Yritystä odottavat

Niittipyssy, Meillä on sama juttu että mies haluaisi ihan erityisesti tytön :dummy1: (vaikka meilläkin kumpikin sukupuoli on ihan yhtä iso lahja) ja on sitä varten "opiskellut", sitten kun yritys on ajankohtaista ja välillä muutenkin muistuttelee että "Tällä tavalla niitä tyttöjä tehdään, täytyy syödä tätä" tjtn.
Kyllä itsekin uelmoin tytöstä. Olisi jotenkin taianomaista kokea kaikki äiti - tytär jutut, etenkin kun oman äitini olen nuorena menettänyt.
Mutta jotenkin oon aina mieltänyt itseni poikien äidiksi ja 3 poikaakin ois aika mahti! :grin
Kolme on kuitenkin maksimi, jonka jälkeen toivoisin steriä. Niin oishan se toinen prinsessa kiva lisä tähän talouteen.


Tuo että ajatukset harhailee niin laidasta laitaa on kyllä totta! Toisena hetkenä on aivan varma että kyllä me halutaan kolmas (mm joku kiikutti tänään kirppis kasasta kuitenkin vauvanvaatetta säästöön :facepalm:) ja toisena sitä epäilee ihan järkisyinkin, miten jaksaisi kolmen lapsen kanssa, millainen talous jne.

Itseäni pohdituttaa ehkä eniten kuitenkin raskausaika ja synnytys, eikä itse vauva ja tuleva arki. Huolestuttaa ennenaikaisuuden riski ja edellinen synnytys painaa mieltä. :sad001
Muuten ajattelen ettei tätä parempaa ajankohtaa tulekaan. Täytyisi vaan uskaltaa!
 
Jakaako joku samanmoisia tuntemuksia? :hilarious:

Mulla oli samanlaisia tuntemuksia ja ajatuksia ennen raskautta. Pelkäsin ja jännäsin vähän sitä oman elämän muuttumista, mut sit kuitenkin mulla oli tosi voimakas vauvakuume. Mut olihan se vauva-aika aikamoinen, noh, siinä haihtui kyllä aika nopeasti kaikki vaaleanpunaiset lasit. Tuntui että kulki koomassa ne ensimmäiset kuukaudet, ja toisaalta koko elämä kyllä muuttui vauvan saannin myötä aivan totaalisesti! Mietittiin monta kertaa miehen kanssa, et niin muistaks ku joskus VAAN LÄHDETTIIN kauppaan. :hilarious: Tai mentiin leffaan tai nukuttiin pitkään tms. Kyllä siinä ihan rehellisesti voi sanoa että oli elämä ennen sitä lasta ja sen lapsen jälkeen.

MUTTA, päivääkään en vaihtaisi pois. En edes niitä koomattuja vauvakuukausia, tai itkuisia öitä. Ja edelleen jos pitäisi valita että lapsi, vai elo kahdestaan niin valitsisin tuon lapsen. Aivan ihana ja mahtava tyyppi. Koetaan myös miehen kanssa että sana rakkaus on saanut ihan uuden merkityksen. Sitä rakkautta omaan lapseen ei vaan ikinä edes voinut kuvitella aikaisemmin. :Heartblue

Mulla on taas hyvin orastava vauvakuume, mutta annetaan meidän erikoisen vielä hetken aikaa nauttia meidän jakamattomasta huomiosta. :happy:
 
Hyvin tuttua nuo kaksiajakoiset ajatukset. Toisaalta sitä vauvaa on toivonut niin pitkään ja niin hartaasti. Toivoisi että se tulisi nyt pian. Ja toisaalta jännittää, miten sitten jaksetaan, miten esikoinen suhtautuu jne. On se lapsi vaan niin iso elämänmuutos että pakko kai sitä on miettiä joka puolelta. :)
 
Ääääää nyt vihdoin mulla on miehen lupaus siitä että ens kuussa aloitetaan yritys :happy::dummy1: Ei kuulemma voinut vielä tässä kuussa aloittaa koska mulla on ovulaatio ihan nurkan takana ja hän haluaa käyttää muutamia "tyttökeinoja" kuten viikon pidättäytymisen :hilarious: Hellyyttävää miten tuollainen rationaalinen mieskin lähtee tällaiseen hömppään mukaan.

Tarkennuksena, toinen poika ei olisi mitenkään vähemmän tervetullut, mutta ainakin sitä sitten tietää yrittäneensä "tähdätä" tyttöön koska meidän lapsiluku jää melko varmasti siihen kahteen :angelic: Ettei kukaan ala sääliä syntymätöntä kuopustamme, hän on kyllä tervetullut missä muodossa vaan.

Mulla on ihan samanlaiset ajatukset :dummy1: suvussa on sekä tyttöjä että poikia :angelic: haluaisin kuitenki ensisijassa tytön :dummy1: tai kunha laitettas eka se yritys pyörimään lapsesta :angelic:
 
Mulla on ihan samanlaiset ajatukset :dummy1: suvussa on sekä tyttöjä että poikia :angelic: haluaisin kuitenki ensisijassa tytön :dummy1: tai kunha laitettas eka se yritys pyörimään lapsesta :angelic:

Mulla suvussa tyttövalta, miehellä poikavalta. Meidän poika on mun suvun ensimmäinen esikoispoika sitten 1800-luvun, kyllä oli kaikki mummia myöden ihmeissään :grin Ja noh, niin minäkin koska 9kk luulin odottavani tyttöä :hilarious:
 
Olipa taas eilen melkoisen voimakas ja kivulias sappikohtaus (näin ainenkin oletan) Valvoin pitkälle yötä.
Näinköhän sitä joutuu senkin operoida ennen raskaustoiveita. Onkohan näillä tapana vaan pahentua sitten raskausaikana :eek:
Mulla on kyllä sukurasitus ja on ollut aiemminkin, mutta nyt viimeisen puolen vuoden aikana ollut jo useampi kohtaus. Että eiköhän se oo leikkuupöydälle tie jos ultrassa näkyvät. :nailbiting:
 
Miitu voi että, toivotaan että kohtaukset nyt pysyisivät poissa!

Täällä kanssa toivoisin ensisijaisesti tyttöä, mutta luulen että meille tulee vaan poikia :cat: tottakai saa toki tulla kumpi vaan :happy: miten mä en nyt meinaa malttaa odotella että ne menkat alkais, ja pääsis sitten yrityksen makuun...
 
Viime viikkoina on tullut paljon vauvauutisia ja paria piiperöä on käyty katsomassakin. Ei ole vauvakuume vähentynyt, ei. Tässä olisi vielä 3kk meidän reissun alkuun ja yhteensä 5kk potentiaalisen yrittämisen aloittamiseen. Oon jo alkanut asennoitumaan että ehkä en ehtisi edes töihin tässä välissä ja nyt mietin onko se mielestäni hyvä vai huono idea :rolleyes: Ihan liikaa on tässä aikaa miettiä asioita. Mutta onhan nuo tuoreet vauvat aivan ihania!

Meille tulee ehkä lomalapsi Pelastakaa lasten kautta, eilen soittelivat. Miksi mulla on päällimmäinen ajatus että pääseepä kokeilemaan elämää kolmilapsisena perheenä?! :woot:
 
Tsemppiä Miitu! Toivottavasti tulisi helpotus sappikipuihin.

Tips, millainen tämä lomalapsi juttu on? Tuleeko hän teille lomailemaan perheestä, jossa on vaikeaa?

En tiedä toivonko enemmän tyttöä vai poikaa. Jos tulisi tyttö olisi sitten kumpaakin, mutta toisaalta toinen poikakin olisi ihana. Meidän poika puhuu aina välillä pikkusiskosta. :dummy1:
 
Tips, millainen tämä lomalapsi juttu on? Tuleeko hän teille lomailemaan perheestä, jossa on vaikeaa?

Joo, lomakotitoiminta on perheille jotka eivät vielä (yleensä) ole lastensuojelun piirissä, ikään kuin ennaltaehkäisevää toimintaa. Kevyempi versio tukiperheestä. Monet tarjoaa lomakotia vain kesäksi mutta me ollaan nyt lähdössä vuoden ympäri mukaan toimintaan. Saisi esikoiselle suht saman ikäisen kaverin silloin tällöin vierailemaan ja vanhempansa saavat levätä.


Monet on täällä kertonut toiveistaan seuraavan lapsen suhteen. Mä olen kahden vaiheilla: yhtäältä haluaisin tyttötrion kun tyttökamaa on ja muutenkin sopisi porukkaan hyvin. Ja toisaalta olisi hauska kokea myös pojan äitiys (ja pojalle saattaisi löytyä nimi helpommin).

Muutamilla yritys kohta alkaakin, jännää! Toivotaan suotuisia tähtien asentoja että kaikki pääsee yrittämään halutulla aikataululla ja että yrittäminen jää lyhyeksi.
 
Mitenkä kauan te jotka hormonaalisia ehkäisyä olette käyttäneet, kesti että luomumenkat alkoi? Itellä kävi niin että sinä päivänä kun otin illalla viimisen pillerin niin menkat alkoi aamulla. Vuoto kesti sen 5 päivää ja sit yksi väli ja kaksi päivää ruskeaa tuhrua ja siinä se. Mikä lie se tuhru oli :happy:
 
Mitenkä kauan te jotka hormonaalisia ehkäisyä olette käyttäneet, kesti että luomumenkat alkoi? Itellä kävi niin että sinä päivänä kun otin illalla viimisen pillerin niin menkat alkoi aamulla. Vuoto kesti sen 5 päivää ja sit yksi väli ja kaksi päivää ruskeaa tuhrua ja siinä se. Mikä lie se tuhru oli :happy:

Mulla tais olla nii ku lopetin juhannuksena. Siitä pari päivää nii oli kans joku 5pv vuoto ja sit se on heitelly nyt 26-30 kestää koko kierto. Mut pikkuhiljaa tasottuu. Ainaki ovulaatio on ollu tuntemusten ja tikkujen mukaa :angelic:
 
Joo, lomakotitoiminta on perheille jotka eivät vielä (yleensä) ole lastensuojelun piirissä, ikään kuin ennaltaehkäisevää toimintaa. Kevyempi versio tukiperheestä. Monet tarjoaa lomakotia vain kesäksi mutta me ollaan nyt lähdössä vuoden ympäri mukaan toimintaan. Saisi esikoiselle suht saman ikäisen kaverin silloin tällöin vierailemaan ja vanhempansa saavat levätä.

Aivan, tosi hienoa että tällaistakin toimintaa on ja tosi hienoa että tarjoatte apua. :)
 
Onnea yritykseen riikkas!

Tänne ei mitään uutta. Vauvakuume on aika laimea tällä hetkellä, tuntuu välillä ettei sitä ookkaan. Oon nyt tyytyväinen tähän nykyiseen uuteen arkeen, töissä ollut ihan mukavaa ja lapset viihtyneet hoidossa, katsellaan sit aikasintaa ensi syksynä sitä kolmosen yrityksen aloitusta!

Tsemppiä yhteisesti kaikille yritystä odottaville ja jo yrittäville, käyn aina kuitenki lukemassa ko kerkee ja vastailemaankin jos muistan!
 
Tänne ei mitään erikoista kuulu perus vauva arkea. 68kp menossa ja tässä ajassa normaalilla ja säännöllisellä kierrolla joillain ois voinut olla jo kahdet kuukautiset, mutta nyt en stressaa kierrosta, kun synnytyksestä aikaa 6kk ja toiset 6kk voi mennä, että kierto tasottuu. Pitkään aikaan en ole miehelle puhunut yrittämisestä, mutta sekin keskustelu tässä pitää aloittaa uudestaan, kun joulu-tammikuussa pitäisi soitella tilannetta Naistenklinikalle ja aloittaa silloin foolihappo 5mg.
 
Heitsu1996, muistan kun mullakin meni tosi kauan ekan synnytyksen jälkeen, että kierto tasoittui! Olisko ollu melkein vuoden vähän miten sattuu. :happy: mutta varmasti se siitä pikkuhiljaa alkaa tasoittumaan.
 
Tips, Minustakin on äärimmäisen hienoa että tälläistä toimintaa on ja upea juttu että olette tähän ryhtyneet! Niin arvokasta. :)

RiikkaS, Tsemppiä tähän kiertoon! :happy: Meillä yhä odotellaan yritystä alkavaksi vuodenvaihteessa, mutta ei enää ehkä yhtälailla varovaisia olla. :rolleyes:

tiuhtimus, Kiva kuulla että siellä uusi arki on alkanut sujua ja nautit myös töissä olemisesta! :)

Heitsu, Toivotaan jotta se kierto siitä asettuisi. Ja eihän enää kovin pitkä aika olekaan tuonne joulu-tammikuuhun.
 
Ihan hyvin menee :angel1 oon metsästelly ovulaatiota ja todennäkösesti on ensviikolla :angelic: varsinaista yrittämistä ei vielä oo mutta kuukausi kerrallaan mennään :joyful: se on jännä ku viikkoa ennen ovulaatiota alkaa tulemaa oireita esim valkovuotoo runsaammi ynm. Vaikka se varsinainen ovulaatiopäivä on 27 päivä eli kp19. (Ainaki viimekuussa ja on varmaan tässäki kuussa)
 
Takaisin
Top