Hormonihuuruisia ajatuksia äitiydestä

Pystyin säilytettään pokkani, jopa silloin, kun hän tarjosi kupin pohjia mulle ja kehittelin jotain fiksua.. Kysyin maistuiko hyvälle ja kuulemma kyllä. Vähän leuka loksahti ja hiljeni hetkeks, kun sanoin tuottaneeni maidon omasta takaa.. Kysyi oliko kaikki sitä ja sit alkoi nauraan. :wink Ei mikään järisyttävä reaktio..

No niin, huuto on alkanut.. Pitänee mennä leikkiin äitiä.. Josko sitä saatais jo kolmen jälkeen unta tänä yönä..?!
 
Lady Murmeliini kirjoitteli tuolla toisessa ketjussa siitä miten vauva-arki ja äidin rooli on saanut uusia ulottuvuuksia kun vauva alkaa kehittyä ja oppia asioita jne. Tästä innostuneena ajattelin pistää tähän ketjuun muutamia ajatuksia ko. aiheesta, koska pyörittelen niitä mielessä melkein joka päivä...
Omalla kohdallani koen että vauvan perustarpeiden tyydyttäminen ei ole tuottanut mitään ongelmia tai suuria haasteita missään kohti ja me ollaan mieheni kanssa onnistuttu siinä oikein hyvin. Lisäksi vauva saa paljon läheisyyttä, ainakin oman mittapuuni mukaan. Paljon haasteellisempi mulle on tämä "uusi tilanne" kun vauva tosiaan alkaa olla sosiaalisempi, toimeliaampi ja oppii koko ajan uutta. Mietin usein itsekseni että pitäisikö mun leikkiä, jutella ja jumpata vauvan kanssa enemmän, saako hän tarpeeksi virikkeitä, onko hänelle tarjottu tarpeeksi leluja, onko häntä pidetty liikaa/liian vähän vatsallaan, selällään, istuvassa asennossa, sitterissä, seisoviltaan jne. Keskustelupalstoilta saa lukea ja tutuilta kuulla miten paljon muut vauvan kanssa touhuaa ja käyttää kaiken aikansa siihen ja sitten tulee väistämättä sellainen tunne että tehdäänkö me läheskään riittävästi kehitykselle tärkeitä asioita. Samalla kuitenkin tiedän että me tehdään kaikkea varmaan ihan normaalissa mittakaavassa ja poika on ainakin toistaiseksi kehittynyt ihan niinkuin pitääkin. Mutta auta armias kun on päivä jolloin on itse niin poikki ettei jaksa "viihdyttää" vauvaa vaan hän saa viihdyttää itse itseään leikkimatolla tai sitterissä; silloin vasta huono omatunto onkin ja sitä miettii että tunteekohan vauva itsensä yksinäiseksi ja hylätyksi. Meitä on niin moneen junaan; jotkut ei tarvitse niin paljon "omaa tilaa" vaan viettävät kaiken ajan vauva sylissä, ovat reippaita ja luovia vauvan kanssa, ja sitten jotkut kuten minä eivät vaan saa niin paljon itsestään "irti" vaikka kuinka haluaisi (tai sitten se on vaan taas se tunne ettei muka saa irti vaikka olisi oikeasti touhunnut vauvan kanssa koko päivän). Mutta se ei tarkoita etteikö lastansa rakastaisi aivan yhtä paljon, ainakin minä rakastan niin paljon etten mitään muuta ja haluan hänelle vain parasta.

Äitiys on kyllä ihanin mutta samalla haastavin asia elämässä. Onkohan kellään muilla tämmöisiä hassuja ja päättömiä mietteitä? Ugh, olen puhunut, kiitos kun sain avautua :)
 
Samoja fiiliksiä täällä, olen jatkuvasti huolissaan siitä ettei tuo kasva/saa tarpeeksi maitoa, ettei tuo kehity/saa tarpeeksi virikkeitä tai mä en "jumppaa" tarpeeksi hänen kanssa... Saakohan tarpeeksi läheisyyttä, huomioita jne jne. Järjellä kun miettii niin ihan turhia huolia kaikki, poika kasvaa vauhdilla, voi hyvin ja on onnellinen. Kai tämä huoli pienestä kestää loppuiän o_O

Nyt kun lukee uutisista miten joku vanhempi on kohdellut kaltoin lastaan, tai että lapsi on menehtynyt jossain onnettomuudessa jne, niin voi että kun mulle tulee niin huono olo ja sitten on pakko halata omaa poikaa niin ettei tuo meinaa henkeä saada... ja sitten tulee ajatelleeksi miten onnellinen poika on kun on meidän pikkumies :smiley-ashamed008
 
Ja vauva ei onneksi tarvitse virikkeitä niin paljon ja monipuolisesti, kuin vaikkapa taaperoikäinen tai kaipaa viihdettä, kuten aikuinen. Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä, että jokin vähänkin liikkuva tai kiinnostavan värinen toimii viihdyttäjänä samalla kuin opettajanakin. Mun tyyppi on sitterissä, välillä itsekseenkin kun puuhailen jotain ja välillä kulkee rintarepussa mukana kun siivoon/laitan ruokaa. Siinäpä oppii samalla.
Vauvan kehitys tapahtuu joka tapauksessa kun on tapahtuakseen, riippumatta paljonko äiti panostaa hienoihin juttuihin. Jos on monta lasta, niin sitä ei kuulemma ehdi edes murehtia, siinähän kasvavat isompien jaloissa.
Hyvää omaatuntoa. En ole superäiti, mutta rakastan lastani ja haluan hänelle hyvää. Sillä pääsee jo aika pitkälle, luulisin.
 
Sanoittepa monta asiaa hyvin. Äitiys on todellakin ihanaa, mutta välillä tulee tuskainen ajatus että vihaan tätä, kun on jatkuva huoli että mitä kaikkea tolle voikaan tapahtua. Joskus sitä miettii että helpommalla ois päässy ilman vauvaa, mutta mies mulle totesi, ettei se ois ollenkaan näin hauskaa. :rolleyes:

Ja kuten nimimerkistä huomaa, niin mä olen tällainen lattemamma, että istun välillä kahvilassa ja kotona keittelen itselleni kunnon kahvit ja juoksen ton vauvan kanssa eri harrastuksissa, kaipaan töihin ja kavereita ramppaa meillä melkein joka päivä. Varmaan ton lapsen ensimmäinen sana on "odota", kun sanon sille niin usein että "odota rakas, äiti tekee sitä ja tätä...". Mutta tää on mun persoona, enkä pysty sitä muuttamaan, ja uskon että parasta on olla äiti ihan omana itsenään.
 
Komppaan teitä kaikkia :) Olen miettinyt ihan samaa virikkeiden suhteen, että annetaanko niitä tarpeeksi, mutta toisaalta taas olen ymmärtänyt asian juuri niin kuin Lady Murmeliini sanoi, vauvalle aika pienet jutut on varmasti riittäviä virikkeitä. Esim. hoitoalustan yläpuolella roikkuva mittanauha on ollut suuri viihdyttäjä :grin Ja meilläkin eka sana tulee varmaan olemaan "odota", mulla kun on aina meneillään joku ihan pikku juttu jonka saan valmiiks ihan just... Sydän särkyy ja syyllisyys iskee kun katsoo kun toinen makaa itsekseen leikkimatolla tai kopassa ja juttelee iloisesti vaikka liberokassista tulleelle pörriäiselle sen sijaan, että äiti olisi juttelemassa takaisin, mutta toisaalta järki sanoo, että täytyy sitä itsekseenkin leikkiä. Ja mikäs siinä kun kerran pojalla on kuitenkin mukavaa (eli äiti tässä lähinnä kärsii, lapsi varmasti ei :p), sitten kun rupeaa osoittamaan väsymisen merkkejä, niin äiti on kuitenkin riittävän lähellä ja reagoi tilanteeseen :)
 
Onneksi on kaksi ihmista hoitamassa vauvaa. Mies ottaa heti vauvan syliin kun tulee kotiin. Ma itse koitan paivan mittaan leikkia vauvan kanssa esim. jumppamatolla, kuvakirjalla. Isi nyt ei niista valita, vaan pitaa vauvaa sylissa, hyppyyttaa ja jumppauttaa sohvalla. Ja jos itselle tulee huono omatunto, ettei ole tarjonnut tarpeeksi virikkeita vauvalle niin toinen sitten paikkaa tilanteen. :)

Lisaksi meilla on sellainen mobiili, jonka saa paalle kaukosaatimen avulla. Siina on muutama erilainen melodia ja nallet pyorii ympyraa. Se pelastaa monta tilannetta. Poika saattaa jaksaa kujerrella mobiilille puolisenkin tuntia kerrallaan. Joskus ma vaan makaan sangyssa ja vaihdan kappaletta kun ei ihan heti jaksa nousta...
 
Nyt vaan nautitaan niistä omista hetkistä, kamalaa sanoa tää ääneen: kun niitä vielä on. En halua kuulostaa besserwisseriltä tai negikseltä, mutta en usko että tämänikäinen vauva kaipaa virikkeitä ihan älyttömän kamalan hirmuisesti. Tottakai jotakin, ja luonnekohtaistakin se varmana on, mutta luulen että ne on aika tyytyväisiä saadessaan katsella ja ihmetellä maailmaa, Itselläni on kyllä huono omatunto ajoittain, kakkoslapsi kun väistämättä jää välillä uhmaikäisen isosiskonsa varjoon ja tuntuu ettei aikaa aina riitä molemmille tasavertaisesti, toisaalta vauvalla ei oo muuta vaihtoehtoa kun hengailla menossa mukana...Ja sitten, aika piankin, tulee niitä kausia kun haluaisi sitä omaa aikaa eikä sitä saa kun vauva vaatii jo enemmän, haluaa seuraa ja niitä virikkeitä, tarttuu kaikkeen, alkaa liikkumaan ympäriinsä ja syö kaiken vastaantulevan, eikä sitä voi enää jättää sitteriin kiikkumaan tyytyväisenä ja itse käydä suihkussa...tää 3kk kieppeillä-vaiheessa on ihana puoli se että vauva on just niin tyytyväinen saadessaan tuijotella vaikka lampun katkaisijaa mahallaan, sätkiä innoissaan jonkun roikkuvan liberolelun innoittamana ja itse saa juoda kahvit tai imuroida ihan rauhassa!

Vielä lisättäkööt että mun mielestä kaikissa ikävaiheissa on ne ihanat puolensa, (uhmassakin!) ja kasvavaa ja kehittyvää vauvaa on vaan niin mahtavaa seurata! Ja vauvan kanssa seurustelu ihan maailman ihaninta :D
 
Tulipa mieleen "kamala" ajatus poikalapsen äitinä: itse olen vähän yliherkkä toisten neuvomisille ja nikseille (varsinkin, kun arki rullaa hyvin eikä neuvoille niin hirveästi ole tällä hetkellä tilausta). Äitini ja siskoni ohjeita kuuntelen suht mielelläni ja heidän kanssaan on ihan kivakin keskustella vauvajuttuja, mutta esim. anopin täysin hyväätarkoittavat neuvot saavat mut näkemään punaista tosi herkästi, vaikkei mitään syytä periaattessa ole.

Anyway, tajusin, että jos meidän pojalla on joskus omia jälkeläisiä, niin sitten MÄ olen se rasittava anoppi, johon lapsen äidillä menee hermot! :eek:
 
Onneksi itsellani on anoppi, joka antaa olla rauhassa, kuten oikeastaan muukin miehen suku. Anoppi suhtautuu meihin arvokkaan etaisesti ja tapaamme vain sen kolme kertaa vuodessa.
Noitten neuvojien suhteen hermot ovat menneet lahina yhteen facebook-kaveriin ja omaan aitiini, joka neuvoo koko ajan jotain. Meilla ei ole orjallisia syottovaleja, ei kayda neuvolassa, ei rintaruokita, ei steriloida, ei nukuteta vauvaa ulkona, ei laiteta nukkumaan iltakasilta jne... Kaikki sellaisia asioita, jotka varmasti olivat itsestaanselvyyksia silloin 80-luvulla, eri ajassa ja eri paikassa.
Muuten juttelen hanen kanssaan ihan mielellaan. Joskus vaan menee hermot sellaiseen turhaan neuvomiseen...
 
Kiitos arvon kollegat järkevistä kommenteistanne ja näkemyksistänne koskien tuota "ongelmaani" :) Kaipa se on niin että ensimmäisen lapsen kanssa sitä miettii ja huolehtii liikaakin, kun kaikki on ihan uutta eikä ole mitään hajua mikä on "tarpeeksi" tai "liikaa" missäkin asiassa. Pitäisi vaan ottaa rennosti ja luottaa vaistoihinsa ja siihen että rakkaus ja se että tekee parhaansa omalla tyylillään riittää aivan hyvin. Ja että meidän perhe on meidän lapselle paras mahdollinen :Heartred
 
Joo, siis mun mielestä vauva ei tarvitse 24/7 viihdetoimistoa ympärilleen, pitää saada välillä senkin rauhassa katsella ympärilleen mitä haluaa. Jos siis vaan vauva yksin viihtyy! Samahan se on isompiekin lasten kanssa, ei vanhempien pidä koko ajan olla ohjelmaa laatimassa. Lasten pitää saada tylsistyä! Se kehittää mielikuvitusta tekemisen keksimiseen. :grin
 
Edelliseen kommenttiini neuvojenkuunteluvaikeuksista todettakoon vielä, että mulla on oikeasti hyvä tyyppi anoppina, vika on lähinnä omassa yliherkkyydessäni. Jos samat ohjeet tulisivat omalta äidiltäni, ei varmaan olisi mitään ongelmia kuunnella niitä. Vaikka tullaankin anopin kanssa tosi hyvin juttuun, niin ehkä näissä asioissa hän vaan on väkisin mun näkökulmastani se "ulkopuolinen", jonka "sekaantumista" (mitä hän ei edes varsinaisesti tee) en kestä.

Yritän päästä itsestäni yli, onhan meidän poika myös anopin lapsenlapsi, ihan yhtä paljon kuin minunkin vanhempieni :)
 
Joiltain ihmisiltä niitä neuvoja vaan on vaikeampi ottaa vastaan kuin toisilta. Tietyt ihmiset kun neuvoo, sitä kuuntelee suunnilleen sarvet päässä "mitenhän tyhmänä tuo pitää" vaikka varmasti suurin osa neuvoo ihan hyvällä. Jotkut neuvoo tietysti sitten ihan vaan siitä syystä, että pääsee jostain sanomaan..
 
Tämä nyt ei liity oikeastaan mihinkään ketjuun mutta ehkä tää osasto on sopivin paikka: huomasin, että foorumille on nyt alkanut tulla "laskettu aika lokakuussa 2014" -keskusteluja. Ihan älytöntä, että siitä omastakin plussauksesta on kohta vuosi! :)

Vaikkei ihan joka päivä mieti noita raskausfiiliksiä ja alkavat jo vähän unohtuakin, niin älyttömästi tulee kyllä muistoja mieleen, kun lukee toisten plussauskommentteja. Samoin palasin tuonne meidän synnytystarinat -ketjuun tässä joku päivä, ja pinnalle tulvi elävästi monta jo unohtunutta juttua!
 
Mullakin on ollut mielessä viime vuoden tunnelmat. Tein laskiaispullia jo viikko sitten, koska viime vuonna ne jäi kokonaan syömättä, oli niin huono olo! Samoin blinit jäi vuosi sitten välistä, tänä vuonna aion tuplata. :P
 
Siis mä en voi sille mitään mutta mulla kummittelee uusi raskaus mielessä koko ajan. Ja vaikka oon sitä mieltä että EI TODELLAKAAN VIELÄ, niin siltikin huomaan ajattelevani sitä usein. Pitäisikö mun yrittää nukkua kunnolla yksi yö, jos vaikka järki palaisi sen myötä.
 
Ma ehdin tuossa jokin aika sitten jo pelata uutta raskautta. Kaupassa olin ostamassa raskaustestia ja kondomipakkausta ja mietin siina, etta miten ma kehtaan ostaa nama kaksi samaan aikaan. Kassahenkilo tajuaa mun ostoksista heti, etta mahdollinen raskaus ei ole toivottu. :grin Sitten kokosin itseni. Perhana, en ole 15-vee vaan 3-kymppinen yhden lapsen aiti, kylla mun pitaa kehdata! :grin
Testi oli odotetusti negatiivinen ja kun vauva taytti 3kk niin heti seuraavana paivana alkoivat ekat menkat. Ne kestivat sen viisi paivaa. Ei mitaan normaaleja menkkakipuja kummempia... Nyt olen jo aloittanut hormonaalisen ehkaisyn.

Jos jossain on raskaana oleva nainen niin ma katselen aina sen mahaa ja mietin miten pitkalla se raskaus on. Ja jos jossain on vauva niin ma katselen sita ja mietin minka ikainen se on. En katsele haikeana tai ihastellen. Ihan mielenkiinnosta vain. Minulla ei ole vauvahaaveita, mutta pidan uutta vauvaa mahdollisena muutaman vuoden kuluttua. Tietty jos vahinko kay niin siita ei luovuta. :)
 
No mulla on vuosipäivään vielä reilusti aikaa, naistenpäivänä tulee vuosi :wink ONNEKSI nämä kaikki raskausajan valitukset on täällä, jos niin huonosti käy että päässä napsahtaa ja jostain ihmeellisestä syystä alan kuumeilemaan, voin lukea ne uudestaan niin eiköhän järki palaa.. :D Katselin jo että mistä maasta saisi alle 30-vuotiaana piuhat poikki :D Tosin kalliiksihan se tulisi, eli sitäkin suunnitelmaa joutuu lykkäämään vielä siihen että olen töissä jotta voi alkaa säästään. Mieheltä en kysy asiaan mielipidettä, keskusteltiin tosin asiasta eilen ja sanoin että nykäsen ne poikki heti vaan kun on mahdollisuus, jos haluat toisen lapsen niin raskaudu ihan keskenäs, mua ei kiinnosta miten mutta minä en sitä lasta hoida :D Ja toinen vaihtoehto on, että laitan ortopedilleni viestiä ja vaikka lahjon sen ( :DDDD) että saisin suositukset sille, että raskaus on hengenvaarallinen ja saisi hoidettua julkisella puolella ihan suomen kamaralla ennen kolmikymppisiä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top