Hormonihuuruisia ajatuksia äitiydestä

No meillä ei edes yritetty, ero on varmaan siinä :) Pikkumies kun vaan päätti että -tut pillereistä :D Mulla oli tuohon sun plussauksen aikaan viimiset menkat, maaliskuussa tajusin että menkat 3vko myöhässä. Olivat heitelleet paljon muutenkin pillereistä huolimatta, joten en edes ollut huolissani... :D
 
Pakkohan munkin oli mennä lukemaan noita lokakuisia vuosimallia 2014. Apua, onko siitä tosiaan vuosi aikaa kun toi pikkumonsteri sai alkunsa!? Mä en voi ymmärtää mihin tää kulunut vuosi on mennyt, hämärän peitossa koko vuosi :confused:

Ja tosiaan, vähäks luksusta! Vuosi ilman menkkoja :grin
 
Minä tein testin vasta 18.2. kun käväisi mielessä että missäs ne menkat muuten viipyy.. Todellakin on aika mennyt nopeesti! :)
 
Tuossa siivoamisen yhteydessa loysin kansion, jonne olen survonut kaikki odotusaikaiset paperit, ultrakuvat yms. Liimailin noita ultrakuvia nyt vauvakirjaan kontaktipaperilla kiinni. Katsoopi nyt miten hyvin ne sailyvat. Luin jostakin, etta ne olisivat tehty sellaisesta materiaalista, etta ne kuvat haihtuvat?(?) vuosien saatossa.

Samalla luin mun rv34-epikriisia ja nyt minulle selvisi myos se, miksi synnytys oli maaratty kaynnistettavaksi rv40+3. Vauvan pienen koon vuoksi! Siella se lukee ihan selvasti! Ei helv... Sen huomaa, miten stressaantunut ja ahdistunut olen ollut loppuraskaudessa, kun en ole edes papereitani kunnolla lukenut. Lisaksi miehen kanssa kuvittelimme ja luulimme, etta synnytyksen kaynnistys on ihan normaali toimenpide aina kun raskaus on edennyt yli rv40:n.

Mutta turha kai sita on jalkiviisastella. Ja se vauva painoi syntyessaan 2905gr ja pituus 49cm.
Onkos se nyt niin pienikokoinen, etta sen takia kannatti synnytys oikein kaynnistaa? En tieda, ja oikeastaan ihan sama. :)
 
Meillä käynnistettiin lapsiveden vähyyden ja vauvan oletetun pienikokoisuuden vuoksi. Olikin joo ihan tosi pieni, 3,5-kiloinen..
 
Päivän hormoonihuurut: täyttelin neuvolassa niitä mieliala- ja voimavarakartoituslappuja, ja tajusin, että mulla meni rasti ruutuun joka kohdassa sen mukaan, että kaikki on hyvin. Siitähän mä sain sitten hirveän epäluulon, "nyt se terkkari ajattelee, että mä olen tosi välinpitämätön lastani kohtaan".

Ja vielä, kun isikin oli mukana ja hoiti pojan käsittelyn toimenpiteiden aikana ja mä keskityin höpöttämiseen, niin ajatukset saivat vain vettä myllyyn... Järki hoi! :eek:

Enkä siis vakavasti ottaen pidä itseäni välinpitämättömänä poikaa kohtaan, päinvastoin :) Jonkun verran kuitenkin huomaa, ettei oma identiteetti ole vielä tottunut äitinä olemiseen, en ole esimerkiksi nähnyt erityisemmin unia vauvasta, sitä ei tunnu unissani olevan vielä olemassa. Raskausaikana en nähnyt yhtään vauva/synnytysunia ja nyt jälkikäteen olen tainnut nähdä yhden synnytysunen, jossa tiedostin kyllä jollain tapaa, että hei entäs se vauva, joka meillä jo on... Ja kerran taisin nähdä jotain lomamatkajärjestelyihin liittyvää unta, missä vasta loppumetreillä aloin pohtimaan sitä, oliko vauvalle varattu matkaa ja miten se tapahtuisi. Poika itse ei ole kuitenkaan unissani esiintynyt, enkä ole (onneksi) nähnyt niitä kauhukuvauniakaan, missä sille tapahtuisi jotain.

Onko kenelläkään muulla tämmöisiä huuruja?
 
Jaa, ei ole tainneet hormonit tasoittua vieläkään. Katson tässä päiväunien aikana olympialaisia, naisten ski slope style (?) taitaa olla laji. Ilmeisesti tuo rata on aika huonossa kunnossa, kun tosi moni on kaatunut. Ja mulla tulee kyyneleet silmiin joka kerta, kun tulee niin paha mieli niitten urheilijoiden puolesta...
 
Mua itketti kun sitä yhtä laskijaa vietiin paareilla pois. Oikein pelästyin kun rupesi kyyneleet kihoamaan silmiin, luulin olevani jo voitolla hormoneista :D
 
Sama juttu Alisa, ja pahinta oli kun se lähetys loppui eikä selvinnyt kuinka sen kävi. Mä yritin vähän katsoa nettihesarista, mutta en löytänyt muuta kuin suomalaisten tuloksia.
 
Joo, täällä kans tuli itku samaisesta jutusta. Ja sit liikutun myös siitä, kun ne urheilijat oikein onnistuu. Ei voi voittaa näiden hormoonien kans :grin
 
Mä oon kans silmät valmiina hukkumaan kyyneliin joka kerta kun jollain on nappisuoritus/failure ja ihan muuten vaan. Enkä ees oo mitään urheiluihmisiä..
Kauheinta oli, kun facessa oli kuva japsimammasta, joka kuoli 'zunamissa' suojellen 3 kk vauvaansa vartalollaan ja oli jättänyt sille vauvalle siihen viereen rakkausviestin. En pystynyt puoleen tuntiin puhuun miehelle, kun aloin joka kerta itkeen. >.<

"Imetyshormonit" on niin paljon kauheemmat vielä kuin raskaus-. Vauvakin tuijottaa kysyvänä kun äiti aina itkee ja sit tulee halaileen ja höpöttään jotain sä oot niiiiiin rakas tyttö äitille!
Näin kasvatetaan tasapainoinen ihminen stabiilissa ympäristössä. Or not.
 
Ma tiedan, etta minulla pitaisi olla huono omatunto siita, etta poika on paivahoidossa ja itse toissa. Vaan kun ei ole!
Aina jos joku tulee surkuttelemaan asiaa ja kysymaan, etteiko minulla ole ikava vauvaa, niin laitan sellaisen symppis-ilmeen ja kerron, etta totta kai on ikava, mutta kylla se tasta...
Siis kyllahan ma mietin vauvaa joka hetki paivan aikana, mutta se ei ole surua tai ikavaa, ei huolta tai pelkoa.
Mietin vain mita sille kuuluu. Ma tiedan, etta se on turvallisessa paikassa, joten en ole edes huolissani
Varman jonkun mielesta olen aika kylma ihminen, mutta so what. :)
 
Ma olen myos joskus itkenyt uutiskuvia. Viimeeksi elokuussa raskausaikana vollottelin uutiskuvia ja videopatkia Syyriasta, kun siella oli se kaasuisku, jossa kuoli satoja lapsia, mukana jopa vauvoja, jotka haudattiin samaan hautaan aidin syliin. Huh. Kylla sita taas arvostaa omaa elamaansa kaikkine stresseineen, kun miettii sellaisia...
 
Varmaan sopii pistää hormoneiden piikkiin, mutta innostuin tänään katsomaan olympialaisia ja ihanhan se pisti itkettämään...
 
Miksi mä koko ajan eksyn lukemaan noita muiden kuukausien ketjuja missä on kuvia masuista ja tunnelmia raskausaikana, oliko se nyt niin ihanaa sitten että pitää täällä potea vauvakuumetta!? Taidan lukaista tuon meidän valitus- ja oloja ketjut läpi kokonaisuuksissaan niin palaudun maan pinnalle takaisin :smiley-ashamed008

Oliko täällä jo joku aktiivisesti yrittämässä seuraavaa?
 
Mun mielestä vauvasta tulee koko ajan ihanampi ja ihanampi, haluan kokea täysillä kaikki kehitysvaiheet ja vauvan kasvun, en kaipaa toista pikkuvauvaa tähän hoidettavaksi. Tämä lapsi on niin rakastettava ja suloinen, haluan antaa kaiken hoivan ja huomion nyt hänelle. Katsotaan sitten joskus parin vuoden päästä, jos sittenkään.
 
Alisa sanoi:
Mun mielestä vauvasta tulee koko ajan ihanampi ja ihanampi, haluan kokea täysillä kaikki kehitysvaiheet ja vauvan kasvun, en kaipaa toista pikkuvauvaa tähän hoidettavaksi. Tämä lapsi on niin rakastettava ja suloinen, haluan antaa kaiken hoivan ja huomion nyt hänelle. Katsotaan sitten joskus parin vuoden päästä, jos sittenkään.
Click to expand...

Sanoitpa hyvin! Musta tuntuu just tuolta, mutta kun varovasti sanoin parille kaverille ettei toista ehkä sittenkään tule, niin tulkitsivat asian niin, että tän ekan kanssa on vaikeaa. Höh, päinvastoin.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top