Hormonihuuruisia ajatuksia äitiydestä

On olemassa ihmisia, joille yksi ei ole sopiva lapsiluku. Jos sinulla ei ole lapsia, olet itsekas. Ja sitten kun sinulla on se yksi lapsi, niin se on VAIN yksi lapsi ja olet edelleen itsekas, koska haluat paasta helpolla ja jatkaa omaa elamaasi ilman uusia raskausmahoja ja pikkuvauvoja.
 
Näin juuri, multa kysellään koko ajan että joko oot taas raskaana. Ööh.. Poika on alle 4kk... o_O Ja vaikka omissa hormoonihöyryissäni toisesta jo salaa haaveilenkin, niin ärsyttää toi painostaminen ja utelu. Täällä uskaltaa näistä puhua kun kukaan ei heti oo arvostelemassa suuntaan tai toiseen :)
 
Yhteen jää. Piste :D olen sitten muiden mielestä itsekeskeinen k-pää mielummin. Just ennen foorumin lukua taas mietin miten saisin keploteltua itselleni sterilisaation, jos en keksi niin sitten jää siihen että on varaa matkustaa britteihin/alankomaihin tms missä leikataan nuorempiakin kuin 30v...

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Vähän samat fiilikset kuin Alisalla, haluan panostaa tähän ihanaan ja ainutlaatuiseen pikkuihmiseen kaiken mitä vaan irtoaa. Toinen kehittyy nyt niin huimaa vauhtia että en haluaisi kokea niitä asioita vain "puoliteholla" mahdollisen hankalan raskauden ja sittemmin uuden pikkuvauvan vuoksi. Aluksi ajattelin että tulkoon vaikka toinen heti putkeen, mutta nyt kun poika on kasvanut ja tuonut elämään ihan uusia ulottuvuuksia joita ei osannut edes kuvitella, en olekaan valmis niin pian jakamaan huomiota kahden pienen kesken. Toiveissa on edelleen suht pieni ikäero jos lisää lapsia siunaantuu, mutta mielellään kuitenkin se pari vuotta.
 
Jotenkin tuo mies, vaimo, kaksi lasta, koira, omakotitalo ja Volvo -konsepti on se, mitä ihmisiltä odotetaan, ja huono olet, kun teet jotain toisin. Ja sitten on olemassa ihmisiä, jotka kokevat asiakseen puuttua toisten asioihin jatkuvasti...

Minä en ole koskaan seurustellut kenenkään muun kuin mieheni kanssa. Ihan vaan siitä syystä, etten aikaisemmin ollut rakastunut keneenkään, enkä halunnut seurustella kenenkään sellaisen kanssa, jota kohtaan ei ole kunnon tunteita. Joillekin ihmisille, erityisesti siskolleni tämä oli kauhea ongelma. Aina sain selitellä, ja ne nolot paritusyritykset...:mad: No, sitten tapasin mieheni, ja minusta tulikin "normaali".

Muutimme Helsinkiin, ja nyt sukulaisille piti selittää sitä, ettemme hanki autoa. Miksi hankkia, kun ei tarvitse? o_O

Naimisiin meno oli hyvä, ja raskaaksi tulo oli hyvä. Muutimme takaisin Itä-Suomeen, ja ostimme kerrostaloasunnon kaupungin keskustasta, koska se oli haluamamme asumismuoto. Väärin, lapsen kanssa pitää asua omakotitalossa eikä kaupungin keskustassa voi kasvattaa lasta. Lapsi syntyi, hyvä. Lapsi täytti 2 kk, kysytään milloin alatte yrittää toista? Sanoin etten ole ihan varma vielä että halutaanko toista. Kyllä pitää tehdä pikkusisko tai veli, haluatko että tuosta lapsesta kasvaa itsekäs ja hemmoteltu kusipää... :mad::mad::mad: Ihan hilkulla oli, etten sanonut että kyllä sustakin kasvoi aika raivostuttava tyyppi vaikka sulla sisaruksia onkin. :cool:
 
Noi normit ja yleistykset on ihan kamalia, ja annas olla kun vähän poikkeat just noista Latteäidin luettelemista, niin oot outo tai sua voidaan vähintään päivitellä.
Itse en ole naimisissa mieheni kanssa, meillä ei ole autoa ja asumme vuokralla kaksiossa kahden lapsen ja koiran kanssa. Kun olin raskaana nyt toista kertaa, alkoi "no joko te hankitte isomman asunnon"-kommentteja sadella! Jatkuvat edelleen, eivätkä varmana lopu kun vasta sitten kun muutetaan. Myös autottomuudesta huomautellaan usein.Tällähetkellä mahdutaan vielä ihan hyvin tähän kaksioon ja ollaan supertyytyväisiä. Esikoinen siirrettiin omaan huoneeseen, ja meidän iso olkkari jaettiin makkariksi ja olkkariksi, ja me mahdutaan paremmin kuin hyvin.Jos haluaa asua lähellä kaupungin keskustaa, on jostain tingittävä. Me tingitään tilasta, mutta hyviä puolia onkin sitten monta, mm. miehen työmatka on älyttömän lyhyt, vuokra on halpa, siivous ei kestä koko päivää ja kaikkialle pääsee nopeasti julkisilla. Puhumattakaan siitä että vuokra-asunto Tukholman keskustassa on vähän niinkuin lottovoitto (täällä jonotetaan oikeasti näitä asuntoja vauvasta saakka).Tottakai jossain vaiheessa on pakko muuttaa isompaan, ja olishan se ihan mahtavaa jos noita huoneita olis pari enemmän, mutta tää on nyt tällähetkellä meidän koti, ja ärsyttää ihan sairaasti just sellanen ajattelu, että jos sulla on lapsia, et a)voi asua kaupungissa, b)asua vuokralla
c)asua ahtaasti ja d)pärjätä ilman autoa.
Mulla muuten on myös vauvakuume, taas. Itsekin mietin usein mennyttä raskausaikaa ja ajattelen kyllä nyt jo kolmannen hankkimista. Saa nähdä milloin se käytännössä tapahtuu. Kakkosta yrittäessä menkat junnasi eikä ihan heti tärpännyt, toisaalta puoli vuotta siihen vaan meni eikä se nyt ole aika eikä mikään. Mä vähän luulen että meillä tehdään nää ipanat nyt samaan syssyyn, jos se vaan on mahdollista. Jos mä saisin päättää niin niitä tehtäis neljä, mut luulen että se olis mun miehelle vähän liikaa. Kolme on siis sopuratkaisu ;) Ihan hullua mutta mulla on ikävä sitä raskausmahaa, nyt jo :p
 
Komppaan täysin, mitä tulee normeihin ja yleistyksiin... mekin asutaan toistaiseksi vuokralla kaksiossa, kohtuukokoisessa ja pihalla varustetussa, mutta silti. Lapsia on vain yksi mutta koiria kolme, ja sehän tekee meistä vähintään hulluja. Myös kommentteja siitä, millainen vilske meillä siellä - voi kamalaa, kaksiossa - mahtaa käydä, on kuultu aika paljon :mad:

Meilläpäin (tai ainakaan tuttavapiirissä) ei kukaan ole pitänyt maalle muuttamista oikeana juttuna, vaan meidän tulisi hankkia isompi rivitaloasunto jostain esikaupunkialueelta (itse taas haluaisimme jonnekin kehäkolmosen ulkopuolelle, ei välttämättä lapsen mutta elukoiden ja omien harrastusten vuoksi). Volvokin on käynyt jo ahtaaksi :p

Meille on toinen lapsi tervetullut milloin vaan, jos on tullakseen, vaikka painin kyllä noiden samojen ajatusten kanssa kuin mistä Alisa ja Henu puhuvat. Sitten toisaalta taas haaveilen kuitenkin lapsilaumasta :) Toistaiseksi ei kuitenkaan ole kauhean todennäköistä, että pikkukakkonen ilmoittaisi tulostaan ihan vielä, täysimetys on vielä menossa ja muutenkaan ei kovin usein ole tilaisuuksia olla miehen kanssa samassa huoneessa kaksin ilman yhtään lasta tai koiraa. Kun on se kaksio :grin
 
Meitä on niin moneen junaan ja jokainen elää elämänsä parhaaksi katsomalla tavallaan. Ei ole olemassa mitään normia, mutta on se (ehkä aikansa elänyt?) ihanne; avioliitto, 2 lasta, tila-auto ja oma talo, se mitä kaikkien kuvitellaan tavoittelevan. Auta armias, jos et tätä haluakaa, olet outo, olet uhka yhteiskunnalle! :) Silloin alkaa päivittelijät päivittelemään, miten joku kehtaakin tehdä niin kuin itse haluaa!
 
Huomasin tässä, että nyt kun lumet ovat sulaneet lähes kokonaan ja ulkona on jotain alkukevään merkkejä, mulle tulee paljon voimakkaampia muistikuvia alkuraskauden pahoinvoinneista kuin pitkään, pitkään aikaan. Melkein tuleekin vähän etova olo :grin

Jännä, miten elävästi asiat tulevat mieleen ihan vaan siitä, että haju- ja äänimaailma on samanlainen kuin silloin, kun pahoinvoinnit olivat komeimmillaan (having said that, mä pääsin suht vähällä). Tai sit tää on vaan jotain mun sekopääjuttuja :)
 
Mulla tulee paha olo jos edes kuulen 2 broke girls-sarjan tunnarin. Katsoin sitä paljon alkuraskauden pahoinvoinnin aikana... Ja siihen assosioituu myös ne hajut mitä tunsin silloin ja kaikki muu huonoon oloon liittyvä.
 
No vaan täällähän alko aamu hienosti.. Poden kauheita paskamutsi-oloja ja syyttelen itseäni ton pojan, mun miehen, omani ja suurinpiirtein koko maailman elämien pilaamisesta. Mitä tää on, kuuluuko jotenki hormonien tasaantumiseen? O.o Vai pitääkö huolestua että monta vuotta pois pysyny masennus ois uusimassa? O.o Sanokaa mulle että on vaan hormoonit, mää en jaksa sitä rumbaa TAAS -.-"

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Eiköhän ne oo ne hormoonit mitkä pistää meidän nupit sekaisin, eikä ihme jos on tunteiden vuoristorataa kun miettii mitä me kaikki ollaan koettu viimeisen vuoden aikana :)
 
Hormonit varmasti, oon kans ollu viime viikkoina tosi itkuherkkä. Itku tulee heti kun nään kuvan tai telkkarista vastasyntyneen vauvan o_O
 
Voi Kyumin, jaksamista! Mä syyttäisin myös hormooneja, ja sit jos yhtään tulee yövalvomista päälle, niin pommi onkin valmis :eek:
 
Kiitokset herne :) nyt on jo parempi olo, mutta tuo aamu oli kyllä ihan jäätävä... :p blah, no mutta "hyvä" etten oo ainut joka käy välillä vähän ylikierroksilla... :D

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
No, minäkin olen miettinyt monta kertaa mitä me ollaan tehty, neiti kun pääsee aikanaan vaikkapa ripille niin vanhemmat on jo ikäloppuja... :sad001 Ja itku tulee älyttömän herkästi välillä aika älyttömistä asioista. Eilen illalla piti itkee kun katsoin satuhäitä, samoin vauvaohjelmat avaa hanat vuoren varmasti. Välillä riittää myös kun katson vaikka neidin iloista pientä naamaa, tulee liikutusitku hyvin herkästi... :rolleyes:
 
Mielialojen heittelyn lisäksi, onko teillä muilla aivot ihan jumissa koko ajan? Mä en nykyään muista yhtään, mitä olen tehnyt tai sanonut viisi minuuttia sitten... :confused: Enkä voi syyttää valvomistakaan, kun ihan kohtalaisen hyvin tuo poika antaa nukkua.Eli syytän siis hormooneja tästäkin :grin

Miesparka on tosin yhtä huonomuistinen, eikä hän varmaan voi pistää hormoonien piikkiin. Eilen ehdin aamulla keittää meille molemmille aamupuuron ennen kuin hän lähti töihin. No, iltapäivästä tajusin, että hänen osansa puurosta oli unohtunut kattilaan kuivumaan, eli hän oli lähtenyt töihin muistamatta syödä aamiaista (enkä minäkään huomannut, että näin kävi). Jossain sivulauseessa sitten illalla kysäisin, että miten hän jaksoi, kun aamupala unohtui. Mies katsoi vähän hölmistyneenä mua ja totesi, että hän vähän ihmettelikin, kun oli nälkä, mutta oli ajatellut tyytyväisenä, että onneksi söi aamulla puuron niin ei ole ihan tyhjin vatsoin :grin
 
Sen verran on aivot jumissa että olen ihan sekaisin päivistä ja jos pitää muistaa mitä jonain tiettynä päivänä on tapahtunut, ei meinaa millään muistaa. Ja siis normaalisti minulla on kuulemma suorastaan ärsyttävän hyvä muisti. :grin
 
Samaa podetaan täällä. Mulla ei ole koskaan mitään käsitystä mikä viikonpäivä on menossa kun kaikki päivät ovat ihan samanlaisia. Ja kun pitää jotain työjuttuja tehdä niin aivot lyö täysin tyhjää enkä saa yhtään järkevää ajatusta tuotettua.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top