Kesäkuu

Ihanaa, kun täällä puhutaan tällaisestakin, kuin äidin ikä. :)
Mähän näytän olevan meijän porukasta nuorin äiti, eli 18vee!
Meidän äiti on siis 40vee kun siitä kohta tulee mummo! Äiti oli aluksi tosi järkyttynyt kun kerroin sille että ootan, mutta nyt se on innossaan. Ei suunniteltu avomiehen kanssa lasta, vaan oli periaatteessa "vahinko". Mutta itse en lastamme ikinä vahinkolapseksi halua kenenkään kutsuvan, koska jotenki se ei siltikään tunnu vahingolta. Kun tein testin ja kerroin siitä avomiehelle niin molemmat oltiin heti sitä mieltä että lapsi pidetään. Avomieskin sanoi vielä hyvin, että siinä vaiheessa kun se on seksiä alkanut harrastamaan niin se on tajunnut, että näinkin voi käydä jos ehkäisy ei toimikaan. Taloudellisesti meillä on mukava tilanne: Mä kerkesin tehdä vuoden töitä ennenku tulin raskaaksi ja näin ollen saan Kelalta viimeisen puolen vuoden tulojen perusteella tuet ja tuet onkin kyllä hyvät! Lisäksi avomies on töissä leipomolla, jossa on hyvät lisät. Muutenkin elämä on tottakai rauhoittunut mun raskauden myötä paljon ja uskonkin, että meistä tulee parhaat mahdolliset vanhemmat lapsellemme iästä huolimatta. Meillä on kuitenkin isot tukijoukot ympärillä ja neuvolassakin on ihanasti huomioitu mun ikä. Ei niin, että mua ahdistais se että olen nuori äiti vaan niin, että tunnen apua olevan saatavilla jos sitä haluan.
Sellainen tarina täällä. Eiköhän meistä kaikista tuu huippu äitejä! emoticon
 
Kare, sattumalapsi? Suunnittelematon siunaus? Iloinen yllätys? Sellaiselle lapselle, jota ei ehditty vielä varta vasten toivoa, mutta joka on lämpimästi tervetullut tulostaan ilmoitettuaan, pitäisi tosiaan olla joku parempi sana kuin vahinko :)
 
Minttuliina: Kyllä, lapsi on kaikkea noita kolmea! Muttei missään tapauksessa vahinko!
 
Ei oo tännekkään tullut kirjoteltua pitkään aikaan, joka päivä kumminkin käyn lukemassa täälä :)

Mulla ja äidillä on kans ollut aina hyvät välit ja ollaan oltu tosi läheisiä ja ainakun ollaan riidelty niin ei oo ollut mitään pikku riitoja, onneksi näitä on hyvin harvoin :) nyt raskaus aikana tuntuu että puran kaiken kiukkuisuuden äitiini, joka tosin ymmärtää etten tarkoita etten tee sitä tarkoituksella, silti tuntuu joka kerta pahalta kun vähän kiukuttelen hälle. Soittelemme tai puhumme facebookissa joka päivä, näemme pari kertaa viikossa, kun ei ole kuin n.4km väliä :)

Iästä oli kanssa puhetta, omat vanhempani ovat 40vuotiaita ja olivat iloisia raskausuutisistani, sanoivat vain että ainakin jaksetaan sitten touhuta pikkuisen kanssa :D Minä ja avomieheni olemme 18vuotiaita ja mieheni vanhemmat alle 40 vuotiaita.

Täällä ei jaksaisi millään enään olla yhdessä paketissa, on niin kuuma ja raskasta kävellä ja joka paikkaan sattuu :S Tänään nytten illalla tullut puolitoista tuntia supistuksia aika kovina, sitten oli n.20minuutin tauko ja nyt jatkuu taas samaan malliin kun aikaisemminkin, kohta varmaan pitää alkaa soittelemaan synnärille.... Vaikka toivoisikin vauvan jo syliin niin kyllä nämä supistukset silti pelästyttävät! Pysyisi nyt edes vielä reilun viikon masussa :) Vaikka Tänään tulikin jo turvalliset viikot täyteen :)

Jonnak ja masu 37+0
 
Tosta "vahingosta" tuli mieleen hupasa muisto...Tuttu kundi oli kaveriltaan kuullut, että näille oli vahingossa tulossa lapsi. No tää kundi oli sanonut: "Vahinko? Ai, eli muna pystyssäkö kaaduit naisen päälle?" Tsihhi...koska silloinhan se vasta on vahingoksi kutsuttava. ;-)  Kyllähän aikuiset ihmiset tietää mitä seksin harrastaminen voi tuoda tullessaan, vaikka ois mitkä ehkäisyt pelissä. Jopa munanjohtimien sitomisenkin jälkeen on ihmisiä tullut raskaaksi.

  Mun mielestä on ihanaa, että meidänkin tässä heinäkuisten ryhmässä on niin eri ikäisiä ihmisiä, ja kaikki aika samassa tilanteessa kuitenkin. :) <3

Mutta meikä starttailee piakkoin Kättärin suuntaan, katsotaas onko siellä miten huimasti masu pystyssä muitakin tulossa tutustumaan...veikkaan että on.
 
Tänne ei erikoisempaa, paitsi että alan ihan tosissaan olla jo valmis saamaan tämän vauvelin ulos masusta... Pinna koko ajan kireällä ja ällöttää oikeesti tää mun ulkomuoto!!! Ja mielialakin heittelee taas aikalailla, lähinnä itken joka päivä jossain vaiheessa sitä, että menee varmasti yliaikaiseksi ja joudutaan TAAS käynnistämään... Ihan kun tosta itkemisestä ois jotain hyötyä. :D Nooooooh, vaikka näin käviskin niin silti ei enää ihan loputtoman kauaa oo jäljellä...

Mulla myös tosi hyvät välit mun äitiin ja ollaan lähes päivittäin tekemisissä. :)
 
Eihän se ikä katso millanen äiti olis :) Kaikki on itessään parhaita äitejä omille lapsilleen!

Ite oon siis kasvanu iltatähtenä, äiti sai mut just ennen kun täytti 40. Nuoremman isosiskon kanssa meillä on 7v. ikäeroa, mikä on näkynyt siis siinä että todellakin olen hemmoteltu pentu! :D Teini-iässä vaan tuntu että äiti on maaailman vanhin mummo, eikä ymmärrrä mistään mitään.. Nyt kyllä osaa arvostaakin sitä, että on nähnyt paljon maailmaa eri vuosikymmeninä ja ehkä pitkän lastenhoitourankin jälkeen uskaltaa oman lapsen antaa mummilaan hoitoon ;) Tuntuuhan sekin hassulta, että mies on pari vuotta sitten viettäny omien vanhempiensa nelikymppisiä, ja mun porukoille tuli viime ja tänä vuonna 60 täyteen.. =)

Puuuuh, täälläkin supistelee ahkerammin kuin aikaisemmin koko raskauden aikana..
Miltähän tuntuu se ensimmäinen hetki ilman mahaa? Kovasti jo jännittää vartalon palautuminen..
 
Heippa kaikille! Vika päivä töissä... uskomatonta ja melkoisen ihanaa!!!! ...täytyy myöntää että myös hieman outoa, ku tarkoittaahan se vissiin et musta ois kohta puoleen äiti (kuka, minäkö??) tulossa.. Jee!

Äitisuhteesta: Mulla on ollu aina tosi hyvät välit äitiin, mut on tuntunu aikuisempana et se turhaan kainostelee ja varoo puuttumasta & muka sotkeutumasta meiän elämään. Siis et vanhemmat lähettelee tekstareita, jotta eivät häiritsis ja sit et me saadaan soittaa ku on hyvä aika. Höpsöt, ku ei sitä koskaan niin kiireinen oo ettei omille ihanille vanhemmille vastais... Oon yrittänyt siitä sanoa, ja kai ne sen tajuu. Ne on vaan jotenkin niin nöyriä tässä suhteessa (ehkä niillä on kaveripiiristä kokemusta et kaikki lapset ei arvosta niin paljon yhteydenottoja, vaik me siis todella arvostetaan...) mut nähdään me silti siis vähintään pari kertaa kuussa syömässä & muuten.

Voi olla myös ikäkysymys, sillä mun vahemmat on vahemmasta päästä (äiti oli 35 ku synnyin). Oon ite aina ajatellu et jos on mahdollista, voisin saada lapsia hieman aikaisemmin (munkin vahemmat ehti olla yhdessä tasan 10 vuotta ennnen ku synnyin), mut en oo koskaan ajatellu sitä ongelmana tai oikeestaan kokenu niitä vanhoina. Tietty kun oon ainoa lapsi, ni eihän se mukavaa oo ku huomaa et alkaa niistä tulla jo melko vanhoja vaikka eivät vielä eläkkeellä ookaan. Oon nyt 25 ite, ja tuntuu et on itelle sopiva aika saada lapsia. Mulla on tuttavapiirissä sekä niitä, jotka on saanu jo aikaa sitten lapsia ja hyvin on sujunu ja toisaalta nyt viime vuosina vahempia kavereita, jotka lähestyy 40-vuotta ja nyt sit saaneet esikoisiaan. Ja sujuu sekin!

Heitän töissä vielä muutaman tunnin henkisesti voltteja vikan päivän kunniaks ja sit huomenna suuntana onkin oma mökki <3

Iloista loppuviikkoa!

ElliX+ pupu

ps. muuten hurjaa kun itse loppukuun tyyppinä synnytys tuntuu kuitenkin olevan vielä melko kaukana, mähän oon vielä töissäkin, mut sit taas alkupään ihmisillä ei oo enää ku ihan vähän aikaa h-hetkeen... Tsemppiä kaikille!!!

 
Mulla on äidin kanssa hyvinkin läheiset välit. Soitellaan aikalailla päivittäin mutta välillä saattaa olla muutama päivä välissä. Mutta jos mun pitäs vielä asua äidin kanssa niin sotahan siinä syttyis :D Kyllä ne välit on vaan hyvät kun asutaan eri osotteissa :D

Meijän mamma oli 27 kun mut sai.. Ja ite oon nyt 26. Ihan hyvä ikä, mutta miksi ei mikä tahansa muukin ikä olis hyvä :) Kuhan vaan ottaa vastuun lapsestaan, tai tekee lapsen eteen päätöksiä mitkä ovat sille parhaita, niin ihan sama onko 14v. vai 40v :)

Me oltiin tällä viikolla kättärillä tutustumassa. Ensin odotettiin ja odotettiin ja odotettiin.. alotus venyi n. puol tuntia kun osastolla oli aivan täyttä ja moni synnytti samoihin aikoihin.. Koin käynnin suurimmaksi osaksi turhaksi.. Oli kiva nähä sellanen synnytyshuone, ei ollut niin karu paikka kun olin kuvitellut :D mutta esim. puolisolle/tukihenkilölle oli kamalan vähän asiaa ja tuli hieman sellanen olo että ei niitä sinne ois just edes tarvittu.. Tuskin sai isät/tukihenkilöt just mitään käynnistä irti.
Kaikenlaisia tyhmiä kysymyksiä kysyin mitä vaan mieleen juolahti :D Mutta silleen sain ainakin jotain irti siitä hommasta. Kaipa tuo käynti silleen auttoi että ei pelota toi sairaalaan meno ja siellä oleminen niin paljoo.

Tänään allekirjotin VIHDOIN uuden vuokrasopimuksen :) ensi kuun vaihteessa siis muutto. Aika viime tippaan kun muuttopäivä olis 10päivää ennen laskettua aikaa :D mutta tällä mennään. ihanaa että ehdin kuitenkin saada hissitalon ja isomman asunnon ennenkun vauva tulee :) tai ainakin toivottavasti ennen :D
 
Yona; joo kyllä mä ymmärsinkin ! 

Viime yö oli supistuksia täynnä ! Suoli tyhjeni ja supisteli tunnin verta; mutta täällä ollaan  yhtenä palana ! :) ja hyvä niiin. . . 

Ja mua ärsyttää kysymys; oliko lapsi suunniteltu mun mielestä sillä ei ole väliä, koska kun vauva uutisia kerrotaan, on vauva silloin haluttu perheeseen ! ihan sama oliko suunniteltu vai ei . . 


hahahhahahahha; nimenomaaan yona ! ;)
 
Sen "suunnittelunkin" voi kysyä niin monella tapaa... suunnittelematta raskaaksi tullut läheinen saattaa tarvita erilaista tukea tai saattaa tarvita jonkun rohkaisemaan sanomaan niitä mahdollisia ristiriitaisia tunteita ääneen tai saattaa tarvita alussa enemmän tietoa kun ei olekaan ehtinyt plarata kaikkia vauvalehtiä viimeistä kolmea vuotta. Mutta vain saattaa. Vaikka olisi kuinka ilahtunut raskaudesta. Mut ei tosiaan suunnittelun tai yrityksen määrä itsessään kerro mitään siitä miten tervetullut tai rakastettu lapsi on, tai miten valmiita siihen ollaan!

Yks kaveri kertoi, että kun hän tuli pitkässä parisuhteessa raskaaksi vaikka ei vielä ollut tarkoitus, ja kaikki läheiset oli ihan über-iloisia raskaudesta ja niin innoissaan, niin hän ei kehdannut sanoa kenellekään ääneen, et ei tän näin pitänyt mennä, ajoitus on paskin mahdollinen, vaikka hän heti alusta lähtien lasta rakastikin ja ehdottomasti hänet halusi. Jälkikäteen kertoi, että koki olleensa aika yksin sen "alkutällin" kanssa, kun ei uskaltanut ääneen sanoa - tuolloin olisi voinutkin olla hyvä, jos joku olisi kysynyt :) Mut se kysyminen ei saa olla sellaista, että se mitenkään vähättelisi sen enempää vanhempia kuin vauvaakaan...

Ai niin, ja muuten ihania kuvia, Jenni!
 
Tuosta suunnitelusta; "Hienoin" kommentti mitä itse sain kun esikoista odotin oli; " Pitäisikö tässä kohtaa onnitella? "...Ööö.. Kyllä :D
Huvittavia nää kommentit.. Vaikkakin ne loukkaa, niin pitäisi itse osata jättää ne huomiotta.
Tässä raskaudessa oma veljeni oli sanonut äidilleni että " Kenen idea tää toinen lapsi oli?", äiti oli sitten tokassu että ;" ihan suunniteltu raskaus on".. Ja Veljeni ei ymmärrä miksi kukaan tekee lapsia, ainakaan kahta. Näin oli perustellut sanomansa. Huh..

Mua jännittää. Oloja on ihan kamalasti; Supistelee, vatsa toimii erittäin hyvin., normaalisti ei toimi kun pakolla. Nyt käyn kokoajan vessassa isolla hädällä :D Anteeksi tästä tiedosta. Ja jotenkin aivan sairaalloinen pakko pestä viimisiä pyykkejä...Niin ja menkkamaisia kipuja kokoajan, niin selässä kuin mahassakin, siis näiden suppareitten lisäksi. Myös tuolla kohdun suulla on järkyttäviä vihlasuja kokoajan, kiinnittymiskipuja ei voi olla kun lääkäri sanoi jo viikko sitten että vauva on kiinnittynyt.. SAISIKOHAN sitä sittenkin spontaanin synnytyksen.. EHKÄPÄ ei tarvitsiskaan mennä käynnistykseen.. Mä niin toivon!! Niin ja nukkumisesta ei tuu enään mitään, sitä sitten täällä itkeskelen, viime yönä taas vaan valvoin, lopulta olin nukahtanut hetkeksi ja heräsin 05aamulla... Huoh.. Ei siinä mitään, nyt ois tilaisuus nukkua kun mies lähti esikoisen kanssa kaupoille ja jätti mut lepäämään, ja mitä mä teen: istun koneella ja suunnittelen pyykkien viikkaus operaatiota taas. :)
 
Voinpas vastatakin Minttuliina tuohon, että itse tarvitsin ja tarvitsen vieläkin erilaista tukea :)

Ei se yllätyksenä tullut kenellekään että minä jossain vaiheessa tulen raskaaksi, lapsirakas kun olen ja pienoisesta vauvakuumestakin kerkesin kärsiä vähän aikaa.. Mutta siinä positiivista testiä tuijottaessa tuli aiiiivan päivänvastainen reaktio kuin olin alunperin kuvitellut, oikeestaan en edes tiennyt miten pitäis reagoida. Hyperventiloin kyllä siinä aikani..
Mutta ystävät ja lapsen isä otti uutisen vastaan ilosta itkien, samaten vanhemmat ja muut sukulaiset. Eipä siinä tohinassa kukaan kysynyt mitä itse mietin tai miltä tuntuu. On ollut raskasta ja välillä vaikeaa tottua ajatukseen äitiydestä.

Nyt viime aikoina on oma mies ja yksi ystävä tajunnut että en minä jaksa ihan niin paljon hehkuttaa raskautta kuin "pitäisi". Siis raskaana olevat naisethan hehkuvat ja ovat maailman onnellisimpia ihmisiä, mutta kun vatsan kasvaessa yrittää henkisesti valmistautua uuteen elämään, niin ei voimat siihen yltiömäiseen hehkutukseen riitä. Olen kyllä saanut mieheltä tukea ja todettiinkin yks päivä että jos elämäntilanne olis ollut toinen niin varmasti olis ollut iloisempaa aikaa.
Mutta rakkaudella vauva otetaan vastaan ja sisaruksistakin haaveillaan =)
 
Munkin pitää vielä sanoa tänne jotain sittenkin :

Tämä raskaus oli siis erittäin suunniteltu, toivottu ja hartaasti yritetty..
Noh, kun testi näytti plussaa olin aivan suunniltani onnesta, vähän aikaa raskautta eteenpäin mä jotenkin pelästyin; kohta kahden pienen lapsen äiti, hormoonit heitti hullunlailla ja vain itkin, esikoinen oli jo niin helppo, kohta mun elämä olisi taas "rajoitetumpaa.." Huvittavaa sinäänsä, että vauvan yrityksen aikaan olen vaan käynyt koiran kanssa lenkillä ja ollut esikon kanssa kotona/töissä, että ei se kyllä mitenkään siitä rajoittuisi. Huvittavaa, mutta hormooni höyryissä mä rupesin panikoimaan, ja mietin että haluanko oikeasti tätä!! Nyt loppu metreillä mä en malta odottaa että saan pienen syliin ja pääsen hemmottelemaan molempia lapsia. Miehellekkin totesin yks päivä että ajattele; Meitä on kohta neljä! IKINÄ en voisi olla onnellisempi * nyt taas itkettää* :D Miehelle kyllä nostan hattua että kesti kaiket mun hullut jutut kun höyrysin itekseni ja keksin mitä huvittavimpia asioita..
 
Oho, mulla tuli kirjotusvirheitä hirveesti.. No ei se mitään.

Piti vielä Esteri kysyä, että paljon sulla on viikkoja? Mulla on supistellu pari päivää jo ihan suht tehokkaasti ja voin ilmoittaa itseni myös tuohon "kakkakerhoon" :D Tuntuu että kaikki tulee samantien pihalle mitä suuhus laitat.. (oispa näin aina, vyötärölläkään ei ois ollu koskaan ylimääräistä)
 
Mulla on viikkoja tällä hetkellä 36+6! Eli aika viimisillä metreillä mennään kuiteskin jo! Oon ainakin käsittänyt että kun synnytys rupeaa käynnistymään niin vatsa rupeaa pitämään itseänsä tyhjänä? Joku viisaampi vois varmaan valaista asiasta, mulla tosiaan se käynnistetty synnytys takana niin ei mitään tietoa asiasta.
 
Täällä myös raskaus oli erittäin suunniteltu, suunniteltiin sitä jo ennen kun esikoinenkaan oli alkuaan saanut. Ja kun sai alkunsa, koko raskausajan ja koko vauva-ajan kunnes jätettiin ehkäisy pois. Mä olin myös alussa ihan onnesta soikeena mut sit ISKI PANIIKKI! Tosiaan, esikoisen kanssa elämä alkoi olla aika iisiä. Hyviä yöunia, leikkii vähän ihan itsekseen, syö itse ym... Ja kasvaa ja kehittyy ja tekee itse enemmän ja enemmän joka päivä. Tuli semmonen olo, että mihin mä olen itseni laittanut... Taas kaikki alusta. Nyt olen minäkin ihan intona, enkä millään malttais odottaa että vauvan saan syliin. <3 Ja kun meille ei enempää lapsia tule, sen vauva-ajan varmasti jaksaa ihan loistavasti kun ajattelee että tämä on viimeinen kerta kun saan vastasyntynyttä hoitaa. Täytyy nauttia ihan täysillä. :)
 
Niin ja piti vielä sanoa, että täällä on kans supistellut aikalailla. Ei kivuliaasti, mut melko napakasti sekä eilen että tänään. Alaselkä on ihan tulessa, mut en tiedä liittyykö supisteluihin vai onko selkä vaan taas alkanut vihotella...
 
Jossunen, mulla on vähän samanlainen tarina raskauden alkamisesta: sitä ei oltu suunniteltu ja tärisin raskaustestin näyttäessä positiivista (ja sitten piti tehdä vielä kaksi raskaustestiä lisää). Olin myös ehtinyt vauvakuumeilla, mutta aikomus ei ollut vielä ainakaan muutamaan vuoteen toteuttaa nuita haaveita. Lapsen isä tuntui heti valmiimmalta perheenlisäykseen ja vähän siihen malliin hän oli joskus tulevista lapsista puhunutkin.. Laskettu aikani osui pari päivää omasta syntymäpäivästäni ja päähäni pälkähti ajatus, jospa kaikki olisi näin vain tarkoitettu. Alkujärkytyksen jälkeen aloin ajatella, että eihän minulla ja lapsen isällä ole niin paha tilanne ollenkaan kuin voisi olla. Ja ainahan ajoitus ei voi osua nappiin ja niin niitä yllätysvauvoja löytyy niiltäkin, jotka ovat jo ryhtyneet yrittämään lasta ("alettiin yrittämään lasta, muttei ajateltu, että niin nopeasti tärppäisi"). Ehkä yksi pelko on ollut, etten sopeudu ajatukseen äitiydestä ja sairastuisin raskauden jälkeiseen masennukseen. Tällä hetkellä kuitenkin pidän sairastumista epätodennäköisempänä, sillä on tässä aika hyvin jo ehtinyt valmentautua lapsen saamiseen ja eihän elämä lapsen saantii lopu, niin kuin Jenni90 on todennut. :)

Mun masu näyttää laskeneen alemmas, vauva tuntuu alhaalla ja viime neuvolassa vauva oli jo hyvin laskeutunut (kylkiluiden alapuolella hyvin tyhjää tilaa). En tiedä sitten, jos olisi jo kiinnittynyt. Jotenkin luulisin, ettei ihan hirveästi mene yli lasketun ajan tai ehkä vauva syntyy jo ennen laskettua aikaa.. jännittävää aikaa.. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top