Yksin odottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Majtai
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tänään vasta 12+0 että hyvin kerkee arki tasaantumaan ja rauhoittumaan onneksi eikä vasta viime metreillä tällästä yllätystä
 
Sanni, puhut viisaalla äänellä. Sinun tilanne on ilmeisesti jo paremmalla puolella ollut pidemmän aikaa?

Joo, kaikesta tuosta hässäkästä on aikaa jo pari-kolme kuukautta. Siinä ajassa on ehtinyt ymmärtämään kaikenlaista ja huomaamaan, kuinka ihana ja rakastava perhe mulla on ympärillä auttamassa ja tukemassa :) Ystävät ovat myös täysillä mukana ja aina tarjoamassa auttavaa kättään. Aika, se on vaan se maaginen juttu joka saa asiat parempaan suuntaan ennemmin tai myöhemmin :)
Mua ei enää yhtään harmita, ettei lapsen biologinen isä ole tässä mukana. En pelkää yksinhuoltajaksi jäämistä enkä stressaa tulevasta, koska tiedän, etten todellakaan oo yksin ja saan aina apua kun tarvitsen :)
Paljon parempi se on, että lapsen ympärillä on sellaisia ihmisiä, jotka oikeesti välittää, rakastaa ja haluaa olla täysillä mukana kuin sellaisia jotka vähän väkipakolla siinä jotenkin yrittävät olla läsnä.
Toivon, että lapseni saa vielä isän, sellaisen joka haluaa häntä kasvattaa ja häntä rakastaa aivan kuten haluaa rakastaa muakin :) Ja puhuminen auttaa tai vaikka edes kirjoittaminen. Mä kirjotan blogia, käyn neuvolapsykologilla kerran kuussa ja vietän aikaa rakkaideni kanssa. Oikeastaan en edes tiedä miten asiat voisivat olla tän asian laidalta paremmin kuin ne nyt ovat :)
 
Oih nyt isä sitten päätti soittaa äidilleen että olen hullu jonka kanssa ei kuulu kommunikoida :o mulle mies väittää että kyllä sovussa saan yksinhuoltajuuden ja hän maksaa kyllä elarit mutta äidilleen sanoi että valehtelen että jos edes olen raskaana niin ei välttämättä ole hänen :o mitähän tähänkin nyt sit sanomaan...
 
Jos herra ei itse halua olla missään tekemisissä lapsensa kanssa nii täytyykö isovanhemmatkin manipuloida kuvioista pois? Itse kasvoin ilman ainuttakaan isovanhempaa ja kyllä niitä olisin kaivannut vaikka lapsuuteni ilmankin oli hyvä. Hermo menee tähän pelleilyyn
 
Minä oon tampereelta. :)
Olis kyllä kiva kun aktivoituis tää keskustelu, sais edes vähän jostain vertaistukea. Aika heikosti sitä muuten on, tai sitten en vain ole osannut etsiä.


Mun uusin huolenaihe on synnytysvalmennus. En jostain syystä halua niiden kaikkien pariskuntien sekaan mennä yksikseni. o_O
Oon myös synnytystä ajatellen miettinyt tässäkin keskustelussa aiemmin mainittua vaihtoehtoa; doulaa. En tunne ketään kellä niistä olisi kokemusta, mutta jotenkin tuntuu että mitä jos en haluakaan synnyttää ihan yksin. :sour:
Minä en odottanut lastani yksin (mies oli raskausajan intissä) mutta kävin yksin synnytysvalmennuksissa. Kaikki muut oli pariskuntia. Rohkeasti sinne vaan! ☺
 
Oih nyt isä sitten päätti soittaa äidilleen että olen hullu jonka kanssa ei kuulu kommunikoida :o mulle mies väittää että kyllä sovussa saan yksinhuoltajuuden ja hän maksaa kyllä elarit mutta äidilleen sanoi että valehtelen että jos edes olen raskaana niin ei välttämättä ole hänen :o mitähän tähänkin nyt sit sanomaan...
Joooo'o niin se tämänkin muksun isukki epäilee onko edes tämän isä ja ihan 100% varmasti on! Sit vittuillaan että "ISYYSTESTISSÄ NÄHDÄÄN!", no kappas, ihan kun se olis joku ongelma. Taitaa vittuilu osua omaan nilkkaan siinä vaiheessa kun saa dna-tulokset :D Mikä noita miehiä vaivaa... Ei kuitenkaan oo saanut vanhempiaan kääntymään mua vastaan, päinvastoin. Äitinsä ei ainakaan ymmärrä poikansa toimintaa ja on täysin mun puolella.
 
SanniMariia: mäkin sanoin itse sitten et nähään isyystesteissä jos ei muuten niin tähän vastasi, ettei sellasia tarvita kyllä hän uskoo.. mutta luuleks hän että hän voi elää vaan maksamalla elareita mutta ei myönnä edes omille vanhemmilleen, että lapsi on hänen :D

Bebant: sen takia yksi päivä kävin tämän vanhemmilla keskustelemassa ja sain erittäin tympeän vastaanoton ja halusi kyllä tarkasti tietää koska on vahinko tapahtunut, itse saanut tietää, kertonut miehelle, la ja että onko todisteita - että hyvin olivat poikansa sanoja uskoneet kun ihan todistetta tarvitsivat.. Kyllä sitten keskustelun päätteeksi sanoi että heidän täytyy miettiä asiaa että ovatko mukana vai ei. Todella ikävä vastaanotto kun olen kumminkin aina heistä pitänyt ja ovat olleet ehkä mahtavimmat vanhemnat joita olen koskaan tavannut. Nyt vaan ootellaan josko heistä kuuluis jotain.
 
Minulle tuli tässä alle pari viikkoa sitten ilmoitus, että ollaan liian erilaisia ja parempi, kun ei enää edes yritetä parisuhdetta... Selvä! Näillä eväillä siis eteen päin.

Toisaalta, vaikka omaankin suhteellisen kestävät pinnat, niin ne alkoi olemaan aika napsahdus alttiina, kun katselin taas toissa viikonloppuna, kun mies tuli käymään. Hän joi kolme päivää putkeen lähikaupan halvinta olutta asunnollani, eikä voitu lähteä edes ulos yhdessä, koska hänellä ei ole rahaa mihinkään. Kaljaan löytyi kyllä rahaa, myös baarissa. Sama kuvio toistunut koko kesän, kun olemme nähneet.

Tämän viimeisen tapaamisemme tiimoilta tein myös itse sen ratkaisun, että on parempi kasvattaa lapsi yksin, kun huolehtia kahdesta lapsesta samaan aikaan. Jos mies ei lupauksistaan huolimatta pystynyt edes ensimmäisen kolmanneksen aikana muuttamaan Mitään elintapojaan, ei hän niitä todennäköisesti saa toisen tai viimeisen kolmanneksenkaan aikana muutettua.

Tästä ymmärryksestä voimistuneena, koin ahaa-elämyksen, että pärjään varmasti paremmin yksin, kun huonossa suhteessa. Mies sanoo että haluaa olla mukana lapsen elämässä sen minkä pystyy. Itse en vaadi häneltä enempää, kuin mihin hän kokee pystyvänsä.

Myöskään minä en saa elatusmaksuja mieheltä itseltään, vaan Kelalta, mutta en koe tätä asiaa ongelmaksi, vaikka taloudellisessa tilanteessani ei liiemmin hurraamista ole. Uskon että kaikki asiat järjestyvät ja turha asioista hiiltyminen ja stressaaminen eivät auta minua, eikä sisälläni kasvavaa uutta elämää. :) Asioilla on tapana järjestyä. Löydän (löydämme) vielä sen rakkauden, joka on vilpitön.

Luottavaisin mielin kohti tulevaa!
 
Hmm uskon, että tuossa tapauksessa on oikea päätös päästää menemään vaikka pahalta tuntuukin. Tosiaan me löydetään vielä joku joka meitä arvostaa ja rakastaa kuin myös lastamme - sitä odotellessa vaan koitetaan jaksaa parhaamme mukaan :)
 
Bepant: on nuori isä, itseäni 7v nuorempi. Yli 20-vuotias kuitenkin, ettei mikään juuri 18v täyttänyt kuitenkaan! :D
Olin itse edes hieman kypsempi tuon ikäisenä mitä hän on nyt, mutta eihän ihmisiä voi verrata... Ja miehet tunnetusti usein kypsyy hitaammin.

Keskustelin päätöksestämme hänen äitinsä kanssa, joka myös sanoi tuon saman lauseen, kun sinäkin:"se on se kuningas alkoholi..."
Sääli, mutta karu totuus.
Elämä jatkuu...

Luin noi teidänkin tilanteet nyt niin on teilläkin kestämistä, voi luoja... Kaikkea hyvää teille molemmille ja jaksamista!
 
Muokattu viimeksi:
Joo mullakin alkaa usko loppua tuohon huhuun :D tosin onhan tuolla omalla tapauksellani se 3v. Aikaa vielä koittaa kypsyä.

Alkoi juuri eilen laittamaan anteekspyyntöjä miten mustamaalasi mut kaikille hulluksi, valehtelijaksi ja tasapainottomaksi ihmiseksi joka ei ansaitse lasta että mopo lähti vähän käsistä.. siinä vaiheessa ilmoitin jo että anteeks en tule koskaan antamaan että ompahan hänelläkin aikaa kypsyä :D taisi joskus todeta että lapset on siedettäviä rippikoulu iän jälkeen, katsotaan josko siihen mennessä lepyn mikäli hän jo haluaisi lastaan tavata
 
Heippa! Saanko hypätä tännekin puolelle juttelemaan!
Mun tilanne on hieman sekava.
Sain viime viikolla tietää olevani raskaana. Tämä tuli kovin yllättäen, ehkäisystä huolimatta ja pahimpaan mahdollisimpaan aikaan. Jos raskaus olisi alkanut vaikka pariakin kuukautta myöhemmin ainakin jotkut "ongelmia" tuottavat tekijät olisi olleet jo poissa.
No tilanne on nyt tämä, ei siitä mihinkään pääse, nyt on menossa vasta rv 4+4. Mutta siis...

Olen nyt tapaillut itseäni 10 vuotta nuorempaa miestä jonkinaikaa. Hän on todella ihana, meillä on ihanaa yhdessä ja rakastan häntä suuresti. Kuitenkin hän on alaikäisenä törttöillyt aika paljon ja todella rankkoja asioita hänellä taustalla. Näistä ollaan puhuttu paljon, mutta niistä jutuista ei kuitenkaan ole niin pitkää aikaa, ja vasta vähän yli vuoden on ollut täysin irti kaikesta ja sekaantumatta mihinkään. Kovasti vakuuttelee että haluaa nyt pysyä erossa kaikesta hölmöyksistä ja elää normaalia elämää minun ja tulevan lapseni kanssa. Toki haluan uskoa häntä ja aion tukea ja kannustaa häntä siinä että pärjäisi. Silti en voi sokeasti luottaa siihen. Ja tiedostaahan hän itsekin sen ettei se helppoa tule olemaan, etenkään alkuun.

Raskausuutinen järkytti suuresti äitiäni. Hän haukkui minut ihan lyttyyn ja oli sitä mieltä etten ikimaailmassa tulisi pärjäämään kahden lapsen kanssa (esikoinen on 2,5 vuotias, edellisestä suhteesta). Myös pari kaveria ovat sitä mieltä ettei ole järkeä pitää lasta. Muutama ystävä taas tukee ja tsemppaa kaikin tavoin. Mieheni haluaisi pitää lapsen ja on todella onnellinen asiasta, mutta sanoi ettei painosta mihinkään ja että tukee minua päätinpä miten vain. No nyt luulen että kaikesta huolimatta olen päätynyt pitämään tämän lapsen.
Vaikka mies onkin ns mukana kuvioissa hän ei nyt alkuun pysty olemaan fyysisesti läsnä ja muutenkin lähden tähän asiaan sillä asenteella että pitää pärjätä yksin. Jos mies pysyy mukana ja kun on mahdollista tulee fyysisestikin mukaan kuvioihin ja pääsemme perustamaan perheen yhdessä, niin se on vain plussaa.

Pelottaa hirveästi vain se, että jätänkö nyt täysi ilman äitini tukea ja apua. Mutta hitto soikoon, mähän pärjään yksin jos on pakko!

Anteeksi pitkä sepustus, jos nyt kukaan edes jaksoi kokonaan lukea :D
 
Tyttötiikeri: uskoisin, että kyllä äitisi tukee päätöstäsi ja on vaan nyt alkuun järkyttynyt

Lopulta kuitenkin itse osaat tehdä päätöksesi varmasti oikein ja tiedät mihin olet kykeneväinen - tätä päätöstä tulisi ihmisten kunnioittaa :)
 
Takaisin
Top