Marraskuun mietteitä

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ellami
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Äänet tosiaan löytyi karvoituksen rajasta eli en usko että vatsarasvalla on merkitystä näillä viikoilla sykkeen löytymiselle.. Nimim. Ylipainoa on ja vatsamakkarat
 
Mä tosiaan löysin myös sykkeet aikaisin, 9+5. Kuului tosi hennosti mutta kuitenkin ihan selvä syke. Siitä sitten vahvistunut koko ajan. Raskauskeijulta myös tilasin ja malli on AngelSounds:n JPD-100B. Tulihan toi pikkaisen kalliimmaksi mitä meinasin, mutta googlettelin kokemuksia siellä kehuttiin tuota erillistä lähetinsauvaa :grin
Mulla ei kyllä riittäisi kärsivällisyys etsiä kauaa sitä sykettä, oon niin kärsimätön ja turhaudun liian nopeesti :hilarious:
 
Minä löysin viikonloppuna useasti sykkeet, nyt eilen ja tänään kuulen vain oman sykkeen mistä kohti tahansa :s viikonloppuna ei siis oma syke kuulunut tuolla tavalla. Mitään muuta eroa en keksi, kuin että nyt eilen ja tänään olin syönyt noin tunti ennen kuuntelua, viikonloppuna oli pidempi väli. Voikohan se oikeasti vaikuttaa siihen oman sykkeen laajuuteen? Ei tietoakaan että kuulisi pientä kun todella kovaa kuulee vain oman.
 
Mä oon huomannu, että se kohta mistä vauvan sykkeen kuulee on ihan tosi pienestä kiinni. Mulla kun tosiaan tuo sauva, niin sitä ei tartte välttämättä kääntää kun ihan millin verran toiseen suuntaan niin sieltä se syke paljastuukin.
Mulla välillä istukka pauhaa todella kovaa ja sitten sieltä sen, ikäänkuin takaa, kuulee tosi vaimeasti vauvan sykkeen. Voisi ihan hyvin jäädä kuulematta jos ei saa laitetta tarpeeksi kovalle.
 
Sama mulla.. kuuluu ja ei kuulu..äsken taas kuunneltiin ja löytyi mutta aina karkasi ja taas saatiin kiinni....
Mulla Kiinasta tilattu 15€ baby sound ja hyvin toimii :))
 
Hmm mulla oli nappikuulokkeet ja herkät korvat niin en voinu ees kauheen kovalle laittaa volyymia.. Ehkä kokeilen kuunnella matkakasareista tässä joku ilta
 
Suolaa minunkin mieli tekee. Fetaa ja graavilohta ja lakua. No fetaa uskalsin syödä kun oli pastöroidusta maidosta tehty. Graavilohesta en tiiä ja lakustakaan....

Dopplerista, kannattaa ostaa varmaan suht uusi. Ite ostin kirpparilta, en tiiä kuinka vanha mutta en kyllä kuullu sillä mitään viime raskaudessa. Heitin roskiin. Mielenrauha siinä meni.
 
Mun dopplerissa on siellä takana, patteri kotelon viereessä jotain tietoja, niin siellä on merkattu myös valmistusvuosi.:)
 
Suolaa minunkin mieli tekee. Fetaa ja graavilohta ja lakua. No fetaa uskalsin syödä kun oli pastöroidusta maidosta tehty. Graavilohesta en tiiä ja lakustakaan....

Dopplerista, kannattaa ostaa varmaan suht uusi. Ite ostin kirpparilta, en tiiä kuinka vanha mutta en kyllä kuullu sillä mitään viime raskaudessa. Heitin roskiin. Mielenrauha siinä meni.

Mulle sanottiin neuvolassa, että noita pehmeitä juustoja sais Eviran mukaan syödä vain kuumennettuna, vaikka oliskin pastöroidusta maidosta tehty. Tiedä sitten, miten totta on. Itsehän vetelin ihan alussa surutta myös Valion auraa, kun se on tehty pastöroidusta maidosta.. Laku oli kans mun saamassa listassa kokonaan kiellettyjen listalla, samoin salmiakki.

Tosin näissä lienee myös maalaisjärki ihan sallittu apuväline? Jostain luin, että sushikin on ok, kunhan se on tuoretta :meh:
 
Meillä antoi lapun neuvolasta, missä mainittiin näin juustoista:
 

Liitteet

  • 1510751355070.jpg
    1510751355070.jpg
    119.8 KB · Katsottu: 55
Meillä terkka sanoi kanssa että kotimaisia pastöroituja voi huoletta ilman kuumennustakin syödä, mutta ei kommentoinut mitään kun kysyin miksi eviran suosituksissa on eriävä ohje.
Sanotaan näin, että mun kokemuksella neuvolaterkoista en luota niiden ohjeisiin ihan hirveästi. THL:n suositusten mukaan niiden kuuluisi neuvoa, mutta monetkaan niistä ei tunnu osaavan niitä suosituksiakaan. :rolleyes:
 
Joo, voi hyvin olla noinkin ja maalaisjärkeä saanee käyttää. Itsellä tosiaan ensimmäinen raskaus, en ole terveydenhoitoalalla ja tykkään säännöistä, joten hyvin voin noita terkan ohjeita noudatella, enkä koe jääväni mistään paitsi. Itse asiassa oon huomannut syöväni terveellisemmin ja monipuolisemmin kuin ennen raskautta ja se on hyvä juttu se :happy:
 
Voin sanoa kun nyt menossa kolmas raskaus kuuden vuoden sisään että joka raskauden kohdalla noi ruokasuositukset on muuttuneet, joten en yhtään ihmettele ettei neuvolassakaan pysytä kärryillä. Mm tuo salmiakki/laku totaalikielto sekä pastoroitujen pehmeiden juustojen kielto ovat tulleet tämän ja edellisen raskauden välissä.
 
Nii ja ku miettii ni eihän joku Evira voi sanoo ettei koskaan mistään voi saada mitään, että syökää ihan rauhassa vaan.

Suomessa valvonta on aika tiukkaa ja elintarvikkeita testataan tosi paljon. Jos joskus on jokin tuote, josta listeriaa tai muuta löytyy niin se usein ehditään vetään pois myynnistä ennen kun sitä on sinne edes juurikaan laitettu.

Itse oon tarkka sen kanssa, että syön kotimaisia tuotteita. Kotimaista lihaa tai kotimaista juustoa, se helpottaa mun mielenrauhaa asioiden suhteen.
 
Kotimaisuuden kans saakin olla tarkka. Esim se "hetki" salaatti on suomessa tehty, mutta tarkemmin luettuna sen sisältämä juusto onkin tehty saksassa (pastöroitu luki kyllä). No, enää ei edes tee mieli mitään fetaa tai muuta juustoakaan :D
Raakaa kalaa olen vältellyt, samoin salmiakkia ja lakua. Tosin, olikohan se 2008 kun olin raskaana ja verenpaineet lopussa melkoisen matalat niin ihanpa lääkäri sanoi että syöpä vähän lakua. No se mitään auttanut.
Suosituksia tulee ja menee, varmasti ihan hyvällä tarkoituksella, maalaisjärjellä höystettynä hyvä on.

Mulla pahenee iltapäivällä olo ja päiväruoka jää syömättä. Yritäpä olla siinä lapsien nähden että joo ei tässä mitään, äitillä on vähän flunssa ni juon vaan tän mehun :0
Aamuisin ei mitään.
 
Suolaa minunkin mieli tekee. Fetaa ja graavilohta ja lakua. No fetaa uskalsin syödä kun oli pastöroidusta maidosta tehty. Graavilohesta en tiiä ja lakustakaan....

Graavilohta voi kyllä syödä jossei oo vakuumipakattua, mä teen sitä itse ni en pahemmin jaksa varoa. Hyvin on kolme tervettä muksua tullut vaikka en mitään ruokasuosituksia oo koskaan käyttänyt, oma järki matkassa ja kotimaista mielellään itse tehtyä ruokaa pöytään ja nassuun ni tuskin siihen kukaan kuolee.

Edit. Ja salmiakkia sekä lakua mulla menee aina kamalasti, ei oo kuitenkaan koskaan vaikuttanut verenpaineisiin tms.
 
Meillä oli terveydenhoitaja sitä mieltä että ei saisi itse tehtyäkään graavia syödä.. Mutta kyllä minä ainakin ajattelin syödä, kun porukat joka jouluksi ovat itse tehneet graavit ja sillit..
 
Lakun ja salmiakin epäillään lisäävän riskiä ADHD:n eli on muutakin haittaa kuin verenpaineen nousu.
 
Takaisin
Top