Isosti tsemppiä kaikille alakuloisuuden ja masennuksen kanssa kamppaileville. 
Kun äidin on paha olla
- Ketjun aloittaja Vargynja
- Aloituspäivämäärä
Täällä on nyt ensimmäinen käynti varhaisen vuorovaikutuksen yksikössä takana. Mun kohdalla jokaisella tapaamisella on aina psykoterapeutti/psykologi ja terveydenhoitaja. Ensimmäinen käynti meni lähinnä taustoja purkaessa, mutta jatkossa on tarkoitus työstää minun ja vauvan psyykkistä hyvinvointia, luoda positiivista näkökulmaa raskauteen, jotta siitä pitäisi edes vähän ja purkaa mun pelkojani raskautta kohtaan, etenkin vauvan menetykseen liittyvissä asioissa. Saa nähdä millaiseksi työskentely muodostuu, nyt en vielä osaa sanoa onko mitään hyötyä, kun ollaan vasta niin alussa. Painotti kuitenkin, että olen ihan oikeassa paikassa murheideni kanssa, kun minullekin on sattunut kaikenmoista elämässä. Pohdittiin myös ihan terapian mahdollisuutta ehkä myöhemmin. Nyt kuitenkin yritetään panostaa vuorovaikutuksen rakentumiseen ja hyvien asioiden löytymiseen, jossa se vauvakin sitten olisi keskiössä. Optimistisena lähden katsomaan mitä tuleva pitää sisällään.
Mä olen nyt ollut sairaslomalla toista viikkoa, pari viikkoa olisi vielä jäljellä. Olen ollut tosi tyytyväinen ratkaisuun olla poissa töistä, sillä pää on tuulettunut aika hyvin. Voin siis edes vähän paremmin. Vauvan tavaroitakin on tullut vähän jo hankittua ja mies on vahvistanut sitä tunnetta kovasti, että vauva on niin odotettu, kun höpöttelee mahalle ja pitää huolta meistä molemmista. Pikkuhiljaa, päivä kerrallaan
Mä olen nyt ollut sairaslomalla toista viikkoa, pari viikkoa olisi vielä jäljellä. Olen ollut tosi tyytyväinen ratkaisuun olla poissa töistä, sillä pää on tuulettunut aika hyvin. Voin siis edes vähän paremmin. Vauvan tavaroitakin on tullut vähän jo hankittua ja mies on vahvistanut sitä tunnetta kovasti, että vauva on niin odotettu, kun höpöttelee mahalle ja pitää huolta meistä molemmista. Pikkuhiljaa, päivä kerrallaan
Ainakin näin ulkopuolisen korvaan, tapaaminen vaikuttaa olleen jatkon suhteen lupaava. Pikkuhiljaa ja pienin teoin, sekä tuen voimalla asiat ehkä löytävät oikeat paikkansa.Täällä on nyt ensimmäinen käynti varhaisen vuorovaikutuksen yksikössä takana. Mun kohdalla jokaisella tapaamisella on aina psykoterapeutti/psykologi ja terveydenhoitaja. Ensimmäinen käynti meni lähinnä taustoja purkaessa, mutta jatkossa on tarkoitus työstää minun ja vauvan psyykkistä hyvinvointia, luoda positiivista näkökulmaa raskauteen, jotta siitä pitäisi edes vähän ja purkaa mun pelkojani raskautta kohtaan, etenkin vauvan menetykseen liittyvissä asioissa. Saa nähdä millaiseksi työskentely muodostuu, nyt en vielä osaa sanoa onko mitään hyötyä, kun ollaan vasta niin alussa. Painotti kuitenkin, että olen ihan oikeassa paikassa murheideni kanssa, kun minullekin on sattunut kaikenmoista elämässä. Pohdittiin myös ihan terapian mahdollisuutta ehkä myöhemmin. Nyt kuitenkin yritetään panostaa vuorovaikutuksen rakentumiseen ja hyvien asioiden löytymiseen, jossa se vauvakin sitten olisi keskiössä. Optimistisena lähden katsomaan mitä tuleva pitää sisällään.
Mä olen nyt ollut sairaslomalla toista viikkoa, pari viikkoa olisi vielä jäljellä. Olen ollut tosi tyytyväinen ratkaisuun olla poissa töistä, sillä pää on tuulettunut aika hyvin. Voin siis edes vähän paremmin. Vauvan tavaroitakin on tullut vähän jo hankittua ja mies on vahvistanut sitä tunnetta kovasti, että vauva on niin odotettu, kun höpöttelee mahalle ja pitää huolta meistä molemmista. Pikkuhiljaa, päivä kerrallaan
Jatkat ilmeisesti käyntejä yksikössä säännöllisesti? Oliko puolisosikin tapaamisessa mukana? Ihanaa, että hän pitää teitä hyvänä. Kävin itsekin tällä viikolla ensimmäisen kerran vauvaperheyksikössä juttelemassa psykologin kanssa meidän perheen haasteista ja peloista. Koin tapaamisen olleen hyödyllinen ja tieto tarjolla olevasta tuesta teki ainakin minulle vähän luottavaisemman olon tulevan suhteen. Toki asioita jäi käsiteltäväksi tulevillekin kerroile.
Ainakin näin ulkopuolisen korvaan, tapaaminen vaikuttaa olleen jatkon suhteen lupaava. Pikkuhiljaa ja pienin teoin, sekä tuen voimalla asiat ehkä löytävät oikeat paikkansa.
Kävin itsekin tällä viikolla ensimmäisen kerran vauvaperheyksikössä juttelemassa psykologin kanssa meidän perheen haasteista ja peloista. Koin tapaamisen olleen hyödyllinen ja tieto tarjolla olevasta tuesta teki ainakin minulle vähän luottavaisemman olon tulevan suhteen. Toki asioita jäi käsiteltäväksi tulevillekin kerroile.
Joo, käyn säännöllisesti juttelemassa synnytykseen saakka. :)
Miestä kysyttiin mukaan eli saa tulla jos tahtoo, mutta ymmärsivät kun sanoin, että musta tuntuu, että tässä on eniten käsiteltävänä niitä mun omia pelkoja ja koska meillä arki vielä sujuu ihan normaalisti, jaksan tehdä kotityöt ja muut asiat hoitaa, niin luulen et mies pitää käyntiä osaltaan vähän turhana, kun joutuu kuitenkin ravaamaan neuvolassa mun kanssa sekä meillä käy perhetyöntekijä pian neuvolarungon mukaisesti, jossa ollaan molemmat mukana. Sillä on myös työ, jota sen pitää ehtiä hoitamaan, niin sinälläänkin ihan hyvä, et käyn nyt itsekseni, ettei tarvitse molempien olla vapaata pyytelemässä. :)
Miehellä muutenkin jotenkin tosi vahva side vauvaan ihan itsestään ja se juttelee siitä mulle paljon :angelic: Tää taas osaltaan auttaa itseäkin näiden mullistusten edessä. :)
Tsemppiä sullekin, kuulostaa hyviltä suunnitelmilta myös siellä suunnalla!
Miten täällä kukin jakselee tahoillaan? :)
Mä olen pian ollut 2kk sairaslomalla, olen muutaman viikon vielä töistä pois ja aloitan sitten äitiysloman varhennettuna pitämällä kertyneet lomapäivät ensin pois.
Olen aloittanut terapian ja saanut siitä ihan hyviä oivalluksia, mutta edelleen huomaan päivissä olevan suurta vaihtelua. Esimerkiksi tämä päivä ollut vaikeampi kuin muut, kun nokkosihottuma on oireillut taas voimakkaasti. En myöskään kestä juuri rasitusta ilman supistelua ja harmittaa kovasti, että oma odotusaika on ollut tämmöistä valittamista ja ikävää oloa täynnä. Harvemmassa on siis olleet ne ihan hyvät päivät. Vähän reilu 3kk vielä pitäisi jaksaa. :bag:
Me tehtiin muuttokin tässä välissä, saatiin viimein tavarat paikoilleen, mutta siitäkään en olisi selvinnyt ilman äitini apua, joka auttoi verhojen laitossa ja muussa. Mulla todettiin raskaudenaikainen anemiakin, minkä vuoksi voimat ihan loppu pienestäkin ponnistelusta. On ollut kyllä rankkaa
Mä olen pian ollut 2kk sairaslomalla, olen muutaman viikon vielä töistä pois ja aloitan sitten äitiysloman varhennettuna pitämällä kertyneet lomapäivät ensin pois.
Olen aloittanut terapian ja saanut siitä ihan hyviä oivalluksia, mutta edelleen huomaan päivissä olevan suurta vaihtelua. Esimerkiksi tämä päivä ollut vaikeampi kuin muut, kun nokkosihottuma on oireillut taas voimakkaasti. En myöskään kestä juuri rasitusta ilman supistelua ja harmittaa kovasti, että oma odotusaika on ollut tämmöistä valittamista ja ikävää oloa täynnä. Harvemmassa on siis olleet ne ihan hyvät päivät. Vähän reilu 3kk vielä pitäisi jaksaa. :bag:
Me tehtiin muuttokin tässä välissä, saatiin viimein tavarat paikoilleen, mutta siitäkään en olisi selvinnyt ilman äitini apua, joka auttoi verhojen laitossa ja muussa. Mulla todettiin raskaudenaikainen anemiakin, minkä vuoksi voimat ihan loppu pienestäkin ponnistelusta. On ollut kyllä rankkaa
Samantyyppiset tunnelmat täälläkin, paremmat päivät olleet harvassa. Tuntuu myös, että valitan vain koko ajan ja siksi vetäydyn vähän syrjään kaikesta. 
Ymmärrystä ja sympatiaa täältä sinulle Onneksi sinua autetaan perheesi taholta ja muutenkin. Onko saamasi keskusteluapu ollut hyödyllistä?
Minulla tällä hetkellä eniten pinnalla voimistuva synnytyspelko. Sen lisäksi pelkään, että voimani eivät riitä synnytykseen tai siitä palautumiseen.
Ymmärrystä ja sympatiaa täältä sinulle Onneksi sinua autetaan perheesi taholta ja muutenkin. Onko saamasi keskusteluapu ollut hyödyllistä?Minulla tällä hetkellä eniten pinnalla voimistuva synnytyspelko. Sen lisäksi pelkään, että voimani eivät riitä synnytykseen tai siitä palautumiseen.
Samantyyppiset tunnelmat täälläkin, paremmat päivät olleet harvassa. Tuntuu myös, että valitan vain koko ajan ja siksi vetäydyn vähän syrjään kaikesta.
Minulla tällä hetkellä eniten pinnalla voimistuva synnytyspelko. Sen lisäksi pelkään, että voimani eivät riitä synnytykseen tai siitä palautumiseen.
Tosi saman kuuloista siis sielläkin
Tsemppiä 
Keskusteluapu tai terapia, oikealta nimeltään
On auttanut jonkun verran, mutta vielä on näitä vaikeita tuntemuksia ja välillä tosissani ajattelen olevani sekaisin, kun vauvan edes halusin, kun olo näin vaikea
Mä en oikeastaan osaa pelätä synnytystä, odotan vain, että tämä raskaus loppuu joskus. Mutta synnytyksestä palautuminen mietityttää, kun mulla niin heikko hb ja paljon väsymystä. Kovasti mietin myös, miten vaikea on synnyttää tai onnistuuko alatiesynnytys edes, jos poika on kovin kookas. Mut kyllä nämä sitten vielä selviää.
Vieläkin inhoan tätä raskaana olemista ja aika tavalla suoritan kaikkia hankintoja. Joinain hetkinä on vaan tosi vaikea löytää sitä iloa, mutta sairasloma on onneksi helpottanut oloa paljon. Mitään vauvakuplaa ei täällä vieläkään ole, mutta ehkä innostus vielä tulee. Välillä pelottaa sekin olenko lopullisesti menettänyt kehoni raskausaikana, että palautuuko se koskaan edes suurinpiirtein sellaiseksi kuin oli. Inhoan tätä painavaa olemustani, tuntuu että näytän enemmän vain lihoneelta kuin raskaana olevalta. Itse olen ollut kyllä tosi eristäytynyt koko raskausajan, häpeän niin paljon tätä olemustani, vaikka vauvasta pidänkin. En kestä yhtään kenenkään kommentteja, katseita tai ihmettelyjä mahan koosta tai muustakaan.
Päivä kerrallaan kuitenkin, sillä tavoin yritän itse painella eteenpäin.
Voimia zarar ja Nagini!
Nagini, oletko puhunut neuvolassa synnytyspelosta? Jospa pääsisit käsittelemään sitä synnytyspelkopoliklinikalle.
Hienoa että olet päässyt terapiaan zarar! :) Varmaan sen tiesitkin, mutta terapian hyödyn huomaa usein paremmin pidemmällä aikavälillä. Itsestäni ainakin on tuntunut ettei kuukaudessa tapahdu mitään edistystä, mutta kun katsoo useamman kuukauden taaksepäin edistystä onkin tapahtunut paljonkin. Se vain on hidasta.
Vointini on parantunut kun vauva syntyi. Ainakin keskimäärin. Vauva on vihdoin täällä, raskausoireet on poissa ja sain myös korjaavan synnytyskokemuksen.
Nyt olo on sekoitus onnellista vauvakuplaa ja itkuista babybluesia. Ihania nämä hormonit...
Nagini, oletko puhunut neuvolassa synnytyspelosta? Jospa pääsisit käsittelemään sitä synnytyspelkopoliklinikalle.
Hienoa että olet päässyt terapiaan zarar! :) Varmaan sen tiesitkin, mutta terapian hyödyn huomaa usein paremmin pidemmällä aikavälillä. Itsestäni ainakin on tuntunut ettei kuukaudessa tapahdu mitään edistystä, mutta kun katsoo useamman kuukauden taaksepäin edistystä onkin tapahtunut paljonkin. Se vain on hidasta.
Vointini on parantunut kun vauva syntyi. Ainakin keskimäärin. Vauva on vihdoin täällä, raskausoireet on poissa ja sain myös korjaavan synnytyskokemuksen.
Nyt olo on sekoitus onnellista vauvakuplaa ja itkuista babybluesia. Ihania nämä hormonit...
Ihanaa, onnea Vargynja! Helpottavaa kuulla, että synnytyksen myötä olokin voi parantua.
Olen kertaalleen käynyt pelkopolilla juttelemassa, mutta uudelle käynnille on selvästi aihetta. Käyn tällä viikolla sairaalalla muutenkin juttelemassa taas, niin voisin samalla esittää toiveen uudesta pelkopolikäynnistä.
zarar_, inho raskaanaoloa kohtaan kuulostaa myös erittäin tutulta. Odotan itsekin pääseväni tästä mahasta eroon, on tuntunut vaikealta sanoa sitä ääneen. Pelkään varmaan, että jotain kauheaa tapahtuu.
On varmaan hyvä asia, että hankinnat pitävät jonkin verran kiireisenä ja tuo ajateltavaa. Kävin itsekin yhtenä päivänä hypistelemässä vauvan vaatteita, jos siitä saisi huijattua jotain positiivista oloa kohti tulevaa. Ei se nyt täysin hyödytöntä onneksi ollut.
Tuskinpa sinulla tuo alhainen hb:kaan auttaa asiaa yhtään... Minullakin vielä kaksi kuukautta odoteltavaa... Mutta entä jos olo ei helpotu sittenkään. Mikä neuvoksi
Helpottavaa kuulla, että synnytyksen myötä olokin voi parantua. Olen kertaalleen käynyt pelkopolilla juttelemassa, mutta uudelle käynnille on selvästi aihetta. Käyn tällä viikolla sairaalalla muutenkin juttelemassa taas, niin voisin samalla esittää toiveen uudesta pelkopolikäynnistä.
zarar_, inho raskaanaoloa kohtaan kuulostaa myös erittäin tutulta. Odotan itsekin pääseväni tästä mahasta eroon, on tuntunut vaikealta sanoa sitä ääneen. Pelkään varmaan, että jotain kauheaa tapahtuu.
On varmaan hyvä asia, että hankinnat pitävät jonkin verran kiireisenä ja tuo ajateltavaa. Kävin itsekin yhtenä päivänä hypistelemässä vauvan vaatteita, jos siitä saisi huijattua jotain positiivista oloa kohti tulevaa. Ei se nyt täysin hyödytöntä onneksi ollut.
Tuskinpa sinulla tuo alhainen hb:kaan auttaa asiaa yhtään... Minullakin vielä kaksi kuukautta odoteltavaa... Mutta entä jos olo ei helpotu sittenkään. Mikä neuvoksi
Ihanaa, onnea Vargynja!
Olen kertaalleen käynyt pelkopolilla juttelemassa, mutta uudelle käynnille on selvästi aihetta. Käyn tällä viikolla sairaalalla muutenkin juttelemassa taas, niin voisin samalla esittää toiveen uudesta pelkopolikäynnistä.
zarar_, inho raskaanaoloa kohtaan kuulostaa myös erittäin tutulta. Odotan itsekin pääseväni tästä mahasta eroon, on tuntunut vaikealta sanoa sitä ääneen. Pelkään varmaan, että jotain kauheaa tapahtuu.
On varmaan hyvä asia, että hankinnat pitävät jonkin verran kiireisenä ja tuo ajateltavaa. Kävin itsekin yhtenä päivänä hypistelemässä vauvan vaatteita, jos siitä saisi huijattua jotain positiivista oloa kohti tulevaa. Ei se nyt täysin hyödytöntä onneksi ollut.
Tuskinpa sinulla tuo alhainen hb:kaan auttaa asiaa yhtään... Minullakin vielä kaksi kuukautta odoteltavaa... Mutta entä jos olo ei helpotu sittenkään. Mikä neuvoksi
Kävitkö sä juttelemassa myös varhaisen vuorovaikutuksen yksikössä vai jossain muualla? Meillä ainakin saa sitten ihan kotipalvelua sosiaalihuollon parista jo vauvavuonna, jos tuntuu, ettei oman voinnin vuoksi pysty suoriutumaan ihan kaikesta. Sitten myös herkästi jatketaan terapiaa, jos siltä tuntuu. :)
Toivotaan, että sullakin helpottaisi lopulta kun vauva syntyy
Vargynjalle onnea
Ihana kuulla, että kuitenkin olo edes hiukan helpompi, se antaa toivoa tännekin. Ja hienoa, että synnytys oli nyt onnistunut kokonaisuus 
Terapia tosiaan auttaa varmasti viiveellä, ainakin painajaisia on ollut mulla nyt vähemmin.
Kävitkö sä juttelemassa myös varhaisen vuorovaikutuksen yksikössä vai jossain muualla? Meillä ainakin saa sitten ihan kotipalvelua sosiaalihuollon parista jo vauvavuonna, jos tuntuu, ettei oman voinnin vuoksi pysty suoriutumaan ihan kaikesta. Sitten myös herkästi jatketaan terapiaa, jos siltä tuntuu. :)
Toivotaan, että sullakin helpottaisi lopulta kun vauva syntyy
Olen käynyt vauvaperheyksikössä, varhaisen tuen yksikkö kuulostaa ehkä samalta? Hyvä kun muistutit noista kotipalvelumahdollisuuksista, en ole muistanut selvitellä asiaa sen kummemmin vielä. Parempi selvitellä etukäteen, jos helpottaisi ajatuksia tulevasta. :)
Oletko löytänyt päiviisi mitään, minkä olet huomannut auttavan huonoon oloon?
Edit. Sähläsin lainauksen kanssa.
Empä oikeastaan. Liikunta auttaisi, jos pystyisin pieniä lenkkejä tekemään, mut en ole supistuksiltani oikein voinut tehdä ja olo on ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut. Normaalia aktiivista arkea odotan paljon, että pääsisin vielä harrastamaan ja tekemään asioita, kun nyt en yhtään pysty sellaiseen.
Joinain päivinä auttaa se kun käyn juttelemassa, toisina se kun valmistelen jotain vauvaa varten tai vaikkapa vietän aikaa miehen kanssa, mutta aika vähissä on kikkakolmoset ja suurin osa ajasta on aika harmaata. Ikävin tunne on joinain aamuina se, kun haluaisin vaan jatkaa uniani ikuisuuden, ettei tarvitsisi herätä lainkaan masentuneena päivään
Ahdistaa sekin ajatus, et jos kovin paljon menee yli lasketun ajan, miten jaksan odottaa sinne saakka :bag:
Jospa tämä tästä meillä molemmilla.
Voimia zarar ja Nagini!
Nagini, oletko puhunut neuvolassa synnytyspelosta? Jospa pääsisit käsittelemään sitä synnytyspelkopoliklinikalle.
Hienoa että olet päässyt terapiaan zarar! :) Varmaan sen tiesitkin, mutta terapian hyödyn huomaa usein paremmin pidemmällä aikavälillä. Itsestäni ainakin on tuntunut ettei kuukaudessa tapahdu mitään edistystä, mutta kun katsoo useamman kuukauden taaksepäin edistystä onkin tapahtunut paljonkin. Se vain on hidasta.
Vointini on parantunut kun vauva syntyi. Ainakin keskimäärin. Vauva on vihdoin täällä, raskausoireet on poissa ja sain myös korjaavan synnytyskokemuksen.
Suuret onnittelut korjaavasta synnytyskokemuksesta! Ne on tosi tärkeitä hetkiä meille herkille äideille.
Kysyisin kaverin puolesta, jolla on takana sektio ja nyt murehtii meneekö toinekin synnytys sektioon ja miten käynnistys onnistuu sektion jälkeen?
Lähinnä sitä, että pystyttiinkö balongin lisäksi käyttää muita keinoja esim oksitosiinia sun kohdalla? Hänellä 2 vuotta edellisestä synnytyksestä. :)
Tsemppiä Nagini ja Zarar! Ei raskauden aina tarvi olla ihanaa, vaikka lapsi odotettu olisikin.
Puhuminen auttaa usein ja kaiken pahan olon ja jokaisen ajatuksen saa päästää ulos, sillä meidän yhteiskunnan vaikenemiskulttuurista on päästävä eroon.
Toivottavasti vauvakupla helpottaa teidän oloa.
Itselleen on vaikea olla armollinen varsinkin kun on tottunut tekemään asioita ja kykenemään enempään ja toki rauta-arvojen alhaisuus ei auta asiaa.
Mua lohdutti se, että kun poika syntyi, niin elämälle tuli uudelleen rutiinia ja tekemistä. Pieni mies laittaa vipinää kinttuun nyt varsinkin isompana. :)
Muistakaa hakea apua myös, jos synnytyksen jälkeenkään ajatukset ei valoistu tai vauva ei tunnu omalta.
Tsemppiä olette ajatuksissa!
Puhuminen auttaa usein ja kaiken pahan olon ja jokaisen ajatuksen saa päästää ulos, sillä meidän yhteiskunnan vaikenemiskulttuurista on päästävä eroon.
Toivottavasti vauvakupla helpottaa teidän oloa.
Itselleen on vaikea olla armollinen varsinkin kun on tottunut tekemään asioita ja kykenemään enempään ja toki rauta-arvojen alhaisuus ei auta asiaa.
Mua lohdutti se, että kun poika syntyi, niin elämälle tuli uudelleen rutiinia ja tekemistä. Pieni mies laittaa vipinää kinttuun nyt varsinkin isompana. :)
Muistakaa hakea apua myös, jos synnytyksen jälkeenkään ajatukset ei valoistu tai vauva ei tunnu omalta.
Tsemppiä olette ajatuksissa!
Kiitos!
Oksitosiinille ei ole estettä tai ainakin mulle puhuttiin koko ajan että laitetaan jos tarvitsee. Sille ei mun tapauksessa ollut tarvetta. Ballongilla aloitettiin ja kalvojen puhkaisulla jatkettiin. Kalvojen puhkaisusta ei mennyt hirveän kauaa kun olin kokonaan auki. Toivottavasti kaverisi voi synnyttää alateitse, jos se on hänellä toiveena. :)
Oksitosiinille ei ole estettä tai ainakin mulle puhuttiin koko ajan että laitetaan jos tarvitsee. Sille ei mun tapauksessa ollut tarvetta. Ballongilla aloitettiin ja kalvojen puhkaisulla jatkettiin. Kalvojen puhkaisusta ei mennyt hirveän kauaa kun olin kokonaan auki. Toivottavasti kaverisi voi synnyttää alateitse, jos se on hänellä toiveena. :)
Lakritsa0201
Jostain jotain jo tietävä
Hei! Tuntuu siltä, että löysin itselleni tarpeellisen ketjun
Raskaus alkoi niin että olimme lähes eroamassa mieheni kanssa. Meillä oli isoja riitoja ja erimielisyyksiä. En vielä silloin tiennyt raskaudesta. Päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä.
Riidat jatkuivat sittenkin kun raskaus paljastui. Aloin välittömästi miettiä, olenko tekemässä lasta aivan väärän miehen kanssa ja tulisiko katumaan tätä loppuelämäni. Aloin miettiä kauhuskenaarioita siitä kuinka kamalaa perhearkemme olisi jos mies ei tulisi minua ollenkaan ja olisi itsekeskeinen ja lapsellinen, mitä hän välillä osaa olla. Aloin harkita jopa abortin tekoa vaikka en sitä oikeasti haluaisi. Itkin lähes joka päivä monen viikon ajan . Sain myös kamalia raivokohtauksia miehelleni ja suutuin pienistäkin asioista.
Nyt en enää itke niin paljon, mutta huomaan olevani huolissani ja alakuloinen. Töissä jaksan käydä ja siellä olen iloinen. Yksin ollessa vaivun alakuloon. En osaa iloita raskaudesta mielestäni riittävästi. Pelkään että parisuhde päättyy eroon ja minusta tulee katkera yksinäinen yksinhuoltaja.
Tänään sain tietää että sain viimein vakinaisen työpaikan. Se on ollut kauan haaveeni, mutta tänään uutinen ei tuntunut missään.
Olenko masentunut ? Vai onko tämä normaalia alkuraskauden hormonien tuomaa mielialan vaihtelua?
Raskaus alkoi niin että olimme lähes eroamassa mieheni kanssa. Meillä oli isoja riitoja ja erimielisyyksiä. En vielä silloin tiennyt raskaudesta. Päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä.
Riidat jatkuivat sittenkin kun raskaus paljastui. Aloin välittömästi miettiä, olenko tekemässä lasta aivan väärän miehen kanssa ja tulisiko katumaan tätä loppuelämäni. Aloin miettiä kauhuskenaarioita siitä kuinka kamalaa perhearkemme olisi jos mies ei tulisi minua ollenkaan ja olisi itsekeskeinen ja lapsellinen, mitä hän välillä osaa olla. Aloin harkita jopa abortin tekoa vaikka en sitä oikeasti haluaisi. Itkin lähes joka päivä monen viikon ajan . Sain myös kamalia raivokohtauksia miehelleni ja suutuin pienistäkin asioista.
Nyt en enää itke niin paljon, mutta huomaan olevani huolissani ja alakuloinen. Töissä jaksan käydä ja siellä olen iloinen. Yksin ollessa vaivun alakuloon. En osaa iloita raskaudesta mielestäni riittävästi. Pelkään että parisuhde päättyy eroon ja minusta tulee katkera yksinäinen yksinhuoltaja.
Tänään sain tietää että sain viimein vakinaisen työpaikan. Se on ollut kauan haaveeni, mutta tänään uutinen ei tuntunut missään.
Olenko masentunut ? Vai onko tämä normaalia alkuraskauden hormonien tuomaa mielialan vaihtelua?
Hei! Tuntuu siltä, että löysin itselleni tarpeellisen ketjun
Raskaus alkoi niin että olimme lähes eroamassa mieheni kanssa. Meillä oli isoja riitoja ja erimielisyyksiä. En vielä silloin tiennyt raskaudesta. Päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä.
Riidat jatkuivat sittenkin kun raskaus paljastui. Aloin välittömästi miettiä, olenko tekemässä lasta aivan väärän miehen kanssa ja tulisiko katumaan tätä loppuelämäni. Aloin miettiä kauhuskenaarioita siitä kuinka kamalaa perhearkemme olisi jos mies ei tulisi minua ollenkaan ja olisi itsekeskeinen ja lapsellinen, mitä hän välillä osaa olla. Aloin harkita jopa abortin tekoa vaikka en sitä oikeasti haluaisi. Itkin lähes joka päivä monen viikon ajan . Sain myös kamalia raivokohtauksia miehelleni ja suutuin pienistäkin asioista.
Nyt en enää itke niin paljon, mutta huomaan olevani huolissani ja alakuloinen. Töissä jaksan käydä ja siellä olen iloinen. Yksin ollessa vaivun alakuloon. En osaa iloita raskaudesta mielestäni riittävästi. Pelkään että parisuhde päättyy eroon ja minusta tulee katkera yksinäinen yksinhuoltaja.
Tänään sain tietää että sain viimein vakinaisen työpaikan. Se on ollut kauan haaveeni, mutta tänään uutinen ei tuntunut missään.
Olenko masentunut ? Vai onko tämä normaalia alkuraskauden hormonien tuomaa mielialan vaihtelua?
Tervetuloa mukaan Lakritsa0201
Luettuani kuulumisiasi, en yhtään ihmettele, että tunteet heittelee ja olo on alakuloinen, jopa itkuinen, sulla on meneillään isoja asioita - raskaus mutta myös ristiriidat miehen kanssa eli elämäntilanteen haasteet, ne kaikki heijastuu oloosi tietysti.
Itselläni oli tosi vaikeaa juurikin tuo alkuraskaus, kun vauvaa ei vielä konkreettisesti tunne ja olet jatkuvasti kiinni pöntössä, kun on niin paha olo fyysisesti, lisäksi vielä henkinen tasapaino heittelee hormonien takia. Kuitenkin jos et saa mistään iloa, mikään ei enää tunnu miltään, olet jatkuvasti epätoivoinen, vihainen tai ärtynyt tai vastaavasti surullinen ja itkeskelevä, sanoisin, että kannattaa pyytää keskusteluapua, vaikka neuvolasta. Sitä kautta on mahdollista päästä neuvolapsykologille tai vaikkapa varhaisen vuorovaikutuksen yksikköön, niin kuin itsekin siellä käyn ja, jos miehesi suostuu hänet voi ottaa mukaan tuohon lyhytterapiaan, jossa valmistaudutte perheenä vauvan tuloon. Siellä yksikössä voi käydä myös yksin ja minua on aina tapaamassa mm. Psykoterapeutti ja terveydenhoitaja, toisinaan käyn vain jomman kumman luona. Ehdottomasti voin suositella sitä sinulle, jos vain teillä on resursseja ko. palveluun.
Tietysti tännekin on hyvä purkaa, niin itsekin teen :)
Oletko keskustellut miehen kanssa ristiriidoista, tulevasta ja vauvasta, onnistuuko se ylipäätänsä? Mikä yksinjäämisessä pelottaa eniten (ajatellen, jos kävisikin niin, että kumppanisi ei pystyisi vauvaan sitoutumaan), pärjääminen, tukiverkon puute? Kaikkiin näihin on saatavilla apua
Ennen kaikkea toivon, ettet jää yksin, mahdottomiltakin tuntuvista tunteista on mahdollista selvitä
Tiedän sen itse, kun olen koko raskausajan laahannut mieli maassa. Pikkuhiljaa terapia on kuitenkin voimistanut äidillisiä tunteita ja auttanut jopa pärjäämään parisuhteessa, kun on oppinut kanavoimaan omia tunteitaan, eikä ole laittanut itseään räjähtämään heti. Lisäksi miehen kiinnostus kasvavaa mahaa kohtaan on auttanut hurjasti, tänään hän ensimmäistä kertaa koki pojan käden mahan läpi
Mulla siis viikkoja 27+2, mutta ensimmäiset masennusoireet alkoi jo viikolla 6+ jotain eli pitkään on ollut rosoista.
Vauva tarvitsee teistä molempia, mutta ei mene rikki, jos jäätkin yksin tai jos itket masentuneena oloasi paljon. Sillä ei saa aikaan itselleen keskenmenoa eikä vauvan vauriota, tätä pelkäsin itse. Parasta mitä äiti voi tehdä on hakea apua silloin kun siltä tuntuu
Mä toivon, että saisitte miehen kanssa erimielisyydet sovittua ja pystyisitte lähentymään vauvan avulla. Jos niin ei käy, niin ei hätää, täällä ollaan ja selviät aivan varmasti, kunhan muistat, että apua saa aina ja sen pyytäminen ei ole häpeä
Lakritsa0201
Jostain jotain jo tietävä
Kiitos järkevistä ja ihanista sanoista zarar_
Vastaan tähän huomenna ku on aikaa. Mutta tämä helpotti paljon :)
Vastaan tähän huomenna ku on aikaa. Mutta tämä helpotti paljon :)
Tsemppiä!!!Kiitos järkevistä ja ihanista sanoista zarar_
Vastaan tähän huomenna ku on aikaa. Mutta tämä helpotti paljon :)