Vauvakuume vaikka ei yritystä

[pilvikirsikka]

Komppaan edellisiä! Ei siitä väsymyksestä pääse koskaan eroon, mutta se muuttuu ja siihen tottuu. Ihminen on sopeutuvainen! En minä koe olevani väsynyt tämän katraan kanssa, kun tähän on itsekin kasvanut, mutta joku ulkopuolinen olisi helisemässä jos yhtäkkiä joutuisi tähän kyllähän sitä välillä on hetkiä kun meno on melkoista ja tosiaan toivoisi että lapsissa olisi virtakytkin mutta lapsista on niin paljon seuraa ja apua toisilleen. Eilenkin katselin tippa linssissä, kun 6v, 4v ja 2v keinui yhdessä voimistelurenkaissa tai käyvät halimassa ja silittämässä vauvaa. Näitä hetkiä muistellaan sitten vanhana

 

[jemuli]

Mulla on ollut vauvakuume jo aikalailla vuoden ajan, siitä asti kun esikoinen syntyi. Mies vaan tuntuu olevan sitä mieltä, ettei meille tule lisää lapsia. Etenkin vauvavuoden alussa oli tosi ehdoton sen suhteen, ja kovasti odottaa että meidän esikoinen kasvaisi. ”Onneksi” meillä on vielä useampi hedelmällinen vuosi edessä ettei sen puolesta kiire, ja en välttämättä haluaisi alle 2v ikäerolla lapsia muutenkaan. Joku 3-4v vois olla sopiva ikäero. Mua vaan pelottaa, ettei mies muuta mieltään. On mullakin hetkiä, kun oon sitä mieltä että yksi riittää, mutta haluaisin vielä kerran kokea sen pikkuvauva-ajan Se eka vuosi menee niin nopeasti!

Tämä on kirjoitettu kuin omasta suustani. Mies oli esikoisen jälkeen aivan ehdoton ettei lisää tule ja odottanut vain että "helpottaa" kun lapsi kasvaa. Kuumeillut olen jo sen 3 vuotta mutta vielä ei suurta muutosta miehen ajatusten suhteen ole tapahtunut vaikka vuosiakin jo vierinyt. Tällä hetkellä tuntuu että olisiko helpompi jo "luovuttaa" ajatuksesta että koskaan tulisi toista kun kiusata itseä ajatuksella mitä jos.

 

[Olive]

Tämä on kirjoitettu kuin omasta suustani. Mies oli esikoisen jälkeen aivan ehdoton ettei lisää tule ja odottanut vain että "helpottaa" kun lapsi kasvaa. Kuumeillut olen jo sen 3 vuotta mutta vielä ei suurta muutosta miehen ajatusten suhteen ole tapahtunut vaikka vuosiakin jo vierinyt. Tällä hetkellä tuntuu että olisiko helpompi jo "luovuttaa" ajatuksesta että koskaan tulisi toista kun kiusata itseä ajatuksella mitä jos.

Oon pahoillani Mä en oikein vielä tiedä, et oonko sinut sen kanssa ettei toista tulisi, mutten aio vielä tehdä mitään päätöksiä tämän suhteen.

 

[Olive]

Oon pahoillani Mä en oikein vielä tiedä, et oonko sinut sen kanssa ettei toista tulisi, mutten aio vielä tehdä mitään päätöksiä tämän suhteen.

Just yks päivä mietin että en tiedä jaksaisinko kuitenkaan toista. Ja sit toisaalta ei mulla oo sellainen ”tyhjä” olo et perhe ei ois kokonainen, mut en mä osaa sanoa onko mulla sellainenkaan olo että perhe ois vajaa?

Kuitenkin ihan kamala ikävä esikoisen vauva-aikaa (nyt 1v 3kk), just katsoin jotain kuvia ja videoita viime kesältä ja voi mikä ikävä tulikaan, alkoi ihan itkettää kun toinen on niin ihana pieni pötkylä, joka jo höpisee ja naureskelee Olis vaan ihana kokea se vielä uudestaan, vaikka varmasti olis erilainen vauva-aika kun ei olis enää ainoa lapsi.

Mut koska oon vielä selkeästi itsekin epävarma asioista, en viitsisi edes tehdä mitään ”päätöksiä” parisuhteen osalta.

 

[jemuli]

Just yks päivä mietin että en tiedä jaksaisinko kuitenkaan toista. Ja sit toisaalta ei mulla oo sellainen ”tyhjä” olo et perhe ei ois kokonainen, mut en mä osaa sanoa onko mulla sellainenkaan olo että perhe ois vajaa?

Kuitenkin ihan kamala ikävä esikoisen vauva-aikaa (nyt 1v 3kk), just katsoin jotain kuvia ja videoita viime kesältä ja voi mikä ikävä tulikaan, alkoi ihan itkettää kun toinen on niin ihana pieni pötkylä, joka jo höpisee ja naureskelee Olis vaan ihana kokea se vielä uudestaan, vaikka varmasti olis erilainen vauva-aika kun ei olis enää ainoa lapsi.

Mut koska oon vielä selkeästi itsekin epävarma asioista, en viitsisi edes tehdä mitään ”päätöksiä” parisuhteen osalta.

No sehän se on. Minäkin kaiholla katson vauva ajan kuvia ja tuntuu että niistä on jo ikuisuus :D
Tiedän kuitenkin että suhteemme pysyy tuli sitten toista lasta tai ei. Itselläkin ajoittain epävarmuuttaa toisinaan.
Olen silti ikuisesti kiitollinen esikoisestani

 

[Pingviiniemo]

Meillä on nyt kaksi ihanaa erityislasta ja vauvahaaveita on siirrettävä, sillä heidän tarpeensa ovat kasvaneet ja käytökseen liittyy pitkäkestoisia kiukkukohtauksia. Nyt on kuntoutus alkamassa kuopukselle ja terapiat, päikyt sun muut, niin pitää ajatella järjellä,

Ollaan kyllä varmoja että kun asiat tasaantuu, niin vielä haluttaisiin yksi kullannuppu, mutta nyt on lasten etu, ettei tähän hetkeen tule enempää.

Mit ihana kun haaveita ei tarvi haudata. Pitää vaan kattoa miten asiat etenee…


Meille on suunnitteilla myös kotihoidontuen kuntalisä kotikuntaan, mikä helpottaisi taloudellisesti jos vielä yksi suotaisiin.

Vaikka nyt on alkanut olla raskaampaa, niin en haluaisi että mun lapset ois mitään muuta kuin sitä mitä ovat. Valtavan kiitollinen heistä kaikkine haasteineen ja erityisyys on meidän kohdalla tuonut heihin paljon myös ihania uusia piirteitä, mitä ei ehkä ihan perinteisellä tavalla ajattelevissa lapsissa ole.

 

[Selah]

Mulla on mieluumminkin krooninen lapsikuume. Olen aina halunnut "kymmenen lasta" mutta adoptoituna. Nyt kun mietin adoptioprosessiin hakeutumista uudelleen kun nykyinen täyttää vuoden niin ajatus tuntuu ihan järkyttävän raskaalta. Adoptioon oltiin valmistauduttu joku 10 vuotta ja se ei vieläkään onnistunut. Tämä nyytti oli sylissä alle vuosi päätöksestä ja kukaan ei tullut kyselemään ollaanko käsitelty elämän traumoja, käyty kalliita kursseja tai mikä on loppuelämän suunnitelma, eli todella helppoa. Iski kauhea kriisi siitä, että mitkä ne meidän periaatteet perheen rakentamiselle olikaan Miten olisi vaan helppous ja uusi vauva.

 

[Helmiina22]

Meillä on ollut haaveissa pienellä ikäerolla lapset, mutta ensimmäisen vauvavuosi on ollut toistaiseksi todella raskas allergioiden ym. takia. Nyt on vähän alkanut helpottaa ja sitä toivoisi että jos toinen vauva olisikin helpompi, mutta kun ei voi tietää. Eihän se nyt toki maailmanloppu olisi, jos hetken odottaisi ja ikäero tulisikin vähän suuremmaksi. Antaisi oman pään toipua siitä alun kuormituksesta.

 

[Aaltokukka]

Mulla on mieluumminkin krooninen lapsikuume. Olen aina halunnut "kymmenen lasta" mutta adoptoituna. Nyt kun mietin adoptioprosessiin hakeutumista uudelleen kun nykyinen täyttää vuoden niin ajatus tuntuu ihan järkyttävän raskaalta. Adoptioon oltiin valmistauduttu joku 10 vuotta ja se ei vieläkään onnistunut. Tämä nyytti oli sylissä alle vuosi päätöksestä ja kukaan ei tullut kyselemään ollaanko käsitelty elämän traumoja, käyty kalliita kursseja tai mikä on loppuelämän suunnitelma, eli todella helppoa. Iski kauhea kriisi siitä, että mitkä ne meidän periaatteet perheen rakentamiselle olikaan Miten olisi vaan helppous ja uusi vauva.

Tuo lapsi /vauvakuume on vain hankala vaiva. Eikä siihen taida olla yhtä oikeaa ja pätevää helpotuskeinoa olemassa.
Mä oon sivusta seurannut ystäväperheen Suomi adoptioprosessia varmaan jo yli 10v. Rouvan kohtu poistettu yli 20v sittenhän syövän johdosta. En ole edes uskaltanut kysyä niitä euroja mitä heillä on siihen mennyt ja kaikki se aika... ilman tulosta. Ovat "erehtyneet" näiden vuosien aikana mm rakentamaan talon, jonka aikana prosessi pysähtyi kunnes asunto oli todettu maksullisella lausunnolla mahd lapselle sopivaksi asunnoksi. Nyt vasta kertoivat luvuista miten paljon jonossa on perheitä lasta odottamassa ja kuinka vähän lapsia vuosittain päätyy adoptoitaviksi... Harmittaa heidän puolestaan tuo ä ison haaveen ja onnistumisen aivan pienenpieni todennäisyys. Ihmettelen sitä sitkeyttä miten ovat jaksaneet... Ja silti he jaksavat iloita mun taaperosta kuten kaikkien muidenkin tuttaviensa luomulapsista. Toivotaan että teidän oma lapsilukunne täyttyisi konstilla tai kolmannella.

 

[Bella Swan]

Aina löydän itseni täältä. Vauvakuume ollut 4 ja puoli vuotta, mutta koskaan ei ole hyvä hetki. Järki sanoo, että katastrofi olisi kolmas lapsi. Sydän sanoo että haluan. Puolison mielestä myös peruuttamaton katastrofi olisi.

 

[Miitu]

Minäkin voisin tänne tulla pulisemaan.

Parhaillaan odotin tässä meidän neljättä (virallisesti kylläkin 5. raskaus), joka kuitenkin tuomittiin tuulimunaksi ja raskauden keskeytys parhaillaan meneillään.

Välillä on niin hankala erottaa kuumeileeko sitä vain pilvilinnojen takia (kaikki mitä raskaushehkuun & vauvaan kuuluu) vai onko aidosti halu ryhtyä taas 100 lasissa kaikkeen siihen mitä raskaus & vauva-aika voi parhaillaan, mutta myös pahimmillaan tuoda.

Me otetaan nyt ainenkin jonkunlainen aikalisä tämän keskenmenon jälkeen miettiäksemme meidän elämää & perhettä sekä sitä, mitä me tulevaisuudelta halutaan.
Kuitenkin näitä ajatuksia olisi kiva käydä lävitse muiden kanssa joilla vähän sama tilanne. Että tietynlainen kaipuu on mutta ajankohta syystä tai toisesta väärä.

 

[pilvikirsikka]

Minä niin tiedän nuo ajatukset! Mulla oli viime keväänä myös keskenmeno ja silloin kelasin samoja noita samoja juttuja, että haluanko oikeasti sen vauvan vai haluanko vain olla raskaana ja synnyttää :D no vauva siitä kuitenkin syntyi seuraavana keväänä eli nyt maaliskuussa ja kyllä olikin ihana raskaus ja vielä ihanampi synnytys! Eikä vauvassakaan valittamista ole, hän on ehkä helpoin vauva mitä on meillä ollut

Nyt sitten vauveli tulee kohta 4kk ja pieniä vaatteita pitäisi siivota kaapista pois. Raskausaikana puhuttiin, että hän olkoon meidän viimeinen vauva, mutta nyt ei vissiin kumpikaan tiedetä et onko sittenkään niin. Säilytystila alkaa loppua ja talvella laitoin tyttövauvojen vaatteita eteenpäin ja toisaalta tekisi mieli tehdä sama juttu noillekin vauvanvaatteille, että säästää lähinnä itsetehdyt. En mä tiedä mitä tekisin

Välillä tulee kova kuume (raskaus- ja synnytys- vai vauvakuume?) ja sitten toisessa hetkessä ajattelen, että ihanaa, parin vuoden päästä mulla alkaa taas oma aika ja sen tuoma vapaus lisääntyä. Suunnittelen välillä myös opiskelevani jotain ja meneväni myöhemmin jonnekin töihin, niin voitais esim ostaa parempi toinen auto yms. Nämä on niin vaikeita onhan meillä aikaa kyllä vielä ja voisi ikäeroakin venyttää pidemmäksi kuin se 2v. Sitten kuitenkin toisaalta ihana seurata noiden lasten leikkejä, kun ne menee niin hyvin yksiin!

Toisaalta raskaus ja se synnytys etenkin oli niin ihanat, että eikö nyt kannattaisi lopettaa siihen. Elämään varmasti saa sisältöä muustakin! Toivon että tulis vahinko sopivaan väliin, niin ei tarvitsisi itse päättää asiasta

 

[Miitu]

Jotenkin niin samaistun ajatuksiisi Pilvikirsikka!

Ja mullahan tosiaan nyt joku ääni kuiskii sisällä että "Yrittäkää uudestaan" On kyllä pakko puhua miehen kanssa ihan vakavastikin nyt että mitä me aiotaan ja millä aikataululla koska tähän tuli taas muutama muuttuja. Jotenkin, vaikka suunnittelisi miten päin, ensinnäkin asiat harvoin menee aikataulussa tai kuten suunnittelee ja toisekseen, elämästä muutenkaan koskaan tiedä miten tulee menemään. On vain tämä hetki. ️

 

[pilvikirsikka]

Jotenkin niin samaistun ajatuksiisi Pilvikirsikka!

Ja mullahan tosiaan nyt joku ääni kuiskii sisällä että "Yrittäkää uudestaan" On kyllä pakko puhua miehen kanssa ihan vakavastikin nyt että mitä me aiotaan ja millä aikataululla koska tähän tuli taas muutama muuttuja. Jotenkin, vaikka suunnittelisi miten päin, ensinnäkin asiat harvoin menee aikataulussa tai kuten suunnittelee ja toisekseen, elämästä muutenkaan koskaan tiedä miten tulee menemään. On vain tämä hetki. ️

Just tämä! Ja elämä kantaa kyllä, kävi miten kävi

 

[Pingviiniemo]

Jotenkin niin samaistun ajatuksiisi Pilvikirsikka!

Ja mullahan tosiaan nyt joku ääni kuiskii sisällä että "Yrittäkää uudestaan" On kyllä pakko puhua miehen kanssa ihan vakavastikin nyt että mitä me aiotaan ja millä aikataululla koska tähän tuli taas muutama muuttuja. Jotenkin, vaikka suunnittelisi miten päin, ensinnäkin asiat harvoin menee aikataulussa tai kuten suunnittelee ja toisekseen, elämästä muutenkaan koskaan tiedä miten tulee menemään. On vain tämä hetki. ️

Mulla samanlaista ajatusta. Me ei nyt yritetä lasta ja vältellään ajoituksella ja ovistesteillä, mutta jos tulee niin tiedän että se on tarkoitettu sitten, eikä maailma siihen kaadu.

 

[Olive]

Mulla taas haikalua ja pohdintoja, että mitä asiasta ajatella. Monet esikoisen aikaisesta salaisten ryhmästä on joko raskaana tai yrittää toista, samoin useampi vauva nyt syntynyt tutuille ja yksi äitikaveri (esikoiset meillä saman ikäisiä) aloittamassa yritystä. Työkaverin perhearjen (kaksi lasta) seuraaminen jne… Kaikki nämä saa mut entistä enemmän siihen ajatukseen ettei perhe ole kokonainen ja että toisen haluan.

Mutta kun mies ei halua. Yks päivä ehdotti et pitäiskö myydä meidän rattaat ja mennä vaan matkiksilla, torppasin ajatuksen sillä perusteella että matkikset ei kulje lumessa ja saatetaan tarvita rattaita ympäri vuoden päikkyyn viedessä/hakiessa. Kaikki esikoisen tavaroista luopumiset (myytiin esim sitteri pois) tuntuu tosi pahalta, paitsi joidenkin ei niin lempparivaatteiden myynti. Mulla on iso kasa jemmattuna pieneksi jääneitä vaatteita, joista en halua luopua.

En vaan tiedä oonko ok sen kanssa ettei tulis toista lasta. Ja kun nyt alkanut tuntumaan ettei ehkä oo ihan samanlaiset haavekuvat tulevaisuudesta miehen kanssa, ja vähän sit kuitenkin arvot ja asenteet risteää välillä, niin oisko sit vaan helpompi lähteä. Toisaalta tuntuis kamalalta hajottaa meidän perhe, mies rakastaa meidän esikoista valtavasti ja hän on miehelle kaikki kaikessa.

 

[Helpsuli]

Mulla taas haikalua ja pohdintoja, että mitä asiasta ajatella. Monet esikoisen aikaisesta salaisten ryhmästä on joko raskaana tai yrittää toista, samoin useampi vauva nyt syntynyt tutuille ja yksi äitikaveri (esikoiset meillä saman ikäisiä) aloittamassa yritystä. Työkaverin perhearjen (kaksi lasta) seuraaminen jne… Kaikki nämä saa mut entistä enemmän siihen ajatukseen ettei perhe ole kokonainen ja että toisen haluan.

Mutta kun mies ei halua. Yks päivä ehdotti et pitäiskö myydä meidän rattaat ja mennä vaan matkiksilla, torppasin ajatuksen sillä perusteella että matkikset ei kulje lumessa ja saatetaan tarvita rattaita ympäri vuoden päikkyyn viedessä/hakiessa. Kaikki esikoisen tavaroista luopumiset (myytiin esim sitteri pois) tuntuu tosi pahalta, paitsi joidenkin ei niin lempparivaatteiden myynti. Mulla on iso kasa jemmattuna pieneksi jääneitä vaatteita, joista en halua luopua.

En vaan tiedä oonko ok sen kanssa ettei tulis toista lasta. Ja kun nyt alkanut tuntumaan ettei ehkä oo ihan samanlaiset haavekuvat tulevaisuudesta miehen kanssa, ja vähän sit kuitenkin arvot ja asenteet risteää välillä, niin oisko sit vaan helpompi lähteä. Toisaalta tuntuis kamalalta hajottaa meidän perhe, mies rakastaa meidän esikoista valtavasti ja hän on miehelle kaikki kaikessa.

Kuulostaa niin tutulta. Meilläkään mies ei vielä näytä vihreää valoa seuraavalle lapselle, mutta en aio antaa periksi. Just vaihdettiin auto pienempään kun ei tarvittu niin isoa ja pohdin ääneen että mahtuisko sinne tulevaisuudessa mahdollisesti kaks istuinta niin tokas toki siihen että mahtuu. Toivoa siis on, mutta millä aikaikkunalla sitä en tiedä. En kuitenkaan halua kovin kauaa enää odottaa toisen yrittämistä.

 

[bandoo]

Mulla taas haikalua ja pohdintoja, että mitä asiasta ajatella. Monet esikoisen aikaisesta salaisten ryhmästä on joko raskaana tai yrittää toista, samoin useampi vauva nyt syntynyt tutuille ja yksi äitikaveri (esikoiset meillä saman ikäisiä) aloittamassa yritystä. Työkaverin perhearjen (kaksi lasta) seuraaminen jne… Kaikki nämä saa mut entistä enemmän siihen ajatukseen ettei perhe ole kokonainen ja että toisen haluan.

Mutta kun mies ei halua. Yks päivä ehdotti et pitäiskö myydä meidän rattaat ja mennä vaan matkiksilla, torppasin ajatuksen sillä perusteella että matkikset ei kulje lumessa ja saatetaan tarvita rattaita ympäri vuoden päikkyyn viedessä/hakiessa. Kaikki esikoisen tavaroista luopumiset (myytiin esim sitteri pois) tuntuu tosi pahalta, paitsi joidenkin ei niin lempparivaatteiden myynti. Mulla on iso kasa jemmattuna pieneksi jääneitä vaatteita, joista en halua luopua.

En vaan tiedä oonko ok sen kanssa ettei tulis toista lasta. Ja kun nyt alkanut tuntumaan ettei ehkä oo ihan samanlaiset haavekuvat tulevaisuudesta miehen kanssa, ja vähän sit kuitenkin arvot ja asenteet risteää välillä, niin oisko sit vaan helpompi lähteä. Toisaalta tuntuis kamalalta hajottaa meidän perhe, mies rakastaa meidän esikoista valtavasti ja hän on miehelle kaikki kaikessa.

Meillä oli ihan sovittu, että lapsia tulee vain yksi, jos tulee. Mulla kuitenkin nousi toisen lapsen kaipuu ja aloin puhua asiasta miehelle. Alussa oli tosi jyrkästi asiaa vastaan, mutta annoin aikaa ja välillä vähän asiasta vihjailin, niin nyt sitten suostui yrittämään toista. Asiaa auttoi kyllä myös tuo esikoinen, joka myös sisaruksen perään kysellyt. Mies ei osaa sanoa hänelle ei.

Että ehkä se mieli sieltä vielä muuttuu. Toki ei sitä voi varmaksi sanoa ja se voi viedä aikaa, ja jos haluat lapsia pienellä ikäerolla, niin se ei tietenkään silloin ole ihan ideaalia. Ketään ei tietenkään voi (eikä saakaan) pakottaa näin isoihin valintoihin.

Nämä lapsilukuasiat on kyllä hankalia. Monesti tämän asian kanssa itsekin tuskastellut. Päätin itse, että miehestä en eroa, mutta samalla hyväksyin sen mahdollisuuden, että toista lasta ei välttämättä ikinä edes yritetä. Ei se mikään helppo valinta ollut. Siispä paljon tsemppiä sinulle, mihin ratkaisuun ikinä päädytkin

 

[Olive]

Meillä oli ihan sovittu, että lapsia tulee vain yksi, jos tulee. Mulla kuitenkin nousi toisen lapsen kaipuu ja aloin puhua asiasta miehelle. Alussa oli tosi jyrkästi asiaa vastaan, mutta annoin aikaa ja välillä vähän asiasta vihjailin, niin nyt sitten suostui yrittämään toista. Asiaa auttoi kyllä myös tuo esikoinen, joka myös sisaruksen perään kysellyt. Mies ei osaa sanoa hänelle ei.

Että ehkä se mieli sieltä vielä muuttuu. Toki ei sitä voi varmaksi sanoa ja se voi viedä aikaa, ja jos haluat lapsia pienellä ikäerolla, niin se ei tietenkään silloin ole ihan ideaalia. Ketään ei tietenkään voi (eikä saakaan) pakottaa näin isoihin valintoihin.

Nämä lapsilukuasiat on kyllä hankalia. Monesti tämän asian kanssa itsekin tuskastellut. Päätin itse, että miehestä en eroa, mutta samalla hyväksyin sen mahdollisuuden, että toista lasta ei välttämättä ikinä edes yritetä. Ei se mikään helppo valinta ollut. Siispä paljon tsemppiä sinulle, mihin ratkaisuun ikinä päädytkin

Pientä ikäeroa en välttämättä haaveile, mutta en kyl haluais yli 5v ikäeroakaan kauhean mielellään. Samaa oon kans miettinyt et jos esikoinen alkais toivoa niin voi olla et mies heltyis enemmän, esikoinen tykkää tosi paljon muista lapsista ja nyt 1,5v iässä alkanut hoitamaan vauvanukkejaan. Aina välillä oon tuonut toivetta esiin mut viime aikoina en ollenkaan. Mies sanonut syyksi sen että vauvassa on niin paljon hommaa, vaikka pääosin mä sen hoitaisin. En tiedä pelkääkö sit esim että esikoisesta jää hänelle isompi vastuu tai jotain. Että haluaako itse päästä helpolla.

Ja joo, kyllähän se pitäis sit päättää et ero vai tyytyminen yhteen. Ehkä tyytyisin yhteen jos kaikki olis muuten täydellisesti, mutta nyt alkanut tuntumaan ettei meillä ehkä olekaan niin samanlaiset arvot (suurin osa on, mut ei pari tärkeää) ja toiveet tulevaisuuden suhteen ja oon alkanut miettimään että oonko vaan suhteen ajan liikaa mukautunut miehen toiveisiin, arvoihin ja haluamaan elämäntyyliin, ja alkanut arvostaa enemmän perhettä ja onnellisuutta pienistä asioista. Ja nyt sit kun oon ymmärtänyt sen mitkä ehkä sit onkin itselle tärkeimpiä, niin mietin saako meidän haaveita ja toiveita sovitettua yhteen.

Pitäisihän näistä siis puhua miehen kanssa, mutta jotenkin kammoan sitä. Jotenkaan en usko että päästäisiin mitenkään hyvässä hengessä puhumaan näistä, mies vaan sanoisi että haluaa asiat x ja y elämässään eikä halua niistä neuvotella, mut mä taas en tiedä haluanko samoja asioita ja sit mies varmaan vaan toteais ”hmh” ja keskustelu ois siinä. Aiemmin nää asiat ehkä olikin itselle ok, koska en ajatellut että tulis lapsia. Nyt kun on lapsi, omat ajatukset noita kohtaan on muuttunut. Eikä muuten tullut edes mieleen noi asiat kun lapsesta alettiin puhumaan, koska en niitä muistanut kun eivät ole edes vuosittain puheessa esillä.

 

[Miitu]

Meilläkin mies oli alkuun ehdoton, sitä mieltä että yksi riittää! (Hän on perheensä ainoa lapsi) Sitten pienesti alkoi myöntyä kakkoselle. Meidän kakkosen jälkeen mies oli se joka alkoi kuumeilla enemmän kolmosta. Ja nyt me haaveillaan yhdessä aika kuumeisestikin neljännestä. (Kun aika olisi oikea)

Joten mieli voi muuttua, mutta totta kai voi olla ettei muutukaan. Lapsiluku on kuitenkin ehkä asia jossa täytyy ennen kaikkea kuunnella omaa sisäistä ääntä. Se voi olla elämässä yksi asioista joita saattaisi katua eniten.. Siksi varmasti hankala pohtia, jos erokin käy mielessä. Toivotaan että saatte miehet vielä näyttämään vihreää valoa sisarukselle, koska niinkin voi ajallaan käydä!