Lokakuu (:

kiitos onnekas10 selvennyksestä sektiokantaasi. Se on tosiaan tärkeetä, että tässä saa jokainen tehä oman valintansa. On se sen verran iso asia päättää näin maallikkona, että en toivoisi kenenkään joutuvan minkään sortin painostuksen kohteeksi tässä tilanteessa. Ainahan se synnytys on harkittu riski, voihan minkä tahansa sortin synnytyksessä mennä mikä tahansa pahasti pieleen, jos oikein huono tuuri käy. Mut ehkä se nyt ei oo se asia, mitä enää tässä vaiheessa kannattaa kamalasti alkaa puntaroimaan, sitä olis pitänyt miettiä silloin yheksän kuukautta sitten. :D Toivotaan, että kaikki saadaan vauvamme kunnossa ja hyvävointisina maailmaan ja plussaa ois, jos me äiditkin vielä siitä selvittäis ja toivuttais suuremmitta vaurioitta :) Onnea sullekin onnekas10 sektioon ja siitä toipumiseen!
 
Moikka!

Onko muuten marraskuisissa odottajissa muita, jotka ovat harrastaneet liikuntaa, mutta joutuneet jo aikoja sitten lopettamaan? Täällä marraskuisissa on olemassa fit mamat -keskustelu, mutta mun mielestä tää asia ei kuulu sinne, koska koskee nimenomaan niitä jotka eivät voi harrastaa vaikka haluaisivat. Itse harrastin liikuntaa sellaisen 3 kertaa viikossa (lenkkeily, pilates, bodypump ja satunnaisesti muita) ja jouduin ne jättämään jo raskauden alussa, kun tuli pahoinvointi. 

Kokeilin sen pahoinvointijakson jälkeen uudestaan, mutta siitä seurasikin sitten niin suuri heikotus, että oli turvauduttava pelkkään kävelyyn... Kävelystäkin aloin saada pahoja alaselän ongelmia, joten en voinut sitäkään jatkaa, hyvin pieniä matkoja vaan. Lenkkeily ja pumppi oli mulle tosi rakkaita harrastuksia ja en malta odottaa että pääsisin niitä jatkamaan! Haaveilen jo toukokuussa osallistuvani puolimaratonille.. No, sen näkee sitten, että onnistuuko.

Onko täällä joukossa sellaisia toisen lapsen odottajia, joilla on aikaisemmassa raskaudessa ollut tällaista? Miten nopeasti pääsit raskauden jälkeen taas kuntoon, suunnilleen samalle tasolle kuin ennen raskautta? Ja oliko vaikea aloittaa tavallaan alusta? Mua vähän pelottaa, että miten rapakuntoon sitä on ehtinytkään mennä tässä 9 kuukaudessa...
 
^Minä jouduin jättämään harmillisesti liikunnan tosi aikaisessa vaiheessa. Juokseminen alkoi jo tosi aikaisessa vaiheessa aiheuttaa supistuksia ja melko pian jouduin kävelylenkitkin hidastamaan hitaaksi. Selkätukea olen pitänyt, kun selkä ja välillä nivuset on kipeytyneet pahasti. Painot olen joutunut vaihtaman kevyempiin, kun mahaan alkoi ottaa kaikki nostaminen. Nykyään nostelen kotosalla tuollasia kevyitä puntteja, käyn useita kertoja viikossa hyvin rauhallisella kävelyllä (siis todella onnetonta vauhtia, kun muuten suppailee taas). Pitkälti koirien kanssa käyn nykyään metsälenkkejä, niin saavat irti parempaa liikuntaa kuin mun onneton remmikävelytahti.

Mua harmittaa, kun olin kuvitellut pystyväni liikkumaan ja kisaamaan normaalisti huomattavasti pitempään, mutta selkeästi asiat ei vaan aina mene niin kuin olisi kuvitellut. Viimeistään tammikuussa ois toiveissa kyetä jatkamaan reenejä.
 


Sarah kirjoitti:
^Minä jouduin jättämään harmillisesti liikunnan tosi aikaisessa vaiheessa. Juokseminen alkoi jo tosi aikaisessa vaiheessa aiheuttaa supistuksia ja melko pian jouduin kävelylenkitkin hidastamaan hitaaksi. Selkätukea olen pitänyt, kun selkä ja välillä nivuset on kipeytyneet pahasti. Painot olen joutunut vaihtaman kevyempiin, kun mahaan alkoi ottaa kaikki nostaminen. Nykyään nostelen kotosalla tuollasia kevyitä puntteja, käyn useita kertoja viikossa hyvin rauhallisella kävelyllä (siis todella onnetonta vauhtia, kun muuten suppailee taas). Pitkälti koirien kanssa käyn nykyään metsälenkkejä, niin saavat irti parempaa liikuntaa kuin mun onneton remmikävelytahti.

Mua harmittaa, kun olin kuvitellut pystyväni liikkumaan ja kisaamaan normaalisti huomattavasti pitempään, mutta selkeästi asiat ei vaan aina mene niin kuin olisi kuvitellut. Viimeistään tammikuussa ois toiveissa kyetä jatkamaan reenejä.


Olin itsekin ajatellut että mahdollisimman pitkään vaan raskastakin liikuntaa, että kunto säilyy, mutta toisin kävi... Sinänsä harmi tilanne vaikka iloinen asia odotus on ollut! Onneksi sulla on koirat niin tulee kuitenkin tehtyä noita kävelyitä. 

Hyvänä puolena tässä tauossa pidän sitä, että motivaatio kasvaa jokaisesta liikunnattomasta päivästä, eli on jo melkoinen! Eri asia sitten kun saa vauvan, niin tuntuuko se sitten enää niin tärkeältä. En osaa kuvitella, kun tosiaan ensimmäinen tulossa :) 

Muistan kyllä mitä on aloittaa treenaaminen ihan pohjalta, ja se ei ole helppoa. Ehkä sulla olis kuitenkin jonkinlainen kunto säilynyt, kun oot saanut tehtyä kotona punttitreeniä, vaikka pienillä painoilla onkin menty? :) Ite oon tehnyt sitäkin tosi vähän, kun tuntuu jotenkin turhauttavalta, kun en voi treenata oikeastaan muuta kuin niska-hartia aluetta ja käsiä. 
 
Täytyy varmaan perustaa joku tsemppiryhmä palstalle sitten kun pystyy taas aloittamaan kuntoilun. Luulen, että olis kiva ettei tarttis ihan yksin käydä sitä aloittamista läpi :)
 
^No ei tuo nykyinen hidas lyllerökävely kyllä mitään kuntoa ylläpidä, mutta on se tietenkin jotain edes. Kuntokuurille pääsee kunhan kuntoutuu. Koirillakin kyllä varmasti kunto laskenut tän mun onnettoman lenkkeilyn myötä, joten ne pääsee mun kera kuntokuurille. Innolla ootan kyllä kun pääsee taas reenamaan ja liikkumaan kunnolla.

Pientä punttireeniä mun on ollut pakko tehdä, vaikka noihin kevyempiin jouduin kun mulla muuten jumahtaa niska-hartiat aivan täysin. Etenkin nyt kun on joutunu pahan närästyksen takia nukkuun yläpää korkealla niin selkä-niska-hartiat aika hajalla.
 
Minulla on jäänyt pikkuhiljaa liikunta pois kuvioista. En siis ole treenannut tai harjoitellut mitenkään tavoitteellisesti aiemminkaan, mutta liikunta on kuitenkin ollut aika iso osa elämää. Harrastan ratsastusta ja sen jouduin jättämään pois jo kesällä, oisko ollu jotain rv 17 meneillään. Ei vaan pystynyt enää olemaan selässä, kun kävi mahaan niin kovin. Olen kuitenkin harrastanut lajia 15 vuotta, etten ihan vasta-alkaja ja tottumatonkaan ollut. Tallilla tuli käytyä 2-3krt/vko.
Kuntosalilla kävin välillä jumpissa, bodypump, hotjooga spinning ja sitten ihan salin puolella. Nämä vaihteli aika paljon työvuorojen ja tuntien aikataulujen suhteen, mutta salikäyntejä tuli myös vähintään 2krt/vko. Salilla käymisen lopetin syyskuussa ja silloinkaan en enää ollut pystynyt käymään kunnolla oikein missään jumpassa kun supisteli niin kovasti.
Koirien kanssa lenkkeily on ainut mitä harrastan tällä hetkellä päivittäin. Eikä sitäkään enää todellakaan voi sanoa lenkkeilyksi, enemmänkin vain hissukseen kävelyä se on. Paljon mennään metsässä, että koirat saa olla vain irti ja juoksennella omaan tahtiin, kun minä taaperran perässä. Tai sitten tehdään koiratreffejä kavereiden kanssa, että pääsevät riehumaan laumassa. Meidän vanhempi koira harvemmin innostuu juoksuleikeistä ja nuorempi ei yksin kauaa jaksa niin hyvä että saa aina välillä purkaa virtaa toisten koirien kanssa.
Mulla on Sarah sama ongelma kun sullakin, että selkä-niska-hartiat on ihan jumissa. Myös minulla on pääpuoli korkeammalla närästyksen takia, enkä saa siinä kunnolla rentoa asentoa. Alkuun olikin ihan kauheaa, kun tuntui että oli ihan jumissa aamuisin, mutta nyt on jo vähän tottunut tuohon asentoon. Mutta kyllä sitä päivää odottaa kun pääsee nukkumaan ihan kunnolla pitkänä makuultaan :) Samallahan se tietää myös sitä että silloin on jo se pikkunyyttikin vieressä tuhisemassa emoticon
 
Kävin ennen raskautta erilaisissa jumpissa ja zumbassa muutaman kerran viikossa. Ajattelin että jatkan niin pitkään kuin mahdollista ja kenties loppuun asti ja himmailisin vain joissakin liikkeissä. Eihän se sitten ihan niin onnistunutkaan :/ Kesällä vielä kävin puistozumbassa mutta kyllä sekin sitten piti jättää pois; se oli sellaista hytkyttämistä ja pomppimista ettei oikeen mikään tuntunut enää hyvältä. Vatsaan alkoi koskea ja supistuksiakin tuli. Nyt kauhistuttaa kun jo noilla hitailla kävelylenkeillä mitä pystyn tekemään alkaa jo supistelemaan ja koskemaan vatsaan.
Toivottavasti raskauden jälkeen pääsisi taas pian suht hyvään kuntoon ja takaisin jumppailemaan :) Ne tunnit on kuitenkin aina sellaisia päivän piristyksiä ja niistä tulee itselle niin mielettömän hyvä olo.
 
Joo mä kannatan myös tuollaisen tsemppiryhmän perustamista sitten synnytyksen jälkeen :) Oon ollut jo ennen raskautta huono pitämään kunnostani huolta, lähinnä opiskelu- ja työkiireiden vuoksi. Ensi vuonna täytyisi kuitenkin aloittaa liikunta ettei jää tällaiseksi virtahevoksi ihan lopullisesti...
 
Minä oon kans ollut aina hirveen hyvä aloittamaan sitä kuntokuuria ja säännöllisempää liikunnan harrastamista, mut sitten ihan yhtä hyvä keksimään tekosyitä sille, miks en ehdikään tällä viikolla jumppiin tai salille. Epäsäännölliset työajat on tässä ollu kauheen hyvä apu ja keväällä tietysti raskaus torpedoi kaiken. Kävin hetken aikaa jumpissa, mut sitten ne jo loppuikin toukokuussa. Koira ja mies pitää jonkin verran liikkeessä, mut tunnustan kyllä, että liikkua voisi paljon enemmänkin. Nyt käytiin miehen kanssa viikonloppuna kahdestaan käpsimässä vähän tässä näitä läheisiä lenkki-/patikkapolkuja, semmonen kolmen ja puolen kilometrin lenkki ja tuntuikin tosi hyvälle, kun vauhti oli sopiva. Eilen sitten oli koira mukana ja käveltiin ehkä vajaa pari kilsaa ja viimeiset 500m minä kuljin kaksinkerroin kun vatsaan pisti ja varmaan supistikin, mut en sitä siltä pistämiseltä enää tuntenut. Vauhti oli siis aluksi liian kova. Mullekin on painoa tullut jo ennen raskautta muutama kilo silleen, että tunnistin ihan, että oli liikunnan puutteesta ja napostelusta johtuvaa. Nyt todellakin pitäisi sitten raskauden jälkeen petrata, ettei jää nämä raskauskilotkin pyörimään, olen kyllä "naisellistumiskiloni" (10kg) saanut jo parinkympin taitteessa, että ihan on niitä kaaria ja kurveja sillon tullut sen minkä tarvis... Ja tämä oli siis vastaus, että joo, tsemppiryhmälle on tarvetta! :D
 
Mulla olisi kova into ja hinku tehdä vaikka mitä mutta into loppuu siihen kun yrittää päästä istumasta ylös ja alaselkäkipu on niin luja että meinaa viedä jalat alta. Alussa taas lenkkeilyt koirien kanssa loppui siihen että pääsin postilaatikolle ja sitten pitikin jo tulla juoksujalkaa takaisin sisälle ja painua suoraan oksentamaan. Ja tätä jatkui puoleenväliin asti jolloin alkoi tuo selkäongelma + siihen päälle vielä supistukset. Nykyään pelkkä kaupassa käynti vie voimat ja viimeistään kassalla supistelee jo niin paljon että ehtisin kerran jo pelästyttää kassamyyjänkin
Me ollaan miehen kanssa vietetty ennen paljon aikaa metsässä koirien kanssa tehden pitkiä tuntikausien retkiä. Tuntuu, että meidän parhain yhdessä vietetty laatuaika riistettiin pois varsinkin kun kumpikin odotti niin paljon että kesällä päästään kunnon vaelluksille. Nyt naurattaa että mun suurin huoli vielä alkukeväästä oli se että miten saan rinkan kannettua ja miten mahdun makuupussiin. Eipä tarvinnut paljoa sellaisia sitten todellisuudessa miettiä...Pari kertaa ollaan syksyn aikana päästy pikakäynnille metsään mutta sekin on ollut lähinnä sellaista että ollaan viety auto johonkin metsätien varteen, lähdetty siitä koirien kanssa hiukan matkaa johonkin ja tehty tulet lyhyen kävelymatkan jälkeen. Jotenkin suloista kun mies aina huolehtii että löydetään vaikka joen varresta sellainen paikka mistä on kaunis näköala ja mulle hyvä kanto missä istua, tekee tulet siten ettei savu vain tule päälle ja tarkistelee useasti että mulla on kaikki hyvin <3 Toivottavasti keväällä päästään sitten vauvan ja kantoliinan kanssa jatkamaan tuota meidän metsäharrastusta.
Mutta jotenkin ottaa kyllä päähän se kun vaikka lehdistä saa lukea että odottavat äidit on vain laiskoja kun eivät liiku ja mukavuudenhalussaan vain makaavat sohvalla. Ei kaikilla vain raskaus mene oppikirjan mukaan eikä kaikki ole elämänsä kunnossa missään vaiheessa raskautta eikä sille mitään voi. Hienoa niille, jotka jumppaavat vielä matkalla synnyttämäänkin mutta mua sellaiset otsikot pelkästään ketuttaa.
Eilen tänne satoi ensilumi ja aamusta oli niin kaunista kun taivas oli pilvetön, oli pari astetta pakkasta ja joka paikka ihan valkoinen ja valoisa pitkästä aikaa. Mun päättäväisyys lähteä lenkille kariutui siinä kun kävin vessassa ja vaihdoin vaatteita päälle. Vietin ulkoilun sijaan reilun tunnin sängyssä ja haudoin selkää lämpötyynyllä. Onneksi vauva syntyy muutaman viikon sisään niin toivottavasti vaivat loppuu siihen ja pääsen vihdoin edes pienelle lenkille ulkoilmaan. Pää hajoaa sisällä kyhjöttämisestä!
 
Tämä mun kommentti ei nyt sitten ole mitään piruilua sulle Jabbalee!

Mä oon vaan miettinyt monta kertaa tän raskauden aikana, että moniko etenkin ensimmäistään odottava äiti lopettaa supistusten tai muiden tuntemusten säikäyttämänä liikunnan liian aikaisin. Ymmärrän toki, että on tilanteita, joissa on otettava rauhallisesti ja kaikki eivät oikeasti voi jatkaa liikkumista synnytykseen saakka.

Itse voin alkuraskaudesta pahoin koko ajan etenkin liikkuessani ja mietinkin jo, että tällaisia megahitaita kävelylenkkejäkö tämä raskaus nyt sitten onkin, kun kaikki muu sai aikaan huonon olon. Onnekseni mun kohdalla pahoinvointi oli pahimmillaan muutaman viikon ja sen jälkeen onnistuin vähitellen lisäämään liikuntaa ja liikunnan tehoja niin, että nyt olen todellakin kk ennen laskettua aikaa käynyt vielä jumpassa.

Jossain keskiraskauden paikkeilla mulla supisti jumpassa ja vähän mietin, että onkohan tämä ihan ok vai pitäisikö ottaa rauhallisemmin. Onneksi oli neuvolalääkäri seuraavalla viikolla, jossa sain asiasta jutella ja lääkäri neuvoi, että supistelu kuuluu asiaan, kunhan ei tule kipeitä supistuksia ja/tai usein. Niinpä uskalsin sitten jatkaa ja sekä mulla että vauvalla on koko ajan ollut kaikki hyvin.

Voimia kaikille loppuraskauteen, kohtahan tämä kokemus onkin jo ohi... Vaikka välillä tuntuu, että matka vasta alkoi :)
 
En mä tuota minään piruiluna ottanut, olisi älyttömän masentavaa jos kaikki olisi yhtä kivulloisia kun minä koko raskauden. Jouduin lopettamaan työtkin 2 kk ennen äitiyslomaa ja en todellakaan olisi sitä halunut koska ollaan muutettu justiin keväällä toiselle puolelle Suomea ja ainoat sosiaaliset kontaktit on olleet töissä, joten tää syksy on ollut ihan älyttömän yksinäistä aikaa myös. Lääkäri kielsi myös pidemmät autossa matkustelut jne, käytännössä kaiken mikä vähänkään rasittaa mutta luojan kiitos ei tarvinnut mennä sairaalaan "pakkolevolle" missään vaiheessa. Se olisi ollut jo ihan kaameaa ettei sängystä olisi saanut nousta edes vessaan tai suihkuun vaan sinnekin olisi erikseen kärrätty pyörätuolilla (serkkuni vaimo kävi läpi tämänkin, iso hatunnosto hänelle).
Joku mammajooga tai vastaava olisi ollut ihan loistojuttu jos sellaista olisi järjestetty täällä! Haaveilen myös usein siitä että pääsisi uimaan/vesijuoksemaan mutta eniten haluaisin päästä stepaeropikkiin kunnon hikirääkkiin :) Täytyy sanoa että vaikka tää raskaus on ollut yhtä oksennusta (miten ihanaa muuten, että juuri kun luulet että ensimmäiset 4-5kk riitti siihen laattarumbaan niin se alkaa viimeisellä kolmanneksella uudestaan), selkäsärkyä ja pirun kipeitä supistuksia niin en silti koe että ettei tätä voisi käydä läpi vielä uudestaankin. Vauva kuitenkin kasvaa ja voi hyvin, ei kaikesta huolimatta syntynytkään keskosena ja nyt vain odotetaan päivä kerrallaan että kumpa nyt vihdoin sitten tulisi ulos kun on niin pitkän aikaa ollut jo kiire ulkomaailmaan. Ja eihän sitä tiedä että jos seuraavalla kerralla kaikki olisi helpompaakin kun kerran tällä kierroksella mikään ei mennyt niin kuin Strömsössä... Laskenkin sen varaan että synnytyksen pitäisi mennä kuin vettä vain että vähän tasapainottaisi tätä tilannetta ;)
 
Tsemppiä sulle Jabbalee! Palkinto on tosiaan pian luvassa :) Ja onneksi kaikki raskaudet on yksilöllisiä, ehkä sulla seuraava on sitten sellainen helppo ja olet elämäsi kunnossa, kun tää eka ei nyt ihan siltä kuulosta :D Meillä helpomman tien tähän asti kulkeneilla voi olla se hankalampi sitten edessä. Tai sitten ei. Onneks sitä ei lasta alulle laittaessaan tiedä, muuten vois jäädä moni ihanainen tekemättä... ;) Ja onnea teille sinne pohjoiseen sataneen lumen kanssa! Nauttikaa vaikka ikkunasta katsellen! Täällä iloisessa Itä-Suomessa vaan SATAA VETTÄ ja on pimeetä ja lokakuista... :/ On tainnut syys-lokakuussa olla kaksi semmosta ihanaa aurinkoista syyspäivää, että on saanut nauttia kauniista syksystä ja ruskan väreistä. Mutta aika aikaansa kutakin, toivottavasti tänä vuonna tulis kunnon lumi ennen tammikuuta.
 
Kiva että tsemppiryhmälle olisi jäseniä! :) Mulle tuli mieleen, kun aika monella on selkä/alaselkävaivoja, niin en muista olenko täällä suositellut osteopaatilla käyntiä. Itselläni alkoi elokuussa olla alaselkä ihan finaalissa, jouduin jopa kerran lähtemään ambulanssilla sairaalaan, kun juutuin seisomaan yhdellä jalalla (hermo oli joutunut puristuksiin ja kaikki liike sattui). Kävin osteopaatilla yhteensä 3 kertaa, enkä sen jälkeen ole ollut alaselkävaivainen. Tosin en ole kovin pitkiä kävelyitä uskaltanut tehdäkään enää, mutta ennen osteopaattia sattui kyllä alaselkään joka askeleella. Että jos vaan paikkakunnalta löytyy niin on käymisen arvoista! 
 
Nää mun turvotukset alkaa kyllä olla jotain aivan käsittämätöntä. Tänään koitin neuvolaan lähtä crockseilla, niin ne ei _mahtuneet_ jalkaan :S. Aina kun oon kuvitellut, ettei tästä pahemmaksi voi enää mennä niin sitten vaan turpoaa vielä lisää. Oon nyt pitänykkin tuollasia Kuoman talvilenkkareita, mitkä vaan pujotetaan jalkaan, kun ne on ainoat jotka mahtuu kunnolla.

Närästykseen onneksi sain viikko sitten reseptilääkkeen. Se on kyllä unelma. Maistuu tosin aivan järjettömän pahalle, mutta kun sen saa alas niin se kyllä auttaa. Pahoinvointi hävis mulla sillä ja öisin pystyn nukkuun :) Tai no heräileehän sitä muuten, mutta enää närästys ei valvota/heräilytä/ahdistuta jo illalla valmiiksi etukäteen.

Häpyliitoskivut alkoi viikonloppuna paheneen ja nyt ne on sellaset, että kaikki käveleminen sattuu. Neuvolasta sanoivat, että vauva ny junttaa päätään tuonne alas ja sillä nyt levenee ja kipuilee niin. Tuo luukipu on kyllä vaan aika hemmetillistä, tuosta edestä häpy siis niin hellänä kun ne luut hinkkaa tosiaan erilleen venyessään.

No, jospa tätä ei nyt enää kauaa kestäisi. Alkaa tosiaan olla kyllä sellainen olo, että tää alkaisi riittään mulle. Ja sitten tietty menee sen 2vkoa vielä yliaikaa :D
 
Sarah: Minkä nimistä reseptilääkettä sait närästykseen? Sain nimittäin itsekin alkuraskaudesta reseptilääkkeen närästykseen, mutta en tarvinut sitä silloin kuin muutaman kerran, kun närästys loppui kokonaan. Nyt loppuraskaudesta närästys on palannut takaisin, eikä Rennie juurikaan auta. Mietin, että uskallankohan yhtä lailla nyt loppuraskaudesta ottaa tuota reseptilääkettä... Lääkäriä mulla ei enää ole ja seuraavaan neuvolaankin on vielä aikaa, joten surkeita öitä on luvassa, jos saan viime yön tapaan heräillä närästyshapot suussa. :/
 
Onko muiden vauvat niin aktiivisia liikkujia, että tekisi ihan kipeää? Oon nyt joutunut melkein pari tuntia istumaan sohvalla, kun toinen myllää niin kovaa ja se vihloo ja tekee kipeää. Supistuksista ei mielestäni oo kyse kuitenkaan. Nyt kyllä onneksi tuntuu rauhoittuneen, että pääsen jotain tekemäänkin tänään.

Toinen asia mitä oon ihmetellyt tässä nyt parin päivän aikana: mun mahasta kuuluu välillä semmosta veden ääntä... En oikein osaa selittää. Muilla vastaavaa?

Onneks maanantaina on lääkäri niin saan tietää onko kohdunsuulla/kanavalla jotain jo tapahtunut. Jostain syystä en jännitä synnytystä oikeastaan ollenkaan, mutta jännitän sitä, jos lähtö tuleekin kovin aikaisin.
 
Ei silleen kunnolla kipeää tee, mut välillä tuntuu tosi pahalta kaverin myllääminen. Sitä ei onneks kestä kun hetken kerrallaan ja oman asennon vaihtaminen voi kans auttaa.

Mä en enää jaksa tätä turvotusta käsissä! Tuntoaisti on ihan vituillaan käsissä ja välillä on toinen käsi kipee kyynärpäästä ranteeseen tai sormenpäihin asti. Koita siinä sitten nukkua, kun kädelle ei saa hyvää asentoa millään.
 
loro: Zantac on tuon reseptilääkkeen nimi. Mulla poretabletteina tuota. On aivan hemmetin pahaa litkua juoda, mutta se kyllä tosiaan auttaa :) Nyt oon tohtinu jo laittaa sängyn vierestä ämpärinkin pois jo, kun on ollut niin hyvä olo tuon ansiosta.

Lejon: Mulla aiemmin tuossa joitain viikkoja sitten teki vauvan potkut kipeää. Kokoa ja voimaa kun oli ja tosi aktiivinen vauva, niin potki välillä tosiaan kipeää. Aiemmin se potkiminen ja liikuskelu oli ollut söpöä, mutta sitten alkoi tosiaan olla jo "söpöys" kaukana siitä :D Välillä piti ihan kädellä painaa kyljestä esmes vastaan, kun muuten sattui niin, kun tuli järkyttävä pahkura vaan kylkeen kun kaveri suoristeli vissiin koipiaan tai jotain. Nyt viimeisen ehkä vajaan viikon aikana liikkuminen on kuitenkin vähentynyt mukavammaksi liikuskeluksi, eikä käy enää kipeää. Ilmeisesti kokoa alkaa olla niin, ettei mahdu enää monottelemaan niin lujaa.

 
Lejon täälläkin vauva on kyllä tosi aktiivinen! En kuitenkaan sanois myöskään, että tekee kipeää tuo mylläys ja potkut, mut todellaakin tuntuu epämukavalta. Etenkin päällänsä "rokkaa" paljon ja puskee sitä tuosta navan vierestä "läpi", että välillä on semmonen miehen nyrkin kokoinen pahkura tuossa navan vieressä. Ikävältä tuntuu myös se, kun jotenkin jalkojaan survoo tuonne miun lonkan juureen... En tiiä minne asti se kohtu ylettää ja miten on ylipäätään mahdollista, ehkä johtuu miun istuma-asennosta, ettätuntuu semmosta ikävää tonkamista tuolla nivusessa/lonkan tyvessä. Kun siis hänhän on perätilassa ja mulla tuntuu nyt liikkeet vähän väärinpäin :D

Kuvasit, että sulla kuuluu veden ääntä, mulla taas kuuluu semmosta outoa napsumista, kun tuo tyyppi liikuskelee. Vähän niinkuin ilmakuplia puhkeis mahassa. Muistuttaa myös vähän sitä, kun on korvat lukossa ja nielasee ja sit ne korvat poksahtaa auki... Ei tee kipeää, mut kyllä siihen joku tuntemuskin liittyy. En tiiä, mistä tuo oikein johtuu, osaako joku muu sanoa tai kuuluuko teillä mitä mahasta? :D
 
Takaisin
Top