Synnytystä ennakoivia oireita

Mulla on tuolla jotain third trimester teetä jossa on vadelmanlehtiä ainakin ja jotai muutaki, en nyt tähän hätään muista.
 
Mullakin on vadelmanlehtiteetä, mut taidan ensin odottaa pari tenttiä ennen ku uskallan juoda sitä :D ja onneksi meiltäkin melkein näkee tyksiin, eli kiirettä tuskin tulee, vaikka pitäisikin oikeiden supistusten lomassa pakkailla sairaalakassia ja pestä pyykkiä. Voihan siinä sitten vaikka sen sängynkin koota ajan kuluksi, jos vaan ehditään se hakemaan jossain kohti! (Nää on surullisen mahdollisia skenaarioita, ollaan hieman saamattomia tällaisissa asioissa)
 
Koko yö meni supistelessa.. välissä jo vähän kivuliaamminkin.. toivottavasti ei nyt ihan vielä alkais tulemaan. Eilen koko arvio 2650g 36+4. Tosi alhalla pää jo, eli valmiustilassa siellä ollaan jo. Täytyy pistää töpinäks, että saan kaikki laitettua valmiiksi ennen H-hetkeä.
 
Totesin että lima oli vain valkovuotoa tms, koska sitä ei ole tullut yhtään lisää.. Muutama napakampi supistus tullu silleen et on selässä tuntunut, mutta eipä niistäkään mitään sen suurempaa hyötyä ole. Tai mistäs sitä tietää, voihan se olla et oon vaiks kui mont senttii auki tuolt alhaalta kun ei voi vaa tietää :D Maanantaina sitä sitten on taas viisaampi. Vähän meinaa jännittää. Kun silloin selviää sitten että jos aletaan käynnisteleen ja koska ja niinpoispäin. Kauhuskenaariossani jo tuli että samantien leikkuriin kun vauva on niin iso! :O (enkä ees tiiä minkä kokonen tyyppi on tulossa)
 
En tiedä, onko se mikään synnytystä ennakoiva oire, mutta eilen oli koko päivän ihan järkyttävät ilmavaivat... :oops: Jokusia kuukautiskipumaisia supistuksiakin tuli pitkin päivää, ja siitäpä nuo suolikaasut vasta tykkäsivät. Olo oli kuin ilmapallolla, jonka suuaukosta joku aina välillä pöristelee ilmoja pois kunnon töräysäänten kera. Olen toki syönyt nyt Obsidan-rautatabuja, mietin että ne saattaa tehdä ummetusta ja siitä nuo ilmavaivatkin aiheutua. Haluaisin hakea kuivattuja luumuja kaupasta masun pehmitykseen, mutta tuon ällön 10 cm lumi-/loskakerroksen takia en todellakaan halua lähteä kauppaan, vaikka oma auto onkin esteettä käytettävissä kotiovelta kaupan ovelle asti.
 
Mulla kans kyl vatsa toimi poikkeuksellisesti vissiin kaks tai kolme kertaa eilen! Ja kaameet ilmavaivat! Normaalisti tälleen raskaana ollessa hyvä jos joka toinen päivä toimii vatsa :O Hämmentävää on tämä kyllä!
 
Täällä myös vatsa ollut vähän liiankin hyvin toimiva. Sama ilmiö on kyllä välillä ollut ennen menkkojen alkua ja menkkojen alussa. Mietin, että liittyykö siihen. Rautaa pitäisi syödä, mutta en tiedä mitä tekisin, kun se löystyttää vatsaa entisestään.

Ilmavaivailuja täällä myös. Varmaan osittain siksi kun kontakti tonne lantionpohjan ja varmaan myös muihin alueen lihaksiin on höllentynyt ja kaasut liikkuu vapaasti :wink
 
Mulla on ollu pakki ihan sekasin siitä asti kun toi mato lähti mönkimään alemmas. Jotain kolmatta viikkoa nyt mennään HYVIN toimivan suolen kanssa :'D
 
Jep, koko raskauden on ollu niin tiukassa tavara et hyvä ku joka toinen pv on tullu. Mulla on aina ollu herkkä maha ja ei todellakaan kovalla, tää asia on palautunut entiselleen tässä viikon parin aikana. Maha siis löysällä täälläkin :D
 
mulla ollu kans maha sekasin eilisen lääkärikäynnin jälkeen vielä enemmän, ja aamulla oli vielä kipee puuron jälkeen. mut ei yhden yhtäkään supparia, hitto vieköön. lauantaina 37+0, ulos vaan sieltä kiitos :D
 
Mä olen puolestani aina ihmetellyt puheita ummetuksesta raskausaikana. Meikäläisellä toimii liian tehokkaasti heti plussasta alkaen. Ekan kerran saakin sitten kunnolla pinnistellä ja ponnistella synnytyksen jälkeen :P
 
Mäkin liityn teidän ilmavaivaisten joukkoon :D Vatsa mennyt yhtäkkiä ihan löysäksi..
Tuntuu et täällä kaikki muut odottaa hulluna synnytyksen alkamista, mä taas toivon ettei tulis vielä ainakaan 3 viikkoon :D Jotenkin en oo vielä valmis :D
 
Mulla tuli tänään jotain kirkasta limaa pyyhkiessä. Ei mun tapauksessa tarkota varmaan yhtään mitään kun eilen just oli neuvolalääkäri eikä tuol alakerrassa oo tapahtunu mitää vaikka supisteleekin ihan kiitettävästi joka pv. Eiköhän tässä se 4vk ainakin odotella sitä laskettua aikaa ensin.. :D
 
Nebula, en mäkään oo valmis!! Miljoona asiaa vielä mielessä ja hoidettavana, ja koti kaaoksessa :D Eikä sd tunnu mitenkään järkevältä ajatukselta muutenkaan, että meillä on vauva ihan kohta.. Vatsaan olen jo tottunut, ja lapsi on toki oikeasti kovinkin odotettu (yrityksessä vierähti keskenmenon myötä vuosi), mutta silti välillä meinaa iskeä sellainen lopunajan paniikki "mitä hittoa me ollaan menty tekemään, voiko tän vielä perua?!"
 
Mulla supisteli suht kipeesti eilen illalla 15-10 minuutin välein noin kolme tuntia kunnes lopahtivat kokonaan. Yöllä on nyt tullut muutama kovempi minkä takia kukunkin täällä ylhäällä...
Onko teillä uudelleen synnyttäjät kokemuksia et voiko tälläsiä jaksoja tulla pidempääkin ennen kun synnytys alkaa?
Oon siis ollut saikulla viikosta 30+5 asti auenneiden paikkojen ja epämäärästen supistusten takia ja oon madolle toitottanut että Vapun jälkeen kun on 36+ täynnä niin voi tulla ulos jos siltä tuntuu...saas nähdä.
 
Suvitus, meillä myös yritystä pitempi aika ja toista odotan, mutta silti sellainen olo, että pysy vielä hetki siellä massussa :D Varmaan nämä on näitä normaaleja pelkoja ja tunteita :) Esikoinen oli vähän pienempi, kun tuli niin aikaisin,että toivon tämän pienen kasvavan vielä ainakin laskettuun aikaan asti. Kiva,etten ole ainoa joka haluaa vielä odottaa :) Tuntuu myös ihan oudolta ajatukselta, että kohta meillä on tässä uusi pieni ihminen, vaikka se jo on tuolla massussa ollut 9 kk jo :D:Heartblue
 
Viimeyönä taas pelkäsin, kun illalla alkoi jomottelemaan alaselkää ja mahaa menkkamaisin kivun. .aloinkin samantien pakkaamaan sairaalakassia valmiiksi. Jossainvaiheessa yöllä sit loppui. .tässä vielä yhdessä kasassa ollaan onneksi :happy119 Mutta selvästikin vaikuttaisi synnytyksen olevan nurkilla.
 
Takaisin
Top