Heinäkuun Hemaisevat Hämmästelijät

Kiva kuulla Tiko, että siellä menee hyvin!

Ja jännä, YÖKS[:'(][:'(][:'(], mikä herätys.

Omaa: Hei, mullakin oli viime yönä toisella (oikealla) puolella kipuilua- ihme juttu[8|][8|].
Ei ollut supistelua (kait), mutta kuitenkin sen verran kovaa kipuili, että heräsin siihen ja en päässy kunnolla nousemaan ylös...mitä lie..
Helle jatkuu ja mä jatkan moottorihan kanssa heilumista tänään!
 
Celina: ymmärsinkö oikein että sinäkin punnaat haikaranpesässä sitten syyskuussa? Me varattiin sinne ne kaksi pakollista valmennusta jo pari kk sitten ja oli hyvin vielä tilaa, saatiin 21. ja 28 heinäkuuta ajat. Milloin teillä nyt sitten on? Tosi kiva päästä tutustumaan sinne kun kuullostaa tuttujen puheiden ja kokemusten perusteella niin lämminhenkiseltä paikalta 

Tää mamma muisti juuri että ihan kohtahan on todella suuri päivä... 19.7 tulee Muse helsinkiin!!! Olen nähnyt ne jo pari kertaa mutta tuskinpa tulen ikinä pettymään. Mahtavaa. Onko kukaan muu tulossa?

Mulla on tänää kampaaja ja en ole vielä päättänyt leikkaanko pitkät hiukset puolipitkiksi vai lyhyiksi vallan, olen vaan kyllästynyt kulkemaan hikiniskana pitkällä tukalla, ei koskaan viitti pitää auki kun tuntuu niin kuumalta näillä säillä, nyt saapi lähteä [:D] toivottavasti takaisin tulee hottistukkamamma [:D][:-][8|] öö ei varmasti.

Hyvät viikonloput kaikille mammoille, yritetään nauttia helteistä ja auringosta [:)]
 
Huomenta, tai no kohta jo päivää..

Tiko: Mahtavaa! Ja sinulle mitali siintä kuinka hienosti olet jaksanut [:)]

Olipas jännällä ollut mukava herätys [:D] onhan se hyvä, että miehellä on hyvät unenlahjat = ehkä on sitten vauvallakin [;)] [:D]

Omaa: Verho-ongelmat, ainaiset verho-ongelmat meinasivat viedä uneni :--D ei pitäisi koskaan vaihtaa verhoja tai sisustusta niin pääsisi helpommalla.. Ostin eilen uudet verhot olohuoneeseen ja vaihdoin olohuoneen verhot keittiöön.. Enkä kyllä tiedä tykkäänkö vaiko enkö [&:] PLAH!

Uskaltaisikohan pyörän selkään ja kauppaan.. Autolla en pysty taaskaan menemään..
 
Heissan!

Puuuuuuuuuuuuuuhhhhhhh... tuolla on kyllä niiin kuuma tuolla ulkona!!! Aloin hikoilee heti ku sinne menin, mutta vielä meinaan uudestaankin mennä [;)] Nyt tulin vaan välissä herkuttelemaan minttujäätelöllä (jäätelöä ei voi koskaan syödä liikaa) ja juomaan vettä, ennen ku taas tunnin kuluttua lähden takas keskustaan! Meillä tosin vetää vähän pilveen toi taivas, mut mä aion olla rohkea ja mennä valkosella mekolla stadiin.. Eiks se vähän ku sopis teemaan, ku Milamariaa teki marilynit ni jos mä sit vetäisin Wet t-shirt -tyylillä?

Tikolle onnittelut kotiutumisesta! Varmasti mukavampaa olla omissa nurkissaan lepäilemässä, ku jossain sairaalanpunkassa [:)]

Celina, en ollu tonne Haikaranpesään ajatellu mennä. Mulle riittää mainiosti ihan normiosasto Kättäriltä [:)] Mut varmaa pitäis alkaa olee ahkera ja soittelemaan.. ei vaa millää koskaa muista mitään tollasia tehdä.

Milamariaa kirjota ittelles kauppalista ja laita vaikka vielä oveen lappu missä lukee "muista ostoslista" tms. Helpottaa kummasti [;)] Tosin ei se silti sitä takaa, että mukaansa sen listan saa otettua, mut kuitenki [:)]
 
Päiviä kaikille!

Nyt on mun "vauvat" palanneet isältänsä.
Voi että..ihanaa[:)][:)].

Täällä olen moottorisahaillut ja oli sen verta hikistä puuhaa, että lähettiin poikien kanssa uimaan. AAAAAH!
Ja sitten vielä kotona viileä suihku ja kauppaan lisäviilennystä hakemaan[;)][;)].
Eipä silti, kesti just sen 30 min...[&o][&o]

Tota vettä menee aikamoiset määrät..

Milamariaa ja verhot [:D][:D].
Jos ei miellytä heti silmää, niin ei ne sitten yht'äkkiä alakkaan miellyttämään..ellei sitten uusi koko sisustusta[&:][&:]. Halpaa puuhaa...

Pilpa ja uusi tukka ja Muse! Kuulostaa ihanalta!
Ja tukkahan on überupee!

Se olis sitten makaronilaatikon vuoro ja sitten pojat pyytelivät iltalenkille.
Ei auta- pakkohan se, oman kunnon ja lasten takia [:D].
 
Viikonloppu taas[&:]

Jälleen on iskenyt sellainen huima aikapulaolotila, viikot menee ohitse ihan liian nopeasti, eikä paljon mitään saa aikaiseksi yhden viikon aikana. Sitten se kauhun sekainen innostus, mitä kokee tuota pienokaista kohtaan on selvästi nousussa, toisaalta odotan malttamattomana pientä nyyttiä syliin ja toisaalta pelkään, että lapsen hoitaminen ei suju ollenkaan. Tällä viikolla on ollut sellainen olotila, että en edes haluaisi olla raskaana, vaan kaipaisin kovasti kunnon vauhtiviikonloppua ja muutakin olotilaa kuin tätä turvotus/ilmavaiva/liitoskipus/selkäkipu/väsymystä. Miestä ei paljon kiinnosta kodinhoito, eikä se ymmärrä, että oikeasti välillä en vaan pysty enää kaikkeen. Sillä on edelleen iso osa sen tavaroista järjestämättä paikoilleen muuton jäljiltä, pyykin pesut ja siivoukset on täysin mun harteilla, ruokaa se onneksi on pari kertaa tehnyt, mutta on päiviä, et jos oon asioilla ja tuun kotiin, niin ensimmäisenä kysytään, et onko jotakin ruokaa. Välillä on sellainen olo, että h*lvettiäkö tässä hoidan aikuisen miehen asioita, joka ei tee mitään vapaasta tahdostaan, paitsi soittaa guitar herota ja surffailee netissä, paljon helpommin pääsisin yksinäni. Edes kattolamppuja ei oo voinut asentaa, eikä asenna ennen kuin pimenevät illat alkaa häiritä herraa itseään. Eihän tuossa muuta vikaa ole, mutta kun ei tajua, että kotityöt on osa arkea, eikä mikään ihmeellinen asia ja olisi kiva saada tää kämppä suht sellaiseksi, ettei enää olisi muuttolaatikoita ja perusasioita laittamatta. Vähän luulen, että vauvan tultua miehelle on melkoinen yllätys se, että oma vapaa-aika vähenee ja esim. ne ruokailut ei sitten odota sitä paria tuntia siitä, kun on nälkä, vaan niiden on tapahduttava heti, eikä silloin, kun herra haluaa. Ärsyttää niin suunnattomasti  ja anteeksi tällainen aamuinen purkaus.

Onneksi ulkona on sentään toistaiseksi ainakin pilvistä, eikä vielä täällä sisälläkään niin tuskainen olotila.

Purri: meen kanssa sinne ihan tavalliselle synnäriosastolle. Olisihan se haikaranpesäkin voinut olla ok vaihtoehto, mutta riittänee, että on ammattilaisten käsissä ja kun vasta muutettiin tänne, niin en oo jaksanut alkaa puuhata sinne haikaranpesään pääsyä. Se puhelinaika sinne kättärin synnärille on arkisin 14-15, voin kyllä laittaa sen nro:n, jos haluat, just nyt en jaksa nousta tästä sohvalta hakemaan sitä[:D] Ainiin, sitä tuuletinta ei ollut myöskään gigantissa enää, loppu mikä loppu[:D] Eikä tosiaan oo autoo käytössä, niin ei kauhean pitkälle reissulle noilla julkisilla viitsi lähteä, kun oon vielä vähän epävarma liikkumisesta täällä pk-seudulla.

Pilpa: en tiennytkään Musen saapumisesta, ääh.. kateellisena sun keikalle pääsystä[;)] Pidähän hauskaa uudella tukalla siellä sitten meidän muidenkin puolesta! Jos oisin huomannut tapahtuman aiemmin olisin saattanut olla menossakin, mutta nyt ei anna aikataulut, eikä budjetti periksi..

Kaika: hurjalta kuulostaa moottorisahalla heilumiset[:D] otahan varovasti sen kanssa, jos vielä aiot sahailla..

Argh.. noi lokit on ilmeisesti keränny voimia koko helteen ajan ja nyt pilvisellä säällä jaksaa pitää sellaista meteliä, että korviin sattuu.

Nyt laittaan ruokaa, että saa itse+ mies tänään syödäkseen. Sitten pääsenkin koko päiväksi jäähallille, kun eilen huomasin, et siellä on Cheerleadingin em-kisat ja lajia joskus harrastaneena meen kyllä vähän katsastaan. Ihanaa saada vähän omaa aikaa, näiden neljän seinän ulkopuolella.

Mukavaa viikonloppua vaan!
 
Aamulla meinasin herätä ovikellon soimiseen jo klo. 6.11.
Avasin silmät ja ihmettelin, että kuka hemmetti siellä tähän aikaan on. Suljin silmät ja taas monta kertaa joku pimpotti. Olin ihan ihmeissäni ja samalla kun joku ryskytti ovea kovaa niin minua alkoi pelottamaan, ajattelin "Voi hemmetti, varmaan exä flipannut vielä pahemmin ja tulee nyt minua tänne kiusaamaan!" no, uskaltauduin kuitenkin ovelle ja katsoin hiljaa ovisilmästä ja unenpöpperössä luulin ensin ambulanssimiehiä palomiehiksi :D Kun avasin oven kysymys oli: "oletteko tilanneet ambulanssin?".. Toivottavasti ei mummelit tai kukaan muukaan delannut tuossa välissä.. Mutta enhän minä nyt itseäni voi syyttää tuosta, kun olisin yhtä hyvin voinut olla vaikka yökylässä tuolla hetkellä.. Kauankohan ne siellä olisivat sitten ryskyttäneet ja pimpotelleet?

Näin hurjia unia, pakomatkoja ja Amerikan Selviytyjissäkin olin.. [:D] Kun heräsin viimenään ysin aikaan olin unissani puristanut käsiäni yhteen niin kovaa, että kynteni olivat jättäneet toiseen käteen kipeän painauman :p Taisin olla taas aika syvässä unessa siis.

Hanimami: Etkö ole maininnut asiasta miehelle?
 
Heissan!

HaniMami: Anna tulla vaan, sitä vartenhan me täällä ollaan!
Mutta joo- ehkäpä kannattaa istua alas ja keskutella miehen kanssa- josko sitten helpottaisi.
Varsinkin tossa syksyllä saattaa olla jaksaminen vähissä, joten nyt vielä jaksaa neuvotella ilman sitä huutavaa kääröä[;)][;)].
Älä huoli, sun viesteistä päätellen olet ihan täysjärkinen nainen, joten eipä se vauvan hoito ole mitään ydinfysiikkaa. Maalaisjärki käteen ja hyvä siittä tulee! Toi että mietitityttää on vaan merkki siitä, että olet valmis vauva-arkeen.

Ja en mä enää pääse moottorisahailemaan, kun toi mies haluaa vuorollaan sahailla. En mä kauan kyllä jaksanutkaan, aikas hikistä puuhaa...selkä ei meinaa kestää.
Mutta menenpä pesemään saunan kylppärin aikani kuluksi..pojat ovat ulkona risusavotassa, josta lupasin oikein palkan. Eilisen huhkivat menemään ja vielä tämän aamupäivän, jos jaksavat, on palkka tiedossa.

Palaillaan!
 
Huomenta täältäkin...
Tulipa taas kunnolla pötköteltyä, 1 aikaan menin maate ja puol 10 oli pakko nousta pissalle [:)]

HaniMami Toi sun "vuodatus" kuulosti niiiiin samalle mitä mä oon täällä aina tasaisesti sillointällöin mesonnut. Meillä siinä on vielä sotkemassa ukon lisäksi pimu. Välillä oon ollu ihan itkuraivareissa kun oon tullu duunista himaan ja ruokaa on kyllä laitettu mutta mulle ei oo jätetty, tiskipöydällä on paskaset kattilat jne, pöydässä on paskaset astiat. Sit on käyny pari kaveria kahvilla päivän aikana, niiden kuppejä lojuu joka paikassa, pyykit on pesemättä, eteinen on täynnä hiekkaa, vaatteita lojuu siellä sun täällä ja ukko istuu koneella ja sanoo et "Mä teen töitä". Yleensä oon todennut että mitä sä kuvittelet mun koko päivän tehneen, ottaneen rennosti duunissa vai?

Onneksi nyt saa olla himassa ja rauhassa tehdä ruuat ja puuhailla muita juttuja ja vahtia noiden kahden sottapytyn perään ja komentaa niitä samantein kun näyttää että alkaa hommat lipsumaan.

Kaika Miten sulla riittää virtaa kaikkeen sahailuun ja siivoamiseen? Mä olin eilen ihan lötköpötkönä koko päivän.

Käytiin eilen ukon kanssa syömässä ja tilasin lehtipihvin... sain eteeni ihan hirveän kokoisen satsin missä oli 2 pihviä ja ranskalaisia koko viikon edestä. Sain pihveistä 1,5 tuhottua ja sit oli pakko luovuttaa. Olin niin ähkynä loppuillan et huh huh..

Unohdin eilen ottaa vielä ton mun rautalitkun, no ehkä se ei hengenvaarallista ole jos yhtenä päivänä sen unohtaa. Toi Ferroforte B maistuu muuten tosi paljon paremmalle kuin mitä se Ferronol. Ferronol maistui jotenkin ihan vanhalle verelle, tai sille vanhan veren voisin kuvitella maistuvan [:'(]

Näyttää olevan taas kuuma päivä tulossa, jotenkin sais nää tälläiset kelit jo riittää vaikka lämmöstä ja auringosta oon aina tykännytkin ni nyt niistä ei jotenkin osaa nauttia kun heti on kamala hiki ja alkaa ahistaa..
 
Juu, täällä kans tapellaan välillä (enemmän kuitnekin kiukkuan itte sisälle päin) näistä kotihommista. Meillä on keskusteltukkin mutta jonnekki ne keskustelut sitte jää kun on kerran mies imuroinut, tai laittanut astiat, tai tehnyt ruokaa ta, tai, tai! Parasta meillä on se, että mies aina sanoo ettei huvita tehä mitä jos mä komennan/käsken, ja sitten se viime keskustelun lomassa sanokin ett mun pitäs sanoa sille kun tarttee tehä jotain niin se tekis! minä siihen vetäsin hirmu raivarit, että perkele se on just sitä OMATOIMISUUTTA mitä mä kaipaan, ja kaivoimpa esille myös tuon-"ei huvita tehä jutun" niin meni mieskin hiljaseksi...[>:].... mä oon ruvennu olemaan sitä mieltä että kyllä se sitte viimestään ymmärtää kun lähtee "viimesille" neuvola/lääkärikäynneille(mm. äitipolikäynti ensi perjantaina) matkaan ja siellä lääkärit paasaa [:D][:D] ja näkee tulevan synnytyksen, miten rankkaa se on ja tajuaa oikeasti miten kiinni siinä pienessä ihmeessä sitten oikeasti ollaan[:)] Vaikka mies on todella innoissaan tästä tulevasta lapsesta niin huomaan kyllä ettei ukko vielä oikein osaa ajatella asiaa 100% totena.

Ääh, mun on taas pakko lähtiä valmistautumaan töihin... tytöt töissä jo eilen kyselivät että vieläkö meinaan jaksaa tosiaan olla töissä!? Rupesin miettimään itsekseni että kun ens viikollekkin on taidettu luvata vähintään yhtä lämpimiä kelejä niin kyllä se vaan tiukkaa alkaa tekemään tuon vanhusten kanssa sompaaminen [&o][&o][&o]
 
Heissan!

Oi ku ihanaa, että muutki on sukset ristissä puolisoidensa kanssa! Siis eihän se ole oikeasti ihanaa, mut tajuutte varmaan [;)]

Meillä nousi pieni sota aamulla siitä, kun mieheni serkku menee naimisiin ja kutsussa lukee 15:30 OLKAA TÄSMÄLLISIÄ! (Tuleva vaimo siis tietää tämän afrikkalaisen ajantajun.. kaikki tapahtuu noin 2h sen jälkee kun ois pitäny tapahtua JO!) Niin kun sanoin miehelle, että meiä sit pitää lähteä viistoist reikäleipä, ni tää alottaa että "mä olen väsynyt, en mä tule sinne sillon, tuun vasta neljältä tai viideltä. Mitä säkään sinne siihen aikaan menet, kun ei kukaan siellä vielä ole" ja jnejnejnejne... Totesin sille sit vaan, et seremonia alkaa siihen aikaan, et sun ois parempi olla tulossa samaan aikaan ku minä, jos meinaat sen naimisiinmenon nähdä, mut ilmeisesti mies on erimieltä.. olkoon, mä menen sinne omia teitäni ja hän tulee omiansa. Oli mun kyllä sille pakko sanoa myös, et kyl minäki olen väsynyt,kun on kuuma ja kun alkaa olee vaikeeta nukkua selällään ja nyt mulla on vielä vasen kylkiki kipeä, et en voi oikeastaa nukkua silläkään, mut minä en valita ja väitä et ois hänen vikansa, että en voi nukkua.. Meni jätkä pikkasen hiljaseks eikä oo kiukutellu sen jälkeen. Tosin ei myöskään aio ajoissa sinne häihin tulla, mut tapelkoon sit sukunsa kanssa ja jättäköön mut sen asian ulkopuolelle.

Hanimami, laita vaan sitä numeroa sitten kun muistat [:)] ehkä mäki sit saisin sinne soitettua. Jotenki tosiaan tuntuu vaa siltä täl hetkel et ois muka kauheesti koko ajan jotain hommaa, enkä vaa saa aikaseks soitettua vaikken mitää tekiskään.

Milamariaa, oisit sanonu niille ambulanssipojille, että "tulkaa takasin tossa syksymmällä, ni voitte viedä mut synnärille" [;)] Oisit kato saanu kuljetuksenki hoidettua samantien pois alta [:D]

Minzkuli, mä en ees kykene syömää rautaa joka päivä. Menee maha niin sekasin, että pitäis sit välillä vaa asustaa siellä vessassa [:'(] mä pidän ihan suosiolla välillä päivän pari väliä ja sit taas pari viikkoa napsin kiltisti tabuja. Tosin eipä ne viimekskään ollu kauheesti nostanu mun hemppaani, että en sit tiiä onko niistä mitää apua...
 
Ah! Niin Ihana Helle!!! [:@]

Nyt alkaa oikeesti tökkimään,vaikka niin vannoin etten valita...Vannomatta paras.
Miehet!!!Taitaa olla samanlaista touhua vähäsen ainakin kaikilla. Mä tässä odottelen koukkua meijän makkarin kattoon, että saan tuon roikkuvan tavara-"mikälie" hömpötyksen paikoilleen. Unisiepparin kävi ukko pikaiseen laittamassa ikkunaan roikkumaan.(jonka olisin kyllä ihan itsekkin laittanut)
Juuh, eli meidän murkku sai Pv suzukin, ja eihän tässä nyt voi muuta olettaakaan,etteikö sitä tuunattas yhdessä tuolla pihalla.[;)] Mamman jutut on siis aivan toisella sijalla, mutta onhan tässä lomaa vielä jäljellä. En tiedä kumpi on enemmän innoissaan poika vai isä [:D][8D] Noh, olihan tuossa nostalginen fiilis itselläkin, kun on tullut teininä pörräiltyä ja oltua kyytsillä ja ja *huokailua*[:)]

Tuulienkelin (Lokakuisista) tilanne pisti kyllä meillä ihan isännänkin miettimään, päätettiin ettei kehitetä mitään ylimääräistä menoa kesälomaksi, kunhan nuo vekarat pääsee johonkin päivän pari reissuun, niin ovat kuulemma tyytyväisiä.
Enhän pystynyt olemaan katsomatta kuvia, ja siinä vaiheessa tuli itku [:(] Onneksi kaikki on kuitenkin hyvin pienellä ihmeellä ja äipällä...Huh,Huh!

Jaahas, jos menis katsomaan noita onnellisia "pikkupoikia" [;)]
 
Huh hellettä,
Pojat sai talonmaalauksen käyntiin ja mä leivoin niille ressuille kinkkupiirakkaa kun en viittiny kunnon pöperöitä tässä helteessä alkaa puljaamaan. Saavat viel mansikkapiirakkaa jälkkäriksi. [:D] Harmi vaan kun ei tullut ostettua vanilijajädeä mut ehkä toi kelpaa ilmankin..

Purri kokeile noita luontaistuotekaupasta saatavia rautalitkuja. Mulla ne ei oo ottanu mahaan ollenkaan kun taas niitä tabuja en uskaltanut edes hakea kun oon aika herkkävatsainen. Kyllä noi on saanut suht hyvin hempan pidettyä kurissa, ei oo ainakaan niin rajusti enää laskenut. Tosin viimeviikkoinen yleislääkäri sanoi että raudasta huolimatta hempan nousuun saattaa mennä 3 kk..

Ihana tosissaan lukea että muissakin perheissä miehet osaa lorvia eikä vaan omassa =) Pakko tota miestä on välillä kiitelläkkin, on se kyl kova tekemään hommia, aina pitää jotain tehdä. Tai no pakkokin on tehdä, laiska yksityisyrittäjä ei pitkälle pötki.

Kyselen tässä vielä että onko täällä muita yrittäjäperheitä että mistä ootte ukolle isyysrahat hommanneet? Pitänee kävellä suoraan KELAan kyselemään että mistä ne hommataan kun kyllähän ne kannattaa ottaa vaikka eihän toi ukko nyt mitään varsinaista isyyslomaa pitämään ehdikkään..
 
Heissan! Todelliset helteet vain jatkuvat, ei jaksa muuta kuin sohvalla maata ja katsella telkkua. Siivoaminen on jäänyt vähälle, mutta en välitä. Jatkuvat kivut ja painon tunne, samoin kuumuus rajoittaa. Yleensä nautin kesäajasta, mutta nyt nauttiminen jää vähemmälle. No ensikesänä sitten nautitaan senkin edestä olosta ja kesästä. minä rakastan luontokuvausta, mutta nyt en ole jaksanut edes sitä tehdä. Harrastukset ovat jääneet vähän niinkuin taka-alalle. Myöhemmin sitten.
 
Moro!!

Lähtölaskenta 9...[:D][:D][:D]

Oltiin taasen kirpparilla myymässä,
tohon naapuritorille oli laitettu ulkoilmakirppis
ja neitsyyen kunniaks pöydät oli vaan femman[:)]
ihan kivasti meni tavaraa, vaikka olikin ekaa kertaa toiminnassa.

joka paikka paloi taas auringossa, vaikka kuorrutin itteni rasvalla
ja istuin golfvarjon alla.[>:]

jalat on ihan kamalan näköset!!! Toi turvotus PRKL!!! [:@][:'(][:@]
Pitää taas ostaa uudet tossut kun nyt jäi uudetkin kinkat pieneksi[:@]

nyt kävi kutsu isännän puolelta... palaan illemmalla[;)]
 
Minzkuli: sellasen vinkin annan, että eihän Kela sitä mistään tiedä että onko yrittäjä isyyslomansa pitänyt vai ei. Jos tuntuu, että pitämättä jää niin heittää hakemukseen jotkut päivät vaan.
 
Pilpa tiedusteli tuossa ylempänä meidän päivistä. En ulkoa nyt muista, mutta ekaksi piti olla heinäkuun vika keskiviikko ja elokuun eka keskiviikko. No, sitten tuo ukko ilmoitti, että ei ole maisemissa, joten soitin ja vaihdoin päivät. Tuo soitto tuli tehtyä noin vajaa viikko siitä, kun olin ekat ajat saanut. Tällä kertaa sitten tuli päivät elokuun puoleen väliin, noin pari viikkoa myöhemmälle. Odotan kanssa tuota tutustumista kovasti.
 
Helteestä: Kiitos tän jumalattoman pätsin en ole nukkunut kohta kolmeen neljään yöhön kunnolla. Jos en heräile kuumuuteen, niin sitten kusihätään. Saan nukuttua varmaan pari tuntia putkeen ja taas ylös. Ihan tuskaa tekee ja nyt on koko päivä väsyttänyt ihan jumalattomasti ja alkaa tää huumorintaju loppumaan kohta käsiin. [:@]
 
Kotihommista - sisältää rankkaa avautumista: Mä oon kuluttanut kohta nää kaks lomaviikkoani enemmän tai vähemmän kotihommien hoitoon. Ei se mitään, olen tosi ilonen, että saan edes jotain tehtyä, mutta pyydän nyt arvon kanssasisaria vilkaisemaan tuota edellistä topicia ja vetämään omat johtopäätökset tästä pikkuhiljaa vallitsevasta mielentilasta. Ja jumalauta kun ottaa pannuun se, että AINA pitää jättää kamat siihen mihin ne käsistä tippuu! [:@] Äijä kun alotteli lomat viikko sitten, niin tuolla on kuulkaa kellarin lattia vieläkin täys hänen työkamojaan ja kassien sisältöä. Sitten tuskastellaan, kun kämppä on niin likanen ja pitäis siivota kenneli ja hän haluais siivoojan meille ettei tarttis siivota. Se kenneli ja kellari osa on yhteensä semmonen 40 neliötä. Pijä äijä pääs kiinni kun mie siivoan loput 240 neliötä ihan ilman mitään pirun siivojia. Jos haluut kustantaa siitä, niin tiedät kyllä tilinumeron johon voit rahas laittaa. Ja ihan helevetin mahtavaahan olisi, jos toinen vaikka tajuis edes kiittää tai kehua kun on imuroitu ja pesty lattioita ja kaikki on niin just eikä melkein... [:@]
 
No, huomenna pitäis istua autossa se 500km, että pääsee miehen vaarin mökille. Jos siellä jaksais muutaman päivän hengailla ja tulis takastaste päin. Kovasti pitäis kuulema koittaa jättää kokeilumielessä tilaa takapenkille tuolle pikkuselle. Suloinen ajatus, mutta toivottavasti tuo mies tajuaa itsekin kuinka paljon sitä kamaa on mukana jo nyt (kun ihmisten lisäksi matkustaa kaks koiraa), ja miten paljon lisää tavaraa tuo pikkunen sitten tarvitsee. [&:]
 
No mut olipa avautuminen. Laitan eilisestä neuvolasta päivityksen tuonne toiseen ketjuun.
 
Iltaa [:D]

Ihanaa, siis ei niin mukavaa muuten, mutta kiva kuulla, että tää mun miekkonen ei oo ainokainen, jolla lojuu tavarat ties missä. Ja kyllä me kodin hoidosta ollaan puhuttu ja huudettu ja mökötetty. Oulussa saatiin asia toimimaan, kun ostin sellaisen perhekalenterin, mihin saa merkattua molemmille vuoroviikoin siivoushommat. Nyt se ei ole vielä lähtenyt täällä toimimaan. Eilen sanoin miehelle, että teen listan, mitä viikkosiivoukseen kuuluu ja tehdään se vuoroviikoin, siten mua ei haittaa vaikka joka toinen viikko olisikin tehty vähän puoli huolimattomasti, sen verran siedän ja joka toinen viikko sitten teen itse. Olihan se ukkokulta tänään tiskannut ja tehnyt ruokaa, kun tulin kotiin, että sanee anteeksi ja vienyt sukkansa pois olohuoneen lattialta (missä ne lojuivat reilun viikon) Ja niin kuin Celina kirjoitti, niin meille on kanssa haaveiltu siivoojan hankkimista. Piia84 osuit naulankantaan, nimen omaan sitä omatoimisuutta kaipaan. Tuntuu niin hölmöltä aina sanoa samoista asioista kerta toisensa perään, kun luulisi jo jääneen mieleen, mutta ei. Saman vastauksen saan kuin minzkuli, että teen töitä. On se tosiaan kumma, että me naiset saadaan ne työt/opiskelut hoidettua ja silti pyöritettyä taloutta siinä samalla[;)] Välillä vaan tosiaan tuntuu siltä, ettei arvosteta niitä mun juttuja yhtä korkealle kuin miehen.

Ja tosiaan neuvolassa pidettiin miehelle jo saarna siitä, että kaksi viikkoa syntymän jälkeen miehen tulee tehdä kaikki kotityöt. Terkka luetteli oikein, että tulee tarttua imuriin, käydä kaupassa, käynnistää pyykinpesukone, hoitaa tiskit ja antaa äidin levätä ja totutella imetykseen[8D]. Sitten vielä terkka kysyi mieheltä, että eihän se nyt niin kauhean vaikeata voi olla, vai mitä?, johon mies myönteli, että ei. Nähtäväksi jää, miten muonitus ja muut toimii. Toivottavasti meni oppi perille[:D]

Kaikan energisyyttä ihailen kanssa. Oon yrittänyt saada aikaiseksi joogailua, mutta en vaan saa aloitettua.

Milamariaa: toivottavasti ensi yönä ei tule ambulanssimiehet ja jos tulee niin tosiaan kannattaa noudattaa Purrin neuvoa[:D]

Onneksi TuuliEnkelin pikkuinen voi kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin. Jotenkin ne kuvat nosti sitä epäuskoisuutta, että voiko tuolla masussa jo olla niin valmis kohtuvauva. Kyyneleet täälläkin nousi silmiin niistä kuvista.

Celinalle mukavaa mökkeilyä!

Hellettä hellettä, ja ensi viikolla vaan jatkuu[:@] Tänään on häpyluu ollut kuin kahtia halkaistu, sattuu niin pirusti kävellä ja kävlenkin sellaisin töpöttävin askelin[:D] ja turvotukseen ei tunnu auttavan mikään. Mies lähti jalkapallon kisastudioon kaverilleen ja saan olla ihan rauhassa kotona. Kyllä se oma aika on vaan niin tärkeää välillä.

Illan jatkoja kaikille kukkujille, kohta varmaan täytyy mennä jo pehkuun..
 
Huomenia,
Voihan perse tätä mamshaimeria, olin sitten eilen jättänyt mansikkapiirakan pöydälle, ja se on siinä vieläkin.. Liekkö sitä enää uskaltaa syödä kun siinä on tuorejuustoa, maitoa ja munaa. Kyllähän se uunissa oli mutta silti.. Hitto vieköön et pännii heittää puoli piírakkaa roskikseen [:'(] Tai ehkä mä kokeilen tolla ukolla et jos se saa siitä vatsanväänteitä niin ei kannata syödä..

Pojat sai eilen puolet talosta maalattua.. jee =) Enää puolet urakasta jäljellä. Ja serkkulikan synttärijuhlatkin meni ihan kivasti. Serkkulikka oli vaan vähän huonona kun niillä oli just mennyt poikki sen ukon kanssa. Se idiootti ukko oli todennut että jos joka koskee HÄNEN tavaroihinsa niin hän heittää teidät perjantaihin mennessä pihalle tästä kämpästä. Siis serkkulikan ja niiden 9 kk lapsen. Sanoin serkkulikalle et ei se nyt voi ihan noinkaan tehdä, sehän ois kai lapsen heitteellejättö. Sanoin serkkulikalle et painelee suorinta tietä sossuun ja sanoo et ukko uhkailee heittää pihalle ja saattaa olla väkivaltainen niin varmasti saatte asunnon jostain.

Miehet.. Miksi pitää tehdä lapsia jos niitä sitten käytetään eroamisen riitakapuloina..
 
Takaisin
Top