Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
me käytiin tosiaan pikaisesti lähikaupassa iltapäivällä. Vauva nukkui koko reissun, ja jatkoi vielä tunnin verran unia kun kotiin päästiin. Isä oli ylpeä vaunuja työnnellessään. 
ensimmäistä kertaa tosiaan kirjoittelen täällä vaikka olenkin tätä ketjua jo kesästä seuraillut.En ois kyllä arvannut että musta tulee tälläinen pelokas äitiNyt kyttään vauvan hengitystä joka vaihtelee kokoajan ja on mun mielestä huolestuttavaa. Vauva esimerkiki imiessä läähättää, välillä haukkoo henkeä niin että sisäänhengittäessä kuuluu vinkunaa, nukkuessaan 'havahtuu' ja ottaa 3-4nopeaa henkäystä (tätä ei onneksi edellä hengityskatkos)..
Kaikkea tätä on siis tehnyt synnäriltä asti ja siellä sanottiin että normaalia, neuvolan täti sanoi kotikäynnillä että normaalia, mutta en tahdo uskoa.. Maanantaina neuvola ja uusi neuvolatäti, mietittiin että kuvataan puhelimella ja näytetään neuvolassa kun on niin vaikea koittaa selittää.
Pelottaa myös että satutan vauvaa kun nostelen sitä, varsinkin kun nostaa kainaloiden alta, niin ihan kun oisin joskus kuullut pienen naksahduksenkin![]()
Mulle on aina sanottu et nukuta kyljellään ja niin oon tehnykkin.. rauhottuukin jotenki paremmin niin :) me ollaan tää yö pienen kans sairaalas kun biliarvot liian kovat.. toivotaa et huome pääsis kotio.
Meillä nousi kans bilit, minkä takia jouduttiin ekaks viivytteleen kotiutumista sairaalassa, sitten päivittäiseen labraseurantaan kotoa käsin, sitten kotivalohoitoon ja sit takas sairaalaan, jossa arvot alkoivat lopulta laskea, kun tuputtamalla tuputin maksimit maitoa joka imetyksellä (vähintään 3 h:n välein). Piti vauvan korvalehteä kutitella rinnalla ym., ettei nukahtanu ennen kuin oli 80 g tisutellut. Toivottavasti pääsette helpommalla..
Mutta ilmeisesti se kylkiasento on yhtä hyvä, kunhan vauva ei pääse kierähtämään mahalleen. Me ollaan aina nukutettu selälleen silloin kun nukutetaan sänkyyn, mutta päivällä esim. sohvalla ollaan valvottuna annettu nukkua siinä asennossa mihin nukahtaa.