Onko teillä minkälaista särkyä?
Itsellä alkoi alavatsan vihlonta jo neljännellä raskausviikolla (keskenmeenneessä vasta joskus kuudennella), ja nyt se on muuttunu erilaiseksi. Välillä toki vihloo, mutta enemmänkin särkee vatsaa ja heijastuu jopa reisiin ja hieman selänkin puolelle. Viikkoja on vasta 5+0 joten mietityttää toki että minkätakia. En osaa oikein kuvailla sitä, hieman samanlaista kuin kuukautiskivut mutta ei kuitenkaan. Enemmän ns. hellänä vatsa ja jos osaatte ajatella miltä kuume tuntuu kropassa, se tuntuu samalta mutta vain alavatsassa, hieman kuin polttelee sieltä. Ja kropan väsymys on armotonta, välillä kun sohvalla makaa niin tuntuu että ei yksinkertaisesti jaksa kättä nostaa ylös.
Lueskelin (tietenkin) että esimerkiksi kohdun ulkoisessa on normaalia kovemmat kivut munasarjoissa, ja virheellisestä raskaudesta huolimatta raskaustestit näyttää vahvaa plussaa. Mitään vuotoja ei ole, eikä myöskään pahoinvointia. Rinnat ei myöskään ole edes kosketusarat, vaikka onkin kovasti turvonneet.
Tiedän, että kaikki raskaudet ovat erilaisia ja kaikki oireet yksilöllisiä eikä koskaan saisi verrata, mutta en tiedä. Kai toivoisi että jollain muullakin on joskus näitä oireita ollut ja kertoo että kaikki voi silti olla ihan hyvin
Astetta kovempi olen vissiin maalailemaan piruja seinille.
Tsemppiä myös sulle @Pumpuliina
Oliko sulla mikä rv menossa nyt?