Harkkahousut on hyviä harjoitteluvaiheessa ja helpompi laskea alas kuin vaipat eikä hoista ja on ohuemmat.
Monet lapset eivät tahtoisi keskeyttää leikkiä eikä käyttää aikaa vessassa käymiseen. Yksi vaihtoehto on vaatia, että siellä istutaan joka tapauksessa oli hätä tai ei. Minä vaadin aina ennen pidempää reissua, että vessassa pitää käydä edes kokeilemassa, tiriseekö tippa vai ei. Toinen vaihtoehto on tehdä vessakäynneistä niin mukavia, ettei se tunnu kurjalta keskeytykseltä. Vähän niin kuin vanhoissa huusseissa on vessakirjallisuutta & taidetta seinillä. Meillä poika pyytää vielä vessaseuralaisen, yleensä isän mukaan.
Vanhoissa huusseissa oli usein kaksi tai useampia reikiä.
Joskus historiasta löytyy tuoreita ratkaisuja.

Enkä nytkään olis ilman sitä luulemaani kiinnittymiskipua... Mutta tästä kierrosta saa toivon taas heittää, menkat alkoi just 
Anteeksi etten muista, jos olet kertonut, mutta oletteko kuinka pitkään toivoneet raskautta?
yk7 pyörähti siis nyt. Ja eihän se vielä paljon ole, mutta uutta ja outoa meille, kun ollaan aina ekasta onnistuttu
eipä taida millään enää ehtiä. Kai se on sitä lupumisen tuskaa. Vaikka ihan onnellinen olen tästä perheestä joka mulla on. En tarvii lisää lapsia. Mut sit kuitenkin, se kaipaus on tuolla sydämessä kova