Hankinnat vauvalle.. ♥

Me ei olla hommattu vielä mitään, mutta eiköhän ton rakenneultran jälkeen uskalla ostella tavaraa jo :) vaunuja käyn päivittäin netissä ihmettelemässä ja eilen tulleessa Ikean lehdessä oli ihana pinnasänky, josta saa sit juniori sängyn myös! Me ollaan kahdelta ensimmäiseltä hävitetty käytännössä kaikkia (muutamia vaatteita lukuunottamatta) kun ei ollut tarkoitus tehdä enempää :D niin sitä vaan mieli muuttuu <3
 
Onko kellään mitään hajua, että onko Hoppopin kohtuamme toimiva ei? Toi mun kylppäri on hiukan hankalasti kalustettu ja sinne ei oikein mitään kunnon tasoa saa ammeelle, saati sitten hoitotasoja. Ainoo mitä vois kuvitella olisi taittojalat ammeen alle, ja viritys kokoon vain kylpyjen ajaksi. Toi kohtuamme menis koon puolesta pesukoneen päälläkin. Itte mietin vaan, että miten siinä oikeesti pystyy pientä alusta asti kylvettämään, kun se on tuollainen syvä monttu. Eli miten siinä lasta kannatellaan? Sitten myöhemin voi ottaa käyttöön ihan normivannankin kun jo pystyy ittekin kyykkimään lattian suuntaan.
 
Jollain oli sellainen ollut, ja ohimennen kuulin, ettei lasta tarvitsisi edes oikein tukea, kun on muotoiltu niin hyvin. Toisaalta oli niin pieni, ettei sitä voi kauaa käyttää.

Itse ajattelin hankkia flexi bathin, jonka voi taittaa pois käytöstä. Itselle se olisi lähinnä matkoille (isovanhempien luona), koska kodinhoitohuoneessa on riittävän iso lavuaari lapsen istuttamisellekin ja korkeus on selkäystävällinen.

http://www.lastenturva.fi/tuote/stokke-flexibath-kylpyamme-kokoontaitettava-/5710340002057/
 
Tuo flexi bath kuulostaa aika hyvältä! Kiitti vinkistä :)

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Tietääkös joku rinta-/ kantorepuista? Meillä on ongelma kun on kaverilta ostoehdokkaana reppu, josta ei oikein saa selvää onko tuo pelkkä rintareppu vai käykö selän puolellekin, ja minkä ikäisen vauvan siihen uskaltaa laittaa vai uskaltaako ollenkaan..

Kummajaisena siitä ei löydy rintarepulle tyypillistä lantiolle tulevaa vyötä, vaan kantohihnat lähtevät suoraan repun alaosasta ja toisaalta selässä kannettavuutta puoltaa se, että rinnan päälle tulee hihna klipsillä kiinni, hihnat eivät mene ristiin niinkuin rintarepuissa yleensä. Osaako joku siis sanoa mikä tämä kiinanihme on? Kannattaako tuollaiseen lasta laittaa?? Kantoreppu tulisi varmasti hyvin vähäiselle käytölle, joten lapsen ei siinä ole tarkoitus koko päivää mukana roikkua..

WP_20140821_18_49_28_Pro.jpg WP_20140821_18_49_48_Pro.jpg
 
Parhaat reput on kuulemma, ja itse niitä katselin, Tula ja Wompat merkkisiä. 120-170 € mut laadukkaita ja saa selkään molemmat ja niissä lapsen asento on hyvä. Kantamista voi sit aloittaa kun vauvan lonkat aukeaa n. 2-3 vk iässä. Käy katsomassa näitä, googlaamalla löytyy... tosi hienoja myös, Wompat on suomalainen sitäpaitsi! :)

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Vähäisen käytön vuoksi ei millään viitsisi satasia maksaa kun reppu tulee melko varmasti lojumaan käyttämättömänä suurimman osan ajasta, mutta jonkinlainen olisi kiva olla olemassa..
 
Molemmin päin tolla vissiin voi kantaa. Ei tosiaan koko päivää, kun ei ole välttämättä ergonomisin lapselle eikä kantajalle. Meillä on Manduca, joka on hyvä, mutta säätöjä on hankala tehdä sitten kun reppu on jo päällä. Tulaa on kuulemani mukaan hyvä säätää päällä ollessakin. Tulaa ei voi vaan ihan pienellä käyttää. Tosin siihen saattanee olla joku erillinen vauvaosa.

Sent from my GT-I9100 using Vau Foorumi mobile app
 
Joo Tulaan saa sen vauvatuen oisko 25e... Täytyy ottaa sitten testaukseen kun siskolla on toi Tula. :)

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Mä oon suunnitellu hankkivani Manducan, nettikirppiksiltä ym. saa käytettyjä vähän edullisemmin. Trikoinen kantoliina mulla on jo, mut veikkaan et kantoreppu ois miehen mieleen enemmän. :)
 
Sain jo tuon manducan hankittua, odottelee käyttäjäänsä rattaiden alakorissa. Kantoliina on kanssa ollut hankintalistoilla, tai sitten ompelen itse. En vaan vielä tiedä, että olisko paras trikoinen vai puuvillainen, pitkä vai rengasversio. Onko jollain kokemuksia erilaisista kantoliinoista? Vähän kävin kantoliinayhdistyksen nettisivuja kattelemassa kesällä vaan eipä siitä oikein päässyt selville että mikä on hyvä. On varmaan kantajan omista mitoistakin kiinni, että mikä toimii ja mikä ei
 
Mulla on trikoinen pitkä liina ja ihan pikkuvauvan kanssa se oli tosi hyvä. Meillä jäi liinailu vähille, oli vauva niin tyytyväinen tapaus, että viihty lattialla pitkiä aikoja ku tein kotihommia. Eli sen isompaa kokemusta ei asiasta ole. :) Meillä on tricot slen-merkkinen, ostin huuto.netistä ihan pilkkahintaan, kun siinä oli pari pientä reikää.
 
Trikooliinalla mahdollisia sidontoja on rajatusti, koska se joustaa ja liinaa pitää olla lapsen päällä useampi kerros (kolme kerrosta, näin ollen myös esim. kesällä kuumempi). Trikoinen ehkä aloittelijalle helpompi. Kudottu kangas taas ei väsy niin helposti kuin trikoinen ja isommankin (leikki-ikäisen) lapsen kantaminen onnistuu sillä. Rengasliina vaikuttaa näppärältä, mutta siinäkin rajalliset sidontavaihtoehdot. Päädyin ite hamppu/luomupuuvillaiseen MaM ECOon, joka oli kyllä aika hintava. Se on trikooliina, mutta vastaa kantokestävyydeltään kudottua ja siinä voi kantaa jopa 18 kg painavaa lasta. Ei juurikaan jousta. Kokeilin nyt meidän kohta 2-vuotiasta siihen ja oli kevyt kantaa ja suhteellisen jämäkkä vielä hänellekin. Liina ei ruttaannu samalla tavalla kuin monet neulosliinat ja helppo kiristää oikealle kireydelle. Trikoinen liina soveltuu lähinnä kietaisuristiin ja pidin kyllä siitä sidonnasta eri versioilla. Kudottu liina soveltuu kuiteski myös selkäsidontoihin ja niitä ois ollu kiva kokeilla etenki hieman isomman lapsen kanssa. Vauva viihtyi kantoliinassa (ei viihtyny vaunussa, ellei nukkunut), joten se oli kyllä ihan kätevä. Ainoa miinus on se, että se piti laittaa aina valmiiksi päälle, ettei tarvinnut esim. kaupassa/reissussa alkaa sähläämään sen kanssa. Sen vuoksi mietin nyt, raskisinko ostaa Manduca –kantorepun, kun ei niitä sisarusrattaitakaan osteta ja ehkäpä mieskin voisi tuossa repussa vauvaa kantaa mieluummin. Ei suostunut pukemaan liinaa päälleen. ;)
 
Puolet pinnasängystä olis maalattuna :) Saatiin siskolta hyvä puinen, valkoseks maalattu punnasänky. En vaan tykkää jostain syystä valkosesta väristä huonekaluissa niin halusin maalata sen, hennon pastellin vaaleenvihreeks. Oli kyllä hommaa hiomisessa mutta vauva ajatuksissa homma meni eteenpäin :) Appiukko nostaa vielä pohjaa ylöspäin niin ei tarvi vauvaa lattianrajasta nostella.

Jotain vaatehankintoja on tehty mutta ootellaan rakenneultraa niin uskaltaa sit enemmän ostella. Huomaan aina kun on vauvanvaateostoksilla käynyt, että olen peukalo keskellä kämmentä; mitä kaikkea vaatetta vauva tarvitsee?! :) Meille siis ensimmäinen lapsi tulossa :)


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
Löysin kirpparilta Vauva, viitteitä pienokaisen hoitoa ja hoitotarvikkeita varten-kuvaston (Instrumentariumin vauvaosasto) vuodelta -55.
Aivan ihania juttuja. :)
Oli pakko laittaa kuva tuosta vaatevarustelistasta. Onhan kaikilla nyt myös röyhelöitä hankittuna? :wink Söpöä. image.jpg

Samaisessa oppaassa oli kuvia vaunuista (ton ajan vaunut on kyl aivan upeita), leluista yms. Ja ilmeisesti potta on siihen aikaan ollut keija. Aina oppii uutta. :grin
 
Olen miettinyt, pitäisikö vauvalle ostaa unipussi vai peitto. Unipussi on nähtävästi turvallisempi, mutta onkohan tuo talvivauvalle kylmä kun kaikissa vain olkaimet, eikä hihoja lainkaan ja tuo lämpöyhtiö tuppaa pihtaamaan lämpöjen kanssa täällä talviaikaan.. Kumpaa muut aikovat alkaa käyttämään?
 
Mä ostin kirpparilta sellaisia yöpukuja joissa on paksut hihat. Ne on tarkoitettu tuollaisen unipussin kanssa.

Sent from my GT-I9300 using Vau Foorumi mobile app
 
Meillä nukuttiin unipussissa ihan normi yökkärillä tai hihallisessa unipussissa ihan vaippasiltaan. Mietin kans, onko liian kylmä, mutta usein ne kädet on muutenki peiton ulkopuolella ja pussit paremminki niin paksuja, että etenki ku lapsi hieman kasvo niin hälle oli (talvellakin) liian kuumia. Nukkuu nykyisinkin ilman peittoa kesät talvet.
 
Eiköhän se unipussi ole kaikkein paras ratkaisu meillekin, ainakin itseni tuntien kun tiedän, että jos on pienikin vaara peiton kanssa niin tarkistelen 10 min välein ettei se ole kasvojen päällä :grin Pitänee ostella lämpimiä yöasuja sitten vain lisäksi :)
 
Meillä on ollut vain peitto käytössä. Ihan pieninä vauvat on kääritty peittoon kapalotyylisesti. Ovat pysyneet lämpiminä ja ei ole ollut pelkoa, että peitto on naamalla. :) Isompina sitten ovat nukkuneet ihan peiton alla, kunnes ovat potkineet sen pois.
 
Takaisin
Top