Toukokuisten turinat

Minun myös spämmättävä, puuttuu vielä jonkun verran viestejä että pääsisi salaiseen ryhmään :grin mutta en ole liiaksi kiirehtinytkään, kun halusin odotella noita verikokeita. Liian tuoreessa muistissa vielä edellinen keskenmeno :sad001

Huomiselle onkin paljon odoteltavaa tänne :smiley-angelic003 tsemppiä tulosten odotteluun:dance008:Heartred
 
Sofialle vielä yksi positiivinen ajatus vuodoista tähän iltaan :Heartred Olet näitä varmaan lukenutkin, mutta... Yksi mahdollinen syy alkuraskauden vuodolle on, että raskaus on alkanut kaksoisraskautena, joista toisen kasvu on pysähtynyt ja päätynyt keskenmenoon. Silti raskaus voi jatkua täysin normaalina yhden alkion raskautena. Tai, istukka saattaa olla kohdunsuulla ja vuotaa, silti raskaus voi olla lopulta normaali ja istukka siirtyä siitä kasvun myötä.

Koita saada unta, huomenna selviää. Positiivisin ajatuksin. :love017

Kiitos kauniista sanoista. :Heartred tänään selviää vihdoin. :happy: olen yrittänytki ajatella positiivisesti.
 
Luin jo tuolta toisesta ketjusta että Sofialla meni ultra hyvin, onnea täälläkin! ❤️

Saitko Eleonoora verikoetuloksia? Mullakin oli muutama päivä sitten pyyhkäisyvuotoa, jonka ajattelen olleen kiinnittymisvuotoa. Esikoisen raskausaikana vuosin verta vähän väliä, ja silti kaikki kävi hyvin. ❤️
 
Täällä kovasti jännityksestä melkein täristen odottelen tuloksia :nailbiting: hoitaja soittaa iltapäivällä, meidän pikkukylästä lähtee verinäytteet kaupungin labraan vasta näin puolilta päivin :)

Joo paljonkin olen lukenut tuosta vuotelusta. Minulla ei muuta onneksi tullut, sen kerran vain. Kyllä se silti aina vähän säikäyttää, kun keskenmeno alkoi samoin, tosin myöhemmillä viikoilla. Mutta nyt koitan pysyä positiivisena ja rauhallisena :) (helpommin sanottu kuin tehty :hilarious:)
 
Vuotelu varmasti säikäyttää, etenkin kun on keskenmeno taustalla!
Minun mielestä kuulostaa harmittomalta, jos vain kertaalleen tullut ja sitten loppunut. Luulisi, että vuotaisi reippaammin jos olisi menossa kesken. Tsemppiä!
 
Muokattu viimeksi:
Ja täällä tosiaan kirjoittelee vasta äsken toukokuisiin ilmoittautunut, nyt 4+5 viikoilla jännäilevä ensimmäistä odottava. Yritän penkoa toukokuisten vanhoja viestejä ja päästä vähän tutuksi ketä täällä kirjoittelee :)
 
Noista vuoteluista, mulla kans esikoista odottaessa 9+ viikolla tuli pyyhkiessä pariin kertaan vaaleanpunaista. Puhelimessa mulle neuvottiin, että jos ei runsastu eikä tule kipuja, niin ei hätää. :)
 
Varhaisultrassa käytiin tänään ja siellä se meidän pieni yllätys oli hyvinvoiva. Vahva syke. Viikot näytti 7+4 (oma lasku tänään 7+0), mutta tiedä häntä noista kun on niin millipeliä vielä tässä vaiheessa.
 
Jotenkin jännittää, kun niin monella ollut hyviä uutisia ultrissa että olenko itse sitten ensi viikolla tilastollisesti se jolla ei mene hyvin :sad001:sorry:
 
Täälläkin on hieman punertavaa vuotoa, ja kyllähän se vaan huolestuttaa. Vakka kuinka järjellä tietää, ja jopa aiemmasta omasta kokemuksesta, että voi olla ihan vaaratonta. Kun on niitä muitakin kokemuksia itselläkin...:sorry:
 
Mulla aina kerra viikossa on tullu rv5 lähtien vaaleanpunaista pyyhittäessä tai sillo rv5 tuli kyl enempi. Taas tuli. Vois jo loppua. :sad001 aina saa alkaa stressaamaan.
 
Mulla on ollut nyt kahden viikon välein ruskehtavaa tuhrua pyyhittäessä. Enää en sitä pelästynyt niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla. Haluan tuhrusta huolimatta uskoa, että kaikki on edelleen oikein hyvin. ❤️
 
Sinullakin jatkunut välillä se vuoto. En mäkää enää niin pelkää kun ensimmäisellä kerralla, mut oisha se kivempi ilman sitä vuotoa olla. :sorry: kyl mäki haluan uskoa, että kaikki on hyvin. :Heartred oireita kumminki on.
 
Juu viime perjantaina tuli muutamaan kertaan ruskehtavaa ja kuivunutta verta paperiin. Ei enää sellaista vaaleanpunaista kuin ensimmäisellä kerralla, mutta jotain kuitenkin. Yritän vaan ajatella, että tämä on nyt sitä vuotoa mikä näissä hoidoissa on yleistä. Vaikka eihän koskaan voi varma olla. Uskon että meillä molemmilla on kaikki hyvin, täälläkin oireet on jatkuneet edelleen. ❤️ Reilun viikon päästä on ensimmäinen neuvola, jospa siellä saisi taas jotain varmuutta asiaan.
 
Mites kaikilla sujuu? :)

Tarviin vielä 8 viestiä, että pääsen salaiseen niin koitan herätellä keskustelua. Uudet hymiöt on kyllä aika omituiset.Cook Light Skin ToneAlien-Clown Face
 
Takaisin
Top