Päivittelen tähän omaa tilannettani. Mulla on nyt 2 päivää laskettuun aikaan eikä poika näytä mitään merkkejä syntymästä. Aika varma olen, että joudun yliajalle. Oma olo on ollut huono - fyysisesti mutta myös henkisesti. En tiedä, mihin olisin kirjoittanut ja avannut mieltäni niin kirjoitan nyt tänne.
Eilen oli tosi voimakas paniikkikohtaus, tässä loppuraskaudessa mulle on alkanut tulemaan pelkotiloja, etenkin pelkään omaa kuolemaani tai vakavaa sairautta, tai vauvan kuolemaa. (nämä pelot oli poissa pitkän aikaa). Käyn edelleen neuvolapsykologilla ja sovittiin, että voin varata ajan jos tuntuu sille, että on yliajalla ja on tosi raskas olo ennen synnytystä tai on joku muu hätätilanne, mihin tarvitsee jutteluapua. Nyt koen kuitenkin, ettei tuosta ajasta ihan hirveästi ole apua, sillä ongelmani tuntuu olevan enemmänkin ahdistuksen kanavoinnissa, kun siinä, etten osaisi käsitellä tunteitani tai pelkojani. Olen kuitenkin pitänyt mielessä, että voin aina soittaa uuden ajan ennen synnytystä.
On hirmu vaikea selittää tilannetta, tämä raskaudenaikainen masennus on ihan hirveä vaiva, joka aaltoilee, samoin kuin ahdistuneisuushäiriöni. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos tunteet jatkuu synnytyksen jälkeen pahoina, pyydän lääkehoitoa ja uutta terapiaa. Joka tapauksessa tämä masennus ja ahdistus on ihan uskomattoman synkkää pimeää ja koen siitä huonoa omatuntoa, että olen huono äiti tulevalle lapselleni, kun en pysty olemaan positiivinen, iloinen ja jaksava. Että mulla on niitä tunteita, että en jaksaisi kohta enää tätä elämää (niitä ollut koko tän raskauden ajan ja käsitelty psykologin kanssa) ja tämä raskaus on ollut niin rankka, että toivoisin sen vain päättyvän ja saavani vauvan syliini. Saan monesti kommenttia, että joku on huolissaan siitä, että mulla on näitä tunteita, vaikka en ikinä itselleni mitään tekisi, olen vain pohjattoman masentunut tähän tilanteeseen ja käyn aktiivisesti keskustelemassa niistä ammattilaisen kanssa - teen siis mielestäni kaiken tulevan vauvankin eteen, mutta silti paha olo vain jatkuu. Mä niin toivon, että synnytys auttaisi pyyhkimään pois nämä negatiiviset tunteet, kun saan vihdoin vartaloni edes jotenkin takaisin, enkä kärsi jatkuvasta pahoinvoinnista, oman sairauden vaikeutumisesta ja muista oireista. :bag:
Vauva on niin toivottu, mutta tätä synkkyyttä ei kai osaa kellekään tarpeeksi kuvailla, että ymmärtäisivät, jos ei ole itse kokenut masennusta.
Voih, joudun pitämään omasta lasketun ajan ryhmästäkin vähän taukoa, kun tuntuu, että muut synnyttää ja minä vaan kidun täällä ikävässä olossani. Olen ottanut tämän loppuajan niin raskaasti, että tuntuu, ettei tee hyvää miettiä tätä raskautta kaiken aikaa ja vain odottaa, siksi aion nyt suunnata ajatuksia vähän muualle ja muihin asioihin.
Onneksi mies ymmärtää, että on ollut tosi vaikeaa
Päivä kerrallaan, vaikka välillä itkettääkin ja masentaakin paljon, mietin olenko aiheuttanut vauvalle pahojakin vaurioita ahdistuneisuudellani, kun sillä on yhteyttä ties mihin tunne-elämän kehittymisestä lähtien.
Mutta ei auta kun toivoa, että asiat järjestyisi. Toisinaan toivoisin, etten olisi näin herkkä, ehkä silloin en tuntisi masentuneisuuttakaan samoin.
Mutta päivä kerrallaan 
