Raskaaksi 2019

Mä olen jotenkin ihan kypsä elämääni just tällä hetkellä ja tänä päivänä. Lapset kiukuttelee, riitelee ja pelleilee ihan kokoajan. Mies on mököttänyt eilisillasta lähtien eikä suostu kertomaan, mikä mieltä painaa. Olo on niin yksinäinen, surullinen ja kiukkuinen. Kävin _pitkästä_ aikaa juoksulenkillä ja se helpotti oloa hetkeksi. Nyt taas tuntuu etten jaksa mitään keneltäkään, hermostun vaan ja alkaa itkettää. Yritän kirjoittaa yhtä raporttia, jonka pitäisi olla valmis torstaihin mennessä eikä sekään luonnistu yhtään. Aamulla näytti raskaustesti haaleaa plussaa (tyhjennyksestä 1,5 viikkoa) ja siitäkin tulin niin surulliseksi, vaikka tiesin raskaushormonia olevan vielä kehossa. Vuoto jatkuu on/offina niin, että lenkillä tuli ruskeaa vuotoa. Voisi sekin jo loppua.

Kiitos ja anteeksi, en tiedä minne muuallekaan tämän pahan olon purkaisi.
 
Kyllä toi plussa taitaa olla. Kaikki ei näillä saa kunnon plussaa. Esim. Minä. View attachment 83064

Tänään olis vielä tummempi kyllä tullut jos olisin rfsu:lla testannut, mut ne loppui.

Juu mulla on ehkä kerran tummunut yhtä tummaksi kun toinen viiva. Pitääkin koittaa jotain muita ovis testejä. Mut nyt on talleteltu perjantaina ja tänään, ehkä vielä sitten huomenna ainakin :angelic:
 
Pakko vielä tuulettaa. Ovis plussa oli sit kp14 eli oikeesti kierto lyhentyy ainakin toivottavasti ettei enään oo 35 kiertoja. Oon syönyt nyt gelee royaleja 1 päivässä ja tuntuu että ne auttaa, 2 tabua oli vähän liikaa. Tää on nyt toinen kierto kun ne on käytössä ja aijon kyllä jatkaa niiden syöntiä. Paikatkin on kosteemmat :angelic:
 
Meniköhän tää kierto ihan harakoille kun peittoa ollaan heiluteltu viimeks keskiviikkona ja tänään testin sekä oireiden perusteella ovis .. jos sais illalla esikoisen mentyä nukkumaan jotain aikaseks mut auttaako enää o_O
 
Mun keho tuntuu niin erilaiselta tällähetkellä. Tipun salee kohta ja kovaa mun pilvilinnasta kun menkat alkaa tai sit odotan vaan kaksosia koska tuntuu ihan selkeästi että jotain tapahtuu. Kokoajan juilii ja nyt tissit alkaa vähän turpoamaan. Vatsa on pallo ja kokoajan menkka juilimista. Tänään VASTA dpo 3. Ellei sitten ovulaatio ollut kp 12 kun testi näytti silloinkin tummaa. Toisen kerran näytti kp18 ja molemmilla kerroilla ollaan hyödynnetty.

Oksettaa, ällöttää, väsyttää ja vatsaa juilii. Kaveri sano että oon niin raskaana. Voikun olisinkin :grin Aikalailla luultavasti tässä käy niin että kuvittelen kaikki oireet :wacky:
 
Tänään tullut aavistus ruskeaa tuhrua. Vasen munis ja vasen nänni tuikkii välillä. Onkohan mun oikea puoli jotenkin halvaantunut kun siellä ei tunnu ikinä mitään :hilarious:

Kattelen nyt pari päivää aukeeko hanat vai ei. Nyt kp 40.
 
Mun keho tuntuu niin erilaiselta tällähetkellä. Tipun salee kohta ja kovaa mun pilvilinnasta kun menkat alkaa tai sit odotan vaan kaksosia koska tuntuu ihan selkeästi että jotain tapahtuu. Kokoajan juilii ja nyt tissit alkaa vähän turpoamaan. Vatsa on pallo ja kokoajan menkka juilimista. Tänään VASTA dpo 3. Ellei sitten ovulaatio ollut kp 12 kun testi näytti silloinkin tummaa. Toisen kerran näytti kp18 ja molemmilla kerroilla ollaan hyödynnetty.

Oksettaa, ällöttää, väsyttää ja vatsaa juilii. Kaveri sano että oon niin raskaana. Voikun olisinkin :grin Aikalailla luultavasti tässä käy niin että kuvittelen kaikki oireet :wacky:
Mun olo kuulostaa aika samalta! Tissit ei oo turvonnu kyllä. Menkkakipu jatkuu edelleen..Mun ovis saattoi olla kp13 tai 16, en tiedä.
 
Tylsiä aikoja, hajuherkkyys paha savun hajulle ja jugurtille. Ei muuta.

Oikea munis muistuttaa olemassaolosta ja alaselkä kipee.

Tsemppiä kaikille, miul alkaa kohta menkat ku pms kiukkuki tuli kylään
 
Mä olen jotenkin ihan kypsä elämääni just tällä hetkellä ja tänä päivänä. Lapset kiukuttelee, riitelee ja pelleilee ihan kokoajan. Mies on mököttänyt eilisillasta lähtien eikä suostu kertomaan, mikä mieltä painaa. Olo on niin yksinäinen, surullinen ja kiukkuinen. Kävin _pitkästä_ aikaa juoksulenkillä ja se helpotti oloa hetkeksi. Nyt taas tuntuu etten jaksa mitään keneltäkään, hermostun vaan ja alkaa itkettää. Yritän kirjoittaa yhtä raporttia, jonka pitäisi olla valmis torstaihin mennessä eikä sekään luonnistu yhtään. Aamulla näytti raskaustesti haaleaa plussaa (tyhjennyksestä 1,5 viikkoa) ja siitäkin tulin niin surulliseksi, vaikka tiesin raskaushormonia olevan vielä kehossa. Vuoto jatkuu on/offina niin, että lenkillä tuli ruskeaa vuotoa. Voisi sekin jo loppua.

Kiitos ja anteeksi, en tiedä minne muuallekaan tämän pahan olon purkaisi.

Anna palaa vaan. Eiköhän nämä palstat ole näitäkin varten. Ihmisiähän tässä vaan ollaan, niin ei voi kaikki päivät olla vaan ruusu lehtiä ja aurinkoa.

Loreen, hyödyntämään vaan. Ei siinä ainakaan mitään voi menettää:happy:

Dimou, voihan se olla että toinen puoli pääsääntöisesti vain ovuloi. Mä en edes muista millonkohan olis ovulaatio tullut vasemmalta. Varmaan huonompi homma, kun tärppiä vielä odotellaan:hilarious:
 
Mun keho tuntuu niin erilaiselta tällähetkellä. Tipun salee kohta ja kovaa mun pilvilinnasta kun menkat alkaa tai sit odotan vaan kaksosia koska tuntuu ihan selkeästi että jotain tapahtuu. Kokoajan juilii ja nyt tissit alkaa vähän turpoamaan. Vatsa on pallo ja kokoajan menkka juilimista. Tänään VASTA dpo 3. Ellei sitten ovulaatio ollut kp 12 kun testi näytti silloinkin tummaa. Toisen kerran näytti kp18 ja molemmilla kerroilla ollaan hyödynnetty.

Oksettaa, ällöttää, väsyttää ja vatsaa juilii. Kaveri sano että oon niin raskaana. Voikun olisinkin :grin Aikalailla luultavasti tässä käy niin että kuvittelen kaikki oireet :wacky:

Muistaakseni jollain on kiinnittymisenkin aikaan näyttänyt ovistesti plussaa :wink
 
Hei, osaisko joku lukea miestä :anyone
Miehelle olen tosiaan puhunut tästä vauva asiasta melkein vuoden ja nyt enemmän koska kierukan poiston aika pitäisi varata. Hän ei ole sanonut asiaan juu tai ei, kun olin varannut ajan hän sanoi että älä nyt vielä varaa aikaa ja peruutin sen. Nyt marraskuu jo lähestyykin ja haluisin varata poistoon ajan ja hän sanoi, että eipähän tässä muutenkaan olla petipuuhia pahemmin harrastaa, joten ei pelkoa ole. Oon nyt päälle kuukauden ollut ihan ihmeissään ja miettinyt mitähän hänen päässään liikkuu kun en vastausta saa? Toisaalta tämä on mun keho ja haluanko pitää kierukkaa vai en.

Aiemmin kyllä puhui, että kolmannesta veikkaa että on poika ja puhunut joskus vuosia sitten että haluaa isänsä toisen nimen tälle jos on poika
 
Muokattu viimeksi:
Tiarella, en nyt tietysti osaa sanoa mitä miehesi päässä mahtaa liikkua, mutta minä ainakin koin että on oma asiani milloin halusin kierukan poistaa. Tottakai kerroin siitä miehelle ja muistutin että kondomia on nyt sitten käytettävä mikäli haluaa välttää raskauden. Ja mies ei ollut antanut tuolloin kierukapoiston aikaan vihreää valoa raskaudelle.
En halunnut painostaa lapsen hankintaan mutta pidin asiaa keskusteluissa ja jouduin myös välillä muistuttamaan lääketieteellisistä totuuksista.
Mies ei itse kyllä ilmaissut että hei nyt haluan lapsen vain kyllä se tieto piti itse kaivaa kyselemällä meillä :confused: jokaisen tilanne on tottakai ihan omanlaisensa.
Tsemppiä tilanteeseen !
 
Meillä käyttäytyi ihan samalla tavalla. Mun mies oli vaan ahdistunut tulevasta mahdollisesta raskaudesta etukäteen. Pelkäsi... Sai sitten juteltua kavereidensa kanssa mikä auttoi huimasti. Nainen kun ei aina voi ymmärtää miehen näkökulmaa. Raskaus on niin stressaavaa aikaa myös miehelle joten kai sillä oli jäänyt jonkin sortin traumat esikoisen odotuksesta.

Sitten eräs ilta tuli sanomaan vaan että häntä ahdistaa tuleva mahdollinen raskaus mutta haluaa toisen lapsen. Se ahdistus ei tule muuttumaan mihinkään teki sen lapsen nyt vai 10v päästä.
 
Siis aargh, tää menkkamainen vatsakipu on nyt jatkunut 15h putkeen. Otin jo toisen särkylääkkeen, ei vaikutusta. Pitäis nukkumaankin pystyä, kun huomenna töihin loman jälkeen ja pitkä päivä :arghh: Taidan mennä lämmittään kauratyynyn. Ikinä ei oo täs vaihees kiertoa ollu tällaista :nailbiting::wideyed:
 
Kiva kun joku on tismalleen samassa tilanteessa kun minä! Nyt sitä plussa aaltoa kaikille perkele! :smiley-angelic001
 
Hei, osaisko joku lukea miestä :anyone
Miehelle olen tosiaan puhunut tästä vauva asiasta melkein vuoden ja nyt enemmän koska kierukan poiston aika pitäisi varata. Hän ei ole sanonut asiaan juu tai ei, kun olin varannut ajan hän sanoi että älä nyt vielä varaa aikaa ja peruutin sen. Nyt marraskuu jo lähestyykin ja haluisin varata poistoon ajan ja hän sanoi, että eipähän tässä muutenkaan olla petipuuhia pahemmin harrastaa, joten ei pelkoa ole. Oon nyt päälle kuukauden ollut ihan ihmeissään ja miettinyt mitähän hänen päässään liikkuu kun en vastausta saa? Toisaalta tämä on mun keho ja haluanko pitää kierukkaa vai en.

Aiemmin kyllä puhui, että kolmannesta veikkaa että on poika ja puhunut joskus vuosia sitten että haluaa isänsä toisen nimen tälle jos on poika
Osaako ne aina itekkään? Välillä vähän epäilen... meillä mies oli sitä mieltää että työt pitäs olla jotenki toisella mallilla ja useestikkin yritin selittää että ensin tehään vuosi jonka jälkeen ootetaan melkein toinen kyllä sulla on aikaa järjestää. Mulla oli hyvä että oli pillerit sovittiin kesäkuussa että vielä uusitaan resepti ja mä sitte päätin että puol vuotta jouluna sitte kysyin että, mitäs tehään niin vastaus oli että eikö me sovittu että nyt ne sitte loppuu :Heartred

Josta päästäänkin siihen omanapailuun... kun taas vituttaa kun ovis on ihan nyt tässä limoista päätellen ja herra on töissä tässäkö tää taas oli tervetuloa yk 11 tärppääkö se oikeesti koskaan... kohta on se maaginen vuosi täys! Lopetin tikuttamisen pari kuukautta sitte että elettäs muutakin kun sitä ovulaatiota... eipä näyttäny kauheesti auttavan :violent001
 
Takaisin
Top