Heinäkuun odotusta

Hei vaan kaikille!

En olekaan vähään aikaan käynyt täällä kirjoittelemassa, ja heti on tekstiä tullut monta sivua. emoticon

Voi ei!emoticon Pahoittelut keskenmenosta Mami45. Olet ajatuksissani ja rukouksissani. Jospa teillekin vielä se pieni suotaisiin. Ihmeitä on tämä maailma täynnä. Älä luovu kokonaan toivosta.

Tervetuloa mukaan kaikki uudet! Nyt on niin monta tullut joukkoon, etten enää taida jokaista erikseen mainita.

Jotain omaa sitten: Mulla oli viikko sitten pientä vuotoa, paperiin jäi pyyhkiessä ja housuunkin tuli hieman vaaleanpunaista. Mutta kesti vain hetken yhtenä päivänä, joten en vielä pahemmin säikähtänyt. Tosin varhaisultraan yksityiselle varasin ajan täksi perjantaiksi (18.11). Eilenkin oli hieman jotain punaista paperissa, joten ihan hyvä käydä asia tarkistamassa. Oireita on kyllä tullut lisää, mm. etovaa oloa läpi päivän emoticon, en sentään vielä ole joutunut oksentamaan. Ja rinnat on kasvaneet ja nännit on älyttömän arat. Hyvä, että pystyy pukemaan vaatteita päälleen, kun pienikin hipaisu tekee kipeää. Niin, ja niitä nippailuja alavatsalla. Lisäksi on tullut sellaista, että jos aivastaa, niin vihlaisee oikeen kunnolla. Tätä oli myös esikoista odottaessa.

Niin, ja varasinhan minä jo sen np-ultran ajan 14.12 ja neuvolanterkkarikin soitti ja varattiin jo ekalle lääkärikäynnille aika eli 9.12. Nyt alkaakin kalenteri taas täyttyä käynneistä joka puolella. emoticon

Kerrottiin viikonloppuna mun vanhemmille ja muillekin sisaruksille. Oli pakko kertoa, kun äitini arvasi mun olevan raskaana, kun mahaa katto. Ei kai se vielä ole niin suuri? Muutama työkaverin tietää, mutta ne on luvanneet olla kertomatta eteenpäin, ennenkuin ite julkistan tiedon. Pomolle ajattelin kertoa virallisesti np-ultran jälkeen, tai aiemminkin, mikäli joudun lähtemään utraan työajalla. Mutta saattaahan tuo olla, ettei tätä kovin pitkään voi pitää salassa, mikäli maha tulee esiin nopeasti tai jos pahoinvointi yltyy pahemmaksi.

Tässäpä jotain päivitystä tilanteeseen, jospa sitä ensi kerralla kommentoisi enemmän teidän muidenkin juttuja. Nyt taidan mennä vähäksi aikaa nukkumaan ennen töiden alkua, kun poikakin on jo hoidossa, kun heillä on tänään valokuvauspäivä.
 
Meidän pieni lähti tähdeksi taivaalle, la-su yönä alkoivat mekkamaiset kivut ja vessaan mennessä holahti pönttöö veret.. ;( olihan se vielä niiiiiin alussa mutta suru on kova, odotin niin että ensi kesänä meillä olisi ollut toinen palleroinen.. ;( *snif*
Onnea muille odotukseen ja toivon parempaa onnea muille! :) 
Me jatkamme yritystä...
 
sari* osanotot suruunne ja voimia tulevaan <3


Tänään soitin neuvola aikaa ja sain vasta 1.12, nyt kun malttais melkein kolme viikkoa odotella ja jännittää.  Muutettiin takaisin molempien entiselle kotipaikkakunnalle tässä muutama viikko sitten ja täällä ilmeisesti käytöntä että rv 10 vasta ensimmäinen.. Ehkäpä siellä sitten kuunnellaan sydänääniäkin samalla kun puolitoista tuntia siihen varattiin. :)


Vaikka kovasti yritän olla huolehtimatta ja stressaamatta niin jotenki sitä kuitenkin päätyy siihen taas.. Kai se on kun niin pitkään tästä haaveiltu, että pelkää pahinta koko aika, tuli tää niin yllätyksenä kuitenkin.

Oon lueskellu noita vanhempia viestejäki, mutta aattelin viel kysyy kun en nyt muista oliko siellä joku kertonu.. mut niin mimmosii kokemuksia on ollu varhaisultrasta ? jos joku on aikaisemmissa raskauksissa käyny. :) Onko siinä jotain suositusta millä viikoilla kannattais mennä?
 
Onnea kaikille odottajille! Plussasin tänään! Vaikea uskoa todeksi, mutta kun noita kahta viivaa tuijottaa ja oireita kertailee, niin kai se on uskottava, että totta tämä on!! =) Ensimmäinen raskaus siis alkuvaiheilla, viides viikko aluillaan. Toivottavasti kaikki menisi hyvin!
 
Voimia teille Sari ja Mami45!! surullista :( mutta näinkin voi käydä, pitää itsekin varautua kaikkeen. Toivotaan, että yritys ja odotus vielä palkitaan <3
 
Kiitokset kaikille! Onneksi on tuo pikku neiti päivää piristämässä, ja lauantaina on tiedossa neitin 1v synttärit niin ei hirveesti kerkiä jäädä syvemmin miettimään keskenmenoa.
 
Mami45 ja Sari*: Olen todella pahoillani!!! Voimia <3 *haleja*

Täällä iloisia uutisia.. Käytiin siellä ultrassa ja 10.2mm pituinen katkarapu siellä köllötteli :) Ja pienen pieni sydän siellä hurjaa vauhtia sykki <3 Aivan ihanaa! Olo on todella helpottunut, vaikkakin edelleen hieman epätodellinen.. On se vaan uskomatonta, että mun sisällä todella kasvaa uusi ihminen... :))) <3
 
Varovasti hiivin tälle puolelle. Eilen isänpäivän kunniaksi odotettu plussa pärähti tikkuun. Ja niitä tikkuja tuli sitten tehtyä heti kolmea sorttia, kun puolen vuoden yrittämän jälkeen en sitä ollut todeksi uskoa :) mutta niin se vain on, että toive toteutui ja raskaana ollaan <3 Esikoinen kun ei ollut ihan suunniteltu, niin on ollut rankkaa käydä läpi odotukset, haaveilut ja pettymykset. mutta nyt se palkittiin!

Heti kärkeen pahoittelut niille, joilla pienen matka päättyi liian lyhyeen, voimia <3

Tuolta haaveilijoiden puolelta taitaa muutama tuttukin täällä jo olevan.
Kiva liittyä seuraanne.
Vähän minusta, toinen raskaus siis menossa. esikoinen kohta puolitoista-vuotias menevä ja ehtivä poika.
LA olis 26.7. Toivottavasti ei tuu kuumaa kesää ;)
Varhaisultraan olis tarkotus mennä yksityiselle piipahtaan muutamien viikkojen päästä.
 
Mami45 ja Sari*: suruvalittelut ja paljon voimia jatkoon :(

Eläimistä: Meillä varmaan koira jotain myös aistinut. On välillä kiinni mussa koko ajan mutta niin se on ollut ennenkin. Kolme ja puolivuotias kääpiösnautseri uros. Ja erittäin itsepäinen tapaus :D

Väsymys jatkuu aina vaan ja töissä voimaton olo. Määräaikainen työsuhde, saa nähdä saanko jatkoa...
Nyt kerrottu jo parille läheisimmälle kaverille ja onnellisia ovat olleet. Vanhemmille kertominen jännittää ihan kamalasti!!
Mutta ehkä kannattaisi kertoa ennemmin, jännittää joka tapauksessa.
 
Mami45 ja Sari*: suruvalittelut ja paljon voimia jatkoon :(

Eläimistä: Meillä varmaan koira jotain myös aistinut. On välillä kiinni mussa koko ajan mutta niin se on ollut ennenkin. Kolme ja puolivuotias kääpiösnautseri uros. Ja erittäin itsepäinen tapaus :D

Väsymys jatkuu aina vaan ja töissä voimaton olo. Määräaikainen työsuhde, saa nähdä saanko jatkoa...
Nyt kerrottu jo parille läheisimmälle kaverille ja onnellisia ovat olleet. Vanhemmille kertominen jännittää ihan kamalasti!!
Mutta ehkä kannattaisi kertoa ennemmin, jännittää joka tapauksessa.
 
Heiiiiiiii :)

Varhaisultrassa käyty ja kaikki on kuulemma mitä parhaiten...masussa pötkötteli 1cm mittainen kärpäsen kökkö .... lääkäri sano että kaikille saa jo kertoa, koska limakalvot oli kuulemma niin paksut ettei keskenmenonriskiä ole enään :)..kohtu oli kallistunu jo kokonaan taaksepäin ja niiiiiin komia sydän sykki kuvassa <3

Täällä on maailman omituisin olo ja epätodellinen ja ultrakuvia tulee vain tollotettua pölijänä ja tänään ois rv 7+0 :) VASTA
 
Pahoitteluni Mami45 ja sari*, ikävää että pikkuisten matka päättyi liian aikaisin.

Ihanaa, minnamaria ja Mymmeli84, varmasti pikkuinen todentuu varhaisultrassa!

Mulla ei edelleenkään ole mitään raskausoireita hormonimyrskyjä lukuun ottamatta. Varhaisultraankaan ei olla menossa, emme käyneet esikoisenkaan kanssa vaikka silloin kyllä olisi tehnyt jotenkin vielä enemmän mieli käydä. Täälläkin neuvola vasta 7.12. ja np-ultra 15.12. Vaikka noihin nyt on aikaa, on jotenkin uskomattoman rauhallinen olo, esikoisen kanssa kuuntelin kroppani jokaista viestiä pyrin niitä tulkitsemaan mikä näin jälkikäteen ajatellen oli tosi stressaavaa! Tuntuu, että vasta nyt toisessa raskaudessa voin oikeasti nauttia tästä (vaikka kovin alussa vielä ollaankin). Ensimmäinen raskaus oli todella hankala ja jäinkin hyvin varhaisessa vaiheessa sairauslomalle. Toivotaan, että tämä menee päinvastoin, ainakin alku näyttää lupaavalta. Niinhän sitä sanotaan, että mitä hankalampi raskaus, sen helpompi lapsi. Tämä piti paikkansa ainakin meidän kohdallamme. Eiköhän niitä oireita ala hiljalleen tulla meille kaikille jos on tullakseen, kun alkaa viikot olla kuitenkin jo hiukka pidemmällä...
 

minnamarialla hyviä uutia :) onnittelut! Mutta mitä tarkoitat tuolla että kohtu oli jo kallistunut kokonaan taakse?? En oo koskaan kuullutkaan.... Ja onks kohdun limakalvon paksuudella jotain vaikutusta keskenmenoon? Aina näköjään oppii uutta :D

Mami45 ja Sari ja vauweli.... oon niin pahoillani.....tiedän miten pahalta tuntuu, ihan sama vaikka näin alussa raskaus olikin...vauva on silti siitä hetkestä todellinen kun ne viivat sinne tikkuun ilmestyy... Voimia teille kummallekin.... Mami45 aiotteko vielä lähteä uuteen yritykseen? 

Saa nähdä miten tää omakin odotus lähtee eteneen....Tänään tullut taas tuhruvuotoa melkein pitkin päivää...... En tiedä mistä johtuu enkä sitten tänääne ees soitellu TAYSiin kun ne sanois samat asiat kun viimeks...eli odota vaan. Joopajoo. Mä mietin et voiko se olla vaikka sitä kun istukka alkaa muodostuun ja tyyppi kaivautuu kunnolla kiinni...tai onko mulla vaikka limakalvo niin paksu noitten lääkkeitten vuoksi että siitä osa vuotas pois...???? Mistä tietää..... Vielä viikko ultraan!!!!! blaah.

 
siis oikaiskaa jos olen väärässä, mutta eikö jokaisella kohtu ole erinlailla???tai siis voi olla runsaasti eteenpäin kääntynyt tai taaksepäin???  Mulla  oli runsaasti kääntyny taaksepäin eli selkärankaa vasten...tuttavat sanovat että lapsi kasvaa selkärankaa vasten, joka tarkoittaa loppuraskaudessa enempi selkäkipuja, vatsa ei välttämättä kasva kovin isoksi; riippuen tietenkin onko odottaja minkä kokoinen :) ja lopussa supistukset saattavat tuntua selässä enempi kuin vatsassa :)
JA OIKAISKAA JOS KIRJOITAN IHAN PUPPUA, MULLA KUN EI KOKEMUSTA OLE ENNESTÄÄN
 
Ja tuosta limakalvojen paksuudesta ei mulla ole hajuakaan tai tietoa, mutta tänään ultraaja sano että varhaisultrassa on mahdollisuus nähdä jos on keskenmeno tulossa kun siinä limakalvossa saattaa olla joku "repeämä" tai kohta joka näyttää että saattaa alkaa vuotamaan...ja tietenkään niin ei aina käy...mutta mulle vain sano että keskenmenoa ei enää tule ku limakalvo jo niin paksu ja ehyen näköinen :) sen enempää se mulla ole tietoakaan...
 
Heips kaikille!

Tervetuloa mukaan uudet plussanneet!

Mami45: Olen niin pahoillani :( en tiedä mitä sanoa. Voimia sinne.

Oluwatobi: Eiköhän nuo pienet vuodot ole olleet ihan vain raskauteen liittyviä juttuja, uskon näin :) Missä päin asustelette kun nuo ultrat pitää itse varata? Täällä Pks ultrat varautuu automaattisesti ensimmäisen neuvola käynnin jälkeen ja siitä ajasta tulee postitse ilmoitus, siis koska se on. Tuo teidän tapa olisi niin paljon fiksumpi! Meillä eka neuvola käynti 30.11 ja varhaisultra nyt perjantaina, jännää!! :D

Sari*: Olen niin pahoillani!!! Halaus... Hyvä kuitenkin että jatkatte edelleen yritystä.

masc: Varhaisultrassa käydään normaalisti joskus rv 6-8 kieppeillä :)

Mymmeli84: Ihana kuulla että kaikki oli hyvin!! Meillä jännäillään sitten perjantai aamuna :D

Minnamaria: Hieno kuulla että kaikki oli noin hienosti, onnea!








 
Heippa, täällä yksi plussaaja lisää :)
Laskurin mukaan LA olisi 22.7, eli ihan tosi alussa ollaan.

Ollaan pitkään yritetty (18kk) saada toista (esikoinen 2,5 v.) alulle ja vihdoin se onnistui. Nyt olen onnesta sekaisin ja jotenkin peloissani. Saadaanko nyt todella toinen kauan toivottu lapsi? Meneekö kaikki hyvin? Tuntuu vielä niin epätodelliselta ja toisaalta hyvä niin, kun mennään vielä raskausviikolla viisi...

Ihanaa kertoa jollekin kun tää tunne on niin pakahduttava :)
Onnea kaikille muille plussaajille.
 
pahoittelut ja oikein paljon voimia sinne Mami45 ja Sari*

täällä vissiin menossa rv6+1 ja toivon mukaan kaikki menee loppuun asti hyvin.kerrottu on jo aika monelle ja sanottu että ens kesänä olisi tulosssa perheenlisäystä jos kaikki menee vaan hyvin :)

itellä muistaakseni oli sillo ekassa raskaudessa kohtu takana tj.ei muista enää niin tarkasti. ja selkäkivuista sai kärsiä vielä 3kk pojan synnytyksen jälkeen.

niin ja oli tullu monta uutta odottajaa että tervetuloa mukaan :)

täällä meilläki pitää itellä varata ajat ultraan. mikä itestä ainaki on hyvä juttu niin saa sellaisen ajan mikä itelle parhaiten sopii :) ja lapsia ei voi ottaa sinne matkaan.että saa nähä pääseeko isi ultriin mukaan. neuvolakäynteihinhä mieheni ei varmaan lähe ku siellä ei kuitenkaa tapahdu yhtään mitään :D

 
Takaisin
Top