Kun äidin on paha olla

[zar_]

Moikka kaikille!

Miten teillä sujuu, onko psyykkinen olo kellään helpottanut/huonontunut/muuttunut?

Mulla nyt rv 30+2 ja olo on parantunut! Ihme kyllä, odotin pahempaa loppuajalle, mutta nyt olen jopa jaksanut vähän liikkua miehen kanssa luonnossa, retkeillä laavulla ja kävellä lähikaupoille. Eihän nuo nyt isoja saavutuksia ole, mut mulle riittäviä tähän tilaan hb noussut kuollettavan hitaasti, 116 oli viimeeksi mut nyt oon vaan sitkeästi jatkanut raudan syömistä ja luulen sen auttaneen tilannetta, josko oltaisiin jo 120 puolella. Tiistaina neuvola, jossa se selviää. Ei ainakaan hengästytä enää niin kovin ja lihaksiin ei kaiken aikaa koske.

Luulen kyllä, että kevään tulo ja lähestyvä synnytyskin on auttanut mua jaksamaan paremmin. Terapiakäynnit muuttui nyt etävastaanotoiksi koronatilanteen vuoksi, mutta en ole kokenut, että niistä olisi ollut suurensuurta apua. Enemmän mua on auttanut se, kun on tajunnut, että tämä aika loppuu joskus ja, että enää ei ole paljoa jäljellä. Vauva on konkretisoitunut uudella tavalla, kun sen liikkeet tuntee niin hyvin jo mahan päältä ja samalla pystyy tunnistamaan jo ruumiinosia poika on myös niin kova riehumaan mahassa, että välillä tarvitaan isäntää rauhoittelemaan.
Tosin rauhoittuu vain hetkeksi, kun mies silittää mahaa ja sitten jatkaa puuhiaan

Kaikenlaista pientä kremppaa ja kolotusta löytyy, nukkuminen on huonoa ja liikkuminen hidasta, mutta pyrin silti jaksamiseni mukaan liikkumaan kun se auttaa mielialaani. Urtikaria on myös ollut välillä aika raju ja olen saanut lähes allergiakohtauksia nyt loppuraskaudesta tosi herkästi. Se tietysti vähän ärsyttää, mutta tiedän, että todennäköisesti se on väliaikaista. Lääkkeitä menee, mutta ilman en pärjäisi, eikä tarvitsekaan. Synnytyksen jälkeen alkaa taas oma taisto tämän sairauden kanssa ja mietinkin kovasti pystynkö imettämään, mutta ainakin yritän - tietenkin huomioin sen, että jos urtikaria lähtee lapasesta, aloitan tujummat lääkkeet ja silloin vauva saa korviketta, mutta tämä selviää ajan kanssa, en stressaa siitä. :)

Multa tarkistettiin myös maksa-ja sappikokeet hepatoosin poissulkemiseksi, ettei kutina ole siitä johtuvaa, mutta arvot oli tosi hyvät, reilusti alle viitearvojen eli kutina on sataprosenttisesti urtikarista. Tämä hyvä, vaikka ilkeä sairaus onkin. :)

Täällä odotan kyllä jo kovasti kunnon kevättä ja kesää, etenkin toukokuuta
Haluaisin niin jo päästä vaunulenkeille vauvan kanssa ja ennen kaikkea tavata tuon meidän ylivilkkaan pikkupojan

Mulla on välillä meinannut iskeä pieniä paniikkikohtauksia päälle, lähinnä siis se olo, joka on ennen kohtausta, mut ne ei ole tulleet päälle vaan menneet omia menojaan ja liittyneet sitten joko rajuihin urtikariakohtauksiin tai muihin huoliin. Onneksi kuitenkin ovat pysyneet poissa ja oon niitä oppinut jo hallitsemaan aika hyvin.

Tsemppiä kuitenkin jokaisen omaan oloon ja kaikkiin päiviin

 

[Nagini]

Moi! Loppua kohti mieliala on keskimäärin vähän parantunut. Minulla nyt viikkoja 37+2, eli lähenee lähenee. Uskon lisäntyneellä valon määrällä olevan paljon merkitystä vointiini.

Äitiyslomallaolo on toisaalta auttanut jaksamaan hoitaa edes joitain kotiasioita, mutta toisaalta omien murheiden parissa vellominen ja kuuntelijan kaipuu on korostunut kun aikaa on ollut enemmän. Mutta tosiaan, tilanne on parempaan päin. Lähenevä synnytys tuntuu tällä hetkellä positiivisella tavalla jännittävältä, vaikka vielä joku aika sitten koin sen pelottavana asiana, johon en tule kykenemään. Ehkä mieli on kypsynyt loppua kohti.

Varsin haastavalta kuulostaa tuo urtikaria. Toivottavasti se pysyisi kontrollissa, jottei siitä tarvitsisi murehtia. Onneksi pian vauvat syntyvät ja tulee uudet asiat ajankohtaisiksi mietittävoksi. Ihana kuulla, että sinullakin menee jo paremmin! Tsemppiä!

 

[Pingviiniemo]

Ihana Zarar_ ja Nagini, että kevät tuo valoa elämään. Kohta teillä on pienet sylissä.

Mä olen nyt melko kiukkuinen päivittäin ja napsahdan herkästi, mikä on kuluttavaa. Liittynee hormoonitoimintaan. Eiköhän tää tästä helpota, kun tulee kunnon kevät. :)

 

[Lakritsa0201]

Minun paha olo vain paheni... Sain keskenmenon RV 11+3. Kokemus sairaalassa oli aivan kamala ja kivulias. Edelleen kärsin keskenmenosta myös fyysisesti, sillä kohtu ei ollut tyhjentynyt. Huomenna uudestaan sairaalaan (keskenmenosta nyt reilu viikko). Nyt mietin myös eroa mielestäni, joka kohteli minua huonosti koko raskausajan.

 

[zar_]

Minun paha olo vain paheni... Sain keskenmenon RV 11+3. Kokemus sairaalassa oli aivan kamala ja kivulias. Edelleen kärsin keskenmenosta myös fyysisesti, sillä kohtu ei ollut tyhjentynyt. Huomenna uudestaan sairaalaan (keskenmenosta nyt reilu viikko). Nyt mietin myös eroa mielestäni, joka kohteli minua huonosti koko raskausajan.

Voi että, valtavat pahoittelut Lakritsa0201
Nyt vain otat aikaa itsellesi ja annat surun tulla, kun surettaa. Kaikki muu järjestyy sitten sen jälkeen. Nämä on niitä vaikeimpia ja synkimpiä hetkiä odottajan elämässä, tiedän tunteen. Minua auttoi se, että päivä kerrallaan eteenpäin ja siinä hetkessä, minkä jaksaa. Valtavasti voimia, toivon nopeaa fyysistä palautumista, henkinen ottaa aikansa. Surun aika on nyt, pidä itsestäsi huolta

 

[Yölento]

Minun paha olo vain paheni... Sain keskenmenon RV 11+3. Kokemus sairaalassa oli aivan kamala ja kivulias. Edelleen kärsin keskenmenosta myös fyysisesti, sillä kohtu ei ollut tyhjentynyt. Huomenna uudestaan sairaalaan (keskenmenosta nyt reilu viikko). Nyt mietin myös eroa mielestäni, joka kohteli minua huonosti koko raskausajan.

Osanotto.
Palstalla on toimiva salainen ryhmä keskenmenon kokeneille. Kannattaa liittyä.

 

[Vargynja]

Minun paha olo vain paheni... Sain keskenmenon RV 11+3. Kokemus sairaalassa oli aivan kamala ja kivulias. Edelleen kärsin keskenmenosta myös fyysisesti, sillä kohtu ei ollut tyhjentynyt. Huomenna uudestaan sairaalaan (keskenmenosta nyt reilu viikko). Nyt mietin myös eroa mielestäni, joka kohteli minua huonosti koko raskausajan.

Otan osaa. Paljon voimia, kuulostaa kyllä raskaalta.

Ihanaa että vointinne on parantunut Nagini ja zarar!

Täällä on vauvakupla-babyblues heilahtelu tasaantunut jossain määrin. Mieliala ailahtelee kyllä edelleen, mutta ääripäät ei ole niin kaukana toisistaan. Jossain määrin koen voivani huonommin kuin alun jälkeen. Ehkä arki on löytänyt vauvakuherruskuukauden jälkeen. Tilanne ei kuitenkaan ole hirveän paha ja olen onnellinen kahdesta ihanasta pojastani.

 

[Lya M.]

Pääseekö ns. ”lastensuojelusta” koskaan eroon? Vai jääkö lapsille ikuinen stigma jonnekin salaisiin arkistoihin?

Summa summarum: Kohta 7v esikoinen keksi suutuspäissään ( häntä hoputettiin aamutoimissa) väittää esikoulussa, että hänelle huudetaan aina ja häntä lyödään kotona. Mitään tällaista ei koskaan ole tapahtunut, mutta esikoulun kuulema on pakko tehdä pelkästään lapsen juttujen perusteella lastensuojeluilmoitus. Näin meille ainakin väitettiin, kun meidät vanhemmat täysin puskista ”kehotettiin tulemaan lastensuojelukeskusteluun”
No, lapsi tämän kuultuaan alkoi itkeä ja kertoi valehdelleensa hoitajille, koska häntä väsytti ja ärsytti. Luonnollisesti mikään ei tässä vaiheessa enää auttanut, vaan nämä ”suojelijat” haluavat tulla meille kotiin juttelemaan häpeissään olevan lapsen kanssa. Millään ei jaksaisi alkaa kotia järjestämään, kun 1-v taapero roikkuu jalassa tai sotkee nopeammin kuin minä ehdin siivota.

 

[Yölento]

Pääseekö ns. ”lastensuojelusta” koskaan eroon? Vai jääkö lapsille ikuinen stigma jonnekin salaisiin arkistoihin?

Summa summarum: Kohta 7v esikoinen keksi suutuspäissään ( häntä hoputettiin aamutoimissa) väittää esikoulussa, että hänelle huudetaan aina ja häntä lyödään kotona. Mitään tällaista ei koskaan ole tapahtunut, mutta esikoulun kuulema on pakko tehdä pelkästään lapsen juttujen perusteella lastensuojeluilmoitus. Näin meille ainakin väitettiin, kun meidät vanhemmat täysin puskista ”kehotettiin tulemaan lastensuojelukeskusteluun”
No, lapsi tämän kuultuaan alkoi itkeä ja kertoi valehdelleensa hoitajille, koska häntä väsytti ja ärsytti. Luonnollisesti mikään ei tässä vaiheessa enää auttanut, vaan nämä ”suojelijat” haluavat tulla meille kotiin juttelemaan häpeissään olevan lapsen kanssa. Millään ei jaksaisi alkaa kotia järjestämään, kun 1-v taapero roikkuu jalassa tai sotkee nopeammin kuin minä ehdin siivota.

Ei lastensuojelua varten tarvitse siivota. Lapselle on varsin opettavaista, että valehtelulla on seurauksia, joten toivottaisin sosiaalityöntekijät tervetulleiksi. Ja järjestelmän näkökulmasta on todellakin tarpeellista, että päiväkodista on tehty lastensuojeluilmoitus ja että se myös tutkitaan. Kun teillä ei ole mitään varsinaista ongelmaa, todennäköisesti muita toimenpiteitä ei ole luvassa, mutta toisaalta voitte ottaa sen myös mahdollisuutena, että jos vähänkin on jaksamisessa tai jossain muussa pulmaa, niin kysytte, mitä heillä on tarjota.

 

[Lya M.]

Ei lastensuojelua varten tarvitse siivota. Lapselle on varsin opettavaista, että valehtelulla on seurauksia, joten toivottaisin sosiaalityöntekijät tervetulleiksi. Ja järjestelmän näkökulmasta on todellakin tarpeellista, että päiväkodista on tehty lastensuojeluilmoitus ja että se myös tutkitaan. Kun teillä ei ole mitään varsinaista ongelmaa, todennäköisesti muita toimenpiteitä ei ole luvassa, mutta toisaalta voitte ottaa sen myös mahdollisuutena, että jos vähänkin on jaksamisessa tai jossain muussa pulmaa, niin kysytte, mitä heillä on tarjota.

Lapsi on luonnollisesti paniikissa, koska lämpenee vieraille aikuisille tosi hitaasti, varsinkin jos kyseessä on maskia käyttävä mies.
Ja kyllä muuten tarvitsee siivota, koska meillä on vähän sitä sun tätä ympäri kämppää, kun miehen piti lennosta siirtyä etätyöhön, eikä meillä huoneet siihen riitä.

Ihmettelin tuossa mysteerikeskustelussa myös sitä, miksi meille yritettiin tyrkyttää myös pariterapiaa, vaikka meidän parisuhteessamme ei ole mitään vikaa. Mies vain on luonnostaan puheliaampi kuin minä. Lisäksi pitkäkestoisempi maskinkäyttö aiheuttaa minulle joka kerta päänsäryn.

 

[Vargynja]

Ymmärrän täysin että lastensuojelun kanssa tekemisiin joutuminen voi pelottaa ja/tai tuntua ikävältä. Niin itsestänikin tuntui kun meidän perheestä tehtiin ilmoitus. (Ilmoitus tehtiin sairaalasta vakiotoimenpiteenä isän ollessa osastohoidossa.) Pelko oli turha. Meitä ei otettu silmätikuksi, kukaan ei tullut vahtimaan, eikä ollut hetkeäkään puhetta huostaanotosta tms. Meitä kuunneltiin ja meille tarjottiin käytännön apua arkeen.

En tiedä jääkö jonnekin tietoihin pysyvä merkintä lastensuojeluilmoituksesta. Mutta asiakkuus lastensuojelun kanssa ei ole pysyvä. Se suljetaan ellei sille ole tarvetta.

 

[Yölento]

Lapsi on luonnollisesti paniikissa, koska lämpenee vieraille aikuisille tosi hitaasti, varsinkin jos kyseessä on maskia käyttävä mies.
Ja kyllä muuten tarvitsee siivota, koska meillä on vähän sitä sun tätä ympäri kämppää, kun miehen piti lennosta siirtyä etätyöhön, eikä meillä huoneet siihen riitä.

Ihmettelin tuossa mysteerikeskustelussa myös sitä, miksi meille yritettiin tyrkyttää myös pariterapiaa, vaikka meidän parisuhteessamme ei ole mitään vikaa. Mies vain on luonnostaan puheliaampi kuin minä. Lisäksi pitkäkestoisempi maskinkäyttö aiheuttaa minulle joka kerta päänsäryn.

Mikä sinusta olisi oikea tapa lähestyä asiaa? Miten viranomaiset varmistaisivat, että kyseessä on ns väärä hälytys?

 

[Lya M.]

Mikä sinusta olisi oikea tapa lähestyä asiaa? Miten viranomaiset varmistaisivat, että kyseessä on ns väärä hälytys?

Vaikka siten, että päiväkodin OMA vastuuhenkilö (tiedän että sellainen siellä on) voisi olla yhteydessä edes sen verran, että tietäisi odottaa tuota kutsua. On nimittäin todella hämmentävää joutua lastensuojelukeskusteluun ihan puskasta.

 

[Lady Alice]

Vaikka siten, että päiväkodin OMA vastuuhenkilö (tiedän että sellainen siellä on) voisi olla yhteydessä edes sen verran, että tietäisi odottaa tuota kutsua. On nimittäin todella hämmentävää joutua lastensuojelukeskusteluun ihan puskasta.

No uskon, että tulee puskista. Yhdellä sukulaislapsella oli yhdessä kohtaa vaihe, että vähän väliä selitti pitkät pätkät, kuinka äiti/isä/mummu/ukki lyö häntä. Hetken päästä nauroi ja kertoi juksanneensa. Teki tätä kotona, päiväkodissa ja myös julkisesti esim. kaupan kassalle selittäen. Meni aikanaan ohi, mutta kyllä siinä vanhemmat sai olla vähän väliä selittämässä.

Meillä 3v välillä tönii tai uhmailessaan lyö/huitaisee pikkusiskoaan. Ollaan hyvin saatu kitkettyä pois kieltämällä ja kertomalla, että siitä tulee iso pipi. Nyt on jo tietty pari kertaa innostunut tarinoitaan, kuinka äiti tai isä "löi minua, ja tuli iso pipi. Ei saa lyödä minua." On siis muuntanut nuo keskustelut hieman eri muotoon ja tulos on tuo. Yleensä nauraa päälle ja tarkentavan kysymyksen jälkeen selittääkin aivan päinvastaista. Mutta joo, en yhtään yllättyisi, jos noita puheita pitäisi selitellä muuallekin, jos jatkuvat tai yleistyvät enemmän. Uskon kuitenkin, että lastensuojelukeskustelussa huomataan jo lapsen ja vanhempien välisestä suhteesta, onko kaikki hyvin.:)

 

[zar_]

Heips :)

Miten kelläkin sujuu tällä hetkellä?
Onko ahdistusta tai masentuneisuutta?
Osa näyttääkin synnyttäneen jo

Täällä ihan juuri rv 34 ja olo on tuskainen. Henkisesti tosi paha olla Ei jaksaisi enää yhtään olla raskaana, vaikka vauva onkin kaikin tavoin tosi tärkeä ja odotettu. Eikä ole päivää kun ei vauvasta puhuttaisi tai vauvalle puheltaisi. Kuitenkin olen ihan lopen uupunut huonoon kuntooni, hb tippuu edelleen raudasta huolimatta, nyt vain 109. Neuvolalääkärin kokoarvio on reilun viikon päästä. Lisäksi joudun mittaamaan verenpaineita jatkuvasti, kun alapaine kohoilee välillä ja stixailen kotonakin, ettei kehkeydy myrkytystä huomaamattani.
Nokkosrokko elelee ihan omia olojaan, on välillä ärhäkkänä päällä.
On kyllä ollut rankka loppurutistus kaikkineen, henkisesti yhtä ahdistusta, pelkoa ja masennusta. On alkanut pelottaa, että vauva kuolee tai minä kuolen ennen kuin ehdin edes synnyttää. Paniikkikohtauksiakin on alkanut taas tulla, ne oli koko alun ja keskivälin kokonaan poissa. Synnytystä en kuitenkaan pelkää yhtään, enkä hölmönä jotenkin sitä vauva-aikaakaan. Uskon, että selviämme niistä, kunhan joskus tämä raskaus päättyy.
Neuvolapsykan aikakin on reilun viikon päästä ja siitä sitten se neuvolalääkärikin pian perään. En millään usko, että käynnistävät synnytystä vain "äidin pään hajoamisen vuoksi" ts. stressin ja ahdistuneisuuden takia, mutta ajattelin kuitenkin lääkärinkin kanssa haastella vielä tästä uskomattoman hirveästä henkisestä olosta, tämä on yhtä synkkää pimeää.

Muuta ei voi kun päivä kerrallaan mennä eteenpäin. Onko muita, joilla raskausajan masennus olisi kuitenkin poistunut raskauden jälkeen niin, ettei siitä ole kehkeytynyt synnytyksen jälkeistä masennusta? :bag:

 

[Wellu]

Heips :)
Onko muita, joilla raskausajan masennus olisi kuitenkin poistunut raskauden jälkeen niin, ettei siitä ole kehkeytynyt synnytyksen jälkeistä masennusta? :bag:

Virallista diagnoosia en ikinä saanut, mutta itse olen sitä mieltä, että sairastin raskauden aikaista masennusta kaikki 9kk. Ja samaa mieltä on nykyinen psykologi (halusin vaihtaa synnytyksen jälkeen). Samaten olemme molemmat sitä mieltä, että se masennus jäi synnärille. Sen sijaan olen kuitenkin ollut kuluneen reilun puoli vuotta todella ahdistunut. Itse pidän suurimpana syynä pahaa synnytyspettymystä, joka syntyi kun kivunlievityksen kanssa sattui useita hoitovirheitä joista osa hyvin harvinaisia. Hetkeksi meinasi luiskahtaa takaisin masennuksen puolelle, mutta kun kevät alkoi ja ammattilaisten taholla vihdoin uskottiin, että synnytys voi painaa haitallisen paljon, niin olo taas helpotti.
Mutta jos kivunlievitys olisi onnistunut edes vähän paremmin, niin meillä olisi tällä hetkellä luultavasti aika helppoa ja mukavaa. Vaikka raskausaika oli niin kamala, etten enää mistään hinnasta ole valmis käymään tismalleen samaa uudestaan.

 

[zar_]

Virallista diagnoosia en ikinä saanut, mutta itse olen sitä mieltä, että sairastin raskauden aikaista masennusta kaikki 9kk. Ja samaa mieltä on nykyinen psykologi (halusin vaihtaa synnytyksen jälkeen). Samaten olemme molemmat sitä mieltä, että se masennus jäi synnärille. Sen sijaan olen kuitenkin ollut kuluneen reilun puoli vuotta todella ahdistunut. Itse pidän suurimpana syynä pahaa synnytyspettymystä, joka syntyi kun kivunlievityksen kanssa sattui useita hoitovirheitä joista osa hyvin harvinaisia. Hetkeksi meinasi luiskahtaa takaisin masennuksen puolelle, mutta kun kevät alkoi ja ammattilaisten taholla vihdoin uskottiin, että synnytys voi painaa haitallisen paljon, niin olo taas helpotti.
Mutta jos kivunlievitys olisi onnistunut edes vähän paremmin, niin meillä olisi tällä hetkellä luultavasti aika helppoa ja mukavaa. Vaikka raskausaika oli niin kamala, etten enää mistään hinnasta ole valmis käymään tismalleen samaa uudestaan.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. :)
Ketju on ollut niin hiljainen, että kiva kun saa vähän vertaistukea.
Harmi, että synnytyksessä on sattunut kohdallasi kurjuuksia
Toivotaan, että palaudut kuitenkin pikkuhiljaa kokemastasi. Hyvä, että pääset puhumaan tuosta kaikesta ammattilaiselle, onneksi nykyään tunnustetaan paremmin synnytyspettymysten tuomat haitat. Tsemppiä

Täällä on pikkuhiljaa alkanut tuon synnytykseen valmistautumisen työstäminen. Edelleenkään ei pelota, oikeastaan sitä on aika odottavaisin mielin. Eihän tässä enää ihan hirveästi ole jäljellä. Päivä kerrallaan eteenpäin, toiset päivät on parempia kuin toiset. Kevät ja lähestyvä kesä auttaa ainakin vähän :angelic:

 

[Nagini]

Hei, pitkästä aikaa! Minulla nyt synnytys takana. Olen myös varovaisen arvioni mukaan sitä mieltä, että pahin masennus saattoi jäädä synnärille. Ainakin joku hormonikoktail on muuttunut, mikä ei enää pakota vellomaan pahassa olossa. Olen toki varovaisen optimistinen ja säilytän hoitokontaktit siltä varalta, että jos romahdus on vielä edessä.

Synnytys oli minulle melko negatiivinen kokemus, mutta ehkä se ajan kanssa käsitys siitä vähän muuttuu ja unohtuukin. Siitä on vasta muutama viikko. Edelleen on mielessä miten rajulta ne raskaudenaikaiset oireet tuntuivat, että täytyy vakavasti miettiä onko terveellisempää koko perheelle, että lapsiluku on nyt täynnä.

Hyviä asioita tällä hetkellä ovat ihana ja melko tyytyväinen vauveli, parantunut yleisjaksaminen ja mielihyvän tunteminen. Jaksaa ja haluaa tehdä enemmän asioita ylipäätään. Tsemppiä kovasti teille!

 

[zar_]

Hei, pitkästä aikaa! Minulla nyt synnytys takana. Olen myös varovaisen arvioni mukaan sitä mieltä, että pahin masennus saattoi jäädä synnärille. Ainakin joku hormonikoktail on muuttunut, mikä ei enää pakota vellomaan pahassa olossa. Olen toki varovaisen optimistinen ja säilytän hoitokontaktit siltä varalta, että jos romahdus on vielä edessä.

Synnytys oli minulle melko negatiivinen kokemus, mutta ehkä se ajan kanssa käsitys siitä vähän muuttuu ja unohtuukin. Siitä on vasta muutama viikko. Edelleen on mielessä miten rajulta ne raskaudenaikaiset oireet tuntuivat, että täytyy vakavasti miettiä onko terveellisempää koko perheelle, että lapsiluku on nyt täynnä.

Hyviä asioita tällä hetkellä ovat ihana ja melko tyytyväinen vauveli, parantunut yleisjaksaminen ja mielihyvän tunteminen. Jaksaa ja haluaa tehdä enemmän asioita ylipäätään. Tsemppiä kovasti teille!

Mukava kuulla sinusta! Ja onneksi olkoon vauvasta!
Mietinkin yksi päivä, miten sulla menee :)
Hienoa, että koet olon menevän ehkäpä parempaan päin, vaikka synnytys on ollutkin raskaampi kokemus. Tämä luo toivoa itsellekin, että joskus tämä tyytymättömyys, epätoivo ja ahdistus päättyy.
Täällä tuntuu, ettei millään jaksaisi enää odottaa
Mutta vauva tulee sitten kun on siihen valmis, jännää
Voi kumpa itsellänikin olo paranisi kun poika on maailmassa. :angelic:
Mäkin aion jatkaa hoitokontaktia vielä synnytyksen jälkeenkin. Se on hyvä olla varalla, jos jotain mutkia tuleekin matkaan. :)

 

[Nagini]

Mukava kuulla sinusta! Ja onneksi olkoon vauvasta!
Mietinkin yksi päivä, miten sulla menee :)
Hienoa, että koet olon menevän ehkäpä parempaan päin, vaikka synnytys on ollutkin raskaampi kokemus. Tämä luo toivoa itsellekin, että joskus tämä tyytymättömyys, epätoivo ja ahdistus päättyy.
Täällä tuntuu, ettei millään jaksaisi enää odottaa
Mutta vauva tulee sitten kun on siihen valmis, jännää
Voi kumpa itsellänikin olo paranisi kun poika on maailmassa. :angelic:
Mäkin aion jatkaa hoitokontaktia vielä synnytyksen jälkeenkin. Se on hyvä olla varalla, jos jotain mutkia tuleekin matkaan. :)

Samoin, toivon todella, että olosi paranee vauvan syntymän myötä!
Pitkä aikahan sinulla ei enää tosiaan ole odoteltavana! Lepäile ja hemmottele itseäsi nyt ihan urakalla, jos mielikin sitten valmistautuu hyvin synnytystä varten. Jännittävää! :)