Yksin odottavat

Mä tuun tänne seurailemaan. Minä 26v ja "mies" 24. Meillä kans se tilanne et ukolle maistuu keitto pikkasen liian hyvin ja vaikka on tässä raskauden aikana tapojaan parantanut niin torstaina mun kauppareissun aikana katos ryyppäämään isyyspakkauksen viskit. Tyhmä minä kun olin sellasta edes ostanu.. joka tapauksessa ollaan siinä pisteessä että mä en kauaa jaksa. Nytkin se edelleen nukkuu. Ollaan oltu yhdessä 2.5 vuotta ja samojen asioiden kanssa taistellaan. Äijää kiinnostaa pelaaminen ja dokailu. Ei mikään muu. Ainaki tällä hetkellä tuntuu todennäköseltä että vielä ton pellolle pistän.. nyt siis 31+0 ja pelottaa jo sekin että jos lähtö tuliskin ni onko toi edes selvinpäin sillon ja kenet sitten otan mukaan ja aaaa... ei mun tarttis joutua miettimään tällästä.
 
Auts :/ sinuna jättäisin ellei tavat muutu se on rankkaa,mut se palkitaan :) tsemppiä kolibri tuon takia mun tytöstä ei oteta dna testejä :)
 
Heips. Täällä todella yksin odottava eli lapsen isä ei halua olla kuvioissa. Ilmoitti että lapsen syntymän jälkeen katsoo sitten miltä tuntuu :sad001

Kauhean pahalta tuntuu se, että minulla ei ole yhtään sukulaista enää hengissä ja jos lapsen isän sukulaiset eivät halua olla yhteyksissä niin olen totaalisen yksin.

Nyt olen miettinyt tuon lapsen isän ilmoituksen jälkeen, että onko minulla oikeutta tehdä tämä lapsi, jolla ei tule olemaan isää eikä ketään sukulaisia. Se tuntuu kovin väärältä lasta kohtaan. itse olen sinut sen asian kanssa että kaikki läheiseni ovat kuolleet, mutta olen aina toivonut että jos joskus saan lapsen niin haluaisin että hänellä olisi mahdollisimman laaja tukiverkko ja rakastavia ihmisiä ympärillä.

Entä jos minulle tulee päiviä etten jaksa tai sairastun tms? Kuka auttaa? Ei kukaan.

Kaiken päälle minulla on välilevyn pullistuma eli olen todella kipeä ja leikkaus tulee varmaankin synnytyksen jälkeen.

Tällä hetkellä en oikein näe valoa tunnelin päässä.

Onko kellään ollut suunnilleen samanlaista tilannetta? Tuntuu siltä että kaikilla on joku ihminen olemassa, mutta minulla ei ole ketään. Ystävillä on omat perheet, menot ja huolet.
 
Missä päin asut? Kuinka pitkällä raskaus on? Mä itse laitoin nettiin ilmotuksen et etsin kaveri seuraa ja neuvolasta saa kotihoito apua :) Jos asut täällä päin eli uudella maalla niin autan mielellään ku mun neiti alkaa olee jo niin iso,että pärjää yksin :)
 
Sarasal, kehotan kanssa puhumaan asiasta neuvolassa. Vaikka mulla mun oma perhe eli sisko ja vanhemmat auttavatkin (itse asun stadissa, vanhemmat lahdessa) niin on saatu kaupungilta paljon apua. Meillä käy viikottain perhetyöstä ja kotipalvelusta ihanat ihmiset auttamassa, samalla saan juteltua ja tarvittaessa apua ja neuvoja, vinkkejä yms tuista ha palveluista :)

Mä en vielä tiedä miten tytön (nyt 3kk) isänsuku tulee reagoimaan, isä ei ole vielä edes tullut katsomaan lastaan. Enään ei tosiaan voi kieltää isyyttään, koska vaadin isyystestiä. Ihan lapsen parasta ajatellen (mm. perimisoikeus, oikeus lapseneläkkeeseen yms). Testitulokset on tullut mutta meillä aika lastenvalvojalle vasta kuun lopussa, sit taas vähän viisaampi. Isä siis suhteessa toisella taholla eikä kovin innokas ole ollut missään vaiheessa. Haluan kuitenkin että lapsellani on mahdollisuus tutustua myös isänpuolen sukuun, kunhan heistä jotain ymmärtää.

Sinun lapsellasi on täysi oikeus isäänsä ja sukulaisiinsa, vaikkei isä innokas olisikaan. Hän ei voi kieltäytyä isyystestistä eikä käin ollen kieltää isyyttään. Toivottavasti tajuaisi asian ja haluaisi vapaaehtoisesti edes jollain lailla olla mukana lapsen elämässä.

Tukea on muuten kyllä tarjolla, esim pienperheyhdistyksellä isosisko toimintaa, mieskavereita yms.. ja useampikin taho järjestää 'varamummoja' eli voitte löytää jonkun mummin lapselle vaikkei biologinen olisikaan! Voimia!
 
Sarasal: Kiitos kun herätit ajattelemaan tuota avun hankkimista. Kun se ei aina ole niin yksinkertaista, oli niitä apuja sitten tarjolla paljon tai vähän. Mulla on jotenkin aina ollut hankalaa pyytää apua. Sitten vasta, kun olen jotenkin kutenkin kamalista ajoista selvinnyt, olen hoksannut, että olisihan voinut pyytää apua läheisiltä, kavereilta tai jostain ihan muualta. Mutta ne ideat tuntuu olevan hukassa silloin kun on tosi kyseessä.

Hyvä on selvittää ajoissa, mistä niitä apuja tosiaan saa. Ja sitten vain rohkeasti käyttämään niitä apuja, niitä vartenhan me veroja maksetaan että saataisiin sitten apuja kun tarvitaan.

Toisaalta, jos raskaus on vielä ihan alussa, näitä asioita meillä suomalaisilla naisilla on kyllä oikeus pohtia ihan siltäkin kantilta, että haluaako sitten raskauden jatkuvan ollenkaan... Pieniä hetkiä tässä on ollut, että olen itse miettinyt, onko tässä mitään järkeä ja olisiko viisainta kaikkien kannalta keskeyttää raskaus. Jotenkin minulla ei vain sille ajatukselle tule kannatusta vaan enemmän sitten sisu nostaa päätään, että kyllä minä selviän.
 
Itse ajattelin ottaa kaikki tuen vastaan mitä löytyy jos tämä suomen maahanpolitiikka tosiaan haluaa tehdä minusta yksinhuoltajan, vaikka taistelu on alussa eikä enään oo kun muutamia hassuja kuukausia laskettuun aikaan
 
  • Tykkään
Reaktiot: Pii
Sarasal: Sun kannattaa alkaa laajentaa sun tukiverkostoa raskaudenaikana, on paljon auttavia tahoja kuten facebookissa esim äitien hätäkahvit, spr, ja neuvolasta varmaan saa myös tietoa mistä voi saada kotia apua jos voimavarat ei meinaa riittää. Mannerheiminlastensuojelu liiton äippäkahvilat, niissä on odottaville äideille toimintaa.
 
  • Tykkään
Reaktiot: Pii
Voisin vielä lisätä, että mun luona toi varhaisentuen perhetyön sosiaaliohjaaja kävi jo muutamia kertoja raskausaikana, koska halusin apua kodinlaittoon vauvaa varten. Synnytyksen jälkeen käynyt viikottain ja on täysin ilmaista!
 
  • Tykkään
Reaktiot: Pii
Phuuh, mitä tarinoita tänne taas kerennyt tulemaan ! Voimia jokaiselle !

Täällä minä olen saanut pojan yksinhuoltajuuden ja ilman tappelua luojan kiitos. Kaikki tietävät nyt lapsestä. Isä ja naisensa jatkoivat parisuhdetta. Hyvä heille, mutten käsitä miten kukaan pystyy moisten valheiden jälkeen jatkamaan suhdetta.

Tuota apua minäkin olen miettinyt ja avustaja käykin täällä viikottain viemässä pojat noin tunnin lenkille, jotta saan rauhassa siivota. Tämä loppuu parin kk päästä ja olen siitä ihan iloinen. En enää ota noita apuja vastaan, kun vihdoin pääsen sossusta eroon. Tukiverkosto löytyy kyllä onneksi suvusta. Kaverit kyllä jääneet niin totaalisesti, etten olisi uskonut. Tiesin kyllä, että osa häipyy ja näin mutta en uskonut, että oikeasti lähes kaikki häipyy elämästä. En toisaalta ole niin innokas käymään noissa mammakerhoissakaan, missä voisi tutustua ihmisiin joten on myös omaa syytä tämä yksin olo osittain
 
Tulipas paljon vastauksia, kiitoksia :)

Kävin tänään ekaa kertaa neuvolassa ja siellä ottivat itse puheeksi raskauden keskeytyksen, mikä oli minusta aika epämiellyttävää. Tuli sellainen olo, että enkö kelpaa äidiksi...?

Neuvolasta sanoivat että muuta apua ei ole saatavana kuin 1-2 tuntia viikossa. Mietityttää vaan kun kaverit, joilla on miehet ja paljon sukulaisia ja tukiverkkoa, valittavat kuinka on raskasta ja eivät ikinä pystyisi ilman tukiverkkojaan. Siksi olen ihan kauhusta kankea, että oeln alkanut epäilemään itseäni ja jaksamistani. En ole nukkunut nyt kuukauteen kuin 2-3 tuntia yössä ja se vaikuttaa jo niin että en saa tehtyä mitään ja sen mitä teen niin mokaan ja ei olisi varaa ihan rahjallisesti mokailla. Taloudellinen tilanne pelottaa myös näin asuntovelallisena. Olen yrittäjä ja kaikki raha on siitä kiinni mitä jaksaa tehdä ja jos aivot eivät toimi unen puutteen takia niin se on kaikki omasta pussista pois.

Toisaalta tuntuu, että tämä on varmaankin ainoa mahdollisuus saada lapsi ja olen halunnut lapsia kuitenkin jo pitkään. En tietenkään tällä tavalla, mutta näin tässä nyt vaan kävi. Ja onko koskaan sitä oikeaa hetkeä saada/tehdä lapsi? Keskeytys ei tunnu oikealta vaihtoehdolta, mutta pelottaa todella paljon että miten jaksaa ja selviää, varsinkin jos ei saa nukuttua. Unettomuus tekee minusta jo sellaisen zombien, että minusta ei ole mihinkään.

Olen stressaantunut kun mietin näitä kaikkia asioita ja stressaan sitäkin kun stressaan kun ei kuulemma saisi stressata...

Pii, minulla samanlaisia ajatuksia tullut parina viime päivänä kuin sinullakin kirjoituksesi lopussa.

Tiada92, Hämeessa asun :/

Onneksi täällä voi avautua :)

Kiitos teille kaikille vinkeistä, tuesta ja tsempistä :)
 
Mietit fiksuja asioita ja pohdit omaa jaksamistasi ja vauvan hyvinvointia. Mielestäni se kertoo, että otat asian vakavasti ja vauva saa erittäin hyvän ja parastaan ajattelevan vanhemman mikäli saapuu maailmaan. Neuvolalta tökeröä toimintaa. Seurasin hetken ketjua ja päätin nyt vaan sen verran vastata että kaikki ajatuksesi ovat sallittuja joten älä syyllistä itseäsi niistä. Kun olet selvittänyt itsellesi mitä haluat, tartu toimeen ja suunnittele miten ja millaista apua haluat. Sitten pitää kartoittaa, mistä sitä saa. täältäkin varmasti saa hyviä vinkkejä. Konkreettinen back-up plan auttaa sinua selviämään perusarjesta. Tsemppiä! Olet mahtavan rohkea! :Heartred
 
Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa etten mä nukkunu todellakaan hyvin raskauden aikana ja pelkäsin miten pärjään väsyneenä vauvan kanssa,mut ihan itsekkin yllätyin miten hyvin sitä oikeesti pärjää :)
 
Oho, väärään ketjuun vastailin, sorry. Tyhmää ettei näitä virhelyöntejä saa poistettua
 
Noi sun ajatukset jo kertovat, että otat tämän vakavasti. Tosi törkeää neuvolassa puhua abortista ! Jos jatkat raskautta, toivottavasti asenne siellä muuttuu. Yksin olo on rankkaa, sitä en kiellä ja kyllä itse ainakin olen kateellinen heille joilla on joku arkea jakamassa, mutta kyllä tässä pärjää ja pienikin hymy lapselta kyllä pelastaa päivän milloin vain :)
 
Äitipolilla kävin eilen ja siellä oli todella asiantuntevaa ja mukavaa palvelua. Lääkäri kertoi mitä lääkkeitä voin turvalllisesti käyttää kipuihin ja unettomuuteen ja sain lähetteen fysiatrille selän vuoksi. Viikkoja on siis nyt 7+5. Kaikkein eniten vain mietityttää ja huolestuttaa lapsen syntymän jälkeen oma jaksaminen ja se että saako apua jos ei jaksa. Olen luonteeltanikin sellainen, että stresaan asioista helposti, koska olen käynyt aika kovan koulun elämässä ja asiat eivät yleensä ole menneet parhaalla mahdollisella tavalla positiivisesta ajattelusta huolimatta.

Ystäväni tsemppaavat ja sanovat että minä pärjään, mutta itsestä tuntuu etten pärjää yksin. Ehkä en näe omia voimavarojani samalla tavoin kuin muut.

Taloudellinen tilanne tietysti huolettaa kun on asuntolainaa ja oma firma, mitä pitäisi jaksaa pyörittää joka päivä oli olo mikä tahansa. Taloudellista tukea en tule varmaan saamaan mistään juurikin omaisuuden (vaikka onkin pankille vakuutena) ja yrittäjyyden vuoksi.

Sen ajatuksen yli olen kuitenkin päässyt että lapsella ei tarvitse olla isää, koska eihän kaikilla ole isää ja syitä voi olla monia. Ja voihan lapselle tulla isä muualta, eihän biologinen isä tarkoita edes välttämättä sitä että olisi hyvä isä.

Kaikenlaisia ajatuksia tulee pyöritettyä mielessä. Olen kirjannut paperille eri vaihtoehtoja, lukenut kirjoja, mutta siltikään en oikein tiedä vieläkään että mikä olisi järkevää.

Murmeli78, voiko täällä missään laittaa yksityisviestiä?
 
Kyllä voi :) klikkaat sen peofiilia kenelle haluat viestiä laittaa ja siellä on jossian kohta laita viestiä :)
 
Puuh... tyttö tapasi tänään isänsä ekan kerra -lastenvalvojan luona. Nyt on isyys tunnustettu ja paperit allekirjoitettu. Mitään muuta siellä ei tänään ehditty sopia (valitettavasti), mutta ehkä toisaalta hyvä että saadaan mietintä aikaa. Huoltajuus nyt tietenkin pysyy mulla, enkä missään vaiheessa ole ollut isän tapaamisoikeutta vastaan, kunhan ne tapahtuu sovitusti ja näin alkuun tottakai olen aina paikalla.

Mutta siis, elatusasia ihan auki. Kelalta loppuu tuki nyt kun isyys tunnustettu, mutta pahoin pelkään ettei isältä tulla saamaan mitään. Heinäkuun alussa seuraava aika, jolloin pitäisi enempi sopia elatuksista ja tapaamisista yms. Lähdettyämme koitin kysellä, että onko missä vaiheessa meinannut kertoa vaimolleen, ei kuulemma ole. Totesin että mun tytöllä on oikeus tavata siskoaan ja veljeään sekä isovanhempiaan, mihin isänsä mutisi taas jotain ja vaihtoi puheenaihetta :banghead:

Koitan rauhoittua muutaman päivän ja jossain vaiheessa koittaa ottaa asian uudelleen esille, vaikka viestillä. Jos tilanne vaatii saatan kyllä vihjaista, että voin kertoa hänen vaimolleen ja perheelleen itsekin, mutta että ois ehkä kuitenkin parempi jos hoitaisi asian niinkuin mies, eikä vaan tunkisi päätään puskaan.. Täytyy varmaan olla kelaan myös yhteydessä noista elatustuista... josko ne kuitenkin jatkaisi maksamista mulle ja perisivät rahat sit isältä, en tiedä onko sellainen mahdollista?!
 
Tää on mutu/perstuntumaa, mutta mun mielestä elarit on ulosottokelpoisia ja jos mies ei jostain syystä maksa niin joku instanssi maksaa ja perii ne sitten isältä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top