paketti tuolla kaapissa oli, merkiltään valioravinto, ja oli ihan pelkkää vadelmanlehteä, näyttää semmoselta vihertävältä napanöyhdältä. :) kuuklailin ja on silläkin merkillä aika monessa paikkakunnassa jälleenmyyjiä. täytyykin varmaan ruveta teen keittoon! Kiitti tytöt muistutuksesta, olisi hyvät poppaskonstit jääneet kaapin nurkkaan pölyttymään. :)
 
Huoh... huonosti nukutun yön jälkeen kohta suunnattava pissa- ja painekontrolliin neuvolaan. En tahtonut yöllä löytää hyvää asentoa mitenkään, en tyynyn kanssa tai ilmankaan. Ja erikoista sekin, että vessaan tarvitsi lähteä ensimmäistä kertaa vasta kun isännän kello soi viideltä...No, sen jälkeen en olekaan sitten enää ollenkaan nukkunut, vahdannut vaan kelloa ja koittanut saada ajan kulumaan...

Siivousta olis kai tälle päivälle tiedossa sitten neuvolan jälkeen, isännän lapset tulee taas täksi viikonlopuksi. Nyt voi siis unohtaa synnyttämisen pariksi päiväksi, ja alkaa sunnuntai-iltana odottelemaan uudestaan. Vaikka meidän tuurillahan tämä menee nyt niin, että kun isäntä saa tyttäret tänne meille, niin mulla alkaa supistukset ja koko viikonloppu menee sitten synnärillä.. sanokaa mun sanoneen!
 
Huoh, mulla on niin huijattu fiilis. Ostettii käytetyt rattaat, kuvissa tosi siistit ja puhelimessa myyjä kiva ja kerto paljon. Ei päästy kuitenkaa ite hakemaan, vaan mun isä kävi ne noutamassa. Oltii ihan innoissaa et päästää ulos lenkille ja pah, kun ne rattaat saapu tohon meiän eteisee.. vee ittu sitä hajua. Eihän mun isä tietenkään ollu tajunnu eikä mekään sille neuvoo et haistelee niitä kun vielä ne oli ollu ulkona valmiiks oottamassa. Itkupotkuraivari. :sad001 Pitäs kaikki tehä ite. Näköjää mihinkää ei voi luottaa! Kuin ihmiset myy mitä sattuu, ja toi oli meille iso raha! Teki miel heittää roskii koko rattaat mut ei meiän budjetti semmosta kestä. Nyt noi on sitte purettu pieniin palasii ja oon pessy koneessa kaiken minkä voi ja nyt pitäs vielä loput osat (istuimet) käsin hinkata minkä saa. Ja toivoo et saa kaiken hajun pois. Kopan joutuu varmaa ostaa uuden. Harmittaa. Kirpputoreillaki saa olla niin tarkkana jos jotain ostaa. Esim. kattelin siellä semmosta lämpöpussia innoissani et jee, tää ois halvalla, kunnes huomasin et vetoketju olikin rikki. Eiks niitä rikkinäisii vois oikeesti lemppaa roskii?!
Olihan valitus. Kiitos ja anteeks. Onneks tässä sentää jotain onnistuukin ja ekasta viikosta isäntä töissä aletaa olla jotenkuten selvitty. :) Maaginen kahden viikon ikä lähestyy su, katotaa alkaako huuto.:D
 
Voi, on varmasti inhottavaa, varsinkin kun on oottanu pääsevänsä ulkoileen! :sad001
Ehdottomasti laitat myyjälle palautetta!!

Minäkään en päässyt itse katsomaan omia vaunujamme, koska halusin Gessut ja löysin ne Etelä-Suomesta. Serkku kuitenkin on onneksi niin tarkka likka, että katseli ne täysin joka kulmasta ja sain ne kotiin ehjänä. Siitä huolimatta kyllä pesin joka ikisen piirun niistä, ihan vaan varmuiksi. :) Toivottavasti pääsette ulkoileen pian!
 
Huomenna olis ollut laskettuaika :D aika hullua, kun tytsy on jo 3 viikkoa vanha :) Hih. Just katottiin miehen kanssa kauhulla eilen viimeistä mahakuvaa minkä otin pari päivää ennen lapsivesien menoa että jos olis tää raskaus kestäny laskettuun asti, minkä kokoinen mä olisin nyt? Apua :D Liitin mukaan kuvan teillekin pällisteltäväksi.

Ja jaksamisia kaikille loppukoitokseen, palkinto on mitä parhain ja kaikista maailman välilihaleikkauksista (tätä kohtaloa en toivo kellekään) ja repeämisistä selviää kyllä! Ja miettikää sitä kun ekan kerran vedätte vanhoja (niinkuin joku joskus sanoi "normaalien ihmisten") vaatteita päällenne, sitä ilon määrää. Itse yllätyin kuinka hyvännäköinen olin synnytyksen jäkeen (olin kai luonut jonkun kauhukuvan itsestäni valmiiksi päähäni että olen aivan järkyttävän ruma ja lihava synnytyksen jälkeen). Lisäkiloja toki on kertynyt mutta kyllä ne imetyksellä ja vaunulenkeillä lähtee!
Tsemppiä!
 

Liitteet

  • 022.jpg
    022.jpg
    59.8 KB · Katsottu: 31
Tämä on kyllä nyt täysin purkausviesti! Mies ilmoitti eilen että hänellä on tänään vapaapäivä, että tehdään jotain ihanaa ja mukavaa sitten. No nyt sitten kun alettiin heräillä n.12 aikoihin, mieheni kaveri soitti miehelleni että tulee nyt meille pelaamaan Xboxia... Onpa kiva uutinen kun on ollut hereillä alle 10 min ja makaa vielä tosi väsyneenä sängyssä. Mieheni ei edes kysynyt minulta mitään, ja ihmetteli miksi olen niin kiukkuinen! En muutenkaan heti herätessäni ole mikään päivänsäde, vaan tarvitsen ainakin puolituntia vaan hiljaa möllöttämiseen aamuisin. No nytten nuo sitten pelaavat tuossa sitä saakelin Xboxia, tämäkö nyt on mieheni käsitys siitä ihanasta mukavasta päivästä! :BangHead HUOH! Ja Aikoi illalla mennä katsomaan bändiä tuon kaverinsa kanssa, eli siis kaljoittelua luvassa. Saan TAAS istua illan/yön yksin kotona odottaen ukkoa kotiin! Olen alkuraskaudesta asti ruvennut vihaamaan viikonloppuja! Yleensä istun perjantain tai lauantain yksin kotona, niinkuin muutenkin kyllä istun odottaen miestä kotiin.
 
Ei käy kateeksi Yosa! Onneksi meillä ei ole mitään pelivärkkejä, koska vihaan niitä sydämeni kyllyydestä (juontaa juurensa kauas, kun veljeni oli addikti..). Yksinään töröttämiseen voin samaistua, kun itsekin oon päivät kotosalla koirien kanssa..

Ostettiin talo tuossa alkuvuodesta ja tässä on ollut niin sisä- kuin piharemonttia, ja mies on kätevä käsistään, joten puuhailee onneksi kotosalla. Se varmasti on ollut yksi merkittävä asia perhe-elämään liittyen.

Sano sinun miehelle ihan suoraan, että nyt loppu prkl, all eyes on me! :wink
 
Oon mää sille sanonu. Pää sillä vaan on niin laho ettei millään ymmärrä! Ei se yhtään varmaan edes yritä ymmärrtää mun tunteita, tai ainakin siltä tuntuu! :sad001 Ja sehän olisi ihan kamalaa jos "tossun alle" joutuisi...
 
Pöh, ootapa vain kun saa oman vauvan syliin. Siittä se miehen isyys lähtee ja maailma mullistuu. Loppuu pelaamiset ja baarissa roikkumiset. :)
 
Yosa: en kyllä ymmärrä miehesi käytöstä ollenkaan! Jos hän on luvannut että voitte tehdä jotain kivaa kun hänellä on vapaa päivä niin silloin pitää myös pitää lupauksensa. Olisin syvästi loukkaantunut jos mun mies tekisi samaa mulle. Ja en ymmärrä tätä että miksi miesten pitää mennä juomaan viikonloppuisin kun kaikki mitä heille pitäis olla tärkeintä on kotona. Ymmärrän että joskus haluaa lähteä kavereiden kanssa ulos pitämään hauskaa mut ei joka viikonloppu. Kuulostaa siltä että miehesi ei ymmärrä mikä on tärkeintä; eli sinä ja vauva!
 
sofiaelisabeth olen jo niin puutunut tuohon käytökseen, etten enää edes oikeastaan jaksa sanoa sille mitään. Ja aina kuitenkin sanon, niin herra loukkaantuu(Kun nyt on hänen viimeiset ajat tehdä, käydä, sitä ja tätä)! Ja en ymmärrä miten tuolla on niin vaikea pitää lupauksiaan, en enää edes ota tosissani hänen "lupauksiaan". Ärsyttää. Mutta noh. Sehän menee yleensä niin että jompikumpi pahoittaa mielensä. Jos mies ei pääse baariin niin sitä vittuuntunutta naamaa pitää katsoa koko ilta. Mutta yleensä aina se menee niin että mies lähtee kaljalle kavereiden kanssa ja minä jään yksin kotiin ja olen surullinen.
Tänään toivon vaan että se kävisi vaan sen bändin katsomassa (Kavereiden bändi) ja tulisi kotiin. Mutta vaikka lupaisikin niin, niin tiedän että juo enenpi kun "pari kaljaa". Olisin NIIIIIIIIIIN vihainen jos vaikka synnytys alkaisi ja mies haisisi sitten oluelle! Toivottavasti ei tänään sitten synnytys käynnisty, vaikka olisihan se silti aivan mahtavaa! :D Vielä pe. 13 :)
 
Yosa, toivon todella ihan sunkin puolesta, ettei käynnisty, sillä alkoholin vaikutuksen alaisenahan miehesi ei pääse koko osastolle!
Oon kyllä niin tyytyväinen, kun luen sinun fiiliksiä, että meillä ei oo tuota ongelmaa. Se olis nyt kyllä tähän syssyyn yks niitä asioita, mitä ei todellakaan tarvitsis. Itsekin tässä leipoessa mietiskelin, että olisin aivan järkyttävän vihanen, jos mies _nyt_ päättäis lähteä jonneki kaljotteleen. Ei tulis mitään, ja sais kyllä kuulla kavereita myöten meikäläisen haukkumiset. :D En yleensä oo mikään ämmä, vaan meillä on tasa-arvonen ajatusmaailma siitä, että saa ja pitääkin päästä viihteelle ja tuulettuun, mutta nyt just ei ole sen aika.

Painotapa vielä hänen lähtiessä tänään ulos, että synnärille ei oo kaljankitkusena asiaa.. Soosoo!
 
Saman saarnan sai kuulla viime viikonloppuna. Sanoin että älä juo, et saa tulla synnärille jos käynnistyy synnytys. Joi silti. Sanoin seuraavana päivänä että olen helvetin vihainen enkä ikinä olisi anteeksi antanut jos olisi synnytys käynnistynyt eikä olisi päässyt synnytykseen mukaan. Tuskinpa tänäänkään sanomisistani välittää. On tämä kyllä ihan perseestä! Olen vähän kateellinen telle joilla on ns. "normaali" mies. Teidän ei tarvi ressata ainakaan siitä. Jospa edes tänään uskoisi.
 
Yosa, tuntuu tosi kurjalta sun puolesta :sad001 Toivottavasti asiat muuttuu viimeistään sit kun vauva tulee maailmaan! Voimia :Heartred :Heartred
 
Heippa kaikille! Nyt vasta uskaltauduin kirjottelemaan. Täällä siis ensimmäistä lasta odotteleva 27-vuotias. Raskausviikkoja nyt 40+2 ja alkaa päivät olemaan jo aika pitkiä kun kovasti tekis mieli päästä jo tositoimiin ;D. Raskaus on mennyt itselläni tosi hyvin, närästystä lukuunottamatta. Tsemppiä kaikille synnytykseen ja vauva aikaan!
 
Ei viimeisillään raskaana olevan naisen pitäis istua yksin kotona ja olla surullinen.. Miehen pitäis istua siinä vieressä ja molempien pitäis nauttia viimeisistä hetkistä kun saa vaan olla kahdestaan :Heartred Joten voimia sulle Yosa ja toivottavasti miehesi ymmärtää mikä on tärkeintä viimeistään kun saa pienokaisen syliin :Heartred
 
Sitä minäkin toivon :) Tällä hetkellä mieheni tärkeysjärjestykset on vaan ihan hakoteillä. Kyllä ne varmasti muuttuu.
 
Yosa: ehkä miehesi ei ole vielä ymmärtänyt raskautta ja vauvan tuloa. Ja ei siksi vielä osaa muuttaa käytöstään. Luulen, että monillekin miehille asia konkretisoituu vasta siellä synnytyssalissa. En pitäisi sitä mitenkään mahdottomana, koska itselläkin on vielä välillä vaikeuksia ymmärtää vauvan lähestyvä tuleminen. Toivotaan, että teillä asiat menee parempaan järjestykseen vauvan synnyttyä! :Heartred
 
Yosalle peukut minultakin! Toivottavasti miehesi lapsen syntymän jälkeen reipastuu tämän asian suhteen.

Itsellä on tänään parempi mieli kuin eilen. Sain nukuttua tosi hyvin ja pitkäänkin, nukahdin jo ennen 11 illalla. Toki muutaman kerran piti käydä vessassa, ja aamusta sitten kipaisin syöttämään hevoset ja pissattamaan koirat, mutta senkin jälkeen jatkoin vielä unia. 9 jälkeen sitten herättiin ja noustiin tähän aamuun. Isännän vanhemmat soittelee vuoronperään, toinen illalla toinen aamulla, että joko? Kun siis varuiksi sovittiin että jos lähtö tulee niin tyttäret menee sitten heidän hoitoon. No, ei varmaan tarvii viedä, ei tunnu miltään, taaskaan ja vieläkään,...
 
Takaisin
Top