Pulinaketju

Todellakin suski, mä niin jaan tuon mielipiteen vastasyntyneen syöttämisestä.Olen jokaisen 7 vauvani kohdalla huomannut saman - niillä alkaa lohduton tuskaitku siinä alle 1 vrk iässä-kun maitoa ei tule vaikka kuinka eläis tissi suussa. Tuskaisuus on kadonnut heti pullomaidolla-tai uuvuttanut vauvan ja äidin aika pian. Ekan kohdalla kun sokeasti uskoi imetysohjaajia ja vauvaa punnittiin, pisteltiin ja tauotta imetettiin, kesti kotiutuminen päiväkausia, tissit oli rikki ja lopulta kuitenkin oltiin pullolla vauvan painon pudotessa vaarallisen alas. Maidonnousu viivästyi itsellä armottoman stressin myötä-ja epäonnistumiskokemus seurasi ja määritti äitiyttä koko lyhyen imetysajan aivan turhaan.
Miksi ihmeessä sairaalassa on niin nihkeä suhtautuminen vastasyntyneen pulloruokintaan? En käsitä, eikä ehkä tarvitsekaan. Kolmannen kohdalla kuljin yöllä sairaalan käytävää huutavan vauvan kanssa itsekin itkien ja kätilö ehdotti vauvaa kansliaan ja mua nukkumaan. Hell no-tuo se halvatun pullo mulle nyt vaan.. Sittemmin olen itse ottanut ohjat ja tuonut sairaalaan omat korvikkeet varmuuden vuoksi jos kohdalle osuu taas joku natsi. Mun kohdalla pulloruokinta on yleensä kestänyt tasan yhden vuorokauden, joskus on riittänyt vaan pari 10ml annosta. Mutta ne on olleet ratkaisevat millit-suoneet itselle parin tunnin lepoa ja siten saanut oman maidon nousuun. Ei se 24/7 tissinkulutus mitään edistä, päinvastoin. Ihminen-jopa uusi äiti- tarvitsee myös hetken lepoa että yhtään mikään onnistuu.
Oon ihan vakuuttunut että joillakin äideillä sitä maitoa varmasti tulee enemmän kun tippa heti alkuun, mistä nämä ohjeet muuten tulisi?? Mutta on varmasti paljon meitä muita, joilla maitoa tulee nolla tippaa alkuun-tai pahimmassa tapauksessa ei tosiaan ollenkaan vaikka kuinka puristais. Meinaan kyllä tiukasti pitää huolen että omilla tyttärillä mahdollisesti lapsen saadessaan on tiedossa tämä, vauva ei mene pilalle pullomaidolla, päinvastoin- se voi jopa pelastaa hengen.

Minulla meni yhden psykologin kanssa sukset totaalisen ristiin joskus 15 vuotta sitten, ja ajatus siitä, että olisi pakko mennä psykologille on minusta karmiva. Se psykologi käytti tilaisuutta hyväkseen tyrkyttääkseen maailmankatsomustaan minulle, ja jätti sen jälkeen asiat (mm. kirjaukset) hoitamatta eikä hänen työpaikkansakaan saanut häntä puhelimitse kiinni muutamaan kuukauteen. Tuo siis oli siinä tilanteessa pakollinen käynti, jonka sitten hoidin kilpailevassa yrityksessä toisella psykologilla ilman ongelmia, ilmeisesti toisen yrityksen psykologin maailmankatsomus vastasi enemmän omaani. Tämän vuoksi minusta psykologin käynnit eivät saisi koskaan olla pakollisia, koska muuten sinne pesiytyy vallan väärinkäyttäjiä. Psykologit eivät myöskään aina ole tehtäviensä tasalla ja heille annetaan aivan liikaa valtaa aiheuttaa ihmisille harmia. Kävisin ihan mielelläni psykologilla, jos käyntiä ei mitenkään voisi yhdistää henkilöllisyyteeni eikä siitä jäisi mitään jälkiä minnekään.

Esikoisen syntymän jälkeen neuvolassa minut laitettiin masennusta ehkäisevään ryhmään, minulle sanottiin, että se on vapaaehtoista (en olisi halunnut mennä), mutta totesin mielessäni, että menen siihen ryhmään, jotta saan sosiaalityöntekijän jättämään minut rauhaan. Itse siis en kokenut olevani masentunut, koska olen sen kokenut ja tämä oli aivan muuta, en myöskään saanut niissä masennuslomakkeissa huonoja pistemääriä, koska en ollut masentunut, mutta siltikin neuvola halusi minut välttämättä siihen ryhmään, koska itkin tuota imetysasiaa. Koin, että jos olisin kieltäytynyt ryhmästä, olisi sosiaalityöntekijä saattanut haluta ängetä kotiini (ei kiitos), tai muuten olisi jatkanut kiinnostustaan. Ryhmän jälkeen sosiaalityöntekijän kiinnostus onneksi loppui siihen. Sinänsä ryhmä oli sisällöltään hyvä, ja sain sieltä äiti-lapsi-kavereita, ja jatkoimme tapaamisia neuvolan tapaamisten jälkeen, joten olen iloinen, että sinne menin.

Jännää, miten eri tavalla sairaaloissa suhtaudutaan lisämaitoon. Minulla on nimittäin juuri päinvastainen kokemus. Minulla maito on noussut joka kerralla suunnilleen kolmantena päivänä synnytyksestä ja vauvat ovat olleet melko tyytyväisiä, vähän on tarvinnut herätellä syömään, mutta ei mitään ihmeempiä ongelmia. Kahdelle ensimmäiselle annettiin sairaalassa lisämaitoa kysymättä minulta lupaa! Olin aivan tuskissani sillä juuri silloin maito nousi hirveällä vauhdilla ja olisin tarvinnut nälkäisen vauvan avukseni, ettei maito pakkaannu rintoihin. Jouduin pumppaamaan ja pehmentämään rintoja lämmittämällä ja senkin jälkeen vauvalla oli seuraavalla syötöllä vaikeuksia saada otetta, kun rinnat olivat aivan kovat.
Kolmannen kohdalla vannotin, että mitään lisämaitoa ei anneta tippaakaan, koska tiedän, että maito nousee vauhdilla enkä enää kolmatta samanlaista kokemusta huoli. Kolmannen kohdalla hoitaja tuli sanomaan, että nyt annetaan lisämaitoa ja sain olla todella tiukkana, että eivät antaneet. Maito oli jo lämpimänä tuttipullossa hoitajan kädessä. Hirveän väännön jälkeen sain tahtoni lävitse ja koin, että hoitaja uhkaili minua, että vauva suunnilleen kuolee, koska kiellän lisämaidon.

Maito nousi ja lapsi sai syödäkseen, ei kuollut, ei nähnyt nälkää eikä edes itkenyt.

Ajattelin, että yksikään esikoisen äiti ei ole niin vahva heti synnytyksen jälkeen, että pystyisi vaatimaan yksilöllistä ja itselleen ja vauvalleen sopivaa hoitoa. Tuurilla monilla menee silti hyvin.

Meidän kunnassa voi soittaa psyk. hoitajalle suoraan ja varata keskusteluajan jos tarvetta. Hän sitten ohjaa eteenpäin jos tarvetta. Itse kävin ekan keskenmenon jälkeen ja oli hyvä käynti. Mielenterveyspalvelut muutenkin kortilla tässä maassa, niin resurssointi neuvoloihin ei oikein kannata.

Toi oman ideologian tuputtaminen on todella vaarallista. Vähän niinkun munkin yks työkaveri hieman uskoo koronan salaliittoteorioihin, todella creepyä (olen siis sotealalla töissä)

Mulla on radi-vauva eli sokereita mitattiin vauvalta sinne 48 h asti. Se 48 h arvo oli alle ja siitä se rumba alkoi. Lisämaidot ja mittaukset niin kauan, että 3 arvoa oli ok. Niissä hormonihöyryissä se oli pelottavaa aikaa. Yksi hoitaja pelotteli teholla ja glukoositipalla mutta silloin lääkäri onneksi vielä suostui lisämaitoon ja saatiinkiin siitä pikkuhiljaa sokerit kuntoon. Mutta se epätoivo on syöpynyt mieleen. Kotiuduttiin 3,5 vrk jälkeen lisämaitokäskyllä mutta maito mulla nousi kunnolla vasta kotona. Käytiin ylimääräisessa painokontrollissa ja vauvan paino oli noussut niin että lisämaito purettiin lähes heti. Täysimetyksellä 4.5 kk asti ja omalla maidolla 8 kk saakka. Imetys loppui 9 kk iässä omasta tahdosta. Olen tyytyväinen.

Mä en ymmärrä täyttä ehdottomuutta missään. Yleensä siitä ei seuraa mitään hyvää. Varsinkin tuntuu, että ton imetyksen kanssa mitataan äitiys. Herranjestas, se on aivan sama missä muodossa se vauva maidon saa kunhan saa.

Itselleni tuli täysin yllätyksenä ja shokkina, että imetys ei aina onnistukaan kun tämä eka lapsi syntyi.

Neuvolassa kysyttiin haluanko imettää ja sanoin että haluan. Vauva syntyi sitten sektiolla ja 4vkoa etuajassa ja mun maidot eivät ottaneet noustakseen ja vauva heti täysin korvikkeella. Pullo annettiin vauvalle heti meiltä kysymättä kun olin itse heräämössä.

Sairaalassa ei oikein puhuttu ja opastettu imetystä ollenkaan, kehotettiin vaan pumppaamaan ahkeraan. Minulle annettiin rintakumi, mutta ei kerrottu miksi sitä pitäisi käyttää ja se jäi kaapin pohjalle. Ei myöskään kerrottu että voisin mennä imetysohjaukseen. Sain kuulla siitä vasta kun vauva oli 2vkoa ja ajan sai viikkojen päähän. Siinä välissä pumppasin rinnat verille ja maitoa ei vaan tuu. En ymmärtänyt täysin myöskään vauvan kanssa iholla oleskelun merkitystä ja pumppasin maanisesti. Sitten kun vihdoin päästiin ohjaukseen kuultiin että vauvalla kapea imuote, mutta ei kerrottu mitä asialle voisi tehdä. Aikaa kului taas, mentiin toiselle imetysohjaajalle joka huomautti kireästä huulijänteestä. Siitä sitten lääkärille, joka ei suosittanut enää tuossa vaiheessa operaatiota, koska ei ollut enää takeita, että minulla maito lisääntyy. Täällä joku teistä ihanista kehotti vielä kokeilemaan rintakumia ja kuin ihme vauva sai paremman otteen ja maitoa imettyä. Tuossa vaiheessa aikaa oli vaan kulunut sen verran, että en saanut millään taikatempuillakaan maidon määrää nousemaan ja korvikemääriä ei koskaan pystytty laskemaan.

Järki sanoo, että vauvalla kaikki hyvin ja hän kasvaa hienosti. Mutta tunnetasolla imetyspettymys on valtava. En toki tiedä olisiko imetys koskaan onnistunut vaikka olisimme saaneet kunnon opastuksen heti alussa, mutta koen että jäimme sairaalassa ja jälkihoidossa asian kanssa yksin.

Toivoisin kovasti, että neuvolassakin otettaisiin hienovaraisesti esille että imetys ei aina suju, jotta se ei tulisi ensikertalaisille täysin puskista aikana jolloin hormonit on aivan sekaisin.

En ole kokent onneksi missään kritisointia korvikkeella olosta. Sen ainoan kerran kun nyt korona aikaan olen yhdessä äiti-lapsitapaamisessa ollut pisti kyllä sydämestä kun muut äidit syöttivät luontevasti lapsiaan keskustelun lomassa rinnalta ja minä lähdin vauvan itkiessä nälkää etsimään jostain mikroa. Koen, että pullolla olo on tehnyt minut aremmaksi lähtemään kotoa pois. Siinä mielessä koronan tuoma eristäytyminen ei ole haitannut...ja kohta alkaa pikkuhiljaa kiinteätkin ruuat.

Hyvää uutta alkanutta vuotta kaikille

Minä täällä vaan ihmettelen kiertoa. Käytän Flota edelleen ihan vaan sen takia, että pysyisin kärryillä kierron tilanteesta ja pituudesta, mitään sen kummempaa syytä ei ole, mutta kun joskus niitä tietoja kysellään jossain lääkärikäynnillä tms. niin samapa tuo on seurailla. Tässä muutamat edelliset kierrot on olleet jopa alle 20vrk, ja nyt sitten tänään onkin jo kp44, eikä tietoakaan menkoista. Jokohan tämä alkaa olla lopun alkua. En kyllä panisi pahakseni, vaikka menkat loppuisivatkin jo.

Nyt on tullut lisää intoa käsitöihin, kun saan jo kohtuullisesti rauhaa tehdäkin jotakin, kun poika on alkanut oppia, että jos minulla on puikot käsissä, niin ei saa kovin raisusti tulla lähelle. Poika ei myöskään enää varastele lankakeriä samaan tahtiin kuin pienempänä :D Tilasin todella pitkästä aikaa myös uusia lankoja, ja lisää tekisi mieli tilata, mutta toisaalta sitten ajattelen, että täytyisi vanhaa lankavarastoa saada pienemmäksi Ehkä tässä taas saa kiinni aiempien vuosien käsityöinnosta ihan tosissaan!

On jotenkin niin helpottavaa ja ihanaa, kun poika kasvaa koko ajan ja tulee koko ajan pikku hiljaa omatoimisemmaksi kaikenlaisissa asioissa. Vauva-aika oli ihanaa, vaikka välillä tuntuikin raskaalta, mutta nyt kuitenkin on sitä melkein omaa aikaakin tässä enemmän, juuri esim. käsitöiden tekemiseen. Pojalla on nyt alkanut jonkinlainen kyselykausi, vaikkei osaa vieläkään puhua kunnolla. On hirveän utelias ja kyselee kaikesta mitä vaan näkee. Vielä on kuitenkin ihan kiva vastailla, kun kysymykset on aika yksinkertaisia.

Tänne tuli talvi nyt, alkaa lämpötilatkin olla enemmän jo pakkasen puolella. Kyllästytti toisaalta vesikelit, kun ei oikein osannut poikaa pukea ulos mennessä Nyt kun on tullut lunta ja pakkasta, niin voi hyvillä mielin ottaa talvihaalarit ja talvikengät käyttöön. Neuloin jo aiemmin syksyllä pojalle kaulurin vanhasta Bambino-langasta, ja poika ihastui siihen kauluriin niin paljon, että haluaa sen aina laittaa ulkohaalarien alle. Villasukkia ei vielä olla tarvittu, kun on lämminvuoriset talvikumpparit ja kunnon talvikengätkin. Villahaalarin kyllä tilasin, ja aion neuloa uuden villahaalarin, joka tosin tulee käyttöön ehkä vasta ensi talvena, kun ei tälle talvelle varmaan ehdi. Olen ihan innoissani siitä projektista

Moikka pitkästä aikaa!

Yritin lukea viestit edes parin kk ajalta, että pääsen vähän kärryille missä kukakin menee. Muuton jälkeen on ollut aika paljon puuhaa kodin järjestämisessä, keittiöremonttia yms. Vauvahaaveet on olleet vähän sivussa. Mutta nyt ollaan mietitty lahjasoluhoitoja ulkomailla, ja otettu jo yhteyttä pariin klinikkaan itäeuroopassa. Nyt sinne ei pääse koronasulkujen takia edes matkustamaan, mutta toivotaan että helmikuun tietämillä pääsisi esim Latviaan. Päästäis aloittamaan selvittelyt ja tutkimukset.

Tätä mä oon oottanut, pitkään... mutta nyt on hämmentynyt olo, kun oikeesti näyttää siltä että se olisikin mahdollista, niin olen alkanut empimään onko se kuitenkaan järkevää. Ja se ei toisaalta yhtään helpota ratkaisun tekemisessä kun täällä lukee muiden kokemuksia aiheesta. Tulee aika konkreettisesti esiin, miten vaikeeta se on jopa paljon nuoremmilla. Mietin miten itse kestäisin toistuvia keskenmenoja... no, vielä ei olla lyöty lukkoon mitään, pari kyselylomaketta vasta täytetty ja vaihdettu muutama sähköposti parin klinikan kanssa. En olis kyllä uskonut että itse alkaisin empimään! Mies on ollut koko ajan ristiriitaisissa ajatuksissa, hänellä on asiaan liittyen epävarmuuksia (lähinnä sen suhteen, jaksaako vielä vauva-arkea, ja kun on uusi työpaikka yms.) mutta toisaalta hänkin haluaisi ja toivoisi sitä yhteistä. No, harkinta-aika siis molemmilla nyt

Muutoin elämä on ihanaa, avioelämä kukoistaa edelleen, 4kk avioliiton jälkeen vielä

Kivaa kuulla Hento Haave, että hyvin menee. Siinä selvittelyssä menee hetki myös, niin mietintäaikaa teillä onneksi on! Tosiaan tämäkään ei ole varma tie vanhemmaksi vaan samoja keskenmenoja tälläkin hoitomuodolla.

Me varattiin eilen maistraatti ja esteiden tutkinta. Hääjuhla taitaa nyt tällä erää jäädä juhlimatta. Katsotaan josko tämän taudin jälkeen sitten jaksaa. Tuntuu tyhmältä vaan järjestää, kun ollaan jo naimisissa.

Kp 36 tyhjennyksestä ja hcg 111. Huomenna naistentaudeilla kontrolli. Mietin tässä vaan, että kannattaakohan siirtää lapsettomuus pkl käynti, joka on 22.2. Sitä ennen täytyy ne verikokeet tiettynä kierron päivänä. Täytyy kysästä huomenna asiasta.

Parisuhde otti kolauksen uutena vuotena miehen alkoholin käytös suhteen. Veti ihan liikaa ja käytös sen mukaista. Toi viime kesän ylilyönnin ja uskottomuuden taas mieleen. Ei oikein itse ymmärrä paljonko on kertamäärässä kohtuukäyttö, kun aloittaa (varsinkin tietyssä seurassa), niin ei oikein osaa lopettaa. Ongelmallista on siis että juo illanistujaisissa, ym. liikaa. Muuten ei ongelmia alkoholin kanssa. Syksyn aikana olen nostanut asiaa esille, esim. kun täytyy ottaa 3 kaljaa pohjille, ennen opiskelijoiden bubivisaan menoa ja siellä hakea kaksin käsin juomaa. Laskin että 3-4 tuntiin mahtui 9-11 mietoa ja yksi shotti tiskillä. Mielestäni aika paljon rentoon illanistumiseen, ikää kuitenkin jo 35v. Hän osittain ymmärtää ongelman, mutta kaikenlaisia ihme syitä kertoilee myös.

Hän on päihdehoitajalla käynyt pari kertaa ja jatkaa vielä. Kertoo, ettei hoitaja ole antanut hänelle konkreettisia ohjeita miten toimia. Mielestäni on, esim. juoda vettä välillä, ym. Mutta korostin että hänen täytyy itse miettiä niitä juuri syitä juomiselle ja itse miettiä niitä keinoja, miten sitä kohtuullistaa. Minä en ala äidiksi tai holhoojaksi, hänen täytyy itse ymmärtää ongelma ja haluta tehdä sille jotain.

@_kirahvi mulla oli aika samanlainen kokemus imetyksestä, kun esikoinen syntyi. Hän syntyi rv 40+0 mutta painoi vain 2530g ja näytti laihtuneelta. Hän joutuikin lastenosastolle lämpökaappiin ja sokeri-ja suolatippaan. Häntä syötettiin nenämahaletkun kautta, kun ei jaksanut imeä ollenkaan. Mua ei neuvottu ja autettu oikein ollenkaan, kerrottiin vaan mistä löytyy rintapumppu ja että kannattaa pumppailla, vaikka vauvalle annettiin korviketta jotta saataisi arvot nousuun. Vauva syntyi kiireellisellä sektiolla ja mun oli vaikea liikkua seltiohaavan vuoksi ja vietin mahdollisimman paljon aikaa lastenosastolla jossa ei ollut rintapumppua. Niinpä maito ei koskaan noussut kunnolla ja koko sen 6kk jonka sinnitelin, joka syötöllä imetin ensin ja annoin korviketta päälle. Kahden nuoremman kohdalla imetys onnistui, vaikka koskaa maitoa ei tullut mitenkään erityisen runsaasti. Annettiin heille kyllä tarvittaessa korviketta, jos vaikka mä menin käymään jossain ja mies syötti, koska mun maitoa ei pumppaamalla saanut kuin lirun.

Tämä imetyksen epäonnistuminen tuntuu olevan yllättävän yleistä nyt kun olen asiaan tutustunut. Minäkin yritin pitkään imettää joka syötöllä ja vauva imi tunninkin helposti, mutta syöttöpunnitus kertoi, että maitoa sai ihan minimaalisesti. Lopulta vauva itse päätti n.3kk iässä olla haluamatta enää rintaa, mikä tavallaan helpotti minun kannalta imetysyritysten lopettamista ettei itse tarvinnut tehdä päätöstä.

Minun synnytykseni oli nopea luomusynnytys, lapsi pääsi heti imemään, imetysote oli heti hyvä, eikä lapsella ollut kieli- tai huulijänteitä. Iiiiihan kaikki muukin tehtiin täysin oikein imetyksen suhteen, mutta minulta vain ei koskaan tullut enempää kuin pari pisaraa maitoa. Käytössä oli kaikki keinot ja poppakonstit, pumppasin kahden tunnin välein tyhjää, vauva oli kaiken aikaa ihokohtaktissa paitsi tuon pumppauksen ajan, vaan ei, mitään ei tullut.

Sinänsä hyvä, koska havaitsin, että jostain syystä ihmisille on hirveän vaikea uskoa, että imetys epäonnistuu eikä sille mahda yhtikäs mitään. Imetyksen epäonnistumista yritetään kaiken aikaa vierittää jonkun syyksi, että jossain on varmasti mokattu, muuten imetys olisi ihan varmasti onnistunut, mutta kohdallani näin ei ollut. Sen vuoksi kyseenalaistan vahvasti myös tuon; jos joku kertoo, että imetys epäonnistui, on ihan järjetöntä ruveta sanomaan, että jos olisitte tehneet niin ja näin, niin sitten se kyllä olisi onnistunut ja tässä syy sille, miksi imetys ei onnistunut... eihän sillä sanojalla ole mitään jumalaista tietoa siitä, olisiko imetys onnistunut silloinkaan, ei välttämättä olisi, tuskin olisi. Ei tämä ole mitään salatiedettä jonka avulla kaikki onnistuvat, vaan imetys onnistuu melko helposti niillä, joilla se on onnistuakseen, joku joukko imettäjistä tarvitsee kikkakolmosia ja osa porukasta ei tule onnistumaan vaikka tekisi mitä, ja jos pitää ruveta miettimään oliko kuun ja tähtien asento oikea ja hypittiinkö päällään kymmenen kierrosta juuri oikealla hetkellä, on silloin hyvinkin todennäköisesti kyse sellaisesta äidistä, jolla se ei onnistu vaikka mitä tekisi.

Rinnat ovat biologinen elin kuten vaikkapa silmät, eikä mikään elin toimi kaikilla yhtä hyvin. Aika moni tarvitsee silmälasit nähdäkseen kunnolla ja jotkut eivät näe laseillakaan hyvin, ihan samalla tavalla moni tarvitsee rintamaidon lisäksi korviketta lisämaidoksi ja joillain ei tule rintamaitoa ollenkaan. Ei meitä syyllistetä silmälasienkaan käytöstä, eikä silmien toimivuudesta ole tehty ihmisarvon mittaa; miksi siis korvikkeen käytöstä syyllistetään ja rintojen toimivuudesta on tehty asia, joka on pakosti jonkun tekemisen tai tekemättömyyden "syy"?

Ultrassa käyty, limakalvo kuulemma täydellinen 7,5mm ja ke aloitan cyclogestit ja blaston siirto ensi ma.

Karma ne päihdehoitajan läpinät on niin syvältä. Mulla oli siis täysin alkoholisti mies ja koitti häntä saada kohtuukäyttäjäksi. Jotain plus miinus - ruudukkoa täyttivät... jepjep...

Tuo hcg on aika korkea noille päiville. Onko ultra siis tulossa?

Tsemppiä Katma tilanteeseen!

Kyllä se taitaa monesti olla niin, ettei alkoholin käyttäjä välttämättä itse tajua ollenkaan tilannettaan, siis varsinkin silloin jos on liikakäyttöä tai ei hallitse muuten sitten sitä ottamista. Asiasta huomauttaminen tai siitä puhuminen ei ole minun kokemukseni mukaan auttanut ikinä, ihmisen on pitänyt itse tajuta ja sisäistää tilanteensa ja varsinkin sen, mitä se ympärillä oleville ihmisille voi merkitä, hyvässä ja pahassa.

Itse en juo ollenkaan alkoholia, eikä myöskään mieheni. Itse en juo siksi, että haluan olla aina kontrollissa oman itseni suhteen ja aina ajokunnossa. Jos ottaisin vähänkin, en enää ajaisi, olen siinä täysin ehdoton ja tiukka. Krapulaakaan en halua missään muodossa.

Miehellä on omat syynsä olla juomatta, joten olemme molemmat täysin raittiita. Jos tästä miehestä joskus tulee ex, niin en kyllä enää taida miestä ottaa ristikseni ollenkaan, ja jos erehdyn siihen joskus, niin haluan, että mies ei ota lainkaan alkoholia. Nuoruuden ja aiemman elämän kokemukset ja tapahtumat ovat syynä tähän. Aiemmat puolisoni ovat ottaneet alkoholia enemmän tai vähemmän, ja olen aina kokenut sen hyvin epämiellyttäväksi ja pelottavaksikin, vaikka mitään pelättävää ei olisikaan. Oloni tulee siis epämukavaksi ja säikyksi, jos oma mies ottaa vain yhdenkin oluen, en voi sille mitään, enkä halua sitä kokea enää ikinä, joten mieluummin olen yksin kuin vähänkään alkoholia ottavan miehen kanssa. Olen niin monta kertaa haksahtanut ja aina siitä on ero tullut, toki muidenkin syiden vuoksi kuin pelkän alkoholin. Muiden vieraampien alkoholin juonti ja humala on minulle kuitenkin yhdentekevä asia, kun minun ei tarvitse heitä enää kotonani katsella baari-illan jälkeen. Että kyllä tässä itsellä on jonkin sortin alkoholivamma

Peppipupulle nyt tosi paljon kaikkea mahdollista onnea yms. matkaan

KaarinHa kiitos!

Itse en ole tätä hoitajaa tavannut, kuullut vain mitä mies hänestä puhunut. Katsotaan mitä aika näyttää..

Joo huomenna kontrolli tyhjennyksen jälkeen, ultrataan ja keittosuolaruiskutusta tiedossa. Mulla nää tyhjennykset ei ole millään kerralla mennyt putkeen.......