Kun äidin on paha olla

Keskustelun 'Vanhemmuus, perhe ja parisuhde' aloitti Vargynja, 2 syys 2020.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Marrukka Aloittelija

    @Pigviiniemo & Vargynja: mulla on jokseenkin kielteinen suhtautuminen lääkkeisiin, en haluaisi niitä enää aloittaa uudestaan. Jotenkin koin, että niillä oli myös ei-toivottuja vaikutuksia mun mieleen. Keskusteluapua pitäisi varmaan yrittää hankkia, oon vaan tosi huono saamaan aikaiseksi ja nyt tää korona on myös vaikeuttanut asiaa, ainakin mun pään sisällä.

    Mä oon itselleni aika ankara, vaikka tiedostan sen, että se ei ole mulle hyväksi... Ehkä oon liikaa rakentanut omaa identiteettiäni tekemisen varaan. Tuntuu, että en ole mitään jos en saa asioita aikaiseksi.

    @Yölento: kohtalotoveri :Heartred Tilanteesi kuulostaa aika samalta kuin omani, ehkä vielä pahemmalta jopa. Mulla tosin oli masennustakin, mutta olen jotenkin ajatellut, että ehkäpä väsymys olikin syy, eikä seuraus. Kun niinkuin tossa yllä sanoin, en oikein koe olevani mitään silloin kun en jaksa. Tiedän, että siinä on mulle iso kasvun paikka, että vaan hyväksyisin itseni tällaisena. Välillä jaksan työstää asiaa ja sitten taas lipeän itseni syyttelyyn.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 2
  2. Yölento Ei muuta elämää Marrasmammat 2016

    Minä olen opetellut tietoisesti lempeyttä itseäni kohtaan. Kun hyväksyin sen, että en jaksa niin kuin muut, opettelin kehumaan itseäni. Kehun etenkin siitä, kun hoksaan levätä tai kun olen tekemättä jotain silloin kun väsyttää. Kehun myös aivan pienistä asioista. Kun saan vaikka pesukoneen päälle tai pesen vessan lavuaarin. Joku toinen pesee samana päivänä koko vessan ja tyhjentää koko pyykkikorin, kuivaa ja silittää pyykin. Minä en ole joku toinen, vaan olen matalarnerginen ihminen, joka ei pysty kaikkeen mitä haluaa ja silti olen hyvä ja riittävä.

    Uskon, että minulla alakuloinen olo oli täysin normaali reaktio vallitseviin olosuhteisiin. Voimavaroja oli liian vähän suhteessa vaatimuksiin. Voimia en ole löytänyt lisää, mutta vaatimuksia voin vähentää.
    • Tykkää Tykkää x 2
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 2
  3. Vargynja Moderaattori Staff Member Helmikuiset 2021

    Ginger, en oikein osaa sanoa muuta kuin voimia, mutta sanotaan edes se. Tosi hyvä että huomaat muutoksen. Näin voit ainakin reagoida siihen ja miettiä olisiko tuki paikallaan. Olet joka tapauksessa hyvä äiti lapsillesi. :Heartred

    Marrukka, ymmärrän. Eikä lääkkeet varsinaisesti mielestäni ole ratkaisu ongelmiin. Ne voi helpottaa oireita ja auttaa jaksamaan arjessa, mutta harvaa yksin lääkkeet saa parantumaan, jos on masennusta. Minustakin on ollut vaikea hakea apua. On se kai vieläkin vähän, mutta kantapään kautta olen oppinut että mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Mutta myöhemminkään ei ole myöhäistä.
    • Tykkää Tykkää x 1
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  4. Mulmeliable Aloittelija

    Ihanaa, kun tänne on löytänyt tiensä moni muukin. On niin tärkeää, että pääsee johonkin vuodattamaan pahan olonsa, usein jo sen tunnustaminen auttaa. Sekä Marrukalle että Gingerille haluaisin sanoa, että jos vähänkin epäilyttää oma jaksaminen, kannattaa hakeutua ammattilaisen puheille ennen kuin menee liian pitkälle ja se kamelinselkä katkeaa. Olen itse riittävän monta kertaa hakannut päätäni seinään tässä asiassa, nyt onneksi ymmärsin hakea apua heti kun synnytyksen jälkeiset masennusoireet rupesivat nostamaan päätään. Ja tosiaan, ei aina tarvitse jaksaa ja saa olla surullinen. Saa kokea riittämättömyyden tunteita ja saa itkeä, jos itkettää. Kaikki on sallittua ja niihin tunteisiin meillä kaikilla on oikeus. Olen myös itse oppinut sen, että huomenna on uusi päivä ja se voi olla parempi. Ei aina ole, mutta voi olla.

    Mulla aloitettiin tosiaan viikko sitten uudelleen masennuslääkitys jälkitarkastuksen yhteydessä, nyt on mennyt viikko vähän valjun olon kanssa kropan totutellessa lääkitykseen. Eilen oli jo kuitenkin parempi olo, että jospa se tästä olisi suunta ylöspäin. Kasvainasia ei ole edennyt muuten kuin omalääkärin pöyristyksellä kiireellisyysluokan muutoksesta (hän oli tehnyt lähetteen kiireellisenä) ja eilen kävin sitten kontrolliverikokeissa, maanantaina kuulen vastauksia.

    Ai niin, ettei elämä kävisi tylsäksi, kaiken tämän päälle multa löytyi poistettava luomi ja ajoin peräänajokolarin keskiviikkona. Mahtuisiko vielä jotain lisää? :D Kai se niin on, että joskus vaan tulee reilummin sangolla paskaa niskaan. Onneksi poika voi ja kasvaa hyvin, ja on ihan valtava onnen ja ilon lähde!
    • Sympatiaa Sympatiaa x 4
  5. LaraS Rakastunut foorumiin

    Oletko kokeillut kirkasvalolamppua? Itse oon käyttänyt parina syys-talvena ja on auttanut kyllä kovasti! (Pitääkin muuten nakata piuha taas seinään tälle kaudelle).
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
    • Informatiivinen Informatiivinen x 1
  6. LaraS Rakastunut foorumiin

    Siis hei vaan kaikille! :hello

    Mulla on itsellä taustalla toistuvia (työ)uupumuksia ja keskivaikeaa masennusta, joka on ollut ajoittain (omasta mielestä) myös tosi vakavakin välillä jo jostain ala-asteesta saakka. Eka dg tehtiin vasta aikuisiällä ja sen jälkeen oli useita vuosia lääkitys kausittain käytössä. Nyt ollut pari vuotta ilman masennus- ja unilääkkeitä ja toistaiseksi mennyt suht hyvin. Kolme vuotta Kelan tukemaa psykoterapiaakin takana.
    Mulla on taustalla pco ja kilpirauhasen vajaatoiminta, joihin on ollut lääkitystä lapsen yrittämisestä saakka (vuosi aloituksesta hakeuduin terkkariin, kun pco oli tiedossa eikä tärppiä). Meni lähes 2,5v että tuli pysyvä plussa. Ihana tyttö saatiin :Heartred loppuraskaudessa siis jäi silloin mieliala- ja nukkumisapulääkkeet pois ja nyt on toinen raskaus lopuillaan. Mieliala on ok, mutta kuten aikaleimasta näkyy, niin uniongelmia on. Kuten on aina ollut. Nykytilanteessa toki vaikuttaa raskauden lieveilmiöt unen laatuun, varmaan myös kropan valmistautumista vauvan kanssa yösyöttöihin ym. Että en vielä kovin huolissani ole :)
    Itse olen kanssa vaativa omaa suorittamista kohtaan. Tässä on selväksi tullut, että terapiasta huolimatta itseä kohtaan on ankara ja vaatii ihan liikoja. Siellähän se perimmäinen syy on uupumiselle ja sitä kautta masennukselle. Esim. yksi päivä vietettiin laittamalla esikoiselle huone kuntoon ja toisen päivän laitoin tulokkaalle tavarat ja vaatteet ojennukseen - silti ei vaan osaa olla tyytyväinen siihen, kuinka paljon sai aikaan. Takaraivossa nakuttaa asiat, jotka vielä jäi odottamaan. Terapian myötä tuon on oppinut tunnistamaan ja on helpompi päästä sinuiksi sen kanssa, että edes mun ei tarvi olla superihminen.

    Tällasta ketjua olen vaikeina aikoina kaivannut, joten ilahduin törmätessäni tähän :happy: Ja vaikkei tällä hetkellä oma tilanne ole hankala, niin haluaisin olla taustalla ja ehkä vertaistukena muille. Omakin olo saattaa toisinaan kaivata tukea takaisin.
    Niin ja aiemmassa viestissä vinkkasin kirkasvalolampusta, kokeilkaa ihmeessä jos on taipumusta kausisynkkyyteen! Itse olen siitä saanut apua (jää ne pahimmat pimeämöröt tulematta). Käytettynä taisin löytää kympillä, niin ei sijoituksenakaan ollut paha :)

    LaraS
    • Tykkää Tykkää x 2
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  7. Pingviiniemo Addikti Heinäkuiset 2021

    Kiitos! Meillä on kaapin perällä vanhemmilta saatu. Täytyy ottaa se käyttöön. En ole paljoa ehtinyt kokeilla ja olin jo unohtanut sen olemassa olon. :happy:
    • Tykkää Tykkää x 2
  8. Pingviiniemo Addikti Heinäkuiset 2021

    Ihana, että sulla menee noin kivasti. Onhan siinä aina hyväksyminen, ettei jaksa kaikkea. Nyt vasta olen ylpeä itestäni, kun ymmärsin että vauvan kanssa voi puuhailla ihan tavallisia asioita, eikä aina tarvi hyppiä sinne ja tänne.

    Meidä poika on muutenkin niin rauhallinen tapaus ja mummo ihmettelee sen keskittymiskykyä, kun 10kk haluaa leikkiä itekseenkin. :)

    Onnea ekasta ja tokasta tulevasta lapsesta. Lapset on aarteita ja semmosia ilon lähteitä ettei toisia ole. :love7
    • Tykkää Tykkää x 1
  9. LaraS Rakastunut foorumiin

    Pingviiniemo Kyllä tässä on vuosia mennyt, että tähän jamaan oon päässyt. Nää asiat on maratoni, ei sprintti. Sen kun sisäistää ja osaa olla itelleen armollinen, se vie jo pitkälle :)
    Tänkin raskauden aikana välillä tuntui, että alkaa synkkyyteen mieliala luisua, mutta siitä sitä vielä noustiin. Mä pidän jatkuvasti huolen siitä, että oon perillä omasta voinnista ja jaksamisesta. Otan puheeksi esim. neuvolassa, jos jokin asia painaa. Työelämässä en oo ollut kohta 3 vuoteen, kun jäin sairausvapaalta suoraan äitiysvapaalle, sit oon ollut työttömänä tähän äitiysvapaaseen saakka. Oon vaihtamassa ammattia tuon jaksamisongelman takia, niin oon hakenut opiskelemaan ym. tässä ohessa. Mieskin on ollut pois työelämästä, joten on saatu olla perheen kesken ja toki on helpompaa jaksaa, kun arkea yhdessä pyöritetään :) Vähän huolettaa tulevaisuus kahden pienen kanssa, jos mies piankin työllistyy... Mutta ei auta jäädä pelkäämään. Kaikesta selvitään ja oon valmiiksi kartoittanut erilaisia tuki vaihtoehtoja kotipalvelusta esikoisen päivätoimintaan, jos oma jaksaminen tulee vastaan.
    Toivottavasti saat hyötyä kirkasvalosta!
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 2
    • Optimistinen Optimistinen x 2
  10. Pingviiniemo Addikti Heinäkuiset 2021

    Siis hienoja ajatuksia ja hyvä vaihtaa ammatti kevyempään. Mulle on myös vinkattu noita mahdollisuuksia kotiapuun yms jos meinaa väsyä. :thumright

    Mullakin on fyysisesti ja henkisesti kuormittava työ, joka kyllä myös antaa todella paljon. Työpäivän jälkeen olen niin tasaraha, etten vois kuvitellakkaan käyväni töissä nyt kun on vauva.

    Mullakin on mies ollut paljon kotona opiskelemassa korona aikaan ja käy töissä välillä opiskelujen ohella tienaamassa. Mies on mun tukipilari ja ottaa kopin jos meinaan väsyä. On myös tosi paljon vauvan kanssa.

    Muakin jännittää miten menee sitten kun tähän vielä toinen joskus saadaan, mutta luotan siihen että asiat järjestyy niinkuin aina ennenkin.:)

    Ja joo. Kirkasvalo tulee tänään käyttöön. :wink
    • Optimistinen Optimistinen x 2
    • Tykkää Tykkää x 1
  11. Vargynja Moderaattori Staff Member Helmikuiset 2021

    Kylläpä teillä nyt on vastoinkäymisiä. :sad001 Joskus niitä tuntuu tulevan yhdelle hengelle tai perheelle jatkuvalla syötöllä, mutta yritän uskoa että kun niistä selviää on parempiakin aikoja. Tsemppiä! :Heartred Onneksi osaat seurata omaa oloa.

    LaraS tosi hienoa että olet päässyt noin pitkälle toipumisessa! Sulla on tosi hienoja ajatuksia. Ja hienoa että tunnistat kun olet itsellesi ankara. Taitaa olla se armollisuuden opettelu pitkä tie. Itsekin siinä edistyn hitaasti. Täälläkin on yksi, jota jännittää miten sitten oikeasti pärjätään toisen kanssa (toisen la tammikuussa). Onneksi on tukiverkkoa ja mahdollista hyödyntää kunnan/sosiaalihuollon tukea. Ja onhan se vauva sitten valtava voimavara. Mielestäni psyykkinen vointini on parantunut raskauden alettua.
    • Tykkää Tykkää x 4
  12. Pingviiniemo Addikti Heinäkuiset 2021

    Toisaalta helpottavaa, että täällä moni muukin jännittää toista lasta/mahdollista toista lasta. Ei ole yksin näiden asioiden kanssa. :happy:

    Ja tosiaan onneksi apua saa jos sitä tarvitsee.
    • Tykkää Tykkää x 1
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  13. LaraS Rakastunut foorumiin

    Vargynja taisi olla mullakin esikoiseen liittyvät hormonit ja se ikuisen lapsitoiveen toteutuminen syynä, että oon pärjännyt hyvin ja lääkkeet jätin pois loppuraskaudessa. Silloin huomasin myös sen, että masennuslääkkeet kyllä vie ne pahimmat pohjat pois - kuten myöskin ne korkeimmat hyvän mielen huiput. Vaikka välillä on rankkaa, niin ne huiput tuntuu niin paljon voimakkaammin ja antaa voimavaroja :Heartpink toki synnytyksen jälkeisen masennuksen korostunut riski oli mielessä silloin ja on nytkin. Joten itsensä tunteminen ja kuunteleminen korostuu entisestään.

    Pingviiniemo kyllä vertaistuki on vahva voima, kun tietää ettei ole yksin samassa tilanteessa. Ja saa erilailla ymmärrystä, kun joku tietää mitä käyt läpi.
    • Tykkää Tykkää x 3
  14. mangoes Aloittelija

    Mietin jo aikaisemmin, että tekisi mieli purkaa vähän vaikeita tunteita. En oikein voi purkaa niitä kenellekään, etenkään vielä kun mun äiti ei tiedä raskaudestani. Lyhyesti kerrottuna, mulla on taustalla masennusta pitkältä ajalta, ja lähimenneisyydessä vahvasti ollut ptsd haittaamassa elämää. Oon päässyt nyt jaloilleno kuitenkin, ja haaveilin tosi paljon raskaudesta ja vauvasta.
    Nyt kun vihdoin on raskaana, on se tunne että mun oli väärin haluta lasta tähän tilanteeseen, enkä ansaitse tätä. Tuntuu että on väärin että minä sain, ja joku paremmassa osassa oleva nainen ei. Pelko siitä, että tää vielä tullaan ottamaan pois koska onnelliset tapahtumat ei oo mua varten. Vaikea siis olla onnellinen tästä, ja raskaus ei oo vielä kunnolla ees konkretisoitunut koska ei oo voinut kertoa kenellekään, eikä ole saanut onnitteluja eikä iloisia reaktioita. Pelko myös siitä etten saa edes niitä, koska "miksi te nyt tohon tilanteeseen lapsen hommaatte". Tunsin kuitenkin itse vahvasti, että nyt on aika perustaa perhe, ja olen valmis äidiksi ja se on ainoa mitä haluan tällä hetkellä elämältä.

    Eilen illalla meille tuli riita miehen kanssa. Asia oli mitätön, mutta mulla on vielä taipumus vahvoihin ahdistus kohtauksiin riitatilanteissa. Sanoin ahdistuksissani pahoja asioita, kuten tässä kuitenkin sattuu vielä jotain pahaa jne ... Joten mies suuttui ja loukkaantui ja ahdistus kärjistyi pahaan paikkaan. En saanut nukuttua yöllä ja nyt on ihan hirveä olo siitä, että aiheutinko nyt vakavasti haittaa vauvalle ahdistuskohtauksella. Pelkään entistä enemmän että se voimakas paha olo aiheuttaa nyt keskenmenon.

    Onneksi tämmöiset kohtaukset ovat harvinaisia nykyään ja olen oppinut käsittelemään stressiä paremmin. Elämäntilanne on tällä hetkellä aika kuormittava, koska taloudellinen tilanne huolettaa ja on paljon asioita meneillään. Nämä asiat kuitenkin kasaavat kumpaankin meistä stressiä, joka purkautuu väärällä tavalla jos emme ole tarkkana.

    Hyvinä hetkinä luotan siihen että asiat järjestyvät ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä että tulin raskaaksi. On vaikeaa pitää kaikki tunteet sisällä. Näen läheisiä aika harvakseltaan välimatkan takia, ja haluan kertoa raskaudesta kasvotusten, joten siksi tässä joutuu odottamaan. Tekisi niin mieli soittaa äidille, mutta se on mulle niin paljon tärkeämpää kertoa hänelle livenä.
    • Sympatiaa Sympatiaa x 5
  15. Yölento Ei muuta elämää Marrasmammat 2016

    Onneksi olkoon! Jos elämässä jää odottelemaan täydellistä hetkeä raskaudelle, jää lapsettomaksi. Epätäydellisyys on inhimillistä. Sinun raskautesi ei ole keneltäkään muulta pois. Neuvolan kautta on mahdollista saada keskusteluapua ja ahdistus ei aiheuta keskenmenoa.

    Onnellista odotusta!
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 4
  16. mangoes Aloittelija

    Kiitos :Heartpink Olo jo on jo parempi kun aamulla. Sitä on vaan välillä niin huolissaan kaikesta, varsinkin nyt ettei tekisi mitään väärin. Riitakin on saatu sovittua ja käytyä läpi.
    • Tykkää Tykkää x 3
  17. Pingviiniemo Addikti Heinäkuiset 2021

    Täysin samaa mieltä! Hienosti sanottu. :happy:
    • Tykkää Tykkää x 1
  18. Vargynja Moderaattori Staff Member Helmikuiset 2021

    Samaistun hyvin paljon kirjoitukseesi. Varsinkin huonommalla hetkellä sitä miettii oliko järkevää tehdä vauvaa kun ollaan vasta toipumassa. Tai että ansaitsemmeko sitä. Tai saadaanko pitää vauva. Joskus on vaikea uskoa että kaiken jälkeen meillekin tapahtuisi jotain hyvää. Mutta kyllä niitä hyviäkin asioita tapahtuu. Aurinko paistaa risukasaankin, kuten sanotaan. Uskon myös että sekä meillä että teillä on nyt oikea aika vauvan tulla. Kyllä sen itse tietää eikä meillä ainakaan raskautta ole edes tullut silloin kun ei ole ollut oikea aika. (Toista yritetiin alunperin yli puoli vuotta 2015-2016 kunnes mieheltä löytyi syöpä ja hoidot katkaisi yrityksen. Nyt 2020 vauva sai alkunsa parissa-kolmessa kuukaudessa.) Kannattaa ottaa neuvolassa puheeksi paha olo ja pyytää päästä juttelemaan. Voimia! Ja onnea vauvasta! :Heartred
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
    • Optimistinen Optimistinen x 1
  19. mangoes Aloittelija

    Kiitos, ja onnea teillekin :Heartred Tuo varmasti pitää hyvin paikkansa, että raskaus ei edes ala jos aika ei ole oikea. Itse uskon siihen, että asioilla on aina joku tarkoitus mennä niin kuin ne menee. Me yritettiin melkein puol vuotta tätä, viidennessä kierrossa tärppäsi ehkäisyn jättämisen jälkeen. Vaikka se oli lyhyt aika verrattuna siihen miten kauan moni muu joutuu yrittämään, niin silti siinä jo pelkäsi että jos ei voikaan ikinä tulla raskaaksi. Nyt jälkeenpäin ajateltuna tämä aika oli paljon parempi raskautua kuin 5kk sitten. Elämäntilanne on mennyt parempaan suuntaan, ja jaksan tällä hetkellä arkea paremmin, ja tässä on vielä kesään asti aikaa järjestää kaikki vauvaaa varten :Heartred
    • Tykkää Tykkää x 2
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1
  20. Arrows Uusi käyttäjä


    Onpas kiva, että tällaisen ketjun löysin! :Heartred Täällä kans kirjoittelee äiti, joka on "vähän" väsynyt. Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta (lääkitys ei ole todellakaan kohillaan), kuukautisanemia, kamalat pms oireet, lapsi on valvottanut meitä pari vuotta, toisella lapsella on pitkäaikaissairaus, lääkärissä ollaan saatu rampata koko perhe, lähipiirissä ollut menetyksiä, työni on erittäin raskas fyysisesti ja henkisesti ja olen samalla kotiäiti... Jotenkin vaan voimavarat loppuneet täysin. Kaiken lisäksi nyt äskettäin tajusin, että olen luonteeltani perfektionisti ja suorittaja. Tuo Yölennon kirjoitus, minkä tähän lainasinkin, on niin lohduttava. En osaa olla armollinen itselleni. Sisälläni huutaa piiskaaja sanoen: sä olet huono, kelvoton, ei sussa mitään pyhää oo, älä edes yritä olla hyvä (sanat myös laulusta "Rakkaus tarttui minuun"). Sitä vaan on asettanut itselleen tavoitteet todellakin liian korkealle, ja sitten kun niitä ei voi mitenkään saavuttaa, niin lopputulos on tämä. Loppuunpalaminen. Kaikesta huolimatta yritän harmaan sumun läpi nähdä kaiken hyvän mitä minulla on: ihanaakin ihanampi aviomies ja lapset. Minun vaan täytyy kulkea tämän pimeän laakson läpi vaikken haluaisi, mutta senkin tiedän etten ole täällä yksin :Heartred
    • Sympatiaa Sympatiaa x 4
    • Olen samaa mieltä Olen samaa mieltä x 1

Jaa tämä sivu