Toivotaan Iem parasta! Jaksamista tähän päivään :)
Tuolla Hemuli80 kertoi ikävästä tapauksestaan aiemmin, niin täällä on koettu sama tilanne keväällä. Meillä oli vk 12 ultra tulossa seuraavana päivänä ja lääkärissä ollessä ei löytynytkään sydänääniä. Ajattelin, kun lääkäri sanoi, että ei ole paras etsimään niitä, että kyllä ne sieltä löytyy mutta kolme kertaa saman päivän aikana sydänääniä etsiessä vihdoin katsottiin ultralla. Minulla oli ollut viikon rusehtavaa niukkaa vuotoa, mutta neuvolasta sanoivat että ei siitä kannata murehtia. Raskausoireet, raskaushormooni, hieman (tosin nyt tunnustellessa selvästi silloin pienempi) turvonnut alavatsa, kaikki viittasi siihen ettei mitään ongelmaa ole. Todellisuudessa sieltä löytyi ehkä viikkoa 4 vastaava murunen, eikä tietoakaan sykkeestä. Kyllä se romutti hetkellisesti, mutta pääsin onneksi kaavintaan kun lääkkeellinen tyhjennys ei kerrasta onnistunut. Ja onneksi tosiaan kaavittiinkin, sillä tulehdus kohdussa oli jo aluillaan.
Se oli aika iso yllätys miten yleisiä tuulimunat muun muassa ovat. Mutta itse järkeilin asian jo silloin niin, että kyllä siellä vahvat pärjäisivät. Ajattelin että luonto hoitaa oman osuutensa.
Kuusi viikkoa kaavinnan jälkeen teimme tämän plussan mitä nyt odotetaan. Nyt pitäisi kaiken olla ihan mallillaan :)
Tsemppiä Hemulillekin tulevaan, jos satut näitä käydä vielä lukemassa :)