Yritystä odottavat

Mä en tuntenu tärppikierros ovista. Edellises kierros olin ensiavus kivuista :D

Mulla kävi myös näin sillon esikoisesta, tai siis ei noin kivuliaasti mutta että tärppikiertossa ovis jäi huomaamatta :joyful: noin muuten lähestulkoon joka kierrolla tuntuu.

Täällä ilmeisesti tilanne ohi, niukkaa vuotoa mutta menkoilta kuitenkin vaikuttavat enemmän kuin miltään kiinnittymisvuodolta tms. Hämmentynyt olo. :wideyed:
 
Voisi täälläkin kokeilla näin uuden vuoden kunniaksi hieman aktivoitua. Joskus, en muista kyllä koska, kävin täällä esittäytymässä ja merkkaamassa ketjun..no mutta tosiaan ajatuksissa olisi jättää ehkäisy tämän vuoden lopulla ja antaa kolmoselle luvan tulla. Itsellä on kapselin poisto kuun puolessa välissä kun ei sopinutkaan, mutta kondomilla mennää ainaki sinne saakka kun kuopus 2v.
 
Voi kauheeta niemja! Onko sulla useinkin ollut kivulias ovulaatio vai oliko tää joku kerta luontoinen juttu? Kuulostaa hurjalta o_O Anoppi myös ennen usein joutua ensiapuun kivuista.

Mä luulin tunnistaneeni oviksen kerrankin kunnolla (nyt km jälkeen) mutta taisinpa erehtyä kun alkoikin ne menkat heti.. Olin siis bongaavinani limatkin sun muut, joten en tajua yhtään mitä kehossa meneillään nyt :hilarious:
Joinain kuukausina olen tuntenut sellaisen repäisyn, mutta en oo koskaan tuntenut sitä oikealla puolella.
 
Meillä lopetettiin pillerit lokakuussa ja marraskuussa alko menkat :) nyt mennään keskeytetyllä yhdynnällä siihen asti et muutetaan kotiin,mitä mies meille rakentaa pitäis parisen kuukautta vielä malttaa:/
 
Mä odotan mielenkiinnolla mitä tapahtuu mun menkoille ja ovistuntemuksille kun taas alkavat :rolleyes: Tyttö kohta 6kk. Kierrot oli vuosia ihan mitä vaan 20-60 välillä, yleensä kuitenkin 30-40 haarukassa sentäs. Ovis kivut mulle ihan tuntematon juttu, toisaalta en usko että erottaisin sitä IBS kivuista jotka sijottuu just samoille huudeille missä oletan et ovis tuntemukset vois olla. Toivoisin et tuntisin ja erottaisin noist suoliston kivuista selkeesti.

Mä kyllä tikutin ovistakin, mut en joka kierrossa - kun kierto voi olla mitä vaan tollasilla väleillä niin niitä hiton tikkuja tuli hirvee määrä ja rahaakin menee. Lisäksi en bongannut aina tikuttamallakaan ovista - toki voi olla että oli ovuloimattomia kiertoja, mutta toisaalta plussasin mä tän meidän esikoisen kierrosta josta ovis plussaa en bongannut :p
 
Se oli kertaluontoinen juttu, tais se kierukka aiheuttaa sen. Ainaki näin ensiavun lääkäri meinas, ku se oli toinen ovulaatio kierukan poiston jälkeen. Mutta sillon olin varma että nyt tärppää kun varmistettu ovulaatio ja kunnolla ajoitettu seksi ja kaikki oireet sen jälkeen mutta ei, sit siitä kierrosta ku yritettiin ehkästä ja kahdesti vaan oli ilman ehkäsyä eikä ovulaatiota tuntunu tai tullu edes oireita niin tärppäsiki. No, ehkä parempi näin, vaikka nyt koulu jäi niin sainpa vakipaikan ja kouluun haen sitte uudestaan kun lapset on vähä isompia :)
 
Mä odotan myös että pääsen tästä kapselista eroon ja alkais kierto viimein tasoittumaan ja pääsis tunnistamaan oviksia. Enne edellistä synnytystä kierto oli säännöllinen ja yleensä tunnistanut oviksen, toki yrittäessä varmistanut sen usein vielä testeillä..mut nyt tosiaan menkat kestäny kesästä asti 2-4vk ja tullu reilun parin viikon välein että ei oo mitää oviksia tullu havaittua.
 
Joo ja se mun ovis kipu on aina todella selkee ja niin kivulias, että sitä ei voi sekottaa mihinkään muihin mahakipuihin. Kestää aina muutaman tunnin ja on tosiaan niin kipee että alas istuminenkin sattuu. Ja sen kipupäivän jälkeen alkaa menkat aina tasan 13päivän päästä, eiks tätä kutsuta luteaali vaiheeks?
No mut kai mun on sit vaan uskottava, et oireettomuus ei tarkota mitään, kun muutkin on raskautunu ilman. :)
 
Ärsyttääkö muuten muita ovulaation huomaaminen, kun ei voi yrittää? Itseä ainakin nyppii jos on kunnon kivut. Kun tuntee selvästi, eikä voi hyödyntää. :meh: Ihan turha niistä nyt on kärsiä. :D Ja päälle vielä mun selkein ja jokakuinen "ovisoire", nimittäin seksihalut. :grin Julmaa kun juuri silloin haluttaa, kun on pakko käyttää ehkäisyä.
 
Veit sanat suustani Vargynja. :D
Todellakin ärsyttää ja tulee tosi turhautunut olo. :meh:
 
Tälleen ko yritykseen vielä aikaa ni ei haittaa vaikka menee ovikset hukkaan, ollu ennemmi vaa tyytyväinen et kroppa pelaa ja kartoittanu kiertoa. Mut mitä lähemmäs yritystä pääsee, sitä enemmän vaan tekis mieli heittää ehkäisy nurkkaan ja antaa vaan mennä :hilarious:
 
Tälleen ko yritykseen vielä aikaa ni ei haittaa vaikka menee ovikset hukkaan, ollu ennemmi vaa tyytyväinen et kroppa pelaa ja kartoittanu kiertoa. Mut mitä lähemmäs yritystä pääsee, sitä enemmän vaan tekis mieli heittää ehkäisy nurkkaan ja antaa vaan mennä :hilarious:

Tämä! :grin Vaikka joka kerta se silti mielessä on, että nyt ois THE HETKI :hilarious:
 
Ärsyttääkö muuten muita ovulaation huomaaminen, kun ei voi yrittää? Itseä ainakin nyppii jos on kunnon kivut. Kun tuntee selvästi, eikä voi hyödyntää. :meh: Ihan turha niistä nyt on kärsiä. :D Ja päälle vielä mun selkein ja jokakuinen "ovisoire", nimittäin seksihalut. :grin Julmaa kun juuri silloin haluttaa, kun on pakko käyttää ehkäisyä.

Todellakin! Samoin negatiivinen testi aiheuttaa sellaisen höh-reaktion vaikka ei varsinaisesti plussaa odotakaan :sorry:

Mä aloin vähän miettiä jos kokeilisin ehkäisyrengasta, alkaa tuo kumin kanssa pelleily ärsyttää ja mies ei kuitenkaan uskalla vielä luottaa keskeytettyyn ja varmoihin päiviin. Kokemuksia? :anyone
 
Mä olen kokeillut rengasta joskus vajaan vuoden verran. Mulla se aiheutti välivuotoja, eli kahden viikon välein tuli vuotoa. Siitä kyllä kiva kun ei tarvi jokapäivä muistaa huolehtia, niinku pillerit. Mulle ei ole kyllä oikein sopinut mikään muukaan ehkäsy ja lähes kaikki oon kokeillu.
 
Mä edelleen toivon että joskus kun kolmonen on ajankohtainen, niin sitten synnytyksen ohella voisi myös hoitaa tuon ehkäisypuolen josko saisin sterin. Luulisin edes joten kuten täyttävän kriteerit (Kun kaikki hormonaalinen ehkäisy no no, lateksiallergia, ikä +30v ja 3 lasta silloin) Nuo ehkäisyasiat on niin plaaaah, aina miettiä ja kumien kanssa pelleily jotain aivan muuta :facepalm:
 
Voi harmi, Miitu. Voithan kysyä, jos sterin saisit. Minua ei ole ehkäisyasiat koskaan vaivanneet, yhdistelmäpillerit sopi tosi hyvin ja oli helpot. Nyt ei ole melkein 4 v ollu mitään ehkäisyä käytössä ja tää on vaikeempaa, koska olen paljon kipeämpi ja vaivaisempi :grin
 
Moikka, mä aloitin tosiaan 2.1 tän laihdutusprojektin ja hyvin lähtenyt käyntiin. Ilmeisesti mulla tota rasvaa on kertynyt kun kolmessa päivässä lähtenyt jo -1.4kg
Tavoite ois tosiaan saada se 20kg pois jotta olisin normaalipainoinen. Normaali ois siinä 48-57kg. Siihen väliin kun pääsen. Eniten mua jännittää tän projektin jälkeinen aika miten osaan suhteuttaa mun syömisen niin, että pysyn normaalissa enkä laihtuisi taas sinne anoreksiaan mitä joskus olin tai en alkaisi taas lihomaan. Toki mun pitää katsoa toi liikunta sopivaksi myös, etten liikaa liiku.
 
Mua kans tavallaan ahdistaa tää ehkäisy asia..näytti aluks nii hyvältä et tää kapseli on hintansa veronen eikä mitää ihmeellisiä sivuvaikutuksia mut kas kummaa ko imetys loppu ni alko nää vuoto- ongelmat ja gyne sanoi et kun alkoi noin "myöhään" laiton jälkeen että hyvin tod.näk ettei sovi vaan mulle...pillereissä on kurjaa ko pitää muistaa aina ottaa samaan aikaan ja päivittäin, sekä niistä on tullu enemmä mielialanvaihteluita..kierukat pelottaa ko monta tapausta kuullu että lähteny paikoiltaa ja tullu yllätysraskauksia. Ehkäisytietokoneeseen en uskaltaisi kuitenkaan luottaa 100% varsinki sitte ko lapsiluku täys ja mies ei oikein kondomista välitä ni silläkää voi mennä loppuelämää...steriä ollaan pohdittu jos mies ottaisi sen kun lapset varmasti tehty, mutta aika hataralla pohjalla seki vielä. Vaikeeta tää, ehkä pitäs vaa ryhtyy selibaattiin ni jäis tälläset pienetki murheet poies :grin
 
Mullahan oli kierukka liikkunu ku kävin sen poistattamas. Ensi vuosin sen 3kk ja oli kauhiat raskausoireet koko ajan, sitte oli 6kk ihanaa, oireetonta elämää, sit alko ihan puskista menkat, ja aina ennen menkkoja kauhiat raskausoireet ja kivut. Ku poistatin sen niin kierukka oli vinos kohdun suulla, eikä toiminu enää kunnolla, että ajan saatos siitä olis voinu raskautua läpi..

Mä käyn itte sterilisaatios kunhan lapset on tehty. Siitä vaan väännetään vielä montako lasta se on :D mulla ainaki 4 ja miehellä 3.
 
Oliskin helppoa jos olisi jokin sopiva ehkäisy!
Ja apua, kun mähän oon alkanut miehelle puhua että jos oiskin neljä lasta. NELJÄ! En oo eläessäni ajatellut suurperhettä. Mutta kyllä se järjellä ajateltuna ja taloudellisesti on ihan max 3, tuo meidän lapsiluku. On tätä paljon pohdittu tässä vuosien saatossa.

MUTTA, mun työkaverillehan kävi niin että hänelle oli tehty sterilisaatio ja kappas, vuosien päästä olikin raskaana! (Luuli vaihdevuosiksi oireita) Eli ei sekään ole mitenkään kiveen kirjoitettu, onhan näitä.
Tiuhtimuksen mainitsema selibaatti varmasti toimis ja olisi ehkäisykeinoista varmin! :grin
 
Takaisin
Top