Kriisit, paniikit ja muut huolenaiheet

taas stressiä.. Oliko enterorokko vaarallinen raskaana oleville? Nyt töissä sitä liikkeellä :sad001
 
Enterovirukset

Enterorokko on yleensä coxsackie A -viruksen tai enterovirus (echovirus) 71:n aiheuttama tauti, jonka oireisiin kuuluvat kuumeilu ja rakkulainen ihottuma käsissä, jaloissa ja suun limakalvolla. Sitä kutsuttiinkin ”ihmisen suu- ja sorkkataudiksi”, nykyisin ”käsi-, jalka- ja suutaudiksi”. Enterorokkoa esiintyy pieninä epidemioina yleensä loppukesällä ja syksyllä. Tauti on useimmiten lieväoireinen ja paranee noin viikon kuluessa. Äidin enterovirustulehduksen yhteydessä virukset voivat läpäistä istukan. Raskauden aikana sairastettu enterovirus 71 -tulehdus lisää keskenmenoja ja ennenaikaisia synnytyksiä ja voi mahdollisesti aiheuttaa sikiön menehtymisen kohdussa.

Vaikka coxsackie B -virukset eivät aiheuta rokkotautia, ne ovat sikiön ja vastasyntyneen kannalta merkittäviä viruksia. Coxsackie B -virukset ovat sydänhakuisia ja aiheuttavat mm. myokardiitteja. Sikiöaikaisella coxsackie B -tulehduksella saattaa olla yhteyttä myös synnynnäisiin sydänvikoihin. Lisäksi synnynnäisen coxsackie B -tulehduksen on epäilty lisäävään geneettisesti alttiiden lasten sairastumista tyypin 1 diabetekseen, mutta viimeaikaisten suomalaisten tutkimusten mukaan tällä on merkitystä todennäköisesti vain yksittäisissä tapauksissa. Vastasyntynyt voi saada enterovirustulehduksen jo kohdussa äidin loppuraskaudessa sairastaman infektion seurauksena, kontaminaationa synnytyskanavasta tai äidin tai hoitohenkilökunnan nielueritteistä. Vastasyntyneen enterovirustulehduksen taudinkuva vaihtelee lievästä kuumetaudista neonataaliherpekseen verrattavaan vaikeaan yleistyneeseen infektioon, johon kuuluu esim. iho-oireita, myokardiitti ja hepatiitti ja johon liittyy merkittävä kuolleisuus. Valtaosalla vastasyntyneistä tauti on kuitenkin lievä ja paranee muutamien päivien sisällä. Keskosuus lisää riskiä sairastua vaikeaan tautiin.

Itse olisin kyllä varuillani, mutta kysyisin vielä mitä mieltä hoitaja tai lääkäri on.
 
luin tuon saman netistä. Sitten taas löytyi osasta linkeistä ettei olis vaarallinen. Eihän nyt töistäkään tämän takia varmaan voi pois jäädä :sad001 kyllä taas huolettaa.. Toivottavasti turhaan. Huolellista hygieniaa vaan. Entero kuulema tarttuu viikkoja vielä sairastamisen ja oireiden lievenemisen jälkeenkin.
 
Sillä itse kysyisin neuvolasta tai hoitajalta/lääkäriltä mitä mieltä on asiasta, kun ei nettii voi aina luottaa. :) toivotaan, että ei tartu ja ettei olisi vaarallinen. Kaveri oli kyllä sitä mieltä, et on vaarallinen sikiölle. Oli täss käymäs ni kysyin ohimennen. Onneksi en itse ole töissä. Sain kyllä silti oireettoman angiinan, mikä oli outoo. Ei kuumetta ei kurkkukipua, mut niin vetämätön olo.
 
Muokattu viimeksi:
Enterorokko on vaarallinen keskenmenoriskin takia lähinnä tietyillä viikoilla, olisko ollu 14-18, eli te tammikuiset olette sen suurimman riskiajan ohittaneet jo...
 
Meillä kaikki lapset sairasti enterorokon kolme viikkoa sitten. Oli paha kaikilla ja pelkäsin kovasti, että tarttuuko se mulle, muttei tarttunut. Nyt siitä on niin kauan aikaa, että ei enään vaaraa. Onneks!
Neuvolassa viime viikolla kerroin hoitajalle ja se tuumas et ei olisi enää näillä viikoilla vaarallinen, vaikka se tarttuiskin.... en hoksannut kysyä millä viikoilla sit on! Mut varmaan jotenkin noin miten BabyBlues arveli!
 
Enterorokkoa voi sairastaa oireettomastikin, mutta itse en ole huolissani tavanomaisista taudeista. Eihän esim. Terveydenhuoltohenkilökunta, apteekkihenkilökunta tai kaupan työntekijät voisi olla asiakastyössä lainkaan raskaana ollessaan, jos riski olisi merkittävä.
 
Meillä tyttö sairasti nyt syksyllä enterorokon. Ei tarttunut mulle. Neuvolasta vielä varmistin ja sanottiin, että ei ole vaarallinen sikiölle (millään viikoilla). Vihurirokko (ja parvorokkokin muistaakseni) taas on vaarallinen sikiölle erityisesti ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana.
 
Niin ja siis täällä kans todella paljon enterorokkoa liikkeellä. Hyvä käsihygienia on kaiken a ja o. Minä altistun töissä kaikenmaailma pöpöille ja pieni lapsi hoitaa kyllä vielä oman osuutensa tässä asiassa. En ole myöskään huolissani näistä tavallisista taudeista.
 
neuvolasta varmistettu ja enterorokko ei ole vaaraksi :) kyllä helpotti! On tämä kun nykyään huolehtii ihan kaikesta.
 
Meillä eilen sairastu toinen lapsi vesirokkoon. Mulla alotettiin taas siihen estolääkitys ko en ole sitä sairastanu. Vesirokkokaan ei onneks ole enää sikiölle vaaralinen näillä viikoilla, mutta äidille on.
 
Enteroviruksia on montaa eri 'ärhäkkyystasoa', ja ne lievemmät tuskin on vaaraksi, mutta niillä tietyillä aikaisilla viikoilla enterorokon voimakkaampi versio aiheuttaa ikävä kyllä keskenmenoja. Ehkä neuvolantäti halusi olla pelottelematta tai ei oikein tiennyt...
 
Joo aikaisilla viikoilla voikin keskenmenoja aiheuttaa. Parasta vaan olla stressaamatta, stressaantuneena heikkenee vastustuskykykin :D
 
Nyt kun näistä tarttuvista viruksista on puhetta niin onko jollakulla tietoa cmv (cytomegalo) viruksesta? Meillä kun on perheessä lapsi joka on todella pahasti vammainen viruksesta johtuen niin testautin viruksen heti kun ensimmäisessä ultrassa oli todettu, että vauvanalku on todella olemassa. Tulos oli, ettei minulla ole eikä ole koskaan ollutkaan virusta, joten ei vasta-aineitakaan.. Lääkärin ohjeistus oli, että tulee pysyä kaukana tartuttajasta, eli tästä lapsesta.
Eipä muutenkaan ole hänen kanssaan tullut oltua, joten olin melko varma ettei virusta itseltäni löydy..

Netistä luin, että ennen 16. raskausviikkoa saatu virus on kaikkein vaarallisin sikiölle, tai siis ajankohta saada se on kaikkein vaarallisin kehittymättömyyden kannalta ja virus voisi vammauttaa pahasti. Tämä aika on onneksi jo kauan sitten ohitettu ja rakenneultrassa kaikki oli mallillaan ja kokokin aina ollut hyvä, mutta miten jatkossa??
Tähän saakka on mennyt niin, ettei tämän lapsen kanssa ole samassa paikassa joutunut olemaan, mutta nyt olisi isänpäivät tiedossa ja mietityttää uskaltaako sitä tämän perheen kanssa kahville saman katon alle.. Tänään tosin luin, että sikiöaikana ja ennen kahden vuoden ikää sairastunut lapsi levittää virusta seuraavat kaksi vuotta ja tämä täyttää Tammikuussa 3 v ja sai sen sikiöaikana.. Joten hän ei välttämättä tätä enää edes tartuta, mutta mihin sitä nyt sitten luottaa, kun tuntuu, että viruksesta on niin vähän tietoa, vaikka on niin yleinen..
 
Olisko Mariel mahdollista että käytte sen perheen kanssa eri aikaan isänpäivä kahvilla? Jos pääsisitte ennen kuin se perhe tulee? Itse en ole minkään tason panikoija bakteerien ja tautien suhteen, mutta tuossa ehkä olisin aika varovainen. Vaikkei ko.viruksesta mitään tietoa olekaan... Aika pieni hinta omasta mielenrauhasta jos kahvittelee eri aikoina ja toisaalta aika iso hinta kahvittelulle jos vaikka vielä tarttuiskin... Voisin kuvitella, ettei kukaan loukkaanu jos haluutte käydä eri aikaan kahvilla kun kaikki tietää tilanteen!?
 
On se mahdollista ja varmaan pitääkin niin tehdä.. Tähän asti olen pitänyt muutaman päivän vierailutaukoakin kun olen tiennyt, että tämä perhe on käynyt kyläilemässä, vanhempien luona siis.. Tämä viruksen kantaja kun kuolaa taukoamatta ja joka paikkaan kun ei toimi mikään normaali ihmisen toiminta, mm. tuo nieleminen, kunnolla.. Ja kuolahan se on, josta se helpoiten tarttuu.. En kanssa muiden pöpöjen suhteen ole kovin hysteerinen ja ennemmin sitä mieltä, että jotkut ovat vain hyvästä vastustuskyvyn kannalta, mutta tässä on kyse niin suuresta asiasta, että olen antanut luvan itselleni olla jopa ylivarovainen.. Kun vain olisi enemmän tietoa koko viruksesta jossain..
 
Mulle ainakin lääkäri sano vesirokkoasiassa että nyt kun on 30 raskausviikko menossa niin voi olla huoletta vauvan puolesta, koska vaikka istukan läpi meneekin nyt esim. tämä vesirokko paremmin kun raskausviikoilla 20 tai ennemmin niin riski että vauvalle tulis jotain on olematon koska näillä viikoilla vauvan hermosto ynnä muut on jo niin kehittyneitä ja sulkeutuneita että vaikka virus läpäiseekin istukan paremmin mitä myöhäsempi r.viikko on niin sitä valmiimpi vauva tavallaan on.
 
Sain rakenneultrassa tällaisen lapun, jonka mukaan tämä CMV olisi hyvin yleinen, eikä moni edes tiedä sitä sairastaneensa - muistelen että oireet on käytännössä flunssan kaltaisia. Sikiöillä riski saada tartunta on hyvin pieni, ja suurin osa sikiöaikana sairastuneistakin on oireettomia, eikä mitään haittoja ole. Toki on sitten se epäonnekkaiden osuus, joille tulee vakavampia seurauksia kuin nuo kuulovauriot.

Ehkä nämä tutkijat olisi Suomessa paras taho vastaamaan, onko enää tuon ikäisellä lapsella tartuntariskiä, tai jos viruksen saa, niin voiko vielä aiheuttaa kehitysvaurioita lapselle. Uskalsin tämän nyt laittaa jakoon, kun nähtävästi ainakin HUS:n alueella ei ole rajattu ketään raskautunutta tutkimuksen ulkopuolelle.

WP_20141028_002.jpg
 
En osaa sanoa, mitä ite tekisin cmv-tilanteessa. Pitäisin kyllä epätodennäköisenä, kun sanotaan, että sikiö tai vastasyntyneenä tartunnan saanut voi tarttua jopa 2 vuotta ja jos lapsi kerran on jo 3-vuotias. Eikö tässäkin tapauksessa se alkuraskaudessa sairastettu infektio ole nimenomaan se sikiön kehityshöiriöihin mahd. johtava? Toisaalta en tiedä, kannattaako ottaa turhaa riskiä, jos sen voi helposti välttää. Ehkäpä kysyisin itse neuvolasta asiaa.

Enterorokko on yleensä Coxsackie A -nimisen enteroviruksen aiheuttama tauti. Tämä virus aiheuttaa erityyppisiä oireita eri ihmisillä eli toisilla tämä kuume- ja rakkulatauti esiintyy rajumpana ja toisilla vähäoireisena. Ja tämä on siis se yleinen (lasten)tauti, joka jyllää nyt. Sitten on toki myös coxsackie B -enterovirus, joka ei oirehdi käsittääkseni samalla tavoin ja tämä viirustyyppi saattaa aiheuttaa vastasyntyneelle vaikean infektion (valtaosalla kuitenkin lievä). Ko. viruksella epäillään olevan yhteys yksittäistapauksissa mm. nuoruusiän diabeteksen synnyssä. Raskauden aikana sairastettu enterovirus 71 -tulehdus (B-virustyyppi) lisää keskenmenoja ja ennenaikaisia synnytyksiä ja saattaa aiheuttaa sikiön menehtymisen kohdussa. Että näin ollen minusta neuvoloissa eivät osoita tietämättömyyttään, eikä kyse ole siitäkään, etteivät vaan halua pelotella, vaan kyse on tässä nyt jylläävässä taudissa viruksesta, joka ei ole sikiölle vaarallinen eli minusta voi ihan huoletta luottaa neuvolan ohjeistukseen tässäkin.
 
Muokattu viimeksi:
En oikein tiedä mitä mieltä pitäisi olla tuon cmv:n tiedottamisen suhteen.. Kyse on todella niinkuin "flunssaviruksesta", jonka voi saada vaikka kaupassa.. Yleisesti kehitysvammaiset (ne jotka viruksen takia vammautuneet) tartuttavat sitä sekä 1-3 vuotiailla lapsilla yleinen, tästä syystä jossain ainakin luki ohjeistusta, ettei pidä tuon ikäisen lapsen kanssa samalla lusikalla odottavan äidin syödä.. Aikuisistahan tuon viruksen on tietämättään sairastanut valtaosa.. Olikohan prosenttilukema 70-80 %, suuri kuitenkin.. Ja yleisesti tuon viruksen saanti ensimmäistä kertaa juuri tuon ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana oli hyvin pieni, mutta sen saadessaan ensimmäistä kertaa alkuraskaudessa oli 40-50% sikiövaurioriski. Tällaisen luin joltain sivusta tänään.. Joten ehkä tuon yleisyyden ja toisaalta pienen tartuntamahdollisuuden vuoksi asiasta ei nosteta mitään hysteriaa..

Itselläni kuitenkin on nyt toisin, kun on tämä pahasti vammautunut lapsi perheessä ja kun hän on niin vähän yli tuon parin vuoden, joka netin mukaan tartunta-aika on.. Neuvolassa eivät tienneet kyseisestä viruksesta oikein mitään, terveyskeskuslääkärin ohje oli vain välttää tätä viruksen kantajaa.. Mutta kuinka kauan?? o_O Tiedän, että nyt ei ole enää oikein minkäänlaista kehitysvamman riskiä, kun omalla on jo näillä viikoilla kaikki elimet sekä aivot yms kehittyneet, joten virus ei voi näiden kehitystä enää niinkään häiritä, mutta mietityttää onkohan vielä näkö- ja kuulohäiriön tms riskiä..
 
Takaisin
Top