Lokakuiset kuopuksen odottajat

Niinpä. Viime syksy on vaan jäänyt mieleen, kun puoleen vuoteen mahtui ehkä 4 viikkoa terveenä. Laskettiinko me neljä flunssaa ja yksi vatsatauti..ja me vanhemmat otettiin vatsataudin lisäksi puolet noista flunssista. Oli aika vaikeeta pitää mielialaa edes jotenkin korkealla, vaikka välillä muisti ajatella, että onneksi ovat ohimeneviä normitauteja. Sai siitä palkintona terveen kevään, joten pitää taas siihen uskoa, jos seuraava syksy lähtee samalla tavalla käyntiin.
 
Ikäväähän tommonen on, mutta ei niille taudeille aina voi mitään, tulee jos tulee :/ tietty raskaana ollessa olisi hyvä vältellä sairaita ihmisiä... Jos mahdollista.
 
Meiltä puuttuu vielä kaikki olennainen eli tuplavaunut, esikoiselle istuin, sänky ym. Mutta mietin että elo-syyskuussa niitä mietitään. Esikoinen siis niin pieni, että matkustaa kaukalossa edelleen :D Vaunut ajattelin hankkia käytettyinä ja noi Teutoniat ovat olleet oikein hyvät ja kevyet. Eli ois sitten sekä tuplavaunut että tavalliset ja matkarattaat. Vaatteita en hanki sen kummemmin.
 
Meiltä puuttuu kans vielä käytännössä kaikki tulevalta typyltä. Mut tiietään et saadaan reilun vuoden vanha kaukalo+telakka, vaatteita, kehdot ym. sitten syksymmällä. Eli nou ressi täälläkin.
 
Mä saisin siskolta esikoiselle istuimen, mutta mietin kovasti kantsiiko sitä ottaa edes kakkosistuimeksi toiseen autoon kun on n. 6 vuotta vanha?
 
Täällä pohditaan nyt kovasti 2 tuplavaunujen välillä.. Laitoin ulkoilun prioriteettina ykkösesksi ja siksi nämä jäljellä olevat ovat vierekkäin istuttavia. Ruokakauppaanhan tuskin vaunuja tulee otettuakaan ja jos joskus uskaltaa ostoksille 2 alle 2 vuotiaan kanssa lähteä niin ehkä silloin harvoin voi sitten käyttää hiukan aikaa vaunujen takapaksiin pakkaamiseen. Vihdoin sain myös aikaiseksi alkaa todella työstää tuota lastenhuonetta vähemmän vierashuonemaiseksi. Esikoinenhan siellä on jo viettänyt yli 6kk, mutta edelleen myös vierashuonekäytössä ollut, jatkossa ei sitten enää. Mitäs vielä.. Äitiyspakkausta odotellaan, niin saa tämä kakkonenkin jotain ihan uutta itselleen. [emoji4] Paljon ei sitten muita hankintoja tähän ensihätään tarvitakaan. Paitsi niin.. Se vauvan nukkumapaikka. Onko muilla suunnitelmissa laittaa sisaruksia samaan huoneeseen ja jos, niin missä vaiheessa..?
 
Kunhan nyt ensin saadaan tuo remontti valmiiksi, ni muutetaan sitten isännän ja syntyvän vauvan kans uuteen makkariin ja esikoinen saa sitten samalla oman huoneen meidän nykysestä makkarista, jossa kaikki nukutaan..
Itse oon niin huono hermoinen yövalvoja että pidän vauvan mielellään samassa huoneessa, omassa sängyssään:wink
Aika näyttää sitten myöhemmin muuttaako lapsukaiset samaan vai omiin huoneisiin.
 
Mä ajattelin, että kuopus voisi olla meidän makkarissa ekat 3-5 kk. Sitten jos/kun yöheräilyt vähenee, voisi siirtyä esikoisen kanssa samaan huoneeseen. Voi olla, että menee kauemminkin kuin 5 kk, toivottavasti kuitenkin alle vuosi.

Olisi näppärää lukea molemmille iltasatu samaan aikaan. Jos samassa huoneessa nukkuminen ei suju, löytyy samasta kerroksesta myös kolmas makkari.
 
Kunhan yösyönnit vähenee /loppuu saa esikoinen huonekaverin. Haave 6kk:n hujakoilla, realistisempi 1v ikään mennessä, että uusi tulokas pärjäis yönsä kauempana äidistään.
 
Mahtuuko teillä kaikilla pinnasänky vanhempien makuuhuoneeseen? Meillä tulisi huoneesta kovin kovin ahdas ja senkin vuoksi mietityttää tämä asia. Esikoisella oli aikoinaan vaavin vuokrasänky, mutta aika vähälle käytölle tuo jäi, kun nukkui muutoinkin kovin rauhattomasti ja ehkä sitten parhaiten meidän välissä. Mitään perhepetiä en kyllä varsinaisesti nytkään ole suunnitellut..
 
Meillä mahtuu pinnis hyvin makkariin, mutta esikoisen kanssa se oli alkuun mielestäni kömpelö. Nyt vuokraan vaavi-sängyn, katsotaan miten sen kanssa sujuu!

Toiveissa olisi siirtää lapset yhteiseen huoneeseen joskus vuoden alusta. Voi toki olla, ettei heti silloin onnistu. Mutta esikoinen siirtyi omaan huoneeseen 4kk iässä.
 
Meilläkin mahtuis pinnis makkariin, mutta ostin käytettynä sellasen korisängyn kokeiluun. Ei olis niin täyteen tungetun nököinen makkari. Mutta eipä siinä korisängyssä voi nukuttaa kuin max 6kk:n ikään asti, niin voi olla että joutuu pinniksen muuttamaan vielä meidän makkariin. Ajattelin, että esikoinen sais rauhassa majailla pinniksessä (korkea laita kyllä jo otettu pois harjoituksen vuoksi) tämän vuoden ainakin...
 
Me siirrettiin poika omaan huoneeseen kesäreissun jälkeen 7kk ikäisenä. Oltiin 4 viikkoa Espanjassa ja sieltä palatessa poika pistettiin omaan tuttuun pinnikseen omaan huoneeseen. Siirto onnistui ihan hyvin ja niillä tienoilla yöheräilyjä oli 2-3 yössä. Yöheräilyjen määrä kuitenkin paheni ja syksyllä flunssien alkaessa poika heräili 4-8 kertaa yössä. Joskus jopa 12 kertaa..joskus 0-1. Sairastelua jatkui puolisen vuotta ja samoin pojan huoneessa juoksemista. Pahimmillaan otin patjan pojan pinniksen viereen, kun heräily oli ihan tauotonta. 1v2kk alkoi parempi aika ja edelleen 1v7kk poika heräilee sen 0-2 kertaa yössä. Kipeänä enemmän. Tällä kokemuksella en suunnittele seuraavan siirtoa omaan huoneeseen kovinkaan pian tai sitten rennommin siirretään takaisin meidän huoneeseen, jos alkaa heräily lisääntyä. Esikoisen kohdalla olin jotenkin ehdoton, että ei mennä takapakkia asiassa, joka oli jo saavutettu. Toisaalta olen ehtinyt unohtaa haitat samassa huoneessa nukkumisesta..ei voi valoa laittaa, omat kääntyilyt tai vaikka yskä herättää vauvan ym. Mutta 10 kertaa juokseminen toiseen huoneeseen sen sijaan, että kättä ojentamalla voisi tutin laittaa suuhun..siitä ei paljon pahemmaksi yöt muutu. Toivomme hyvää nukkujaa kakkosesta!
 
Meillä siirtynee kuopus samaan huoneeseen esikoisen kanssa heti kohta, kun yöt alkavat olla niin rauhallisia, ettei häiritse esikoisen yöunia. Mä heräilen yöllä vauvan touhuihin niin helposti tai ainakin ekan kohdalla heräilin, että siirto omaan huoneeseen tehtäneen kyllä heti kun se tuntuu järkevältä ja mahdolliselta. Tietty tosiaan sillä rajoituksella, että kun esikoinen nukkuu nyt ehyet yöt, en halua sitä rikottavan.
 
Lapitar, oikeastaan olisin voinut kirjoittaa tuon saman :) Minä heräilin esikoisen syvään huokaukseenkin, joten siirsimme omaan huoneeseen heti kun yöt sujuivat edes jotenkin. Mutta tosiaan, nyt kun poika nukkuu ehjiä pitkiä unia, en halua niitä häiritä pikkuveljen tohinoilla. Näin ollen saattaa uusi tulokas nukkua meidän kanssa vähän kauemmin.

Esikoisen kanssa alku oli hyvin kaoottinen eikä tässä torpassa nukkunut ekoihin kolmeen kuukauteen kukaan. Näin ollen jännittää aika kovasti mitä uusi perheenjäsen tuo tullessaan ja miten isoveli reagoi jos vauva huutaa pitkin öitä.
 
Ahh.. Niin samoja ajatuksia. Jänskäillään sitten syksyllä ja talvella yhdessä, että kenellä nukutaan ja missä. Vai nukutaanko ollenkaan. [emoji27] [emoji1]
 
Meillä vauva tulee nukkumaan neidän makkarissa todennäköisesti ainakin ensimmäisen vuoden. Nuorimmainen siirtyi muutama viikko sitten muiden poikien kanssa samaan makkariin nukkumaan (ikää nyt 1v8kk). Nukkui siellä kyllä jo aiemminkin pari kuukautta, mutta tuossa toukokuulla oli flunssaa ja korvatulehdus ja heräili monta kertaa yössä, niin siirsin silloin sängyn väliaikaisesti takaisin meidän makuuhuoneeseen. Kaks vanhinta on siirtyneet yhtä aikaa omaan huoneeseen, kun esikoinen oli reilut 2v ja keskimmäinen vuoden ikäinen. Tällä hetkellä pojilla on makkari ja leikkihuone erikseen, mutta saa nähdä meneekö vauva neljänneksi vai vaihdetaanko siinä vaiheessa huonejako niin, että molemmissa nukkuu 2. Yks ylimääräinen makuuhuone talosta vielä löytyy, mutta en usko, että se makuuhuone käyttöön päätyy ainakaan ennen kuin pojat on koululaisia.
 
Alkuun meillä vauva on tulee nukkumaan kehdossa, mutta tuo meidän kehto on sen verran pieni ja matalareunainen, että siinä ei voi nukkua kuin ensimmäiset 4-5kk, riippuen missä vaiheessa vauva alkaa kääntyillä enemmän.
 
Yksi huomioon otettava asia tuli aamulla mieleen. Eli pitää myös katsoa sitten miltä esikoisen toiminta vaikuttaa siinä vaiheessa, kun vauva siirtyis huonekaveriksi. Kun tällä hetkellä saattaa esikoinen aamuisin touhuta omiaan ennenkuin ilmoittaa olevansa hereillä. Eli, että ei koidu varaa vauvalle sitten niistä touhuiluista...
 
Takaisin
Top