Apua, mikä yö! Mies katto leffaa myöhään ja kun hän tuli sänkyyn kysy mikä mulla on ja sain sit sanottua lopulta etten tajua miks tää imetyspoli-juttu on niin arka asia mulle. Että mä en tajua onko mulle jäänyt jotain traumoja alitajuntaan leikkauksesta vai mistä oikeen on kyse. Mies sano heti että onhan se arka asia sulle, aina ollut. Ekana yönä kun tavattiin ("yhden illan juttu", minä kaatokännissä) mun oli vaikea näyttää itteäni alasti ja olin selitellyt miks rinta näyttää niin epämuodostuneelta. Mies oli eka mies jolle sen näytin ja mulla oli vielä pieni laastari pikkuruisen haavan päällä. Ja kuulemma sen jälkeenkin silloin tällöin tullut hyvin esille miten arka asia se on mulle. ENKÄ MÄ OLE TAJUNNUT MITÄÄN ITE!
Rinta leikattiin tosiaan kolme kertaa ja vaarana oli neljäs leikkaus ja silloin olis koko nänni poistettu ja siinä tapauksessa maidon nousu rintoihin olis estetty lääkkeellisesti. Mutta sitä leikkausta lykättiin kun kerroin kirurgille että haluan mahdollisesti vielä lisää lapsia ja sit se haava paranikin eikä leikkausta tarvittukaan.
Mä itkin pitkään miehen sylissä yöllä, oli kyllä outoa miten hän tuntee mut paremmin kuin minä itse. Mut se tuli selväks että mun pitää saada puhua asiasta, en vaan tiedä nyt onko oikea paikka imetysklinikka missä on imetyksen ja rinnan asiantuntijoita vai psykologi... Taidan soittaa neuvolaan tänään ja kertoa mitä viime yönä opin itsestäni ja pyytää apua.
Luoja että mä rakastan tuota miestä! Mitä mä tekisin ilman häntä?