Viimeisenä parina päivänä on ollut pientä pahoinvointia aamupäivisin, mutta varsinaisesti mikään ei vielä inhota. Aamukahvikin menee vielä ihan hyvin jopa tyhjään vatsaan. Jonkinlaista yleistä ruokahaluttomuutta on ollut havaittavissa, mutta tänään teki aivan todella paljon mieli iltaruoaksi tonnikalasalaattia ja kovaksi paahdettua ruisleipää kera hummus ja paprika, nam!
Sitten taas ällötys palaa ennen nälkää, ja täytyy taas syödä jotain vaikka ei ole nälkä vielä kun lämpimästä ruoasta ei ole vielä kahtakaan tuntia.
eilen kävin isolla kädellä ruokakaupassa ostaa kaikkea tarpeellista ruokaa, mutta tänään ei sit tehny mieli syödä yhtään mitään mitä oli ostanut! Piti lähtee lähikauppaan sit hakemaan uudet eväät 
meni hyvä salaatti ihan pilalle tonnikalan vuoksi xD kananmunan koostumus on myös aika yökkö!
nyt pari päivää erityisesti kivennäisvedet on saanu yökköreaktion vaikka normaalisti menee melkeen litra päivässä. Kahvia menee enää yks kuppi aamuisin, varsinkin kahvin haju etoo todella paljon.
väkisin oon koittanut syödä, mikä on sekin kamalaa. 

