Pulinaketju

Meillä käydään toisessa mummolassa muutaman yön mutka. Alkaa tehdä tiukkaa pitää suu kiinni, kun kaikki ällöttää, ja oon aivan turvoksissa. Onneksi tammikuu on taas rauhallista eikä luultavasti ole pakollisia visiittejä.

Moni kaupunki kyllä säästäisi hyvät rahat jos jättäisivät tänä vuonna raketit ampumatta! Itse olisin varmaan twisted:n asemassa saanut semmosen raivokohtauksen,että olisin mennyt ja nostanut nuo ukot seinälle edesvastuuttomuudestaan. :angry7 :smiley-angry007
 
Muokattu viimeksi:
Olen pysynyt poissa kaikilta keskustelupalstoilta ja työntänyt mielestä pois raskausyrityksen. Oli ihan tarpeeksi kipeää todeta joka kuukausi että ei tästä kattauksesta. Ajattelin, että palaan asiaan kunhan IVF hoidot alkavat helmikuussa.
Eilen aloin pohtimaan, että missä ne menkat ovat. Tänään tein raskaustestin (useamman) ja ensimmäistä kertaa elämässäni olen raskaana. Ja kaikesta huolimatta tulin spontaanisti raskaaksi. Aika uskomaton tunne, nyt olen tosin varma että se on tuulimuna/ulkoinen/jotain muuta vikaa :banghead:
Mikä siinä on, että ei osaa yhtään iloita raskaudesta, jota on toivonut vuosikausia?
 
Ulpu, en minäkään uskaltanut mitenkään odottaa vauvaa tässä viimeisessä raskaudessa. Synnärillä saadessani vastasyntyneen vauvan elävänä syliini, olin ällistynyt, koska olin niin varma, että jos ei tule keskenmenoa tai kohtukuolemaa, niin viimeistään se kuolee synnytykseen. Mutta sainkin elävän vauvan syliini ja sitä vaihtoehtoa en ollut uskaltanut edes pitää mahdollisena.
 
Olen pysynyt poissa kaikilta keskustelupalstoilta ja työntänyt mielestä pois raskausyrityksen. Oli ihan tarpeeksi kipeää todeta joka kuukausi että ei tästä kattauksesta. Ajattelin, että palaan asiaan kunhan IVF hoidot alkavat helmikuussa.
Eilen aloin pohtimaan, että missä ne menkat ovat. Tänään tein raskaustestin (useamman) ja ensimmäistä kertaa elämässäni olen raskaana. Ja kaikesta huolimatta tulin spontaanisti raskaaksi. Aika uskomaton tunne, nyt olen tosin varma että se on tuulimuna/ulkoinen/jotain muuta vikaa :banghead:
Mikä siinä on, että ei osaa yhtään iloita raskaudesta, jota on toivonut vuosikausia?
Onnea ja sympatiaa nyt ihan alkuun!
Teille on käynyt klassiset:shy:, luovutusvoitto.
Koitetaan täällä ulkopuolella kannatella myös sitä elävä vauva vaihtoehtoa, sekin on ihan mahdollista.
On se elämä ihmeellistä.
 
Onnea Ulpu :Heartbigred


Täällä ovis ohitettu ja hyödynnetty, mutta niinhän se on aiemmissakin kierrossa ollut, eikä mitään tulosta o_O
Onneksi kohta alkaa pakkailu- ja muuttohommat. Saa ainakin muuta mietittävä sit kun menkat taas alkaa.
Huomatkaa tämä valtava optimismi :grin:p
 
Ulpu, me ollaan samanikäisiä. Mulla menossa nyt rv5+5. Äläpä heitä kirvestä kaivoon! :) Vaikka minä tässä paraskin puhuja, vieläkin välillä epäilen olevani valeraskaana, tai lopulta sen huonon karman lyömä. Ei se helppoa ole. Mutta silti, koita ajatella positiivisesti ja uskoa unelmaasi! :Heartblue Päivät ja viikot voi tuntua pitkiltä, vielä pitkään. Riippuen siitä mikä nyt kenellekin on se etappi, joka viimein valaa uskon hyvään. Onnea ja jarrusukkia.
 
Ulpu, me ollaan samanikäisiä. Mulla menossa nyt rv5+5. Äläpä heitä kirvestä kaivoon! :) Vaikka minä tässä paraskin puhuja, vieläkin välillä epäilen olevani valeraskaana, tai lopulta sen huonon karman lyömä. Ei se helppoa ole. Mutta silti, koita ajatella positiivisesti ja uskoa unelmaasi! :Heartblue Päivät ja viikot voi tuntua pitkiltä, vielä pitkään. Riippuen siitä mikä nyt kenellekin on se etappi, joka viimein valaa uskon hyvään. Onnea ja jarrusukkia.
Ihanaa, kiitos! Mulla on nyt 4+3, joten ei meillä ole ole paljon eroa viikoissakaan :cheers
 
Mä olin tämän viimeisimmän raskauden ihan stressaantunut ja varma, ettei se pysy, tai sit menetän hänet jostain syystä. Mä ramppasin yksityisellä ultrassa melkein joka toinen viikko, että sain itselleni rauhaa ja stressiä lievitettyä. Rv 26 jälkeen aloin pelätä et kuolee kohtuun tai synnytykseen ja ja rv 37 käynnistettiin, kun olin niin stressaantunut, etten ollu 2 kk juuri nukkunut, enkä saanut unta edes lääkkeiden avulla. Ja oon iloinen, et käynnistettiin, vaikka se ei ollut todellakaan helppoa, koska tyttö olikin kiertynyt kolmesta kohtaa napanuoraansa ja täysiaikaisena olisi voinut todellakin kuristua siihen tai ollut edessä hätäsektio. Niin kiitollinen tästä nyt 2kk ikäisestä neidistä ja vieläkin tulee hetkiä, et oikein ihmettelee, et onko tämä todella nyt minun :Heartred Melkein 5v saatiin yrittää, joista lähes 2v hoidoilla.
 
@HippuToivoa ihanaa kuulla, että en ole ainoa stressaaja. Mietin tässä jo, että pitäisikö pyytää hoitaneesta yksiköstä käyntiä psykologilla. Onko kellään kokemusta auttaako keskustelu ammattilaisen kanssa?
 
Mulla oli kesällä keskenmeno, jonka takia olen pelännyt, että tämä uusikin raskaus menee kesken. ekalla neuvolakäynnillä sain lähetteen neuvolapsykologille, mutta olen vieläkin jonossa. Varmasti en siis vielä voi sanoa, mutta uskon että keskustelusta tulee olemaan apua.
 
@HippuToivoa ihanaa kuulla, että en ole ainoa stressaaja. Mietin tässä jo, että pitäisikö pyytää hoitaneesta yksiköstä käyntiä psykologilla. Onko kellään kokemusta auttaako keskustelu ammattilaisen kanssa?
Ei siinä varmasti mitään menetä, kannattaa kokeilla.
 
Mä oon sitä mieltä että neuvolasta pitäisi automaattisesti aina raskausaikana tarjota kerran ainakin juttelukerta neuvolapsykologin kanssa. Nykyisin sinne kyllä neuvotaan herkästi varaamaan aika, mutta ylipäänsä kynnys alkaa soittelemaan ja kuulla että jono on monta kuukautta saattaa karsia sinne soiton.

Keskustelu peloista, vanhemmuudesta, minäkuvasta jne olisi vauvan synnyttyä todella tärkeää. Monet huomaa varsinkin ensimmäisen vauvan jälkeen että on aika hukassa omien tunteiden kanssa. Jani Toivola sanoi että jos ihminen tietäisi mitä kaikkea tunteita vanhemmaksi tulo tuo, ei ihmiset välttämättä tekisi lapsia :D siis se oli sellainen hyvällä heitetty heitto.

Jos näitä tuntemuksia käytäisiin läpi ennen synnytystä voisi esim pienentyä synnytyksen jälkeiset masennukset. Tai en voi varmana sanoa mutta kutina on siihen. Itse ainakin esikoisen jälkeen kärsin siitä että en ollut valmistautunut henkisesti vanhemmuuteen. Sitten toisen pojan jälkeen ravasin terapiassa, söin ssri-lääkettä paniikkihäiriöön. Silloin nlapsy sanoi että ihan älyttömän paljon tuoreita vanhempia, varsinkin äitejä sairastuu paniikkihäiriöön, kun ne tunteet, ilon ja pelon tunteet, vyöryy päälle synnytyksen jälkeen. Siksi olen miettinyt että voisiko näitä estää jos raskausaikana pääsisi automaattisesti jutteleen ensin kerran psykologin kanssa ja sitten tarvittaessa hoitosuhdetta voisi jatkaa. Silloin ei tulisi sitä monien kuukausien jonottelua ja pahimmillaan niitä puhkeavia paniikkihäiriöitä tai synnytyksen jälkeisiä masennuksia. :stop:

Tää nyt oli tällaista mun pohdintaa. Mutta suosittelen jokaiselle juttelua heti jos ajatukset alkaa pyörimään ympyrää. Ja jos tuntuu ettei niistä saa itse solmittua sellaista hyvää jatkumoa. Pelot on myös hyvästä, ne myös luo itsesuojeluvaistoa ja vauvansuojeluvaistoa.

Aloin pelkäämään kuolemaa ekojen synnytyksien jälkeen. Psykologi selitti että se pelkoo ohjaa mua käyttäytymään niin että selviän ja lapseni selviää. Se käyttäytyminen tulee jo esi-isiltä, äiti suojelee lapsiaan. Mutta joskus se kuolemanpelko menee överiksi kuten mulla meni, enkä liikkunut mihinkään pelkojen takia. Mutta ajan ja terapian kanssa siitäkin selvittiin :)
 
Minä koen, että esikoisen syntyessä olin kyllä ihan valmis äidiksi, taisin käydä asiat läpi kun veljeni sai lapsia, puhuimme silloin veljen kanssa paljon omasta lapsuudestamme, vanhemmistamme ja siitä, mitä todellakaan emme halua seuraavalle sukupolvelle siirtää. Jos neuvolassa olisi esikoiseni raskausaikana tyrkytetty psykologinkäyntiä, en olisi tykännyt yhtään.

Esikoisen syntymän jälkeen olin kyllä itkuinen, siksi, että olin uskonut kaiken imetyspropagandan, enkä ollut lainkaan valmistautunut siihen mahdollisuuteen, että imetys ei onnistu, vaikka on kaikki mahdolliset resurssit, apu, tieto ja vahva päätös siitä, että omasta panostuksesta asia ei ainakaan jää kiinni. Kaikkiallahan sanotaan, että imetyksen epäonnistuminen on niin harvinaista, ettei se ainakaan sinun kohdallesi osu ja yritä vain entistä kovemmin niin varmasti onnistut, ja minähän tuon uskoin, koska en osannut kuvitella, ettei tästä asiasta saa neuvolasta tai sairaalasta puolueetonta tietoa, vaan pelkästään kaunisteltua epärealistista bullshittia. Kun selitetään, että kyllä vauvalle riittää ihan vähän ja ensimaito on niin vahvaa, että sitä riittää vain muutama pisara, niin voin ihan kokemuksesta sanoa, että ei, ei todellakaan riitä. Syytin itseäni kuukausien ajan siitä, että uskoin tuota paskaa ja annoin vastasyntyneen vauvani nähdä nälkää kunnes ei enää pysynyt tajuissaan, ja vasta jälkikäteen minulle selvisi, että vauvani oli silloin hengenvaarassa, ja tämäkin tieto oli minulta pimitetty, sekä sairaalassa että neuvolassa. En olisi ikinä osannut uskoa, että sairaala ja neuvola (ja sitä kautta myös yhteiskuntamme) kusettavat vastasyntyneiden äitejä näin pahasti, jotta saisivat heidät tilastoihinsa täysimettävänä äitinä.

Sen itkuisuuden takia neuvola passitti minut masennusta ehkäisevään ryhmään, mikä oli todella hyödyllinen yleisellä tasolla. Siellä käsiteltiin tapoja tunnistaa ja päästä irti negatiivisista ajatusmalleista ja sitä, miten yksittäisillä pienillä teoilla saa itselleen paremman mielen. Nuo olivat minusta niin hyviä oppeja, että ne pitäisi opettaa kaikille suomalaisille jo peruskoulussa.

Eipä tuo tietenkään millään tavalla vaikuttanut siihen suruun, että luotettavaksi kokemani taho (neuvola ja sairaala) olivat pettäneet minut valehtelullaan ja olin sen vuoksi kiduttanut puolustuskyvytöntä vauvaani (kyllä, nälässä pitäminen lasketaan ihmisoikeuksia rikkovaksi kidutukseksi). Masentuneeksi en itseäni kokenut ollenkaan, sen olen kokenut aikaisemmin ja tämä ei ollut sitä. Suru vain piti käsitellä ajan kanssa, ja yrittää oppia siitä sen, mikä opittavissa on:

Älä koskaan luota lapsesi hyvinvoinnin suhteen keneenkään perheen ulkopuoliseen -- muille ei sinun lapsesi hyvinvointi tai henki paljon paina, kunhan voivat käyttää sinua ja lastasi ideologiansa edistämiseen, ja sinä olet ainoa, joka ajaa yksinomaan lapsesi asiaa. Edes julkinen terveydenhuolto ei kerro asioista aina koko totuutta, vaikka yleensä kertoisivatkin. Heillä on siellä mittarit siitä, kuinka monen palikan tulee mennä ympyränmuotoisesta reiästä läpi, ja samasta reiästä sinunkin on mahduttava, vaikka olisitkin neliskulmainen palikka.
 
Ajatus on karmiva että joku tuputtaa imetystä ainoana vaihtoehtona. Onneks itselle on sattunut hyvät kätilöt ja hyvät terkat jotka ovat kannustaneet imetykseen mutta olleet aina realistisia alussa että jos ei onnistu, niin korvaava on. Aina on imetys onnistunut ja toisella pojalla otin korvikkeen lisänä helpottaakseni taaperon kanssa imetysmaratoneja.

Ehkä sitä ei tarvitsisi tyrkyttää, vaan se olisi osa neuvola järjestelmää. Kuten vaikka kelaneuvola. Se voisi olla vaikka terkan käynnin yhteydessä, ensin mitat jne ja sitten puoli tuntia höpöttelyä. Jos ei tulisi niitä tunteita mitä purkaa mieleen niin mielestäni aina on jostain puhuttavaa. Sillä voisi neuvolakin olla kartalla äidin mielentilasta. Sitten herkästi myös osataan tarttua kiinni synnytyksen jälkeiseen ikuisuuteen ym. Toki tuskin tällaista koskaan tulee, mutta mielestäni mielenterveysongelmat ovat vain lisääntyneet ja tällainen ennakoiva työ olisi mitä parhain keino estää niitä. Voisihan siitä kieltäytyä jos haluaisi, eihän neuvolassakaan kukaan pakota käymään. Se ehkä toimisi eräänlaisena seulana. :) en ymmärrä miksi Suski koit sen negatiivisena tyrkytyksenä? :sad001
 
Takaisin
Top