Vauvakuume vaikka ei yritystä

[Olive]

Meilläkin mies oli alkuun ehdoton, sitä mieltä että yksi riittää! (Hän on perheensä ainoa lapsi) Sitten pienesti alkoi myöntyä kakkoselle. Meidän kakkosen jälkeen mies oli se joka alkoi kuumeilla enemmän kolmosta. Ja nyt me haaveillaan yhdessä aika kuumeisestikin neljännestä. (Kun aika olisi oikea)

Joten mieli voi muuttua, mutta totta kai voi olla ettei muutukaan. Lapsiluku on kuitenkin ehkä asia jossa täytyy ennen kaikkea kuunnella omaa sisäistä ääntä. Se voi olla elämässä yksi asioista joita saattaisi katua eniten.. Siksi varmasti hankala pohtia, jos erokin käy mielessä. Toivotaan että saatte miehet vielä näyttämään vihreää valoa sisarukselle, koska niinkin voi ajallaan käydä!

Toivotaan näin! Mä oon ainoa lapsi, miehellä kaksi siskoa ja ovat kyllä pitäneet yhtä elämän vaikeuksissa, vaikkeivat nyt aikuisiällä kovinkaan läheisiä ole. Valitettavasti myös luulen, että miehen syyt toista lasta vastaan ovat myös pinnallisia (ulkonäkö, raha), ja koki ekan vauvavuoden rankaksi meidän suhteelle, vaikka asia saatiin korjattua vauvavuoden lopulla aika hyvin. Ei vaan halua sanoa näitä ääneen, eikä tietenkään aiokaan koska ei ole sellainen että arvostelisi mun ulkonäköä tai muuta.

 

[Miitu]

Olive, Miehillä kyllä on monesti erilainen perspektiivi näihin asioihin. Sellainen käytännöllisempi. Talous huolettaa jne. Pinnalliset asiatkin voivat toisilla pelottaa, ymmärrettävästi. Mutta onhan tuo ikävää sinun kannalta ja todella kurjaa. Ei pitäisi kyllä joutua murehtimaan ulkonäköpaineista, etenkään raskauden vuoksi (mikä on niin ihana asia) Näitä ulkonäköpaineita tulee muutenkin joka suunnalta liikaa. Mutta tosiaan, voihan siinä ihan vain se muutos pelottaa ylipäätään taustalla.

Miehille myös paljon tsemppiä näiden asioiden kanssa.
Omalla miehellä on nyt ystäväporukka jossa suuremmalla osalla on jo lapsia. Hekin tarvitsevat sitä vertaistukea. Mies puhui aiemmin miten yksin oli silloin kun me alettiin perhettä perustaa eikä ollut ketään kenen kanssa asioita puida ja puhua. Oli synkkää silloin, kun tulee itse rikkinäisestä perheestä kaikkine henkisineen taakkoineen. Mutta hänestä on kypsynyt nyt aivan mahtava ja omistautunut isä meidän lapsille, paras mitä voisi toivoa.
Niin yritin sanoa että monesti heilläkin on puhunattomia pelkoja ja sanottamattomia tunteita kun yhtälailla uusi asia ja elämäntilanne. Avain voi myös olla siis keskustelu asioista. Edes jonkun kanssa.

 

[Olive]

Olive, Miehillä kyllä on monesti erilainen perspektiivi näihin asioihin. Sellainen käytännöllisempi. Talous huolettaa jne. Pinnalliset asiatkin voivat toisilla pelottaa, ymmärrettävästi. Mutta onhan tuo ikävää sinun kannalta ja todella kurjaa. Ei pitäisi kyllä joutua murehtimaan ulkonäköpaineista, etenkään raskauden vuoksi (mikä on niin ihana asia) Näitä ulkonäköpaineita tulee muutenkin joka suunnalta liikaa. Mutta tosiaan, voihan siinä ihan vain se muutos pelottaa ylipäätään taustalla.

Miehille myös paljon tsemppiä näiden asioiden kanssa.
Omalla miehellä on nyt ystäväporukka jossa suuremmalla osalla on jo lapsia. Hekin tarvitsevat sitä vertaistukea. Mies puhui aiemmin miten yksin oli silloin kun me alettiin perhettä perustaa eikä ollut ketään kenen kanssa asioita puida ja puhua. Oli synkkää silloin, kun tulee itse rikkinäisestä perheestä kaikkine henkisineen taakkoineen. Mutta hänestä on kypsynyt nyt aivan mahtava ja omistautunut isä meidän lapsille, paras mitä voisi toivoa.
Niin yritin sanoa että monesti heilläkin on puhunattomia pelkoja ja sanottamattomia tunteita kun yhtälailla uusi asia ja elämäntilanne. Avain voi myös olla siis keskustelu asioista. Edes jonkun kanssa.

Miehellä on rikkinäinen perhetausta, ei oikeastaan ole vanhempiensa kanssa väleissä vaikka vanhemmat yhdessä ovatkin. Vaikea lapsuus. Ja ollaan kaveripiiriemme ensimmäiset lapsen saaneet, joka varmasti vaikuttaa myös.

Pahoin tosin pelkään ettei miehen puolelle kauheasti lapsia lähiaikoina tule, suurin osa hänen kavereistaan on sinkkuja ja rehellisesti muutama vaikuttaa siltä että ovat ikisinkkuja. Mun paras ystävä ei voi saada lapsia, ja loput lähimmät ystävät ovat 2-3 vuotta nuorempia.

Kyllä hän mielellään kaikille lapsesta puhuu, mutta eipä sellaista vertaistuellista isäkaveria ole. Raskausaikana mullekin sanoi että pelottaa ja kauhistuttaa lapsen tulo vaikka lasta toivoikin. Nyt lienee jo hälvennyt, mutta uskoisin että joku isäkaveri tekisi hyvää.

 

[Miitu]

Miehellä on rikkinäinen perhetausta, ei oikeastaan ole vanhempiensa kanssa väleissä vaikka vanhemmat yhdessä ovatkin. Vaikea lapsuus. Ja ollaan kaveripiiriemme ensimmäiset lapsen saaneet, joka varmasti vaikuttaa myös.

Pahoin tosin pelkään ettei miehen puolelle kauheasti lapsia lähiaikoina tule, suurin osa hänen kavereistaan on sinkkuja ja rehellisesti muutama vaikuttaa siltä että ovat ikisinkkuja. Mun paras ystävä ei voi saada lapsia, ja loput lähimmät ystävät ovat 2-3 vuotta nuorempia.

Kyllä hän mielellään kaikille lapsesta puhuu, mutta eipä sellaista vertaistuellista isäkaveria ole. Raskausaikana mullekin sanoi että pelottaa ja kauhistuttaa lapsen tulo vaikka lasta toivoikin. Nyt lienee jo hälvennyt, mutta uskoisin että joku isäkaveri tekisi hyvää.

No tuo on hyvin ymmärrettävää sitten! Siellä on paljon kaikkea takana. Kuulostaa paljon samalta mitä omakin puoliso joutunut käymään lävitse ja millaisista taustoista tulee. Hieno juttu tuo että on kuitenkin pystynyt avautumaan noista peloista ja huolista myös sulle odotusaikana. Uskoisin että aika tekee myös teidän kohdalla paljon ja sekin että lapsi kasvaa.

 

[Helmiina22]

Hankalia juttuja kyllä nämä lapsilukasiat kun näissä ei oikein voi tehdä kompromissia, niitä lapsia joko on kaksi tai sitten niitä on yksi. Toivottavasti saatte puhuttua asiat ja miehet alkavatkin lämmetä toiselle lapselle.

Mä oon käynyt nyt juttelemassa tän vaikean vauvavuoden johdosta ammattilaisen kanssa ja puhunut myös toisen lapsen mahdollisuudesta. Jotenkin vaikka itse on ollut aika puhki meidän haastavan alun vuoksi, niin silti jostain syystä toivoisin että toinen lapsi tulisi aika pian, jos tulee. Ei olla vielä tosiaan mitään päätetty ja ehkä pian uudelleen raskautuminen tällä taustalla ei olisi älyttömän järkevää kun ollaan miehen kanssa oltu tosiaan molemmat aika uupuneita, mutta sydän ei mietikään järjellä. Katsotaan nyt ainakin vielä pari kiertoa ennen kuin mitään päätetään. Löydän itseni jatkuvasti lukemasta tuota Raskaaksi 2024 -ketjua, ihana lukea muiden yrittämisestä ja tärppäämisestä.

 

[Olive]

No tuo on hyvin ymmärrettävää sitten! Siellä on paljon kaikkea takana. Kuulostaa paljon samalta mitä omakin puoliso joutunut käymään lävitse ja millaisista taustoista tulee. Hieno juttu tuo että on kuitenkin pystynyt avautumaan noista peloista ja huolista myös sulle odotusaikana. Uskoisin että aika tekee myös teidän kohdalla paljon ja sekin että lapsi kasvaa.

Toivotaan näin Meidän tyttö on kyl ollut maailman helpoin lapsi, nukkunut täysiä öitä heti kun jäi vika yöimetys pois ja sitäkin ennen heräili 2-3krt yössä. 3vk iässä veteli jo 8h unipätkiä. Aina ollut tyytyväinen ilman isompia ongelmia.

Mun läheinen äitikaveri (saman ikäinen lapsi kun meillä) alkaa nyt yrittämään toista miehensä kanssa, toivon että se innostaisi mun puolisoa. Mun ehkäisykapselin teho alkaa heiketä parin vuoden päästä/pitäisi vaihtaa silloin, se olisi mun mielestä hyvä aika alkaa yrittämään.

 

[bandoo]

Pientä ikäeroa en välttämättä haaveile, mutta en kyl haluais yli 5v ikäeroakaan kauhean mielellään. Samaa oon kans miettinyt et jos esikoinen alkais toivoa niin voi olla et mies heltyis enemmän, esikoinen tykkää tosi paljon muista lapsista ja nyt 1,5v iässä alkanut hoitamaan vauvanukkejaan. Aina välillä oon tuonut toivetta esiin mut viime aikoina en ollenkaan. Mies sanonut syyksi sen että vauvassa on niin paljon hommaa, vaikka pääosin mä sen hoitaisin. En tiedä pelkääkö sit esim että esikoisesta jää hänelle isompi vastuu tai jotain. Että haluaako itse päästä helpolla.

Ja joo, kyllähän se pitäis sit päättää et ero vai tyytyminen yhteen. Ehkä tyytyisin yhteen jos kaikki olis muuten täydellisesti, mutta nyt alkanut tuntumaan ettei meillä ehkä olekaan niin samanlaiset arvot (suurin osa on, mut ei pari tärkeää) ja toiveet tulevaisuuden suhteen ja oon alkanut miettimään että oonko vaan suhteen ajan liikaa mukautunut miehen toiveisiin, arvoihin ja haluamaan elämäntyyliin, ja alkanut arvostaa enemmän perhettä ja onnellisuutta pienistä asioista. Ja nyt sit kun oon ymmärtänyt sen mitkä ehkä sit onkin itselle tärkeimpiä, niin mietin saako meidän haaveita ja toiveita sovitettua yhteen.

Pitäisihän näistä siis puhua miehen kanssa, mutta jotenkin kammoan sitä. Jotenkaan en usko että päästäisiin mitenkään hyvässä hengessä puhumaan näistä, mies vaan sanoisi että haluaa asiat x ja y elämässään eikä halua niistä neuvotella, mut mä taas en tiedä haluanko samoja asioita ja sit mies varmaan vaan toteais ”hmh” ja keskustelu ois siinä. Aiemmin nää asiat ehkä olikin itselle ok, koska en ajatellut että tulis lapsia. Nyt kun on lapsi, omat ajatukset noita kohtaan on muuttunut. Eikä muuten tullut edes mieleen noi asiat kun lapsesta alettiin puhumaan, koska en niitä muistanut kun eivät ole edes vuosittain puheessa esillä.

Meilläkin, kun asiasta puhuttiin, niin mies antoi vastaukseksi tuon, että vauva-aika oli liian raskasta, eikä jaksaisi sitä uudelleen. Tää oli minusta outoa, kun meidän esikoinen oli helppo vauva, ja minä hoidin ekan vuoden kaikki yöheräämiset. Mutta en mä toki voi sitä muuttaa, miten toinen asian koki. Minä sitten kysyin, että mitkä asiat siinä vauva-ajassa oli niitä raskaita, ja mitä voisin tehdä, että miehelle se vauva-aika ei olisi niin raskasta. Meillä tosiaan esikoisen ikä oli miehelle aika ratkaiseva. Ei halunnut kahta pientä yhtäaikaa, mutta nyt kun lapsi on isompi, ja arki taas helpompaa, niin suostui antamaan toiselle mahdollisuuden. Sellainen takaportti tässä kuitenkin on, että mikäli lapsi ei tule luomuna, niin se ei tule ollenkaan. Hoitoihin ei hakeuduta. Eli tavallaan kompromissi, kun jätetään asia herran haltuun.

Kannattaa tarkastella teidän parisuhdetta myös irrallaan tästä lapsiasiasta. Että jos vaikka nyt tulisi tieto, että et voi enää ikinä lapsia saada, niin miettisitkö silti eroa? Vaikka ei sillä, kyllähän se, että lapsihaaveet eivät kohtaa voi olla jo yksinäänkin ihan riittävä syy erota.
Hankalia juttuja, tsemppiä sulle

 

[Olive]

Meilläkin, kun asiasta puhuttiin, niin mies antoi vastaukseksi tuon, että vauva-aika oli liian raskasta, eikä jaksaisi sitä uudelleen. Tää oli minusta outoa, kun meidän esikoinen oli helppo vauva, ja minä hoidin ekan vuoden kaikki yöheräämiset. Mutta en mä toki voi sitä muuttaa, miten toinen asian koki. Minä sitten kysyin, että mitkä asiat siinä vauva-ajassa oli niitä raskaita, ja mitä voisin tehdä, että miehelle se vauva-aika ei olisi niin raskasta. Meillä tosiaan esikoisen ikä oli miehelle aika ratkaiseva. Ei halunnut kahta pientä yhtäaikaa, mutta nyt kun lapsi on isompi, ja arki taas helpompaa, niin suostui antamaan toiselle mahdollisuuden. Sellainen takaportti tässä kuitenkin on, että mikäli lapsi ei tule luomuna, niin se ei tule ollenkaan. Hoitoihin ei hakeuduta. Eli tavallaan kompromissi, kun jätetään asia herran haltuun.

Kannattaa tarkastella teidän parisuhdetta myös irrallaan tästä lapsiasiasta. Että jos vaikka nyt tulisi tieto, että et voi enää ikinä lapsia saada, niin miettisitkö silti eroa? Vaikka ei sillä, kyllähän se, että lapsihaaveet eivät kohtaa voi olla jo yksinäänkin ihan riittävä syy erota.
Hankalia juttuja, tsemppiä sulle

Meillä kans helppo lapsi ja mä hoidin yöheräilyt jne, et oli vaikea ymmärtää miksi oli miehelle raskasta. Toki hänelle oli vaikeaa ”menettää” osa mun jakamasta huomiosta vauvalle.

Ja siis joo, varmaan miettisin eroakin välillä ilman tätä lapsiasiaa, mut en ehkä niin tosissani. On asioita mitkä on saaneet sitä miettimään välillä, mutta sellaisia asioita mitkä olisi varmaan sovittavissa/mistä voisin joustaa. Oon myös helposti tosi katastrofiajatteluun taipuvainen, mut toki se nyt ei tähän lapsiasiaan liity.

 

[Stiinaliina]

ähhh möh... Erosin esikoisen isästä noin vuosi sitten. Esikoinen täyttää lokakuussa 3vuotta ja mulla on nyt uusi mies. Olen tuntenut herran kyllä jo 15 vuotiaasta asti ja noin 6kk ollaan kimpassa pyöritty ( hirmu vähäsen :D) Ja nyt mun vauvakuume nostaa päätään ja tää ois miehelle esikoinen. Asiasta ollaan heitetty vitsiä ja keskusteltu, mutta kauan tässä on nyt järkevää odottaa. Ajatus ei pelaa kun mietin vaan söpöä vaavia. ikää siis on 27-vuotta ja miehellä saman verran. Auttakaa mua ja olkaa järjen ääniä.

 

[Aaltokukka]

ähhh möh... Erosin esikoisen isästä noin vuosi sitten. Esikoinen täyttää lokakuussa 3vuotta ja mulla on nyt uusi mies. Olen tuntenut herran kyllä jo 15 vuotiaasta asti ja noin 6kk ollaan kimpassa pyöritty ( hirmu vähäsen :D) Ja nyt mun vauvakuume nostaa päätään ja tää ois miehelle esikoinen. Asiasta ollaan heitetty vitsiä ja keskusteltu, mutta kauan tässä on nyt järkevää odottaa. Ajatus ei pelaa kun mietin vaan söpöä vaavia. ikää siis on 27-vuotta ja miehellä saman verran. Auttakaa mua ja olkaa järjen ääniä.

Auts' sun on varmasti hankalaa yrittää löytää sisäistä järjen ääntä!
Auttaisiko jos miettisin milloin haluat mahd.vauvan syntyvän? Kesällä viimeisillään ei välttämättä ole kaikkein helpointa olla kovin pulleana.
Ja ovathan loppuvuoden vauvat aina hieman takamatkalla verraten alkuvuodesta syntyneisiin. Mullakin tammikuinen taapero jo käveli marras/ joulukuusen samaan aikaan vielä matkustaessa massuissa.
Tsemppiä harkintaan...

 

[Pingviiniemo]

Toissapäivänä iski taas realiteetit siitä, että mulla todella on sairaus… Oon nyt pari vuotta porhaltanut ilman voimakkaita oireita, mutta parin päivän kuormitus johti siihen, että aloin käydä ylikierroksilla. Tuli rauhaton olo, en pystynyt keskittymään ja juttua löytyi jatkuvasti, eli puhelin niitä näitä ja olin kauhean herkkä reagoimaan kaikkeen. Tuntui että jaksaisi tehdä mitä vaan ja energiaa löytyy leikkiä ja touhuta lasten kanssa kokoajan. Huomasin että olo alkoi mennä vähän sekavaksi, joten lähdin kävelylle ja vähensin masennuslääkettä.

Nyt on taas ihan normaali olo, kun kuormitus on taas normaalia lapsiperhearkea, eikä mitään ylimääräistä säätämistä ja järjestelyä. Masennuslääkkeet vähentäminen myös auttoi ettei maniaa synny.

Mut vaikka nyt on taas hyvä olla, niin toi mielentilan muutoksen tuoma muistutus on aina jotenkin kurja, että hei mä en olekaan terve.

En todellakaan uskaltaisi edes ottaa riskiä tässä herkässä elämäntilanteessa, että kaikki menisi uusiksi mahdollisen lapsen myötä. Toivon että vielä se olisi mahdollista ja aion siitä unelmoida, mutta nyt järki käteen.

Bibolaariin liittyy monesti se, että kun on mania niin jaksaa loputtomiin tehdä kaikkea ja olla maailman paras ja osallistuva äiti, mutta sit on tärkeetä tuntea ittensä ja stopata, sekä muistaa että tää ei ole normaali ja tavoteltava olotila vaan sairautta.

 

[Nepeta Cataria]

ähhh möh... Erosin esikoisen isästä noin vuosi sitten. Esikoinen täyttää lokakuussa 3vuotta ja mulla on nyt uusi mies. Olen tuntenut herran kyllä jo 15 vuotiaasta asti ja noin 6kk ollaan kimpassa pyöritty ( hirmu vähäsen :D) Ja nyt mun vauvakuume nostaa päätään ja tää ois miehelle esikoinen. Asiasta ollaan heitetty vitsiä ja keskusteltu, mutta kauan tässä on nyt järkevää odottaa. Ajatus ei pelaa kun mietin vaan söpöä vaavia. ikää siis on 27-vuotta ja miehellä saman verran. Auttakaa mua ja olkaa järjen ääniä.

Tämä on sitten yritys auttaa ja esittää järjen ääntä:

Odottele ja anna suhteen kehittyä, kunnes hurjin ihastuminen ja rakastuminen on ohitse ja tunnetilat tasoittuneet (tämä vaihe suhteessa kestää n. 2v) Muuttakaa yhteen, anna arjen tulla. Jotta opitte tuntemaan toisenne todella. Kun olette muutaman kerran kunnolla riidelleet, niin tunnet miehesi jo paremmin, ja tiedät onko hän sellainen jonka kanssa pystyy elämään, rakastamaan häntä vioista huolimatta, ja yhdessä aloittaa niinkin valtavan projektin kuin uuden ihmisen luominen ja kasvattaminen. Ihastuminen ja rakastuminen ovat ihana pohja suhteelle, ja tunne voi säilyä läpi vuosikymmenienkin, mutta se vaatii työtä ja kasvamista yhdessä.

Olet parhaassa lastentekoiässä, ja sinulla on hedelmällisiä vuosia edessä varmasti paljon. Ei ole sen puolesta tarvetta kiirehtiä vauvakuumeen kanssa. Sinulla on aikaa. Lapsen isän kanssa ollaan tekemisissä lapsen koko lapsuuden ajan enemmän tai vähemmän.

Onnea matkaan!

 

[Vargynja]

Ei minulla ehkä vauvakuumetta ole, mutta tämä taitaa olla hyvä paikka pyöritellä ajatuksia auki. Mielessä on usein "ehkä sittenkin vielä yksi?" ajatus. Ja jos nyt ehkäisy pettäisi, haluaisin varmasti pitää vauvan. Toisaalta perheemme tuntuu kokonaiselta eikä ole samanlaista tyhjän sylin tunnetta kuin kuopusta kuumeillessa. Näin on hyvä olla. Kolmas lapsi toisi myös lisäkuormitusta, enkä tiedä haluanko sitä nyt, kun elämä alkaa mennä muilla osa-alueilla eteenpäin. Tiedän myös, että kolmas lapsi olisi esikoiselle tosi kova pala, ehkä kuopuksellekin. Kilpailevat jo kahdestaan paljon huomiosta. Toisaalta kumpikin kasvaa ja hiljalleen kaipaavat vähemmän huomiota. Tosiasiassa kolmas lapsi ei mahtuisi meille fyysisesti. Kuopuskin nukkuu meidän vanhempien kanssa samassa huoneessa, kun ei ole tilaa muulle. Ja jos nyt esikoinen ja kuopus saataisi sopimaan samaan huoneeseen, pinnasänky olisi kyllä todella vaikea sovittaa sitten toiseen makuuhuoneeseen vanhempien sängyn kanssa. (Meillä on kaksi makuuhuonetta, joista toinen isompi ja toinen pienempi.) Eikä meillä ole ainakaan tällä hetkellä varaa muuttaa isompaan. Varallisuudesta puheen ollen, olisi kyllä näiden leikkausten myötä kyllä muutenkin tiukkaa, jos tulisi kolmas lapsi. Autottomana olisi myös haastavampaa liikkua kolmen lapsen kanssa. Enkä halua olla vaivaksi muille enempää kuin nyt jo olen. Viiden hengen perheenä ei mahduttaisi yhden auton kyytiin, jos mentäisiin esim. mökille, minne ei julkisilla pääse.

Mutta sittenkin. Lapset kasvaa. Me vanhemmat ollaan pyrkimässä työelämään (itseni kohdalla enemmille tunneille.) Meidän taloustilanne voi hyvinkin parantua kummasti. Meidän jaksaminenkin on ollut viime vuodet noususuuntaista. Ehkä siis tulevaisuudessa voisikin olla resursseja (niin henkisiä kuin taloudellisiakin) kolmelle lapselle?

Mutta halutaanko siltikään sitten ns. aloittaa alusta? Olen löytänyt harrastuksen, jota ei voi harrastaa raskaana tai heti synnytyksen jälkeen. Se pitäisi jättää pidemmälle tauolle. Ja muutenkin oma aika taas vähenisi. Olisi taas joku jossa on kiinni suunnilleen 24/7, kun nämä nykyiset nukkuu pääasiassa yönsä ja välillä leikkii itsekseen ja keskenään.

Kunpa tietäisi mitä haluaa.

 

[elmi]

Moi kaikille!

Oon tässä jonkun tovin seuraillut tätä ketjua, sillä enemmän tai vähemmän kova vauvakuume on ollut seuranani kuopuksen raskausajoista lähtien. Kolmosta siis kuumeilen. Ennen tätä viimeisintä raskautta oltiin puolison kanssa puhuttu, että kaksi lasta on meille passeli. Viime aikoina ollaan keskusteltu kolmannesta silleen puolivakavasti, vihreää tai punaista valoa ei ole puolisolta tullut. Tulkitsen tämän tilanteen niin, että hän pohtii asiaa ja haluaa tehdä rauhassa oman päätöksensä ja haluan antaa hänelle siihen tilaa ilman painostusta. Varovaisen toiveikkaana siis täällä, josko jossain välissä meillä alkaisi kolmannen yritys

 

[Olive]

Tänään ohimennen tuli joku keskustelu miehen kaverin seurassa, että joku oli kysynyt mieheltä ollaanko mietitty toista. Mies oli sanonut että ei haluta toista (eli siis hän ei halua). Sit sanoin vaan siihen että niin sä et halua, en mäkään halua just nyt mut vuoden tai parin päästä. Hän sit sanoi ettei silloinkaan, kysyin miksei ja sanoi että ei vaan halua. En sit alkanut käyttämään tarkempaa syytä, kun ei oltu kaksin, mut mielestäni ansaitsen kunnon selityksen miksei halua, joku syyhän siihen on. Sit vaan pitäis päättää onko mulle yks lapsi ok

 

[Wellllu]

Mulla hieman mietinnässä; vauvavuosi vasta menossa ja ihana 7kk ikäinen on. Puolison kanssa ollut keskustelua, että toinen tulee vielä, jos on tullakseen. Ja tässä päästäänkin itse asiaan.

"Kannattaako" alkaa jo yritystä?
Itse haluan tytölle sisaruksen osittain jo sillä, että hänellä on sitten jotain tukea ja turvaa aikuisiällä, kun mekään ei miehen kanssa ihan sieltä nuorimmasta päästä olla.
Ja juurikin se, että jos nyt tulisikin sisarus pienellä ikäerolla, niin kuinka rankkaa se on itselle (hoidan lapsen varmaan 80 prosenttisesti) ja olisiko jotenkin tytöltä pois, jos äiti olisikin jo niin aikaisin kiinni uudessa vauvassa, eikä aina pääsisikään äitin syliin vaan joutuisi "tyytymään" isään tai isoäiteihin esimerkiksi?
Toisaalta ollut todella rankkaa tämä aika, mutta ei ihan iänkään puolesta kovin kauaa voi odotella (39).
Että aloittaako tänä vuonna jo harjoituksia vaiko jättää suosiolla ensi vuoteen. Ensi vuonna syntyvässä olisi se hyvä puoli, että saisi vielä ns. vauvatonnin, jonka kunta maksaa. Todennäköisesti sekin raha lakkautetaan ensi vuoden jälkeen.

Eli hyviä ja huonoja puolia? Ajatuksia?
Itse vielä ihan ulalla..

 

[Nepeta Cataria]

Mulla hieman mietinnässä; vauvavuosi vasta menossa ja ihana 7kk ikäinen on. Puolison kanssa ollut keskustelua, että toinen tulee vielä, jos on tullakseen. Ja tässä päästäänkin itse asiaan.

"Kannattaako" alkaa jo yritystä?
Itse haluan tytölle sisaruksen osittain jo sillä, että hänellä on sitten jotain tukea ja turvaa aikuisiällä, kun mekään ei miehen kanssa ihan sieltä nuorimmasta päästä olla.
Ja juurikin se, että jos nyt tulisikin sisarus pienellä ikäerolla, niin kuinka rankkaa se on itselle (hoidan lapsen varmaan 80 prosenttisesti) ja olisiko jotenkin tytöltä pois, jos äiti olisikin jo niin aikaisin kiinni uudessa vauvassa, eikä aina pääsisikään äitin syliin vaan joutuisi "tyytymään" isään tai isoäiteihin esimerkiksi?
Toisaalta ollut todella rankkaa tämä aika, mutta ei ihan iänkään puolesta kovin kauaa voi odotella (39).
Että aloittaako tänä vuonna jo harjoituksia vaiko jättää suosiolla ensi vuoteen. Ensi vuonna syntyvässä olisi se hyvä puoli, että saisi vielä ns. vauvatonnin, jonka kunta maksaa. Todennäköisesti sekin raha lakkautetaan ensi vuoden jälkeen.

Eli hyviä ja huonoja puolia? Ajatuksia?
Itse vielä ihan ulalla..

Ikäsi vuoksi sanoisin että ei muuta kun antaa tulla toinen putkeen, jos ehdottomasti haluaa sisaruksen. Pienen ikäeron sisaruksissa on tosiaan tekemistä ja varsinkin kun kumpikin on vaipoissa, niin äidin kädet meinaavat loppua kesken. Toisaalta, uhmaikä iskee siinä 2-vee, joka on luonnollinen kohta purkaa lapsen ja äidin symbioosia, ja siten aika hyvä kohta jakaa lapsen hoitoa isän ja mummojen kesken. Isä luonnollisesti joutuu ottamaan koppia isomman lapsen hoidosta kun vauva syntyy, mutta se nyt ei ole mitään rakettitiedettä, vaan hyvä mahdollisuus isälle luoda omaa suhdettaan lapsen kanssa. Opetella tekemään juttuja omalla tavallaan. Mitä pienempi ikäero on lapsilla, sen rankempaa on vauvavuodet. Mutta kun lapset ehtivät isommiksi niin heille on kovasti seuraa toisistaan. Leikkikaveri kun löytyy jo ihan kotoa.

 

[Viivi92]

Täällä myös orastavaa vauvakuumetta! Ei nyt 100% varmuudella olla päätetty, että kolmatta yritetään, mutta uskoisin, että tähän päädytään ollaan menossa naimisiin ensivuoden lokakuussa, joten ei vauvaa ennen sitä (ellei tule vahingossa ) mullahan siis oli ovulaatio perjantaina (kivuista ja haluista ei voi erehtyä) ja seksiä on ollut keskiviikkona ja perjantaina. Toki itse unohdin eilen illalla ottaa pillerin kun olin kaverin kanssa humputtelemassa, eli unohdusta tuli n. 9 tuntia kun max. On se 3h. Noh en jaksa uskoa et tuosta yhdestä unohduksesta raskaaksi tulisin, mutta kutkuttaa ihanasti vauvakuumeisia aivojani

 

[Viivi92]

Melko usein nämä rauta-asiat tuntuu pyörivän keskusteluissa joten josko joku tietäisi! Mun ferritiini on tippunut tässä parin vuoden aikana huikeasta 30:stä lukemaan 15 ja ajattelin nyt vihdoin saada aikaiseksi alkaa popsimaan obsidania. Millaista annostusta teille on suositeltu ferritiinin nostoon?

 

[Aaltokukka]

Melko usein nämä rauta-asiat tuntuu pyörivän keskusteluissa joten josko joku tietäisi! Mun ferritiini on tippunut tässä parin vuoden aikana huikeasta 30:stä lukemaan 15 ja ajattelin nyt vihdoin saada aikaiseksi alkaa popsimaan obsidania. Millaista annostusta teille on suositeltu ferritiinin nostoon?

Joka toinen vrk tupla mitä valmisteen ohjeissa otettavaksi c-vitamiinin kera, joka toinen vrk ei rautalisää. Imeytyy tutkimusten mukaan paremmin kun elimistö saa rautaa harvemmin. Apteekista kannattaa kysyä neuvoa...