Voimia kaikille maalismasuille viimeisiin viikkoihin, ei oo helppoa, mutta yritetään jaksaa!
Erityis tsempit kaikille idiooteista neuvolatädeistä ja muista hoitsuista kärsiville. Tässä (hyvinkin raskaassa ;)) tilassa ei todellakaan ole mukavaa kuunnella turhaa napinaa ja nitinää.
Mulla on tänään vali-vali-päivä, koittakaa kestää. :D
Onneks täällä voi valittaa ihan urakalla omista asioista, mua nimittäin ainakin nyppii-ärsyttää-ketuttaa KAIKKI. Siis ihan kaikki. Toivottavasti tää johtuu hormooneista ja menee ohi kunhan nyytti on syntynyt, tää on nimittäin ihan kamalaa. Mulle on tullut kauhea ihmisärsytys, en jaksa yhtään kuunnella kyselyitä ja arvauksia raskaudesta, liimaan kohta lapun otsaan, jossa on kaikki oleelliset infot mun raskaudesta; LA 6.3. painoa +6kg, ei tiedetä kumpi tulee ja joo, mun vointi on välillä ihan peestä.
Varsinkin vieraammat vatsantaputtelijat saa mut näkemään punaista ja poistumaan tilanteesta tekohymy kasvoilla.
Oottekin täällä keskustelleet lemmikeistä ja niiden suhtautumisesta vauvaan. Oon aiemminkin laittanut tänne, että meillä on 9kk ikäinen kääpiöpinserinarttu, joka on melkoinen diivailija-kermaperse. Nukkuu sängyssä ja on tosi hellyydenkipeä. Tulee ainakin leikki-ikäisten lasten kanssa toimeen, on kovin utelias eikä lainkaan aggressiivinen.
Mutta silti kaikki ihmiset jaksaa jankuttaa, että "kuinka se nyt sitten oikein suhtautuu kun tulee vauva, voivoi" "mitä jos se on vihainen sille vauvalle ja vaikka puree" ..Mä oon niin kypsä vastaamaan noihin kysymyksiin samoille ihmisille, jotka ei tunnu käsittävän että me hanskataan kyllä toi koira ja jos ei niin sitten kokeillaan koulutusta oikein kouluttajan kanssa ja jos ei toimi niin eipä oo vaikea kelata kumpi taloudesta poistuu -koira vai vauva? Ensin tietty käytetään kaikki keinot että yhteiselo sujuis, mutta raaka totuus taitaa meillä kaikilla tulevilla äideillä olla se, että jos ei lemmikin ja lapsen kemiat kohtaa niin lemmikki etsii uuden kodin. Helppo ei ole edes ajatus että joutuis tosta ihanasta piskistä luopumaan, mutta ei siinä asiassa taida paljon kyseenalaistettavaa olla. Mä en siis käsitä mitä esim. anoppi ja mun äiti jaksaa jankata tosta asiasta, mä en kohtele tota koiraa kuin vauvaa enkä ikinä päästäis sitä valvomatta vauvan kanssa samaan tilaan, se on kuitenkin eläin. Omassa päässäni mä olen tota koira-lapsi asiaa spekuloinut jo ihan kyllästymiseen asti ja päätynyt siihen, että mä en nyt voi asialle mitään, asian laita selviää vasta sillon kun synnäriltä kotiin tullaan eikä sitä edistä tällä hetkellä mikään toiminta mihinkään suuntaan ja that's it. Tuntuu, että kaikki ihmiset kuvittelee mun menettäneen viimeisetkin järjen hivenet ja oman itsenäisen päättelykyvyn tässä raskauden aikana. >.<
Suku on todellakin pahin ja sen oon huomannut tässä varsinkin loppuraskaudessa, mä en kestä tota neuvomista ja ohjaamista. Erityisesti tulevat mummut on seonneet ja soittavat vähintään joka toinen päivä suurinpiirtein kysyäkseen oonko mä käynyt vessassa säännöllisesti. Ja nyt on myös alkanut se "joko sä kohta synnytät"-utelu joka vaan pahenee loppua kohden. Mä vaan vastaan että en toivottavasti vielä, LA on kuitenkin vasta 7viikon päästä. Sanoin jo ärsyyntyneenä yhden puhelun jälkeen miehelle, et me muuten lähetään sit salaa synnyttämään, kerrotaan sukulaisille vasta kun vauva on kotona ja ollaan kotiuduttu ja saatu rauhassa tutustua tulokkaaseen. Molemmat mummut on nimittäin myös muuttamassa meille vauvan synnyttyä; "mä tuun vähän auttamaan siivouksessa ja voin vahtia vauvaa kun sä haluat nukkua" "teen teille valmiiksi ruokaa viikoksi kun vauva on syntynyt" ..Mä tiedän, innoissaanhan ne vaan on, mut ihan totta, joku raja pitäis olla koska tää alkaa jo käymään hermoille. Mut on kasvatettu niin että elämässä on pärjättävä itsenäisesti, oon muuttanut kotoa heti 18vuotiaana ja käynyt kovan koulun esim. raha-asioiden suhteen. Jos musta tulee lapsen syntymän jälkeen täys avuton idiootti joka ei osaa apua pyytää jos sitä todella tarvii niin luoja mua auttakoon. Ja onhan mulla toi mies, se mun tietääkseni osaa kokata ja kantaa likaiset kalsarit pyykkikoriin, jos ei osaa niin on aika opetella tai vaihtoon menee.
Mä en normaalisti oo näin jyrkkä asioissa, mut mua ihan todella ketuttaa ettei saa olla ja elää elämäänsä niinkun parhaaksi näkee vaan koko ajan täytyy olla raportoimassa ja selittämässä tekemisiään. En oo tottunut tällaiseen suurennuslasin alla oloon ja se ahdistaa mua. Moneen päivään en oo ees viitsinyt lähteä kotoa sen isommin mihinkään, pelkästään jo kamala ja tukala olo estää sen. Neuvolassa on aina ilo käydä, mun terv.hoit. on tosi ymmärtäväinen ja on ihan eri puhua sille raskaudesta eikä mua ärsytä sen kysymykset yhtään, hän kuitenkin tietää asiansa ja osaa esittää asiat olematta ärsyttävä neuvoja.
Mulla on ihan kamala olo kun valitan joka asiasta miehellekin, sanokaa mulle et tää menee ohi jooko?!
Pitkän tilityksen jälkeen omaa napaa muuten; Maanantaina neuvolaan normaalille käynnille. Eilen tuli K18-touhuilun jälkeen noin ruokalusikallinen verta, mut en huolestunut suuremmin, koska limakalvot on tosi kuivat ja se varmaan johtui siitä. Tänään ei rusehtavaa vuotoa enempää. Vauva on liikkunut normaalisti, vihloo kohdunsuuta kun hän painaa päätään alemmas. Liitoskivut öisin on from hell. Niin ja joka päivä pyörryttää kovasti, kerran pyörryinkin, mut onneks autossa niin ei ollu mitään kaatumisvaaraa. Vointi on virtahepomaisesta olomuodosta huolimatta ihan jees, ahdistaa ja on tukala olla mut kyllä tää tästä. Pfiuuuuuh. Nyt telkkari auki ja rentoutan itseni, verenpaine on varmaan pilvissä kun on niin ärsyyntynyt olo.