LauraKoo
Jostain jotain jo tietävä
Uppunen. Toivottavasti sai hyvän hyvityksen sun mieheltä. Mä olen ymmärätänyt, että miehet tarttee oman ajan totutella ajatukseen uudesta elämäntilanteesta. Tässä kyllä mun miestä on auttanut kaikki ne hänen kaverit, joilla on jo lapsia. Niiden kanssa on saanut mennä rauhassa, kun sieltä on varmasti saanut hyvää vertaistukea.
Vasenkätiayydestä tuli mieleen, kun mun sukulaispoika osoittautui vasuriksi, niin hihkuin ilosta ja tarjosin kaikenlaista apua. Hyvä apu on se, että vasuri lapsi näkee, kun joku aikuinen piirtää vasemmalla kädellä. Lapsi tietää, ettei ole ihan outo.
Neuropsykologi Niilo Mäki totesi meistä vasureista vuonna 1944 seuraavaa: On käynyt selville, että vasenkätinen vähemmistö ei sinäänsä ole sairasta eikä rappiolle joutunutta sukukuntaa. Eihän tuosta toteamuksesta olekaan kuin 68 v
Jenska9. Mulla rinnat erittää kans jotain. Yleensä aamulla huomaan, että nänneissä on jotain kovettunutta "roskaa". Mä luulen, että kyseessä on esimaito, kun rinnat valmistautuu uuteen tehtäväänsä. Aluksi mä ajattelin, että onpa meillä likaiset lakanat, kun leivänmurut menee nännien sisään.