Yli 35 kuumeilevat

[pääskyläinen]

Mitäs muille kuuluu? Onko testejä tehty? Onko valonpilkahduksia?

Itselläni tuli eilen jo tunne, että ei muuten tärpännytkään ja tänään sitten kurkkasin Ouraa, niin pieni pudotus lämmöissä cyclogestista huolimatta (on edelleen follikkelivaiheeseen verrattuna kyllä koholla), eli oliskohan se keltarauhanen siellä taustalla lakannut toimimasta... testejä en ole tehnyt. Monet itkut on jo itketty, mutta nyt sitten kidun parin päivän ajan ennen kuin vuoto alkaa. Sydän särkyy tähän, taas kerran, ja mietin, jaksanko enää jatkaa yrittämistä. Onko tämä enää sen arvoista, kun sydän särkyy kierto toisensa perään ja olen täysi haamu muutaman vuoden takaisesta itsestäni.

Tuo tunne siitä, ettei tärpännytkään, on itselleni ollut se kierron vaikein kohta aina ja itkut on itketty nimenomaan siinä. Ei negatiivisen raskaustestin jälkeen, ei silloin kun menkat alkaa, vaan joskus muutamaa päivä ennen testiä. Mielenkiinnolla odotan, tuleeko tuo tunne (tulevassa ) plussakierrossakin. Toivoa ja voimia Niin kauan kun tätiä ei näy jne.

 

[Höperö]

Täällä tänä aamuna leffaviivat - ovistestissä. Sopivasti alkoi itsellä työmatka aamusta. Eilen illalla talleteltiin kyllä vielä, joten ehkä ei ihan mennyt ohi tämä kierto.

Tänään oli myös soittoaika työterveyteen ja sieltä lähti lähete lisääntymislääketieteen puolelle. Katsotaan pääsiskö jo jonoon.

 

[MrsAmyP]

@pääskyläinen kyllä vain, voin niin yhtyä tähän.

Tänään moni asia on tuntunut raskaalle. Odotan vaan milloin vuoto alkaisi. Tunnustelen oloa, kuuntelen tuntemuksia alavatsalla. Turhauttaa ja keho tuntuu kelvottomalle ja vanhalle.

 

[Maiiz]

@pääskyläinen kyllä vain, voin niin yhtyä tähän.

Tänään moni asia on tuntunut raskaalle. Odotan vaan milloin vuoto alkaisi. Tunnustelen oloa, kuuntelen tuntemuksia alavatsalla. Turhauttaa ja keho tuntuu kelvottomalle ja vanhalle.

Kaiken muunkin henkisen tuskan lisäksi oma kehosuhde tekee kaiken todella raskaaksi. Taistelin pitkään sen eteen, että hyväksyisin oman kehoni paremmin, en piiskaisi ja arvostelisi sitä jatkuvasti ja arvostaisin sitä, että liikakiloista huolimatta se on fyysisesti vahva ja kestävä (urheilen tavoitteellisesti). Työterveydessä lääkäri totesi minut terveeksi. Ja onnistuin siinä, olin hetken tyytyväinen.

Sitten tuli tämä ”projekti” ja aloin taas vihata kehoani. Aloin vihata lyhyitä ja arvaamattomia kiertoja, ylipainoa, ulkonäköä. Ahdistuin, koska vaikka sairaanhoitopiirin kriteereissä lapsettomuushoitoihin BMI on 35 ja olen sen alle, niin joltakin oli edellytetty BMI30 ennen hoitoja (sen yli olen). Se teki surulliseksi, että kehoni ei välttämättä kelpaa sairaanhoitopiirille lapsettomuushoitoihin.
Painoa en ole pystynyt pudottamaan, koska piti valita vähemmän stressiä vai äärimmäistä stressiä. Sen verran halusin antaa keholleni armoa ja toivoa raskaaksi tulemiselle.

No, se oli sellainen tuntojen tilitys. Tsemppiä @MrsAmyP, et ole yksin olojesi kanssa toivottavasti pystyt olemaan armollisempi itsellesi kuin minä itselleni.