Neuvolakuulumiset

Keskustelun 'Laskettu aika maaliskuussa 2014' aloitti piia84, 25 syys 2013.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. +Mymmeli+ Tuttu foorumilla Maaliskuunmammat 2014

    Tänään neuvola ja loppu kuusta uudelleen :) Kaikki arvot mielettömän hyvät jopa hb (125)! Eli nyt voi huokaista helpotuksesta, ettei tarvitse alkaa rautalisää syömään :) Ei th:n mukaan tässä vaiheessa enää laske. Ei ole turvotusta eikä kipuja. Sf mitta oli hivenen keskikäyrän päälle eli 29cm. Eli jouluna on kumpua kasvatettu :D Raivotarjonnassa on edelleen ja kauan tunnusteli onko peräti jo kiinnittynyt, muttei ollut vaikka hyvin odottelee jo asemissa.

    Sain myös täytettäväksi nettikaavakkeen, josta synnytys lähestyy-keskustelussa mainitsin. Se pitää täyttää seuraavaan neuvolakäyntiin mennessä, jossa käydään se vielä th:n kanssa läpi.
  2. Nannai1 Peruskäyttäjä

    Mulla oli eilen neuvola ja kaikki arvot hyvät. Mullakin hemoglobiini oli vielä 130. Paino oli noussut ihan mukavasti, mutta kiloja ei vieläkään ole tullut kuin kolme.
    Vauva oli poikittain mahassani ja on viime aikoina viihtynyt paljon siinä asennossa kun iskut ja potkut tuntuu lähes aina kyljissä. Sf-mitta oli vauvan asennosta johtuen 22 eli sama kuin viime kerralla. Sanoin olevani huolestunut pienestä mitasta joten hoitaja mittasi vielä uudestaan. Ja vauva olikin vaihtanut asentoa, ei tosin tiennyt oliko peppu vai pää ylhäällä. Toisella mittauksella sf-mitaksi saatiin 25 joka oli kuitenkin näille 31+4 viikoille alakäyrän alapuolella.
    Kolmen viikon päästä menen sitten äitipolille synnytystapa-arvioon,joka meidän kunnassa yleensä suoritetaan vain neuvolassa lääkärin toimesta. On siis hyvin helpottavaa että pääsee näkemään että vauvalla on kaikki hyvin. Ja sen että miten päin siellä masussa ollaan, nyt mahassa käy vielä kauhea mylläys ja vauva vaihtaa asentoa monesti päivässä.
  3. +Mymmeli+ Tuttu foorumilla Maaliskuunmammat 2014

    nannai1: Antoiko th sulle vauvasta mitään kokoarviota? Oletko itse ja syntyessäsi ollut pienikokoinen? :)
  4. Nannai1 Peruskäyttäjä

    Mymmeli: ei antanut. Mä olen itse ollut syntyessäni hurjat 47cm ja painoa oli 2850g. Ja katottiin just viikonloppuna äitini neuvolakortteja ja hänenkin sf-mitta on mennyt alakäyrillä. Mieheni taas oli syntyessään 48,5cm ja painoi 3060g. Että kyllä me ollaan osattu odottaa, että meidänkään vauvasta ei tule mitään isoa, jos nyt mitään ihmettä ei tapahdu :) Mutta oman mielerauhan takia on kyllä kiva että pääsee vauvan näkemään vielä ennen syntymää :)
  5. +Mymmeli+ Tuttu foorumilla Maaliskuunmammat 2014

    Olet kyllä ollut todella pienikokoinen! Jonkun uskomuksenhan mukaan omat lapset olisivat samaa koko luokkaa mitä itse on ollut. Kai sillä jotain perää on... Meillä esikoinen oli 1cm pitempi ja 10g kevyempi kuin minä olin syntyessäni.

    Eikä sulla kuitenkaan niin paljon mene alakäyrällä sf-mitta, mutta aina se on mukavaa ja mieltä rauhoittavaa, kun tutkitaan kunnolla vaikka sitten vähän turhaankin :) Mutta tuohon sf-mittaankin vaikuttaa NIIN MONI asia :) Kohdun sijainti, lapseveden määrä, sikiön asento yms.

    Kuten synnytys lähenee-osiossa mainitsinkin jo tuosta "ison vauvan-pelosta" toivon, ettei sf-mitalla olisi paljonkaan tekemistä sikiön koon kanssa :D Ja tiedänkin kyllä tapauksia, kun käyrä mennyt yläkäyrällä ja vauva oli syntyessään 3kg.
  6. Tiittana Aloittelija

    Moi taasen,
    Tänään oli neuvola ja onneksi olin toisella hoitajalla kuin, mikä normaalisti on. Kirjoittelin jo aiemmin, etten oikein ole luottavainen siihen mun omaan hoitajaan.
    Kaikki arvot oli kunnossa, verenpaineet oli vähän korkeammat kuin aiemmin, mutta silti ihan normaaalin rajoissa. Olin juuri käynyt lounaalla, niin viikkopainonnousua oli "muka" 700g/viikko. Tähän en ihan usko, koska kaikki aiemmat mittaukset on tehty aamuisin ennen ruokailua. Tosin ei tuokaan nousu olisi kuulemma tässä vaiheessa mitenkään huolestuttavaa.
    Vauvan asennosta hoitaja ei osannut vieläkään varmuudella sanoa ja jos ensi kerrallakin on vielä epäselvää, niin sitten ultrataan ja varmistetaan tuo asento. Sf-mitta hipoo alakäyrää, mistä myös sanottiin, että jos seuraavalla kerralla mennään käyrän alle, niin laittavat lähetteen äitiyspoliklinikalle. Hoitaja kuitenkin sanoi vauvan olevan ihan hyvän kokoinen, kun käsin tunnusteli. Ei siis ollut tuosta mitastakaan erityisen huolissaan.
    Seuraava neuvola onkin jo alle 2 viikon päästä ja onneksi sekin tälle toiselle hoitajalle. Töissä pitäisi jaksaa vielä pari viikkoa ennen äitiyslomaa, mutta onneksi mulle tuli jo sijainen tekemään ne raskaimmat työt.
  7. Louhi Aloittelija

    Täällä neuvolassa kaikki hyvin 30+0. Hb hieman laskenut 128 mikä on oikein hyvä, meikäläisen veri kun tuppaa olemaan välillä turhankin paksua. Sf 25 ja napero on ilmeisesti alkanut harjoitella kääntymistä. Peppu oli vasemmalla, kintut oikealla ja pää ilmeisesti alhaalla. Ilmankos on alkanut tuntua oikeassa kyljessä melkoista rummutusta! Täti ei kuitenkaan ollut ihan varma asennosta, mutta mun mielestä jalkapohja suunnilleen tuntuu kämmentä vasten kun iltajumpat on kovimmillaan.

    Painonnousu per viikko oli hurjat 667g, mutta syytän jouluherkuttelua. Aikaisemmin kilot ovat pudonneet samantien pois, mutta näemmä nyt kroppa tarraa tiukasti jokaiseen kaloriin kiinni eikä paluu normiruokailuihin aiheuta kuin korkeintaan painon pysymisen samassa.
  8. Zallieh Peruskäyttäjä

    Mukava lukea teidän kivoja neuvolakuulumisia! :)

    Mulla seuraava neuvola ensi torstain ja viikkoja silloin jo hurjat 34+1! :eek: Mun sf-mitta on mennyt (kolmella mittauskerralla): keskikäyrän yläpuolella-keskikäyrällä-keskikäyrän yläpuolella. Saa nähdä mitä seuraavaksi tulee mitaksi. Mua mietityttää kauheesti syntyvän vauvan koko, kun ei mun terkkari ainakaan suostu sanomaan yhtään mitään arviota koosta! Ehkä yritän puhua neuvolalääkärille helmikuun alussa.
  9. +Mymmeli+ Tuttu foorumilla Maaliskuunmammat 2014

    Zallieh Mua kanssa tuo koko on mietityttänyt koko raskauden ajan. Lähinnä siksi, että esikoinenkin oli isohko ja sen verran hyvät elämäntavat, ettei ole pelkoa siitä, ettei istukka toimisi hyvin. Ja kun istukka toimii hyvin saa vauveli kanssa hyvin ravinteita kasvaakseen. Ja vielä kun on näin järjettömän helppo raskaus pelkään tämän menevän yli LA:n ja viimisinä viikkoinahan painoa tulee ennätysmäisesti sikiölle! Mutta mulle th on alusta asti luvannut, että lähettää mun koko arvioon lähellä syntymää...Mutta tämäkin vähän mua jännittää, koska jos on iso ja tiedän sen jo etukäteen tuleeko mulle synnytyspelko... Sitten kyllä voisi saada käynnistyksen ajoissa koon puolesta, koska sektioonkaan en haluaisi joutua vain tällaisen asian takia. Itse kyselin viime neuvolakäynnillä (rv.30) painoarviota sikiöstä, kun hänellä oli rv.28 tehty ultran painoarvio myös apuna ja hän arvioi sikiömme painoksi 1300g. Tämä kuullosti omaan korvaan hyvältä, MUTTA sitten menin tukemaan tämän vau.fi rv.28 "tietopaketin" sikiöstä ja raskaudesta niillä viikoilla JA sen mukaan niillä viikoilla sikiön paino olisi hiponut jo liki 2kg! Ei tässä muuten mitään, mutta nämä kyseisen "tietopaketin" painot ja mitat ovat mielestäni ihan hirmuisen alakanttiin! Että näin...

    Mutta olen nyt itseäni lohduttanut sillä, ettei tämä sf-mitta kyllä kerro sikiön koosta yhtikäs mitään :)

    Tuli sitten vielä katsottua subilta jokin ohjelma, kuin pieniä ihmeitä. Siinä pari synnyttäjää synnyttivät liki 5kg vauvat, huh huh! Ja tämä ensisynnyttäjä (mikä oli kyllä komean kokoinen nainen) selviytyi paremmin kuin hyvin tästä, mutta tämän uudelleen synnyttäjän synnytys ei sujunutkaan niin mallikkaasti, vaan vauvan olka piti muljauttaa paikoiltaan tjn (tässä kohtaan itsekin järkytyin niin paljon, etten halunnut kunnolla tilannetta seurata), jotta saatiin ulos ja nopeasti. Oli sen verran tukala tilanne jo päällä, kun oli niin pitkittynyt synnytys ja vauvan tila alkoi heiketä...Tällaisia ohjelmia sitä sitten pitää vielä katsella....
  10. piia84 Ihastunut foorumiin

    tuosta painon noususta, mulla kun neuvolat jo menneet kahden viikon välein, viime keskiviikkona painon nousuksi laitettiin HUIMAT 1185g/vk, että pääskäähän tytöt samaan lukemaan!:grin:grin Siis oikiasti, perhana, koko ajan ihan hirveitä lukemia tullut... alimmillaan kai jotain päälle 400g/vk koko raskauden aikana... juu, ja jos vielä joutuu sektioonkin lopuksi niin saa vielä ens kesänki kulkia toppavaatteissa... 14kg tullut painoa lisää ja nyt siis raskaus kestänyt 33+6. (plus kesän aikana hankitut 2kg hyvästä ruoasta ja juomasta :wink) että kyllä se vaan itestä tuntuu...

    Juu, mä täällä nyt kuumeisesti odotan jo maanantaita että saa soitella mammapolille mikäli posti ei oo tuonu mulle aikaa sinne vks:n ultraan (ja mahd. kääntöyritykseen)... Mieskin kun haluaa mukaan, mutta ei se tosta noin vaan voi työpaikaltaan lähtiä kun töitä otetaan sillekkin kalenteriin ihan samallalailla. sen verran nyt kuitenki itte järkeilin, että ajan on oltava 27-31.1 välisellä ajalla eli 36 raskausviikolla...

    Seuraava neuvola 29.1
    Ultra (kääntöyritys) 27-31.1
    Viimeinen lääkärineuvola 4.2 viikolla 36+2
  11. Bumble84 Peruskäyttäjä Maaliskuunmammat 2014 Tammikuunmammat 2016

    Tänään oli neuvola ja painoa tullut lisää yhteensä reilu 12kg ja kaikki mahaan. Hitto että jänskättää tuleeko kuinka iso vauva vai saanko vaan laihduttaa noita hamaan tulevaisuuteen (sf mitta 28, mut jotenkin en osaa siihen luottaa, kun on kait aika paljon kiinni mittaajastakii). Ei nyt ihan yhtä paljon ku edellä kirjoitelleella mutta onhan tässä vielä aikaa, kun rv 32 menossa:). Neuvolassa ei kuulemma vielä huolissaan, saa noita kiloja kuulemma tullakin alkupaino/pituus huomioon otettuna mutta silti.. Synnytyspelkoja selvästi jo kehittelen..

    Pikku tyyppi edelleen pää alaspäin (ollu jo reilun kuukauden) ja kuulemma erittäin alhaalla ja tiukasti. Ei ihme että kävellessä tuntuu et jonku pää on koko ajan jalkovälissä. Verenpaineet laskeeneet lisää joka neuvolakäynnillä, nyt 115/69 eli pitäisköhän kohta ruveta mutustelemaan sillon tällöin salmiakkia tai laktritsia.

    Seuraava kerta ens kuun alussa ja viimeinen kerta tutulla neuvolatädillä, sitten vaihtuu. Harmi, kun tulin nykyisen kanssa eri hyvin juttuun.
  12. Zallieh Peruskäyttäjä

    Rv 34+1 ja neuvolassa kaikki hyvin :) Pikkuisen sykkeeksi merkattiin 135, raivotarjonta ja ilmeisesti vähän laskeutunutkin jo! Ei kuitenkaan kiinnittynyt. Sf-mitta 31 eli juuri sama, mikä vau-kirjan mukaan on tällä viikolla. Oma painonnousu vain 50g/viikko - olen iloinen :)

    Kahden viikon päästä neuvolalääkäri ja aion vaatia jonkun kokoarvion! Mullakin painoa tullut n.12 kg, eikä se näy kauheasti missään. Paitsi tietysti mahassa, ja rinnat kasvaneet reilun kuppikoon verran.
  13. Tiittana Aloittelija

    Tuonne tammikuun tohinoihin jo kirjoitinkin, että mulla oli tänään neuvola, jossa ultrattiin että vauva on oikeassa asennossa pää alaspäin. Oli aikamoinen helpotus! Hoitaja sanoi myös, että ehkä mun vatsan viime viikon myllerrys oli juuri sitä, että vauva on kääntynyt siellä itsekseen. Muutenkin kaikki arvot oli ok, paino ei ollut noussut, mutta sf mitta meni taas keskikäyrällä, kun aiemmin oltiin ihan alarajalla. Huomenna täyttyy rv34 ja tämä viikko olisi enää töitä.
  14. +Mymmeli+ Tuttu foorumilla Maaliskuunmammat 2014

    Tänään neuvola 33+3 ja kas kas, kyllä se vaisto vaan kummasti toimii.... Tämä meidän kaveri oli hienosti "lähtökuopissa" valmiina mahdollista kiinnittymistä varten, kunnes nyt pari päivää pyörinyt ympyrää, kuin väkkyrä ja näin ollen ei ole mitään hajua onko missä asennossa. Tästä neuvolahoitajalleni mainitsin ja epäilin mahtaakohan olla perätilassa ja hän sanoi heti vatsan olevan ihan sen näköinen, että olisi. Myös sydänäänet kuuluivat "perätilamaisesti". Joten pisti sitten lähetteen synnytystavanarviointiin perätilaepäilun takia.

    Sf-mitta oli ponnahtanut huimasti ylöspäin (nyt peräti 32!!), mutta tämä kaveri onkin kokonaisuudessaan päättänyt asettua mahdollisimman ylös ja koko kohdun alaosa täynnä tyhjää. Mutta masukuvista tämän näkeekin ihan selvästi. Ei siis ihmekkään, että nyt on alkanut viime viikon aikana närästämään välillä kovinkin. Muuten kyllä tuntuu vauva vatsan päältä todella selvästi, eikä tunnu isokokoiselta. Th, arveli jotain 1500-1700g, mutta tämäkin onneksi selviää sitten siellä synnytystavanarvioinnissa :) Jos vaikka pääsis yli tästä ison vauvan pelosta :rolleyes:

    Muuten kaikki arvot todella hyvät ja sain taas samalla lähetteet verikokeisiin ja tällä kertaa otetaankin sitten vielä muutama putkilo enemmän. Ja mukava uutinen on, että uusien neuvolaohjeiden mukaan streptokokki b otetaan kaikilta raskauden aikana, joten tämä menee sitten sillä samalla labrareissulla.
  15. Ann Aloittelija

    Täällä viikoilla 33 paukutellaan kans menemään. Huomenna neuvola, kun oltiin pari viikkoa sitten pudottu sf-käyriltä, niin neuvolan täti halusi heti parin viikon päähän uuden ajan. Saas nähdä kuinka käy. Tuntuu että pikkuinen jo asettui pää alaspäin kun tuntuu, että pystyy hengittämään paljon paremmin ja maksukin jotenkin muutti muotoaan. Vaikka vaiston varassa mennäänkin. :)
  16. beijaflor Peruskäyttäjä Maaliskuunmammat 2014

    +Mymmeli+ Meillä näköjään hyvin samaan aikaan laskettu aika, täällä nimittäin nyt 33+2 täynnä. Onko tuo streptokokki b nyt sama kuin streptokokki acalaktia (vai miten se kirjoitetaan), joka otetaan emättimestä? Mullahan se on nyt positiivinen (otettiin supisteluiden takia ja kävin synnärillä näytillä). Eli synnytyksessä saan antibioottia suoneen. Sain kyllä viimeksikin vaikka ei ollut positiivinen näyte, johtui pitkittyneestä synnytyksestä. Nyt mua vähän just jännittää se, että olen varmasti hyvissä ajoin paikan päällä ja saadaan bakteeri pois hyvissä ajoin... Mitä muita labrakokeita sulta otetaan ja miksi? Aina ihan vainoharhainen näiden kanssa, että miks mua ei tutkita :D Tosin mä kävin kyllä verikokeissa just, jossa otettiin pieni verenkuva ja kilppariarvot väsymyksen takia. Ne oli ihan ok, leukkarit vähän koholla, mutta kuulemma raskausaikana näin usein onkin. Sekin jäi vähän mietityttämään, mutta kai neuvolantäti tietää :)

    Mulla neuvola perjantaina.
  17. piia84 Ihastunut foorumiin

    Nyt on polilla käyty ja onnistunut kääntö tehtiin vauvalle :Heartred siellä polskutteli edelleen pylly edellä, sellaisessa linkkuasennossa. mutta saatiin kuulema lopulta kääntymään helposti! Oli yhteistyöhaluinen kaveri. Eihän se mukavalta tuntunut...epämiellyttävä kuvaa kyllä aika hyvin :) pari kertaa ehken vähän sattui mutta oli kyllä tosi helläkätinen lääkäri-täti kyseessä :) :) Käyrillä oltiin sen jälkeen vielä puoli tuntia ja sykkeet hyvät. supistuskäyrä näytti välillä pientä nousua, mutten itse oikeastaan huomannut kuin kerran, ehkä kaksi kertaa että nyt kovettuu maha.
    Jos illalla huomaa tulevan kipeitä supistuksia niin olla sitten yhteydessä synnytyssaliin.
    Tällä hetkellä painoarvio oli 2,6kg ja keskikäyrällä mennään sen suhteen, jos laskettuna aikana syntyy niin kilo tuohon lisää... toki aina vähän skeptisesti suhtaudun näihin arvioihin :wink

    Paikat sormelle auki, kanavaa vielä jäljellä (en vain tajunnut kysyä että minkä verran kun kiinni ollessa kanavaa ollut sen 3cm). Eli on voinutkin olla se pieni klökö limatulpan palanen. Mitäs muuta...viikon päästä menen sitten omalle lääkärille vielä viimeiseen tarkistukseen ja siitä parin päivän päästä omalle hoitajalle. Ajat muuttuvatkin siitä sitten viikottaisiksi neuvolatädin kanssa :) (oikeasti ois ollut huomenna jo neuvola, mutta peruin sen tämän päiväisen polin takia)

    Maha tuntuu kyllä heti ihan erilaiselta kuin aiemmin! liikkeetkin aivan omanlaisiaan :D :D

    jepsistä, tämmöstä täällä :)
    • Tykkää Tykkää x 3
  18. +Mymmeli+ Tuttu foorumilla Maaliskuunmammat 2014

    beijaflor : Eli hyvin sama tilanne molemmilla meillä, kun lähes samat viikot ja uudelleensynnyttäjiä :) Juu kyllä vain nuo bakteerit ovat juurikin sama asia. (Streptococcus agalactiae kuuluu b-ryhmän bakteereihin ja siksi puhutaan yleensä lyhyemmin streptokokki b:stä) Tämähän on todella yleinen ja siksi olenkin niin tyytyväinen, että otetaan kaikilta rv36. Multakaan ei esikoisen aikana otettu, mutta onneksi ei hänelle oireitakaan tullut jos tätä kannoin. Mutta voisi kuvitella, ettei mulla sitä ole, kun ei mua ole edes supistellut tavallista enemmän vaan hyvä, jos edes koskaan supistaa :D Mä olen veriryhmältäni rh neg, jonka takia raskauden aikana otetaan verestä vasta-aineet ja koska mulla esikoisen loppuraskaudessa maksa-arvot nousivat otetaan multa tähänkin liittyvät verikokeet säännöllisesti, koska on suuri mahdollisuus, että toistuu tässä raskaudessa. Sitten näitä ylimääräisiä, mitä multa tavallisesti ei oteta on just mainitsemasi pieni verenkuva ja kilpirauhasarvot. Päätettiin nyt ottaa vähän enemmän, kun kerta näin paljon viikkoja ja kun verikokeisiin kuitenkin olen menossa. Tosin mua on kyllä nyt päivisin väsyttänytkin!

    piia84 : Loisto juttu! Nyt pidetään peukkuja, että pysyy asennossa! :) Mulla sitten sama homma 3-viikon päästä.
  19. Zallieh Peruskäyttäjä

    Pitäiskö tuota streptokokki-testiä kysyä, jos ei siitä terkkari oo mitään sanonut? Mäkin käyn kyllä niissä verikokeissa kun oon rh-. Ensi viikolla neuvolalääkäri, toivottavasti ei ole yhtä kiireinen kuin viime kerralla.
  20. +Mymmeli+ Tuttu foorumilla Maaliskuunmammat 2014

    Zallieh: Mäkin kuulin tämän vasta eilen. Vuoden alusta tullut uudet suositukset. Mutta ota ihmeessä asia neuvolassa puheeksi, jos ei itse aio. Koska tämä kuuluu jokaiselle tehdä rv 36.

Jaa tämä sivu