Pulinaketju

Hui, vauvarokko! Meillä ei sen ensimmäisen 4kk refluksihelvetin jälkeen ole ollut juuri mitään ongelmia, eka pöpö oli viime viikolla jostain mukaan tarttunut vatsavirus, joka nosti pienelle kovan kuumeen päiväksi, samalla oksenteli ja sitten meni maha ripsalle (10 löysää housuissa 24h sisään). Sain itse saman parin päivän viiveellä ilman oksuja, onneksi sekä kuume että mahavaivat meni yhtä nopeaan ohi. Kävin varmuudeksi koronatestissä, oli kiintoisa minipulloharjakokemus. :wtf:

On kyllä suht haipakkaa tällä hetkellä, onneksi nukkuminen alkoi sujua samoihin aikoihin kun palasin töihin. Siirrettiin minityyppi omaan huoneeseen siinä 6kk kohdalla kun yösyöttöjä oli enää yksi, ja sitten sekin jäi parissa viikossa pois kun meidän tuhina ja maidon tuoksu ei enää herättänyt aamuyöstä. :p

Miten terho voi muuten? Täällä ei vielä nousta seisomaan saatika yritetä kävellä, fokus on ollut selvästi hampaiden tekemisessä ja hienomotoriikassa: 5kk kohdalla 4 hammasta ja pinsettiote.
Ihana kuulla teistä, monesti miettinyt miten teillä kehitytään ja jaksetaan.
Tää lähti myöhään liikkeelle, vasta pari viikkoa liikkunut konttauskarhukävelyä, ei aiemmin ryöminyt, pyörinyt, istui vaan tyytyväisenä :p. Mutta nyt nousee kovin ja testailee irtipäästöäkin. Nukutaan surkeasti, tissillä menee vahvasti varsinkin vähänkään kipeänä yöt. Liian väsynyt tehdäkseni asialle jotain.. Tosi pitkänäköistä:wacky:. Mä niin tykkään nukkua vauvan vieressä, täytyisi vaan se yö imetys lopettaa. Ehkä ensi vuonna :rolleyes:.
Tää matkii kokoajan kuulemiaan ääniä, taitaa ihan kohta tulla jokin sana! Jotenkin parasta aikaa, niinkun ne kaikki muutkin ajat :p..
 
Millä alalla sä oot?
Apteekissa kyllä siellä vakituisilla on se 5-5,5 viikkoo vuodessa lomaa mut kun pätkiä tekee niin ei pääse lomista nauttiin. Mut eipä sillä töissä pääsee helpommalla kun kotona
 
Pitkästä aikaa kuulumisia. Pahoinvointia edelleen oksennusten kera. Pitäisi kai kohta alkaa helpottamaan kun rv 10 huomenna täynnä. Siitä ainakin tiedän että kaikki on hyvin koska muita oireita ei ole.
NT ultra 23.11, miten tässä jaksaa sinne asti:p

Kivaa ja aurinkoista viikkoa kaikille:Heartpink
 
Anteeks oma napa
Se iskee aina näin joulun alla ja vielä voimakkaampana jouluna nimittäin jäätä kaipuu veljeen ja menetettyihin:sad010tämä koko vuosi lisää vielä enemmän tuskaa
Viikonloppuna luvassa synttäreitä omien lasten eli lisää kakkua:grin
 
Koska aikaisintaan vauvan liikkeet? Olin jo tänään tuntevinani, mutta viikkoja vasta 10 ja huomenna alkaa rv 11, jotenkin tuntuu aika aikaiselta että ehkä olivat jotain muuta. Viimeksi tunsin rv 11 lopussa hentoja sipaisuja.
 
Eiköhän ne ala tuntumaan joskus rv 20 paikkella, +-2 viikkoa
 
Mä oon myös tuntenut liikkeet vasta aikaisintaan rv18, mutta tiedostan olevani tunnepökkelö :p. Varmasti herkemmät tuntee aiemmin. Vaikka kuinka järkeilisi ne ajatuksen voimaksi ulkopuolelta.
 
Juu ehkä ne on vielä jotain muuta, niin vaan odottaa jo liikkeiden tuntemista. Doppleria täällä odotellessa, viime viikolla tilattu.
 
Koska aikaisintaan vauvan liikkeet? Olin jo tänään tuntevinani, mutta viikkoja vasta 10 ja huomenna alkaa rv 11, jotenkin tuntuu aika aikaiselta että ehkä olivat jotain muuta. Viimeksi tunsin rv 11 lopussa hentoja sipaisuja.
Mä tunsin kakkosesta 12+0 ja kolmosesta vielä aikasemmin en muista tarkkaa päivää mut reilu viikko ennen npultraa eli ehkä 10+5 mikä on kyllä tosi aikaseen. Mutta oon hyvinkin varma et ne oli liikkeitä kun ne tuntu sit päivittäin hennon hentoina hipaisuina. Sillon tosin oli ultrakin tositosi myöhään 13+3 saatiin ultrassa mut lapsi oli jo niin iso (siis geenit vaikutti jo eikä pelkkä ikä) et ei saatu kaikkia mittoja verrattua viitearvoihin et viikotkaan ei ollu ihan tarkat enää. Ja oon aika varma et varhaisraskauden ultran 3 päivää myöhäsempi laskettupäivä oli oikee koska sillon alotettiin vasta pupuilut eikä tullu pieneen mieleenkään et kierto vois olla 22 päivää mikä se ois npultran mukaan ollu. Mun äiti joka on ko alan lääkärikin sano mulle et harvoin ihan viikolla heittää plus just se et viikolla 14 on jo sikiön ikä vaikeampi arvioida koon perusteella kun geenitkin jo vaikuttaa. Eka raskaudessa ehkä viikon 15 aikaan tunsin liikkeet uudelleensynnyttäjä osaa tarkemmin kuulostella liikkeitä niin ne tunnistaa ehkä jo aiemmin. Toki istukan paikkakin vaikuttaa. Edessä vaimentaa liikkeitä.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla on tuntunut kaikista viidestä liikkeet tosi aikasin, rv12-18 välillä, tästä nuorimmaisesta jo joskus rv12 paikkeilla. Ettå eiköhän se ole ihan mahdollista.
itsekkin epäilin nuorimmasta mutta kun aina tuntui iltaisin kun rauhoittui kyljelleen sänkyyn niin pakko oli uskoa.
 
Mä tunsin kakkosesta 12+0 ja kolmosesta vielä aikasemmin en muista tarkkaa päivää mut reilu viikko ennen npultraa eli ehkä 10+5 mikä on kyllä tosi aikaseen. Mutta oon hyvinkin varma et ne oli liikkeitä kun ne tuntu sit päivittäin hennon hentoina hipaisuina. Sillon tosin oli ultrakin tositosi myöhään 13+3 saatiin ultrassa mut lapsi oli jo niin iso (siis geenit vaikutti jo eikä pelkkä ikä) et ei saatu kaikkia mittoja verrattua viitearvoihin et viikotkaan ei ollu ihan tarkat enää. Ja oon aika varma et varhaisraskauden ultran 3 päivää myöhäsempi laskettupäivä oli oikee koska sillon alotettiin vasta pupuilut eikä tullu pieneen mieleenkään et kierto vois olla 22 päivää mikä se ois npultran mukaan ollu. Mun äiti joka on ko alan lääkärikin sano mulle et harvoin ihan viikolla heittää plus just se et viikolla 14 on jo sikiön ikä vaikeampi arvioida koon perusteella kun geenitkin jo vaikuttaa. Eka raskaudessa ehkä viikon 15 aikaan tunsin liikkeet uudelleensynnyttäjä osaa tarkemmin kuulostella liikkeitä niin ne tunnistaa ehkä jo aiemmin. Toki istukan paikkakin vaikuttaa. Edessä vaimentaa liikkeitä.

Onneksi on muitakin. Täällä tuntunut joka päivä samanlaista hipsutusta, että kyllä ne liikkeitä on. Nyt 10+1
 
Ekat piparit armottomassa kiireessä eilen.. :hilarious:, ei tietoakaan joulurauhasta. Kalenterit nappasin jo mukaan poikkeuksellisen ajoissa. Jaksa yhtään keksiä mitään kikkoja tänä vuonna. Ihan vaan siitä yli missä aita on lähinnä.
 
En ole kyllä yhtään miettinyt joulua vielä. Ehkä sitten lähempänä ajankohtaa. Ulos kyllä haluaisin jotain valoja laittaa, kun on tosiaan aika pimeää. Eipä meillä kyllä mitään ihmeempää joulujuttua ole muutoinkaan, joulukuusi laitettiin viime jouluna ja varmaan tähän joulunakin. Jouluruoat kaupasta valmiina, paitsi kinkku kyllä paistetaan kotona. Tekisi mieli kokeilla villisikakinkkua.

Etätyöt vaan jatkuu ja jatkuu, saa nähdä miten kauan. Muuten arki rullaa omalla painollaan. Poika oppii koko ajan vaan lisää sanoja ja äänteitäkin! Kirjahulluus jatkuu, tosin nyt katselee mielellään lastenohjelmiakin jos niitä telkkarista tulee (toisin sanoen laitetaan oikea kanava päälle). Pituuskasvukin tuntuu olevan aika vauhdikasta! Omatoimisuus kasvaa koko ajan myös, ja poika auttaa lähes kaikessa omalla tavallaan, ja on kiinnostunut kaikenlaisista kotitöistä. Yritetään aina ottaa poika mukaan tietysti, siinähän sitä oppii.

Poika on myös tosi empaattisen oloinen. Mutta melkoinen mielensäpahoittajakin poika kyllä on, itku ja hammastenkiristys tulee kun sanotaan johonkin asiaan ei :wideyed: Päiväkodista on tullut siitä myös palautetta. Onkohan se jokin vaihe kehityksessä? Ei nyt aina tämmöistä ole ollut, että ei-sanasta ihan mahdoton huuto tulisi. Eihän se harmistus kauaa kestä, mutta on aika voimakas reaktio kuitenkin.

Käyn täällä päivittäin lukemassa viestejä, mutta tuntuu etten jaksa enkä ehdi kirjoitella mitään :( Kotona töiden tekeminen on kyllä siitä huono, etten oikein osaa välillä lopettaa ajoissa iltapäivällä töiden tekemistä :facepalm: Mutta iltaisin en kyllä koskekaan työläppäriin! Aamusta aloitan ajoissa kuitenkin.
 
Mikäs Peppipupun tilanne onkaan, koitin selata viestejä taakse päin mutta en nyt äkkimältään löytänyt :wideyed:
 
Vähän ikkunoihin tähtiä olen laitellut. Perinteisesti ollaan marraskuun vikalla viikolla laitettu kaikki koristeet ja kuusi haetaan heti kun alkavat torilla myymään :)

Mäkin aloitin tänään räjäyttää kotia. Tuntuu että tavaraa on liikaa ja se liika tavarakin aiheuttaa stressiä. Laitan raa'alla kädellä roskiin, mutta leluja laitoin annetaan palstalle. Huomenna tullaankin osa hakemaan. Vauvoja on sukuun tulossa keväällä ja toivon mukaan ystävä raskautuu kun heillä alkaa ivf viikon päästä. <3 niille meneekin kaikki vauvan kamat mitä vaan irti täältä lähtee :D haluaisin sisustaa kovasti, tuntuu et kun 2v vanha talo, niin haluaisin jo uutta jotain pintaa :D
 
Meillä on valoja ulkona ja sisällä vaikka ja kuinka :happy:
 
Liitteet

  • 20201105_202914.jpg
    20201105_202914.jpg
    22.5 KB · Katsottu: 105
Takaisin
Top