Puapru, mulla on kanssa tuota leipomisvimmaa ollut kyllä. Eilen innostuin sitten oikein urakalla ja siinä syntyikin sitten kebabkiusaus, mokkapalat (jotka sain epäonnistumaan, voitteko uskoa :D) ja pari kinkkupiirakkaa. Tulevat tosin ihan tarpeeseen, osa aiemmista leipomuksista ollaan jo vieraille tarjottu.
Tänään tehtiin sitten myös kunnon siivous. Mies oli aivan ihmeissään kun mie höyrysin ja puuhasin, hänkun meillä valtaosin on vastannut siivoamisesta aiemmin. Kaveri jo sanoi, että nytpä oliskin hyvä lähteä synnyttämään
sopii mulle, toiveissa et viimeistään ensi viikolla tai sitten saa mennäkin yli lasketun ajan!
Tänään tehtiin sitten myös kunnon siivous. Mies oli aivan ihmeissään kun mie höyrysin ja puuhasin, hänkun meillä valtaosin on vastannut siivoamisesta aiemmin. Kaveri jo sanoi, että nytpä oliskin hyvä lähteä synnyttämään
Ensinnäkin huomasimme alussa, että meillä ei ole jauhoja, no piti soveltaa ohjetta ja sitten huomasin, että munatkin puuttuu :D Ja eiku kauppaan, sitten kaupassa ei ollut gluteenittomia jauhoja
Joten täytyi ajaa toiseen kauppaan, onneksi sieltä löytyi :) Nyt piirakka uunissa, saa nähdä mitä siitä tulee
Niin ja minä tohelo menin vielä maistamaan taikinaa, kunnes muistin, että apua siinähän on raakaa kanamunaa..
Olisi varmaan hyvä itsekkin tehdä ruokia valmiiksi pakkaseen :)
Mikä oli hyvä kun meidän vauva vihasi niitä
Ja tarvittaessa sen biliblanketin olisi saanut kotiinkin lainaan :)


