Hei naiset, luin esikkoa oottaessani tuoreesta brittitutkimuksesta, jonka mukaan paljon kasviksia raskausaikana syöneitten äitien vauvat oppivat puhumaan keskimäärin 4 kuukautta aiemmin kuin verrokkiryhmän vauvat. Tulos oli melko hurja mun mielestä. Muutenkin jo raskausaikana surin valmiiksi sitä, että kestää niin "kauan" ennen kuin voin keskustella oikeesti lapseni kanssa, heh. Aloin jo alkumetreillä popsia salaatteja ja juureksia niin, että tulin niistä ihan riippuvaiseksi. En tiedä oliko juuri tällä vaikutusta, mutta esikko puhui 2-3 sanan lauseita jo 7 kk vanhana. Tosin puhutin vauvasta asti tosi paljon ja varmaan huomaamattani käytin työhöni kuuluvia menetelmiä (en kuitenkaan viittomia yms. koska ne kuului mun mielestä vain työympäristöön). Vauvan ääntäminen oli pehmeää ja nopeaa, sisältö kommentoivaa eikä mitään ekolaliaa. Kun hän sitten opetteli kävelemään, puhe katosi pariksi kuukaudeksi, mutta palasi sitten takaisin.
Oli hauska hetki kun asia tuli kotona esiin. Olin laittanut istumaan opettelevan vauvan tyynyjen varaan pehmeelle matolle lattialle. Koira syöksähti siihen ja vauva ilahtuneena kommentoi koiraa ja sitten yökylään tullutta vierasta, joka löhösi sohvassa. Vieras havahtui: Tuo vauvahan puhuu! Puoliso ja minä ite uskallettiin molemmat vasta silloin sanoa huomanneemme saman asian. Molemmat olimme pelänneet että toinen nauraa ja väittää toisen kuvittelevan omiaan.
Kielitieteilijäthän väittävät, että alle puolivuotiaalla käy kehityksessään pinnassa jakso, jolloin lapsi todella puhuu. Orastavaa taitoa ei kuitenkaan yleensä havaita, niin ohimenevä se on. Sama juttu kun kolmivuotias saattaa lukea epäsanoja ja kuitenkin alkaa opetella varsinaisesti lukemaan parikolme vuotta myöhemmin.