Pulinaketju

Imetyksestä: esikoisen kanssa oltiin 10 päivää sairaalassa aikanaan, valohoitojen takia. Tissit oli pakahtua, mutta ulos tuli vain pieniä määriä. Sain maidon nousuun lääkettäkin, mutta ei tullut kunnon määriä. Oli aika stressaavaa aikaa nuorelle ensisynnyttäjälle, kun ei oikein tiennyt mistään mitään. Hoitajat sit vaan että kotona herättelet syömään yölläkin ja anna lisämaitoa. Olivat sitä mieltä ettei vauva jaksa imeä ja syödä tarpeeksi, isompia määriä olisi pitänyt syödä. Maitoa sain pumpattua just sen verran, mitä pullostakin söi. Paino ei kuitenkaan laskenut missään vaiheessa. Maito alkoi sit tulemaan kun kotiin pääsi. Pääsi pois valvovien silmien alta ja vauva sai olla vierellä ja rinnalla. (sillon oli vielä sairaala osastolla "vauvala" kansliassa, missä vauva oli valohoidossa) En herätellyt yöllä, vaan vauva heräs sit ihan itse ilmoittamaan että anna ruokaa.
Kuopuksen kohdalla pääsimme kotiin jo 2 yön päästä ja maito nousi kun kotiin pääsi. Kerkesin siinä jo stressaamaan, jos on samanlaista kuin esikoisen kohdalla.

Itsellä varmaan helpotti kun pääsi stressistä eroon ja kotiin tuttuun ja turvalliseen paikkaan, missä sai olla ihan omissa oloissa.

Ai kauheeta ite en voi edes puhua tai ajatella koko imetys juttuja ku jo nyt rupee itkettään

Oi, haleja! Tämä on niin herkkä asia. En tosiaan ikinä olisi kuvitellut kuinka tunteisiin tämä menee. Ja vielä kun ajattelen miten vaikea tie kuljettiin siihen, että meillä tämä tuhinapakkaus nyt vieressä on, tuntuu jotenkin hassulta olla niin pettynyt tähän asiaan. Kun on niin suuri ihme että hän täällä on!

Tänään piti olla kontrolli ultra, mut siirty ens viikkoon sairastapauksen vuoksi Ei mulla mitään hätää ole, mutta harmittaa silti.

Tuosta imetyksestä täytyy muistaa vaikka ei onnistuis tai maitoa ei vain tule niin kukaan ei siltikään ole huono äiti ja vauva kyllä kasvaa ja silti saat läheisyyttä vauvankaa eikä se rakkaus vauvaan katoa

Oot oikeassa. Rakkautta ei mitata imetyksen kestolla Ja jokainen imetystaival, kesti se sitten 3 vuotta tai ensipisarat synnytyksen jälkeen on aivan yhtä arvokas ja sitä kannattaa vaalia. Jos imetys ei onnistunut sinnikkyydestä huolimatta, niin kannattaa mieluummin ajatella että "Minä yritin kaikkeni, mutta kehoni ei toiminut vaikka halusin. Rakastan silti lastani eikä se tee minusta huonoa äitiä".

Pettynyt saa olla, itsekin kolme erilaista imetyspettymystä kokeneena vaikka olen imettänyt poikia pitkään, silti pettynyt niiden loppumisiin muista riippuvista syistä. Esikoisen kohdalla terkka sanoi että" 1-vuotias ei tarvitse enää tissiä". Joten lopetin ilman suurempaa tietämystä. Toisen kohdalla allergia tuotti rintaraivarit, mutta koska kukaan ei koskaan neuvonut mitä olisi voinut tehdä, niin lopetin. Kolmannen kohdalla imetin 1v5kk, enkä olisi halunnut lopettaa, mutta mies ja anoppi kommentoivat negatiivisesti ja mies sitten ylipuhui lopettamaan... Asia on käsitelty, mies pyytänyt anteeksi ja nyt on päinvastoin kannustanut. Nyt mies sanoo että saan imettää tytärtäni niin kauan kuin se minulle ja tyttärellemme sopii, eikä kukaan saa siihen puuttua.

Toivon, että jokainen saisi imettää, kuka niin haluaa. Ja jos ei halua niin kukaan ei saisi tuomita.

Minulle kaikki lapsen saamiseen liittyvä on ainutkertaista tässä elämässä. En ole siis oikein osannut ladata mitään odotuksia etukäteen oikein mihinkään asioihin, vaan olen mennyt fiiliksen mukaan eteen päin ja pyrkinyt ottamaan asiat vastaan sellaisina kuin ne eteen tulee.

Imetys on ollut varmaan kaikkein onnistunein asia tähän asti, siis sen jälkeen, että olen yleensäkään saanut kokea raskauden ja synnytyksen. Imetän satunnaisesti edelleen silloin kun poika sitä haluaa. Ikää pojalla on kohta 3v 4kk.

Luulisin, että olisin ollut jonkin verran pettynyt, jos imetys ei olisi jostain syystä onnistunut, mutta jo raskausaikana tein itselleni selväksi, etten murehtisi jos imetys ei onnistuisi ollenkaan. Kyllähän sen pitäisi olla kaikille itsestään selvää, että vauvan on jostain ravintonsa saatava, ja se on sitten korvike, jos äidiltä ei vaan maitoa tule millään keinoilla. Taitaisi olla osalla hoitohenkilökuntaakin tarvetta koulutukseen tässä suhtautumisasiassa.

Itsellä oli kyllä alkuun joitain pieniä hankaluuksia toisen tissin kanssa jokusen viikon ajan, kun olen semmoinen eriparitissi. Pojan suu oli alkuun liian pieni toiselle tissille, mutta kun sitkeästi tarjosin sitä pojalle, niin jonkin ajan päästä homma alkoi toimia senkin kanssa, kun poika kasvoi. Muuten sitten on imetys sujunut tosi hyvin, olen ollut ällistynyt siitä, miten hyvin se on onnistunut. Ei ole koskaan ollut iho rikki, ei ole ollut yhtään rintatulehdustakaan. Joskus vähän jopa nolottaa, kun kaikki on sujunut liiankin hyvin, ja olen niin surullinen niiden puolesta, joilla imetys ei ole syystä tai toisesta onnistunut millään keinolla, vaikka olisi halunnut imettää

Rintatulehdus onkin luku sinänsä!! Vaikka koen, että kaikki kolme imetystä ovat olleet onnistuneita, niin kyllä kahdessa ensimmäisessä oli oppimista enemmän kuin korkeakoulussa ja olisi internetin vauvapalstojen viisauksille ollut käyttöä! Mutta silloin oli vain kirjallisuus, perimätieto ja neuvola, joista keskimmäinen oli toimivin. Minulla oli kahden ensimmäisen imetyksen aikana yhteensä kymmenen rintatulehdusta, jotka vaativat antibioottikuurin! Eikä pelkkä lääkekuuri auttanut, vaan lisäksi rinnat oli tyhjennettävä kahden tunnin välein öin ja päivin niin kauan, että kuume alkoi laskea. Pisin tulehdus oli kun toinen lapsi oli parin viikon ikäinen ja se kesti viikon, paraneminen alkoi vasta kun sain neuvolasta lainaan jonkun antiikkipumpun, joka oli todella tehokas.

Aluksi kuvittelin, että olin tehnyt jotain väärin, sillä eihän kukaan voi saada noin montaa tulehdusta. Minä sain. Lääkärin mukaan kyseessä on minun ominaisuuteni ja lääkärit varmasti olivat oikeassa. Kolmas vauva oli onneksi imuteholtaan antiikkipumpun veroinen ja minulle oli kerran tulossa rintatulehdus, mutta hirveällä kiireellä kaikki perintökeinot käyttöön ja vauva rinnalle ja kuume alkoi laskea. Kyse oli minuuteista. Kolmannen imetyksessä kuljin silti puoli vuotta sähköinen rintapumppu aina mukana.

Mulla on ollut esikoisesta vain yksi rintatulehdus ja se oli aivan karsee! Vauva oli viikon ikäinen, eikä mulla ollut mitään hajua mistään. Mulla oli Liberolaukusta saatu pieni opas kotona ja maito nousi vasta kun päästiin sairaalasta kotiin. No, sitten kun rintatulehdus tuli, niin mulla nousi 40 kuume ja äitille soitin itkien. Äiti sanoi et mennä lämpimään suihkuun sitä lypsämään. En ollut tajunnut juoda mitään ja kun tulin suihkusta, meni taju.

Sitten Acutaan ja vauva jäi exän kans kotiin. Kolme tuntia siellä odottelin ja vauva huusi kun ei pullosta juonu. Siellä venäläinen naislääkäri, vanhempi nainen siis, sanoi "kirjoitan antibiootin, mutta et oikeasti tarvitse sitä. Hae kaupasta kaalinlehtiä, pistele haarukalla reikiä ja laita rintaliiveihin". Aloitin eka antibiootin ja vauva huusi kuin syötävä mahavaivoja. Ex haki kaalia ja testasin. Kipu loppui kuin taikaiskuna. Heitin antibiootit mäkeen ja tulehdus parani tunneissa...

Ainoa mitä oon miettinyt että kuka ihme sen on keksinyt? Onkohan se silleen "Aaaaa, kaalin lehtiä en tähän tulehdukseen ookkaan vielä kokeillu" :D

Twisted, minulla alkoi jokainen rintatulehdus hirveällä horkalla, kuume nousi muutamassa minuutissa neljäänkymppiin. Sain joka kerran nopeasti antibiootit ja vauva oli aina lähellä. Toisen lapsen aikana ensimmäinen tulehdus oli kamalin. Olin yksin vauvan kanssa kotona, ehdin laittaa vauvan sitteriin ja sen jälkeen en pystynyt nousta sängystä, soitin anopin apuun ja mies sai työkaveriltaan minulle antibiootit puhelinreseptinä.

Kaalinlehdet on varmasti keksitty, koska ihan kaikki keinot on tullut kokeiltua sekä tulehduksen estämiseksi että hoitamiseksi.

Ensimmäisten lasten kanssa en vuoteen avannut edes jääkaappia suojaamatta rintoja villahuivilla. Meillä ei tuuletettu kun olin kotona, ei puhettakaan mistään vauvauinnista tms. T-paidan päällä oli kesälläkin neuleliivi. Nuorimmainen aikaan käytin yli vuoden villaisia liivinsuojia, aluksi kahdet päällekkäin ja vaihdoin joka syötöllä.

Luulin kahden vauvan jälkeen, että imetyksen vuoksi en uskalla kolmannesta haaveilla.

Mun entinen esimies koki samankaltaisia rintatulehduksia. Niillä meni portaat yläkertaan porstuan kautta joka ei ollut siis lämmitetty niin se sai niistä portaista parit rintatulehdukset ja sanoi että nukkuu alakerrassa niin kauan että portaat on siirretty lämpimiin tiloihin. Mies parka remppas viikon yötä päivää ja puhko keittiöstä aukon että sai uudet portaat kämppään :D

Ymmärrän täysin! Jos meillä olisi ollut joku viileämpi paikka kodissa, niin olisin pukenut ulkovaatteet päälle kun joutuu käväisemään siellä. Minulla kaikki lapset ovat nukkuneet ulkona vaunuissa päiväunet ja kun olen mennyt hakemaan vauvaa ulkoa sisälle, puin aina ulkovaatteet kunnolla ensin. Hiukan kateellisena katsoin kun imettävä naapurin rouva kävi hakemassa jopa postit laatikosta ilman takkia talvella.

Kyllä sairaaloissa ja käyilöissä valtava ero..toiset kannustavat ja opastavat ja uttavat toiset vain tuumaa että kaikki nyt imettää osaa...voi taivas oon nähnyt ja kuullut niin kauheita juttuja sekä kokenut
Sai taas vaihteeks uusia kenkä varastot ja muut talvivaate varastot olipa taas niin pieniä ...

Veikkaan että myös se kaalinlehden malli on ollut omiaan tarkoitukseen. Niin kaiketi kaalia on ollut hyvin tarjolla- vähän halvempaakin kun merinovilla ..
Mulla myös silloin ekan kohdalla oli tulehduksellisemmat rinnat, käytin villaista toppia tissien ympärillä koko talven. Enää ei niitä ongelmia onneksi ollut, pystyn hyvin vaikka imettää pihalla pakkasellakin, jos vaan perse kestää .. ehkä vanhat tissit ei enää jaksa taistella näkymättömiä uhkia vastaan.
On se hassu aihe tuo imetys, harvaan asiaan on niin paljon paineita.

Tänään just pulkkamäessä huusin pojille että aletaan lähtä kotiin kun sisko huutaa kohta nälkäänsä. Poika huusi että "anna sille sit tissiä". Tietää että äiti voi pihallakin imettää :D ei kai näihin rusinoihin enää voi ees tulehdusta tulla :D tai siis kun on yksi pulla ja yksi rusina :D

Minä olen tehnyt niin, että poistin sen paksuimman rangan veitsellä, sit kaulimella murskannut niistä rakennetta ja sen jälkeen liiveihin. Pehmenevät kaulimella aika kivasti.

Juu ja kuulin tuolla kesäkuisissa hyvän vinkin että lihanuijalla vähän murjoo

Meidän suunnitelma nyt etenee askel kerrallaan, niin pitkään kun nyt voidaan suunnitella lahjasoluhoitoa eteenpäin laittamatta isoja summia likoon... eli klinikalta, jonka kanssa neuvotellaan, tuli tieto sopivasta luovuttajasta. Miehen pitäis käydä siemennesteanalyysissä, jotta tiedetään kannattaako suunnitella jatkoa lahjoitusmunasoluilla ja miehen omilla soluilla. Sen jälkeen on varmaan jo tiedettävä, halutaanko oikeasti jatkaa Ja jos, niin millä keinoin. Haluavat ennakkomaksun luovuttajalle, eli jos sen maksaa, niin ei lienee enää voi perääntyä ilman taloudellisia menetyksiä.

Mä jotenkin nyt vaan luotan siihen, että vastaus tulee sitten, kun on sen aika, eli se kypsyy prosessin edetessä. Nyt olen vielä vähän hukassa omien tunteideni kanssa. Mutta baby steps, ja eteenpäin mennään. Aikaahan tässä on nyt yhtäkkiä ruhtinaallisesti, itäeuroopassa on klinikoita joissa tehdään hoitoja naisille 55 vuoden ikään asti. Tosin itse kyllä en aio enää tän kanssa odotella, joko se tehdään nyt heti, tai sitten päätetään että ei.

Voi jeesus, mä en halua imetyksestä edes puhua. Jäi semmoset epäonnistuneet yritykset, huonosti tuli, ja lisäksi sairaala opetti pullolle. Bright side- molemmat vanhemmista (ja varakädet) pystyi ruokkimaan, eikä siitä kukaan suoraan tullut marmattamaan. Paitsi yks vanha muori joka kauhisteli asiaa 2kk kohdalla. Nykyään tosin paheksutaan sitäkin jos imettää- hyi hyi tuhma, nyt tissi piiloon. En tiedä mitä nyt käy, voi olla ettei tissit pelitä taaskaan. Enpähän ainakaan enää tuomitse itseäni yhtä ankarasti kuin silloin.