Meillä on nyt neljäs maisteluviikko menossa. :) Aloitettiin kun 5 kk tuli täyteen. Eka annoin keitettyä perunaa, johon sekoitin omaa maitoa. Sylki pois ja kakoi, ei kelvannut.

Sen jälkeen onkin kaikki muut maut uponneet heti ekalla maistamisella (perunakin niin, että siinä joukossa porkkanaa). Olen käyttänyt oikeastaan pelkästään kaupan soseita. Vain banaania muussannut ite. Hyvin on maistuneet niin vihannes- kuin hedelmä/marjasoseetkin. Oon antanut useampia uusia makuja nopealla tahdilla, neuvolassa käskivät tehdä niin (esikoisen aikaan oli vielä vanha ohje 1 uusi maku / vko). Alussa annettiin ihan pieniä määriä ja kasvatettiin niitä vähitellen, mutta nyt tällä viikolla on annettu syödä niin paljon kuin haluaa. Tosin sitä yhtä purkillista enempää ei olla kerralla kuitenkaan annettu, mutta sen purkillisen kyllä aina vetää. Meillä siis neuvolassa sanoi, että jos maistuu, niin voi syödä sitten jo ihan kunnolla. Oon antanut kiinteitä kaksi kertaa päivässä (pari ekaa maisteluviikkoa vain kerta päivässä), yleensä lounaalla kasvissosetta ja illalla hedelmäsosetta.
Eilen aloitettiin lisäksi aamupuuro. Ostin tollasta vauvan Hipp luomuriisipuurojauhetta (4kk+). Tein 1/4 annoksen nyt aluksi. Eilen annoin pelkästään puuroa ja sylki pois, ei mennyt mahaan asti varmaan paljoakaan. Tänään sekoitin puuroon pari teelusikallista hedelmäsosetta ja johan söi kaiken. :) Ehdin jo miettiä, että tuliko ihan hutiostos... Oli puurohyllyllä niin monia vaihtoehtoja ettei tiennyt mitä ois pitänyt valita. Esikoiselle tein vähän isompana yleensä ihan normipuurohiutaleista mikrossa ja sit sekaan jotain marja/hedelmäsosetta.
Lihat aattelin aloittaa ens viikolla kun tulee 6 kk täyteen. Voitas vaikka vähärasvaisella naudan jauhelihalla aloittaa. Kasvislihasoseet meinasin tehä ite pääasiassa. Varmaan joskus tulee myös kaupan vastaavia ostettua, jos ei oo aikaa tehä ja omat soseet on pakkasesta loppu.
En oo mitään oireita huomannut maisteluista tulleen, ainoastaan kakkaamisväli pidentynyt.