Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Onko moni teustä jo kertonut raskaudesta muille? Me meinattiin kertoa jouluna mun esikoiselle ja vanhemmille kun paljastuu joulupöydässä muutenkin...![]()

Minulla jo ennenstään kaksi lasta, tyttö 06/11 ja poika 09/12 sekä enkelityttö 10/15
31.12 olisi ensimmäinen ultra, se jo jännittää. Joulukortissa oli viisi panosta rivissä (harrastamme molemmat metsästystä) kaksi isoa kuvaamassa minua ja miestä, kaksi pienempää kuvaamassa lapsiani ja pienin kuvaamassa tätä tulevaa vauvaa 
Me odotetaan nt-ultran tulokset ja todennäköisesti käyn varmuuden vuoksi vielä NIPT- verikokeessa. Sitten varmaan kerrotaan laajemmin.
Toki alussa huoli oli kova ja satunnainen pieni vuoto vetää mieltä matalaksi aina esiintyessään, mutta mitään erityistä heittelyä ei ole ollut. Mites muilla?Mä oon jotenkin niin pessimisti, että toisaalta haluaisin kans odottaa seulontojen tulokset ennen kuin kerrotaan, mutta se menee ainakin tammikuun puoliväliin. Toisaalta jouluna olis niin ihana töräyttää asia julki kun tavataan perhettä, viikot kuitenkin jo 11+ joten riski jo paljon pienempi. Ja jos nyt kehnosti kävisi, tulisi siitäkin puhuttua perheen kanssa kuitenkin. Töissä muutama tietää ja pomo tietää jo, halusin antaa sille reilusti aikaa suunnitella kesää ja se oli siitä hyvin kiitollinen.
Mielialanvaihteluista on paljon puhuttu ja peloteltu, mutta mulla ei ole sellaisia ollut ollenkaan. Tasaisen hyvällä fiiliksellä on mentyToki alussa huoli oli kova ja satunnainen pieni vuoto vetää mieltä matalaksi aina esiintyessään, mutta mitään erityistä heittelyä ei ole ollut. Mites muilla?
Itsellä verikokeet otettiin jo 9+2 ja nt-ultra vasta 13+0... Tosi kiva kun joutuu nyt odottelemaan noin kauan että saa tietää ne riskiluvut. Mulla näkyy omakannassa nuo molemmat arvot, hcg oli 70 ja pappa 230. Tuntuu mun mielestä jotenki tosi matalilta mutta yritetään olla stressaamatta. Mua vähän pelottaa että tuli käytyä liian aikaisin tuossa verikokeessa, oon melko varma että laskettu aika siirtyy muutamalla päivällä eteenpäin kun kierto on aina ollut pidempi kuin 28 päivää. Jännä kyllä että neuvoloissa käytetään tuota 28 päivän kiertoa automaattisesti.