TaMMiKuuN TaRiNaT

Heipähei.

Pitäis siivota.. niinpä olen täällä kirjoittelemassa... mitä kaikkea sitä saakaan vielä aikaan paitsi sen siivoamisen :)

Pikkuinen 81, samansuuntaisia verenpaineita on täälläkin, viimeks taisi olla yläpaineet 90. Aamut on aika ankeita, silloin ne paineet on ainakin mulla ( no kai kaikilla.. ) alhaisimmillaan. Vähän pelottaa sen suhteen kun kiputiloissa mulla paineet tuppaa laskemaan entisestään, ja siitä synnytyksestä nyt on odotettavissa niitä kipuja... no onneks saa olla vaakatasossa :)

Täytyykin käydä mielenkiinnosta vilkuilemassa rd sivustoa, mulla ei tosiaan ylimääräisiä ultria tämän tiimoilta ole. 

Nyt kohti kiellettyä pannukakkua :) siinä ne päivän hiilarit tuleekinemoticon
 
Heippa kaikille!

Nyt alkaa lopulta tännekin tulla vähän oireita. Alkaa yöt olla pikkuhiljaa levottomampia kun ei meinaa lukuisista tyynyistä huolimatta löytää hyvää asentoa ja nivusissa on nyt muutaman päivän tuntunut ikävää painetta.

Vauva ei liiku enää läheskään yhtä paljoa kuin ennen, mistähän tämä johtuu?! Neuvolassa sanottiin, että joka tunti pitäisi tuntua vähintään 10 liikettä ja että välillä vauva voi nukkua esim. 45min. Minusta tuntuu että välillä vauva saattaa nukkua esim. 2-4 tuntia ja sitten kun herää niin tuntuu kyllä reilusti enemmän kuin 10 liikettä. Onkohan kuitenkin ihan normaalia, että nukkuu välillä pidempiä aikoja?

Tuosta pituusasiasta myös: Helmikuisissa syntynyt vauvahan oli kuitenkin pituuteensa nähden painoltansa pikkuinen kun vain 2120g. Ehkä vauvan vanhemmatkin ovat pitkiä. Kaverini synnytti juuri rv. 36+2 ja vauva oli yli 3 kiloinen eikä ollut "sokerilapsi" kyllä on nuo koko asiat niin kovin yksilöllisiä. Ei mene aina niin kun keskiarvo kertoo :)
 
No jee. Piti sitten mennä painamaan "peruuta" sen "lähetä" sijaan...

Lisah: Onpas teillä antaneet neuvolassa tarkat luvut siitä, miten vauvan pitäisi liikkua. Miulle ei oo ainakaan neuvolassa sanottu mitään lukuja, kun on vauvan liikkeistä puhuttu. Eivätkä ole kaveritkaan maininneet, että olisi mitään lukuja kerrottu, miten paljon vauvan tulisi liikkua. Kyllä täällä ainakin on pidempiäkin taukoja välillä. Jostain olen lukenut, että liikkuessa esim. usein vauva rauhoittuu lepäämään/nukkumaan, ja sitten taas, kun on paikallaan, innostuu se usein liikkumaan. Rauhoittuuhan ne monesti synnyttyäänkin liikkeeseen paremmin kuin paikoilleen. Ja eikös joku aiemmin jo puhunut siitä, miten vauvan asento mahassa voi vaikuttaa siihen, miten ne liikkeet tuntee. Eihän niitä kaikkia välttämättä edes tunne. Itse en ainakaan ole vauvan liikkumisesta huolissani, joskus se liikkuu enemmän, joskus vähemmän, mutta liikkuu kuitenkin joka päivä ihan hyvin. Sinuna en siis olisi huolissani. Eivätkähän kaikki vauvat liiku samalla tavalla tai yhtä paljon. Anoppikin kertoi, että tuo hänen esikoisensa eli avopuolisoni oli jo mahassa varsin rauhallinen kaveri, sitä sai kuulemma välillä oikein tökkiä, että se olisi liikkunut edes vähän. Ihan terve oli silti syntyessään ja terve tuo on edelleen. ;)

Verenpaineesta: Täällä on ennemmin ollut pientä nousua yläpaineessa. Kyllä se silti vielä hyvä on, mutta noussut kuitenkin alkuraskaudesta. Alapaineessa ero ei ole kovin kummoinen, mutta pientä nousua siinäkin. Mutta on miulla kyllä leposykekin raskauden ajan ollut ihan eri lukemissa kuin ennen. Huidellut jokaisella neuvolakäynnillä 90:n paikkeilla ja samanlainen se on kyllä kotosallakin. Sen kyllä huomaa portaita ja ylämäkiä kavutessa. Ja arvatkaa kuka saa töissä kiivetä portaita kolmanteen kerrokseen lähes jokaiselle tunnille. :P Ja opehuone tietenkin alakerrassa ja valvonnat myös. Eli hyvin harvoin voi yläkertaan tunnin jälkeen jäädä. No, tuleepahan hyötyliikuntaa. ;)

Vielä 2,5 viikkoa töitä eli 13 työpäivää jäljellä! Nyt se alkaa tuntua jo varsin vähältä. Kunhan töiden päättymisen jälkeen on selvitty muutosta ja kissanäyttelyistä, voikin ruveta tekemään kotona suursiivousta. Jos vaikka saisi sitten tavaroita ja huonekaluja järjesteltyä siihen malliin, että saisi ne vauvankin tavarat jonnekin mahtumaan. Vointi jos jatkuu näin hyvänä, niin mikäs siinä on touhutessa. Jatkuisi edes sen aikaa, että saisin sen siivouksen pois alta. ;)

Koirankin kanssa käytiin melkein tunnin lenkki. Oli kyllä mukava lenkkeillä, kun sää oli varsin hyvä. Onnistuin kyllä yhdessä alamäessa laskeutumaan hallitusti persiilleni. Onneksi ei sattunut kuin vähän toiseen polveen ja toiselle puolelle takapuolta. Ei ruvennut mahaankaan pistämään, joten hyvillä fiiliksillä edelleen. Vauvakin touhuaa parhaillaan varsin aktiivisesti, joten eipä tainnut sitäkään mamman pieni pyllähdys haitata.
 
Lisah: Meidän neuvolan täti ainakin sanoi, ettei liikkeitä tarvitse laskea jos tuntuu että vauva liikkuu tarpeeksi. Mutta jos tuntuu, että liikkeet vähenevät ja huolestuu, voi niitä laskea. Ja laskemisen pitäisi tehdä sellaiseen aikaan milloin yleensä on tuntenut liikkeitä (esim. illalla nukkumaan mennessä vauva on usein aktiivinen), ja mennä vasemmalle kyljelleen makaamaan tunniksi ja laskea kaikki liikkeet, tunnin aikana pitäisi vähintään tuo 10 liikettä tulla.
Ja jos ei niin montaa liikettä tule, niin kannattaa jaloitella hetki, syödä ja juoda ja sitten jatkaa laskemista vielä tunti. Jos ei sittenkään mitään niin sitten ottaa yhteyttä vaikkapa synnytysvastaanotolle.

Kylllä mustakin tuntuu, että vauva nukkuu välillä pidempia aikoja, tai ei ainakaan tee niin voimakkaita liikkeitä että tuntisin ne. Ja sitten kun se on liikkeellä niin aika nopeastihan tuo 10 liikettä tulee täyteen.

Laittakaapas muutkin uusia masukuvia masukuviin! :)
 
Shani: Mun miehelle toi hälyytys tuli tasan 12 päivällä.. ja tietoa ei ole koska tulee pois. Mä istuskelen porukoilla ku ei taas jaksanut kotona ihmetellä ja muutenkin ollut outoja kipuja mahan ympärillä. Kohta joutuu kahvia keitää ku alkaa päätä särkee..emoticon
Sen verran jouduin kaupassa juoksee et sain tukisukat ku on noita ihania suonikohjuja alkanut ilmestymään molempiin jalkoihin yhdet. Koska sulla on se laskettu aika? Mulla 17.3.
Onko arvioitu minkä kokoinen mahaasukki sulla on??
Mulla ei vielä ehkä ke ku on neuvola..

Päivän jatkoja!emoticon
 
Yritän olla stressaamasta vauvan liikkeistä, toivottavasti se on vaan omaa kuvitelmaa että se liikkuu vähemmän kun ennen, kun sen neuvolatädin pelottelun jälkeen on oikein alkanut seuraamaan. Kyllähän se vauva siellä liikkuu ja juuri makean syömisen tai juomisen jälkeen enemmän. Ihmettelin kyllä itsekin että miten voi antaa noin tarkat luvut paljonko vauvan pitäisi liikkua.

Riinaa: Hyvä kun muistuttelit masukuvista, se on vähän unohtunut kun on jääny tonne toiselle sivulle. Lisäilin äsken myös omani :)

Kellitys: Tuo peruuta ja lähetä nappi on muuten ärsyttävästi väärinpäin. Itse painoin myös ensin peruuta :/
 
Huh, onpahan tästäkin maanantaista selvitty. Ei tässä muuta selviämistä ollutkaan, kuin edestakainen matka Jyväskylästä Juvalle. Aamulla piti puoli seitsemältä lähteä töihin ajelemaan ja työpäivän päätyttyä puoliltapäivin ajella sitten taas takaisin, kun oli iltapäivällä neuvola. Vähän väsytti takaisin ajellessa, mutta onneksi meni ohi. Neuvolassa sai varsin hyviä kuulumisia, kun hemoglobiinikin nyt nousussa, ja vauvalla oli kaikki hyvin. Ja kaiken kukkuraksi päätin nyt olla yhtenä työpäivänä menemättä töihin, joten työpäiviä sen vuoksi jäljellä enää 11. :D Ja siis syy, miksi päätin nyt olla poissa yhden päivän, on seuraava neuvola. Se on kahden viikon päästä maanantaina, jolloin miulla olisi vain yksi oppitunti, joten eipä ole järkeä lähteä yhden 45 minuuttisen takia ajelemaan 150 kilsaa suuntaansa, kun siinä melkein menee polttoaineeseen se raha, jonka olisi töissä tienannut. Ja oman jaksamisenkin kannalta järkevämpää olla töistä poissa se päivä ja ajella sitten illalla Juvalle parin viimeisen työpäivän takia.

Vointi edelleen hyvä. Ei ole tarvinnut edes kuin kerran yössä nousta käymään vessassa ja muuten nukun varsin sikeästi. Saatan heräillä välillä muutenkin, mutta saan kuitenkin varsin hyvin nukuttua. Jos ehdin yhtään olla hereillä yöllä, niin vauvakin yleensä havahtuu sitten liikkumaan. Nivusjomotukset ovat nyt vaivanneet joinakin päivinä enemmän, joinakin vähemmän, mutta eivät ole pahentuneet kuitenkaan. Varmaan johtuu siitä, kun vauveli köllöttelee raivotarjonnassa. Ei se varmaan enää toisinpäin käänny, tai jos kääntyy, niin sen varmasti kyllä tuntee.

Ja lauantaina löytyi kadoksissa ollut käsityölehti sohvan tyynyjen takaa! :D Jee, pääsin neulomaan vauvalle tossuja.

Picsu: Opetan muuten yläasteella kaiken lisäksi kaikkien teinien lempiainetta eli ruotsia. ;) Onneksi nuo ryhmät ovat varsin mukavia ja työskentelevät tunneillani ihan hyvin. Välillä toki on hälinää, mutta joskus saa onneksi ärähtääkin. ;D
 
Vau Kellitys, kyllä hattua nostan työsarallesi! :)

Shani sen kokeilemisen onko vauva laskeutunut, teen näin: istun ensin sängynreunalla ja kellahdan siitä selälleni (jalkapohjat jäävät siis lattiaan), sitten hengitän ensin syvään sisään ja sitten syvään ulos. Uloshengityksen aikana tunnustelen alavatsaa melko syvään painellen, tosin varovasti ettei satu. Pää tuntuu kovana pallona. Päätä voisi yrittää helutella, että onko jo kiinnittynyt, mutta sitä en uskalla omin päin tehdä. :) Esikoista odottaessa pään tunnusteleminen oli todella jännä hetki, koska se tuntuu todella selvästi jos on tarpeeksi alhaalla. :D

Shani ja pikkuinen81 tiedän myös miltä tuntuu kun mies paljon poissa ja varsinkin öisin. Oma siippa on töissä ravintola-alalla ja olemme melkein joka päivä iltapäivästä eteenpäin esikon kanssa kaksistaan (+koira). Näin raskauden loppuvaiheessa olenkin myös miettinyt, josko menisimme äitini luo yöksi, jos synnytys sitten käynnistyykin, kun nyt jo on semmoisia tuntemuksia.

Lisah oletkin päässyt tosi pitkälle odotuksessa ilman hankalia vaivoja. Onneksi raskautesi on jo noin pitkällä, joten kauaa ei tarvitse kärvistellä. :)

Ja hei apua! Miten te olette saaneet masukuvia ladattua viestiin?!?! Auttakaa kun en osaa!

Omaa: Täällä samat supparit ja selän polttelut jatkuu. Ja "normaalista" poiketen heräsin tänään jo kuudelta huonoon oloon ja yhdeksältä halasin taas pönttöä moneen otteeseen.... :( Tällä kertaa ei sattunut mihinkään.... Tälläisina päivinä usko rapisee, tuntuu ettei tää odotus lopu koskaan... Voimat on ihan pois...
No huomenna olis tasan 33 viikkoa täynnä, joten lähenee lähenee...

Mukavaa viikonalkua! emoticon
 
Picsu: Yllättävän pitkään tosiaan olen ilman vaivoja päässyt, olisi hyvin voinut olla töissäkin pidempäänkin, mutta ihan hyvä sitä on ottaa vähän rennommin, ennen kun vauva syntyy :)

Itse latasin kuvan ensin aijaa.comiin ja sitten sen kuvan kohdalta painoin kopioi kuva ja sitten liitin sen tähän vastauslaatikkoon. Saattaa kyllä onnistua helpommallakin jotenkin, mutta itse tein näin :)
 
Moikka pitkästä aikaa!

Tämä mamma on painanut pitkää päivää edelleen töissä ja en ole jaksanut muuta kuin lukea teidän kuulumisia. Tuntuu, että ei enään ollu energiaa kirjottaa tänne. Nyt kuitenkin viimeinen viikko töissä!!!!! Eli 4 pvä töitä enäänemoticon

Riinaa: Mulla ollut jo ihan kivuliaitakin supistuksia. Maha menee kovaksi ja tuntuu kovilta menkkakivuilta, jotka säteilee ala selkään. Sit ne menee vaan ohi, kun hengittelee ja huilailee..
Mulla oli aikaisemmin vastaavia kun sulla, mutta nyt alkaneet tuntua enemmän..

Lilleroinen: Mä olen haaveillut siitä Aventin käsikäyttösestä rintapumpusta, kun kaverit sitä kovasti kehuneet ja nyt sainkin sen työkaverilta ilmaiseksi!! Kävin vaan ostamassa siihen lisä pulloja ja osia. Se vaikuttaa kyllä tosi hyvältä.

Olen muutenkin ajatellut opettaa vähän pullolle tuolla aventin 0+ pullolla, jossa on tosi pieni reikä ja muutama kaveri todennut, että tissi kelpaa hyvinkin myös sen jälkeen. Saa vaan isäkin joskus sitten syöttää ja voi vaikka joskus käydä kaupassa tms. yksin. Tuolla rintapumpulla saa siis ihan pumpattua suoraan pulloon ja laittaa sen jääkaappiin/pakastimeen odottaan käyttöä.

Toiset pelotelleet, ettei vauva enään hyväksy rintaa jos antaa yhdenkin kerran pulloa, mutta tarkotus ei kuitenkaan ole sitä joka pvä tarjota..? Mitä kokemuksia muilla???

Kellitys: Mulla on niin sama töissä, hermoja kokeillaan ja vaatii välillä kyllä hampaiden puremista yhteen.. Opetan erityslapsille ja nuorille sirkusta ja teatteria...Mulla enään 4 opetuspvä.. paljonkos sulla oli vielä jäljellä?

Nannasu: Ihanalta kuulostaa huoneen valmistuminen!! Meillä on sen verran pienempi asunto, ettei vauvalle tule vielä omaa huonetta. Huoneen tulo voisi kyllä konkretisoida vielä enemmän tätä vauva asiaa :)

Omaa...Liitoskivut ainoat jotka suuremmin vaivaa, ja puhkun sekä puhisen kun joku iso paha susiemoticon  Tuntuu hullulta, kun on myös sormien nivelet niinkun löystyneet?? Eipä kai ne löystymiset osaa mennä vaan alakertaan vaan se on sitten kokonaisvaltasta?

Kirjottelin jo tonne neuvola puolellekkin, että varasin vielä ens vkolle oman gynen yksityiseltä, kun tuntuu, että tuo neuvolan lääkäri on ihan hukassa. Neiti oli tosiaan mua nuorempikin (mikä ei sinänsä ihme, mutta tuntu oudolta) ja jotenkin tosi pelokas. Kävin neuvola lääkärissä siis jo 3 vko sitten, eikä se oikein sanonut mitään ihmeellistä, muuta kuin, että hyvä homma ja hei!!

Sain nyt valmiiksi synnytys suunnitelman. Kirjottelin siis toiveita ja odotuksia paperille kivunlievityksestä, synnytysasentoon. Ajattelin, että on kaikki ylhäällä ja saavat sen synnärillä sitten lukea. Mitäänhän ei voi sen tarkemmin suunnitella, mutta ainakin on sitten ylhäällä, kun ei välttämättä tule siinä tuskissa mieleen. Ystävä esim sanoi, että toive välilihan tukemisesta lämpimillä kääreillä toteutettiin ja hän oli aivan taivaissa. Ei olisi muistanut koko asiaa siinä tuskassa, mutta se tuli tarpeeseen! emoticon

Ei montaa viikkoa mene, kun alkaa tulla vauva uutisia!! Niiiiin jännäää! Ihanaa odotusta mammatemoticon Meistä tulee äitejä!!!!!

 
Hei vaan kaikille äitsyköille .. 

Luin läpi kaikki viikonlopun aikana tulleet jutut ja siinähän tovi meniki .. en jaksa lähtee kommentoimaan mtn, mutta jokaiselle mammalle jaksamisia ja hyvää mieltä lähtee täältä !! :) 

meillä on ollu muutto viikonlopun aikana. sunnuntaina paikasta A, paikkaan B .. ja nyt yhtä järjestelyä, ostelua, ja lisää järjestelyä. OON IHAN POIKKI!!!! :// sunnuntaina jokaikinen käski mennä lepäämään ja istumaan, mutta mitenkäs voit istua ja olla rauhassa ku toiset vaan siivoo ja järjestää, sitä tuntee ittensä laiskaksi.. joten, menin mukana ja se kylllä kostautu.. su-ma välisenä yönä en saanu kunnolla nukuttua ja joka paikkaa koski .. :// 
mutta nyt alkaa olla voiton puolella .. :) pinnasänky ja hoitopöytä on kasattuna meidän makkariin ja seuraavaksi ne on projektina !! :) ku vaan jaksais alottaa .. :)) 

vauva senku möyrii koko ajan .. :D hyvä vaan, ei tarvi huolestua siitä. liikkeet alkaa tosiaan enemmän olemaan sitä möyrimistä, ei enää potkimista .. :D 

nyt taas jtn konetta pyörimään, ei tämä homma muuten etene !! :D 
 
Rastafa81: Täällä on vielä 11 työpäivää jäljellä, tai no 10, kun tosiaan yhden tunnin mittaisen työpäivän skippaan, koska ei ole mitään järkeä tunnin takia kuluttaa neljä tuntia työmatkoihin. Palkaton vapaa, mutta kun sijaistunteja ehtii vielä kuitenkin tulla, kuten nyt torstaillekin tuli jo yksi, niin se korvautuu kyllä. 9.2. on viimeinen työpäivä ja sitten 10.2. alkaa äitiysvapaa. :) Hyvin kyllä ajoitettu, kun sijaisuus päättyy tosiaan juuri ennen äitiysloman alkua. Tää oli miulle tehty tää paikka ihan selkeesti. ;) Ja tämän ansiosta kyllä taloudellinenkin tilanne koheni kivasti. Nyt voi oikeasti sanoa, että asioilla on tapana järjestyä.

Olipahan hyvä päivä töissä, vaikka kieltämättä väsytti, kun taas tänään ajelin sen kaksi tuntia töihin. Halusin mieluummin nukkua yön kotosalla, kun täällä on niin ankeaa yksin. Ajokeli oli Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa aivan karmea, mutta onneksi oli aikaa, niin ei tarvinnut murehtia myöhästymistä. Vauva piti touhuillaan hyvin hereillä matkan ajan, ja onpa se kyllä ollut muutenkin taas varsin vilkas tänään. Nivusjomotusta ei ole tänään kauheasti ollut, mutta nyt tuossa töistä kotiin kävellessä tuntui välillä sellaista vihlovaa kipua nivusissa. Meni onneksi aina nopeasti ohi, mutta oli kyllä huomattavasti epämiellyttävämpää kuin se jomotus. Noh, kaipa jotain pientä vaivaa pitää olla, jottei ihan liian helposti käy tämä. ;)
 
Kiitos Lisah avusta! Täytyypä koittaa tuota sinun tapaasi. :)

Rastafa81 viimeinen rutistus tämä viikko! Hyvin olet jaksanut kuitenkin, vaikka masuakin varmasti jo on! :D

Meillä on se Aventin pumppu ja tuttipullot. Esikon kanssa niitä piti käyttää alussa aika paljon kun maitoa ei tullut tarpeeksi. Tosi hyvät on ne kaikki tarvikkeet, joten suosittelen. Mutta meille kävi sitten niin, että vaikka maitoa sitten viimein herui tosi paljon, niin jossakin vaiheessa esikoinen vaan päätti ettei rintaa enää ota, että pullo on parempi. Siinä sitten pumppasin ja pumppasin, mutta kun esikko oli reilun 4kk:n ikäinen, maidon tulo loppui kuin seinään. Joten suosittelen käyttämään tuttipulloa harvemmin jos omaa maitoa riittää, niin kuin itsekin ajattelit.

lilleroinen koitahan jaksaa muuttomyllerryksen keskellä, mutta muista toki levätäkin! Sinulla on myös toinen tärkeä henkilö itsesi lisäksi mukana koko ajan. :) Mutta on varmasti ihana, kun pian uusi koti on valmis vauvaa varten!

On varmasti mukava tunne, Kellitys, kun äitiysloma sen kun vaan lähestyy! :D

Omaa: Vauvan liikkeet on täälläkin muuttuneet enemmän semmoiseksi möyrinäksi, paitsi eilen illalla tytteli potki oikein olan takaa molemmilla jaloilla yhtäaikaa ja tuntui että tulee jo ulos asti kun sattui ihan uskomattoman paljon! Onneksi kuitenkin rauhoittui! Huh!
Tänään on tullut semmoisia tosi pitkiä ja kipeitä supistuksia (tuntuu kyljissä, alaselässä ja alavatsassa) todella tiheästi. Sain esikon nukkumaan, joten nyt kun voin olla ihan rauhassa, niin katson rauhoittuuko nämä tästä. Pikkusen jännittää kun mieskin on töissä ja tietenkin juuri tänään siltä jäi kännykkä kotiin...... Mutta jos ei rauhoitu, sitä on lähdettävä sairaalaan... Alkaa kyllä vähän pelottamaan jos synnytys tosiaan käynnistyy....
 
Heippis taasen!

Tää mamma aloittaa sitten huomenna virallisesti äitiysloman! Jokohan nyt alkaa sitten jo synnytys tulla ajatuksiin :) Meillä ollu tosiaan se muutto ja olen väsäillyt täällä yksinäni päivät jos jotakin. Eilen hioin saunan lauteet ja ne saivat samalla mustan sävyn...tuli upee, mut illalla tiesin taas olevani raskaana :) Kyllähän se on mahasta näkynyt jo pitkään, mutta toi selkä sai tuta.

Muuten raksaus edennyt mukavasti. Supistukset muuttaneet muotoaan pitkiksi ja kipeiksi ja tulevat viimeistään automatkoilla jos tiet huonossa kunnossa, tiedänpähän tosissaan miten kokeillaan käynnistää jos mennään yli :) Poika näyttäisi viihtyvän usein tosi ylhäällä ja melkein poikittain, joten kiirettä hänellä ei ole kiinnittyä. Muuten köllöttelee pää alaspäin peppu rintojenvälissä oikealle "potkien".

Mites muut, saatteko hyvin selville mikä osa lapsesta missäkin menee?

Kai mä meen jatkaa taas... olen käsitellyt hyllylevyjä ja pitäis porata reikiä niille seinään, saa nähdä onnistuuko, vai saako mies hoitaa "miestenhommat" kun kotiutuu :)

Mukavaa odotusta kaikille, ihan jännittää kuka meistä on ensimmäinen!
 
heipparallaa =)

täällä oltu verenpaineen takia niin kipeänä ettei ole hirveämmin pystynyt tekemään mitään.

raskaus ei todellakaan ole ollu elämän parasta aikaa mutta onneksi on niin iso palkinto lopussa että kestää kyllä =)
ja eihän tässä ole enää kun 5vk jäljellä joten ei pitkälti enää =)

unettomat yöt vaivaa täälläkin, hyvää asentoa ei ole ja pissalla saa juosta koko ajan.

meillä mies on alkanut jännittämään tytön syntymää kun kiukuttelee koko ajan ja on ihan hermoheikko muutenkin. tai sitten se on kyllästynyt muhun vaikka kavereilleen kehunut että helppo se nainen on raskaanakin =D
huolehtii kyllä koko ajan että olen syöny ja juonu tarpeeksi, rasittaa en saisi itseäni yhtään ja vitamiinit pitää olla otettuna.
ihanaa toisaalta että on huolissaan kun mulla sitä myrkytystä pelätään ettei puhkeais vaan päälle.

vauvan tavarat alkaa olla valmiina ja kasassa ja sairaalakassikin rupee olee mielessä mellkein päivittäin josko se pitäisi pakata =)
 
Onneksi olkoon situli äitiysloman alkamisesta! Muistahan sinäkin levätä muuton keskellä! :)
Itse saan melko hyvin selvää, mikä osa vauvaa on missäkin, tosin kun odotan toista niin tällä kertaa se on ainakin minulle helpompaa.

hannamari voimia ja parempia oloja sinulle! Onneksi odotusta ei ole enää kovin paljon jäljellä ja onhan kaikki tämä kuitenkin sen arvoista, kun tulos on mitä ihanin ja parhain! :D
Ja tsemppiä miehellekin! Onhan tämä jännää aikaa hänellekin, niin kuin kaikkien muittenkin maalismasujen kumppaneille.

Omaa: Täällä taas suppareiden kanssa kärvistelen... Onneksi eilen illalla ne helpottivat sitten vihdoin ja viimein. Oli jo sairaalaan lähtö mielessä ihan vakavasti. Katsotaan miten tänään käy. En ole vielä edes sitä sairaalakassia pakannut, joten se on kyllä huomenna tehtävä. Onpahan sitten kassi valmiina kun perjantaina on neuvola ja jos sieltä lähettää sitten vielä sairaalaan.

Olin tänään äidin luona käymässä esikon kanssa, ja äiti oli kyllä sitä mieltä että synnytys on jo lähellä, kun niin kovasti supistaa. Äiti on itse lääkäri, joten kai pitää alkaa ihan tosissaan varautumaan. On tämä kyllä jännittävää!
 
Meillä oli ensimmäinen haikaranpesä valmennus viime viikon keskiviikkona jolloin käytiin läpi synnytys ja tänään sitten käytiin läpi ensimmäisiä päiviä sairaalassa ja muitakin juttuja kun vauva sitten on täällä.
Aivan ihana kätilö piti sen valmennuksen. Jäi tosi hyvä fiilis itse synnytyksestä, ei jännitä enää niin paljoa :)
Muutenkin se haikaranpesä on kyllä niin kotoisa paikka, et nyt pidän sitten kaikki sormet ja varpaat ristissä että siellä on tilaa kun on h-hetki.
Kaksi työpäivää olisi jäljellä ja sitten se todellinen odottaminen alkaa :D
Niinkuin tuonne neuvolakuulumisiin kirjoitin niin sokerit oli menneet plussalle joten joudun menemään sokerirasitukseen, joka kyllä harmittaa, koska kaikki on mennyt niin hyvin näin pitkälle. Mutta hyvä et asia tarkistetaan ettei vaan oo mitään..

IHANAA kohta meillä on omat pikkukääröt kainalossa <3<3<3
 
Oltiin synnytysvalmennuksessa eilen, eipä kauheasti auttanut ainakaan mun olotilaa.. Katsottiin netistä Tays:sin synnyttämiseen liittyvät videot ja yhdestä niistäkin mulle tuli vähän huono olo.. emoticon Ja terveydenhoitaja kävi suullisestikin vielä perusjutut lävitse. Täytyy vaan toivoo, että synnytys menis hyvin... Pelottaa kyllä kauheesti, mutta luotan että siellä on hommansa osaavaa henkilökuntaa.

Mulla on alkanut maha naksumaan. Kuulostaa vähän niin kuin sormien niveliä naksauttelisi... Ei se siis paljoa naksu, tänään naksahtanut kaksi kertaa. Koitin tossa netistä lueskella, että mistä johtuu mut ilmeisesti aika normaalia..? Täytyypä silti seuraavassa neuvolassa mainita asiasta. Onko muilla vastaavaa?
 
Riinaa: mulla sama homma! Maanantaina naksahti ekan kerran, ihmettelin suuresti mistä tämä johtuu... kaks naksausta kuului miltei peräjälkeen ja vauva liikkui samalla. Tiistaina naksahti uudelleen... tuskin mitään on vialla kun vauva liikkuu ihan normaalista ja itseeni ne naksaukset ei sattuneet mitenkään.

Huomena olisi neuvola... pitänee mainita asiasta myös siellä. Vauvalla on selkeästi ahdasta, vatsa on myös laskenut alaspäin... luulen että vauva on myös mennyt jo aikas alas.
Pitää kokeilla tuota Picsun menetelmää onko vauva jo ihan alhaalla.
Mulla on niin vähän lapsivettä että liikkeet tuntuu ja näkyy todella hyvin. Eilen oikein sattui kun neiti väänsi käänsi tosi ikävästi.
Toivon kyllä että tulisi vähän ennen laskettua aikaa ulos.

Lisah: nostan kyllä hattua että olet jaksanut olla töissä... mulla ei olis ollut mitään saumaa olla töissä loppuun saakka, mutta onneksi keksin pitää näitä lomia tähän alkuun. Tsemiä vielä viimesiin työpäiviin!

Riinaa: älä ole huolissasi synnytyksestäsi, siellä sairaalassa on todella hyvä ja osaava henkilökunta, että sen puolesta voit heittää huolet "kaivoon". Tiedän että pelottaa, minuakin pelottaa yhä vaikka kolmas tulossa... synnytykseen kun ei voi valmistautua millään tietyllä tapaa, vaan pitää mennä sen mukana mitä se tuo tullessaan.
Luin eilen illalla hyvää ops vihkosta, jossa oli hyviä neuvoja.
Pitää rohkeasti esittää toivomuksia ja kertoa tuntemuksista. Kannattaa myös valmentaa isää, toimimaan juuri niin kuin sinä pyydät ja olemaan rohkea toteuttamaan sinun toiveesi HETI eikä hetkenpäästä, sillä silloin sinä olet pääosassa eikä kukaan muu!
Kannattaa myös yrittää pysyä rauhallisena ja rentona. Kannattaa myös liikkua niin synnytys etenee paremmin, ei siis kannata maata paikallaan.

Ajattelin itse nyt tälläkerralla ottaa ohjat itselleni ja kertoa mitä haluan etten liiaksi tuudittaudu siihen että sairaalahlökunta tietää mitä tekee. Eihön ne sentään ajatuksia lue ;)
Olin mielestäni aikaisemmissa synnytyksissäni nuori ja tietämätön, enkä osannut kertoa omia toiveitani riittävästi. Esikoinen oli siis normi alatiesynnytys ja tosikoinen saatettiin maailmaan sektiolla kun synnytys jouduttiin ensin käynnistämään yliaikaisena... käynnistys onnistui hyvin mutta vauva ei laskeutunut tarpeeksi alas jolloin päädyttiin sektioon.
Eli synnytyksessä voi kelkka kääntyä yllättäen ihan toiseen suuntaan. Onneksi on osaava ja valmiudessa oleva henkilökunta!

Keskustelkaa peloistanne, vaikka täälä :) se auttaa. Tsemiä kaikille tuleviin synnytyksiin <3
 
siis tänne tulee ihan hirveesti tekstiä, niin ettei perässä meinaa pysyä. :D 
teille kaikille joilla äitiysloma alkaa jo kolkuttaa niin isot peukut . :) 
mulla alkaa vasta 19.2. .. :D jotenki sitäki odottaa, vaikka koko raskausajan oon ollu kotona työttömänä, mutta on se äitiysloma vaan äitiysloma sitte .. :DD 
ja hatun nostot teille jotka ootte jaksanu/jaksatte vielä olla töissä. ite oon ollu niin väsyny, että en varmaan olisi jaksanukkaa.. :D 

tääl odottelee ensimmäinen vauvanvaate kasa koneeseen menoa. :) ei niitä ihan minipieniä 50cm vaatteita nyt niin hurjasti ollukkaa. :D se on sitte eri asia mitä noilla mummoilla on jemiksessä vielä. :D 

ekana yönä ku heräsin täälä uudessa kodissa ja katoin vierelle niin siinähän se pinnasänky oli !! :D huhuhu. pian sieltä joku huikkii ruokaa itelleen keskellä yötä. 

meillä alkaa synnytysvalmennus olla loppusuoralla, vielä on yhdet kerrat molemmille erikseen .. niistä on kyllä jääny ihan hyvä mieli. ja jotenki mitä lähemmäs h-hetkeä mennään, niin sitä parempi mieli on tulevasta. :D 

Picsu; tsemppiä sinne niiden suppareiden kans, toivotaan, ettei vauveli ihan vielä ilmaantuisi, että malttais sielä vielä polskutella. 

nyt pian saaki alkaa odottelemaan, että kuka meistä maaliskuisista ekana synnyttääkää !! :D jännäää... 

situli; täälä mennään samoissa puuhissa !! :D nyt on jo jokainen kippo ja kappo löytäny oman paikkansa .. seuraavaksi syvennyn vauvan pesään .. :DD 

hyvää torstaipäivän jatkoa jokaiselle mammalla ja masulle .. :) 
 
Takaisin
Top