Kriisit, paniikit ja muut huolenaiheet

Täälläkään ei o paino noussut yhtään alotuspainosta, eikä o kyl mahakaan pahemmin kasvanu. Painoa on pikkasen normipainon yli, eli varmaan se vaavi napsii mun mahamakkaroista ravintoa itselleen. Sain 400g lisää painoa, ku söin reilusti suklaata alkuviikolla, mut sekin oli tähän aamuun mennessä kadonnu. Lisää suklaata siis. :grin
 
Mullakaan ei ole paino noussut yhtään, laskenut vaan. En ole kyllä huolissani, kun on kuitenkin ylimääräistä, eikä neuvolassakaan ole asiasta mitenkään huolestuttu :) Nyt on paino kuitenkin pysynyt samassa, vaikka alkuraskaudessa lähtikin 6-7kg. Kyllä se pikkuinen varmasti saa kaiken tarpeellisen, kunhan muistat syödä monipuolisesti ja hyvin :)
 
Mulla oli neuvolapunnituksessa viikoilla 10 ja 18 sama paino sadan gramman tarkkuudella vaikka masu on kuitenkin jo selvästi kasvanut. Kaipa sitä alussa tuli syötyä enemmän kaikenlaista kun yritti hillitä pahoinvointia. Neuvolan täti rauhoitteli että kyllä se siitä vielä nousee :grin Ja kaikillehan sitä ei välttämättä edes kerry paljoa lisää.
 
Heippa!
Onko täällä muita kellä päänsäryt ovat lisääntyneet raskauden myötä? Itsellä särky on lähes päivittäistä eikä panadol auta. Pää kuvattiin tulppien varalta eikä siellä onneksi ollut mitään. Tällä hetkellä rv 17+2. Lääkäreiden mukaan sopii parhaiten jännityspäänsäryn oirekuvaan mutta jumpasta tai hieronnasta ei ole apua. Paineet ovat normaalit. Hermo menee! N. Viikko on ollut pisin aika kun ei särje ja nyt siis särkenyt reippaasti yli kuukauden. Lääkärit kirjoittivat panacodia pahimpiin kipuihin mutta uskallan ottaa sitä vain kaikista pahimpiin, migreenin tyyppisiin kipuihin. Epätoivo meinaa iskeä pelkästä ajatuksesta, että särky loppuisi vasta synnytyksenn jälkeen jos tämä nyt johtuu vain tästä raskaudesta.


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
JP: Mulla on taas vähän toisinpäin. Oon kärsinyt vuosia korkeesta verenpaineesta ja päänsäryistä, mut syke mulla on tosi matala 47-55 yleensä. Lääkkeet ei oo hirveesti auttanut mut raskaus on laskenut paineita jonkin verran ja näin ollen auttanut myös vähentämään särkyjä... I so feel u! Tuossa ei mitään oikein voi tehdä, toivottavasti helpottaa :)

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Sama täällä, mutta Panadol 1 g auttaa, ennen raskautta en ikinä ottanut Panadolia päänsärkyyn. Burana 600 mg olen myös vielä uskaltanut käyttää, mutta varmaan joskus viikon 25 tienoilla lopetan sen kokonaan.
Alkuraskaudessa päänsärkyä oli normaalia vähemmän, nyt enemmän. Huomaan kyllä itsestäni, että iPadin käyttö pahentaa päänsärkyä, pää on paljon etukenossa ja särky johtunee itsellä niskoista. Toisaalta kävely ei auta särkyyn ja joskus alkaa heti aamusta ja pahenee iltaa kohti.
 
Mullakin on ajoittain ollu päänsärkyä, mutta aika paljon pienemmissä mittakaavoissa kuin edellä. Panadoli ja nukkuminen ei meinannu auttaa ja niskojen hierominenkaan ei sanottavasti, vaikka se kyllä muuten tuntuukin hyvältä ja rentouttaa. Sitten päätin kerran keittää päiväkahvit kun päätä särki ja kuinkas sitten kävikään... jossain vaiheessa huomasin että särky oli poissa :)
Olen siis normaalitilassakin vaan sellanen päivällä kahvikupponen tai kaksi -ihminen, mutta ei sitten sen enempää ja nyt raskauden aikana ei oo oikeen maistunu kuin ehkä kylässä kun on sitten ollu jotain herkkua tarjoolla.
 
Päänsärkyä on ollut enemmän kuin normaalisti. Ja särky saattoi alkaa jo yöllä tai heti aamulla kun heräsi ja kestää useamman päivän peräkkäin. Panadol auttoi yllättävän hyvin, se piti vain huomata ottaa riittävän ajoissa. Nyt on onneksi helpottanut, eikä pariin viikkoon ole ollut päässä särkyä ollenkaan.
 
Onko jollain huimausta / pyörtyilyä?
Tänään pelästytti kun oli pyörtyminen lähempänä kuin koskaan, silmissä sumeni ja korvissa surisi ja tuli todella hiki ja huono olo.. Helpotti kun pääsi istumaan.. Aiemminkin on ollut huimausta kun on noussut makuulta seisomaan liian nopeasti niin hetken pyörii päässä.. Mutta tämän päivän kaltaista ei ole ollut.. Vauveli pisti kunnon mylläykset käyntiin samantien tapahtuman jälkeen eikä ole lopettanut vieläkään, mutta se liikkuukin nykyään päivisin todella paljon..

Onko jollain kokemusta asiasta? Ajattelin huomenna neuvolaan soitella josko he voisivat jo ottaa näytteet ja arvot kun ei kertaakaan ole vielä otettu ja 20. viikko alkaa huomenna.. :eek: Josko niissä on jotain pielessä..
 
Mariel minkälaisia verenpaineita sulla on ollut? Mulla verenpaineen alhasuus aiheuttaa huippaamista!

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Ne ovat olleet molemmilla kerroilla, ja yleensäkin lääkärikäynneilläkin, hyvät..
Itse mietin rauta-arvoja, ne kun ovat ennenkin olleet matalalla ja ennen leikkausta määrätty rautakuurille.. Mutta tekeekö se sitten tuollaista..
 
Mua huippaa, kun on niskat niin jumissa :sad001 mutta rauta arvot ehdottomasti voi tehdä tuollaista! Alhaisista arvoista tulee anemia ja se aiheuttaa väsymystä ja erilaisia oireita, mm huimausta!
 
Njuu, mitä noita raudanpuutteet / anemian oireita luin niin juurikin niissä mainittavia päänsärkyä, huimausta, väsymystä, huulten ja ihon kuivumista sekä hiustenlähtöä löytyy..
 
Mulla oli ihan samaa ennen viime neuvolaa. Hb oli laskenut, joten raudalla sain huimaukset pois. Ja mä syön 2 aamiaista joka päivä :)

Sent from my GT-I8190 using Vau Foorumi mobile app
 
Tänään soittelin neuvolaan, ihan siksikin etteivät ole tähän mennessä ottaneet yhtään pissanäytettä eikä mitään.. Kysyin, että mikä voisi näin raskauden puolivälissä aiheuttaa huimaamista, päänsärkyä ja väsymystä.. Sanoi vain että raskausmyrkytys on myöhemmän raskauden vaiva.. ja kysyi onko ollut flunssaa.. ja loppuaika menikin siihen, että hoki vain lähinnä lauseita, en minä oikein sitten tiedä.. en osaa nyt sanoa..

Katsoi milloin viimeksi hemoglobiini otettu ja sanoi, että kuukausi sitten.. Jäin miettimään jälkeen, että ei kyllä omasta mielestäni, kyselemällä ja juttelemalla kun se ei selviä.. ja tarkistinkin asian niin viimeinen verikoekin on ollut kesäkuun lopulla.. o.O Itse sitten kyselin, että voiko rautalisää koittaa ja se sitten oli hänen kantansa, että sitä voi tietysti kokeilla.. o_O
 
On todellinen pettymys kyllä.. Miehelle sanoin jokin aika sitten, että huonoa toimintaa kun ei mitään tehdä mitä pitäisi. Tämä silloin sanoi, että kun ei ole mitään syytä niin jollei tehdä, mutta kyllä tänään myös suuttui kun puhelinkuulumiset kerroin.. Ja kun ajattelee että sama juttu tulee olemaan vauvan kanssa..
 
Mariel, itsellä otettiin Hb 12+0, kun otettiin muutenkin verikokeita. Sormenpäästä kun ei meillä oteta, niin on joka kerta labrakeikka. Taisi olla vielä n. 140, mikä on itselle normaaliarvo. Viime neuvolassa todettiin, että otetaanpa sokerirasitukselle yhteydessä Hb taas, eli tulee ehkä hoidettua viikoilla 22-24. Toisaalta voisin varata ajan nopeamminkin laboratorioon, jo ensi viikoksi (viikko 21) jos aikoja vain on jäljellä.

Mutta enpä kärsimään hankalasta huimauksesta tm.

Nopeassa ylösnousussa tuleva huimaus kuulostaa nyt omaan korvaan siltä, että sekä Hb voi olla alhainen että se verenpaine ei ehdi mukaan, todennäköisimmin molemmat vaikuttavat. Happi ei silloin riitä aivoille heti ylösnousussa jälkeen.

Itsellä pyörrytystä, mustia täpliä näkökentässä ja pahaa oloa ollut erityisesti, kun olen ollut kyykyssä (jalkojen isot suonet painuvat kiinni) ja nousen ylös (hetkellisesti verenpaine laskee ylösnousussa + isot suonet täyttyvät verestä -> päähän ei riitä verta).

Joskus verenpainetta voi mitata istuen ja heti seisomaannousun jälkeen kun on hetken ensin istunut. Yleensä paineet tippuvat vähän, ja huimausta saattaa tulla. Jos ne tippuu todella alhaisiksi, niin takuulla huimaa.

Pyytäisin Hb-kontrollia varoiksi, ainakin varmistuisi että tarviiko sitä rautaa syödä.
 
Juuri perjantaina neuvolassa kerroin kuinka verenpaineet laski yhtäkkiä viikolla 18 ja huimasi useampana päivänä niin että meinasin pyörtyä. Tämä on kuulemma yleistä juuri tuohon aikaan, eli viikkojen 18-20 paikkeilla. Verenpaineet laskevat hetkellisesti kunnes lähtevät taas nousuun. Minulla meni nuo huimaukset ohi parissa viikossa ja nyt yläpaine oli jo 125 (rv 22+1 oli neuvolapäivänä).

Hemoglobiinia ei mitata välttämättä joka kerta jos ei ole mitään oireita. Kun tätäkin ihmettelin että viimeksi ei mitattu.
 
Takaisin
Top