vauvauutiset, miten ja milloin?

Mä oon miehen ja lapsen kanssa mun mummolassa. Voi apuva, kun mummo on tällaisissa asioissa tarkka. Mä pelkään, että se vielä kysyy suoraan, kun aivan varmasti on huomannu mahan pömpöttävän. Yks päivä jätin maksalaatikon väliin, sitten ihmetteli kun uuden vuoden juhlakuohari ei "maistunut" yhtään. Sitten mummo päivitteli, että "niin, tuo teidän poika on nyt samassa iässä kuin äitisi silloin, kun minä aloin toista odottaa..." ja "niinhän enosi lapsillakin on samanlainen ikäero!" Myötäilin vaan ja kauhistelin yhtä, jonka toinen lapsi saa nimen suurin piirtein samaan aikaan esikoisen 1v- synttäreiden kanssa... Ja valitin miehelle, että pitäisi päästä pömpöttävistä vatsamakkaroista eroon
 
-Sinna, en usko raskauden näkyvän ennen 20.viikon täyttymistä. Olen muutoinkin vatsanseudulta hieman pyöreä ja käytän suht löysiä vaatteita Saas nähdä kuinka käy.
 
Popli, hehe okei. Itellä on nyt jo niin pyöristynyt niin ei tullut mieleenkään, että jollain pysyis salassa noinkin pitkälle. ☺ Tsemppiä sinulle piilotteluun. :)
 
En minäkään töissä viimeksi kertonut kuin vasta rakenneultran jälkeen ja hyvin onnistui ;) jotain iloa ylipainosta katsos... :D Ja viimeiset saivat tietää vasta kun rupesin puhumaan, että lähiaikoina on viimeiset työpäivät (eivät siis olleet lainkaan huomanneet isoa mahaa).

Yksi lähisukulaiseni taas oli häissämme eikä sielläkään paljastanut raskauttaan (ja oli ihan ihonmyötäisessä mekossa) ja reilu kuukausi myöhemmin synnytti jo. ;) Lapsi tuli noin kuukauden etuajassa, mutta raskaus oli silti tosi pitkällä ja sitä ei nähnyt yhtään. Hänellä oli kuulemma taakse päin kallistunut kohtu ja sen verran pitkä hän oli, että lapsi mahtui piileskelemään mahan sisällä. Äitinsä oli kuulemma aikanaan samanlainen.
 
Nuska, onpa jännä että noinkin pitkään voi pysyä salassa! Voi mä haluisin jo että tää näkys! :) Oon odottanu niin pitkään. :) Nyt vasta 6+5 eikä vielä mitään, tietenkään. Mut en malta odottaa. Ja haluisin kertoo jo läheisille ystävillekin. Ehkä ultran jälkeen. Ja se on huomenna!! :) :)
 
Me ollaan oltu tosi avoimia meidän toiveesta kolmanteen jo ennen yrittämistä. Eli kaikki vähän niin kun odottaa positiivista uutista. Odotetaan kuitenkin sitä ekaa ultraa ja vasta sit sanotaan asia ääneen. Moni on kyllä jo kysellyt, mut hymisen vasta, et ootellaan. :)
 
Haluaisin kertoa kaikille heti, mutta odotellaan ultraan (vko12) asti. Ehkäpä käyn jo aikaisemmin kurkkaamassa, että kaikki on hyvin. Anoppi kyllä katsoi mua tällä viikolla pitkään. Tais siis aavistaa, kun äkisti on tullut turvotustakin.
Yhdelle ystävälle kerroin heti testin jälkeen lun sattui soittamaan. Olin vielä yksin kotona silloin,niin en malttanut olla sanomatta.
 
Heh, mullakin osa naapureista oli ihmeissään kun yhtäkkiä me kuljettiin pihalla vaunujen kaa :grin. Mulla oli tosi pitkään maha "piilossa" koska kohtu kallellaan taaksepäin ja olen muutenkin sen 175 pitkä, joten vauva "hukkuu" hyvin tonne pituuteen. Ikinä en edes "päässyt" neuvoloiden sf-mitta käyrille, koska maha oli niin pieni, mutta 4 kg poitsu kuitenkin siellä oli :hilarious:. Loppuajasta (noin viimesen kuukauden) mun maha kyllä jo näkyi, mutta kun oli talvi, niin ei sitä helposti takin alta erottanut.

Ajattelin kuitenkin aikasin kertoa kavereille ja sukulaisille. Mitäpä sitä salailemaan. Olen muutenkin aika avoin ihminen, että jos sitten jotain ikävää raskaudessa tapahtuu, niin jakaisin senkin mielelläni läheisten kanssa. Oikeestaan voisin jo kertoa kaikille, mutta en vaan jotenkin ole itse asiaa sisäistänyt, kun ei musta edes tunnu raskaanaolevalta... Vähän ehkä sekavaa :grino_O
 
Mulla melko vähän työkavereita ja kun oltiin lapsettomuushoidoissa niin siitä tiesi melkein jokainen. Jotenkin koin sen helpommaksi niin. Ja kun mieskin silloin paljon pois kotoa tuntui helpottavalta että töissä sai vähän asiasta jutella.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun raskaustesti näytti positiivista niin enpä minä pystynyt töissä onneani peittämään.. muutamalle kaverille ja isovanhemmille myös kerrottiin. Me ollaan tätä hetkeä yksinkertaisesti odotettu niiiiiiin kauan että kai sen vuoksi tuo salailu on vieläkin vaikeampaa :smiley-bounce013
 
Me kerrottiin jo jouluna ihan omalle perheelle. Sovittiin, että kerrotaan muille vasta ensimmäisen ultran jälkeen. Se oli pari päivää sitten ja vieläkään ei olla uutista muille julkistettu. Lähinnä minua ahdistaa yhden ystävän suhtautuminen asiaan. Hän on pitkäaikaisin ystäväni, en muista aikaa, jolloin hän ei olisi ollut osa elämääni ja 36 vuotta on pitkä aika yhteistä historiaa.

Hän kuitenkin inhoaa lapsia. Ihan oikeasti inhoaa, eikä tämä ole liioittelua kun sanon näin. Hän ei osaa mitenkään terveellä tavalla suhtautua pienokaisiin ja tuo sen aina selväsanaisesti ilmi. Olen ihan varma, että hän pahoittaa mieleni, kun kuulee uutisesta. Ensimmäinen kommentti on varmaan että "hyi", ja seuraava, että "no siihen loppui sit sun elämä". Hän on kertonut myöskin, että lapset eivät ole tervetulleita heidän kotiinsa. Olenkin jo pitkään henkisesti valmistautunut siihen, että jos aikanaan tulen raskaaksi, meidän ystävyys päättyy siihen, vaikka en toki sitä haluaisi. En vain aio alistua kuuntelemaan valintaani vähätteleviä kommentteja, jos hän toimiii niinkuin oletan hänen toimivan. Mielestäi ystävien tarkoitus on tukea eikä lannistaa ja arvostella.
Hän on kuitenkin perhetuttu, eli vanhempammekin ovat paljon tekemisissä keskenään, joten tilanne ei ole ihan yksinkertainen. Olen aika neuvoton ja asia oikeasti painaa mieltäni. Enkä tätä kertomista ihan loputtomiin voi viivyttääkkään. Olisiko kellään teillä, tilanteeseen ulkopuolisella, mitään neuvoja minulle miten lähestyä asiaa?
 
Infinity: Onpas ikävä tilanne.. Mulla on myös ystävä, joka ei voi sietää lapsia ja on tuonut sen varsin hyvin selväksi. Asennoiduin kuitenkin niin, että jos ei osaa iloita puolestani asiasta, jota toivon eniten maailmassa, niin sitten hän ei ole oikea ystävä. Kerroin kuitenkin vauvauutiset hänelle ensimmäisten joukossa ja hän ilahtui. Välimme ovat kuitenkin jo sen jälkeen viilenneet ja aika varmasti syy on raskaudessa ja siinä, että en voi käydä hänen kanssaan enää ulkona kuten ennen ja kodissani ei sovi pian enää lusmuilla kaikkia päiviä..

Ei kannata ylläpitää väkisin ystävyyssuhteita, jos ne eivät kestä yhtä lasta. En suosittele ''pamauttamaan'' sitä päin naamaa, vaan lähinnä antaisin välien viileentyä luonnostaan. Sillon ei tule niin kiusallisia tilanteitakaan jos joudutte kohtaamaan useasti.
 
Täällä vielä ainakin kaks viikkoa siihen, että tieto julkaistaan. Ensiksi kun testin tein ajattelin, että miten maltan olla kertomatta perheelleni. No nyt kun kertominen alkaa lähestyä, niin ajatus aiheuttaa lähinnä kauhua minussa. Mitä jos reaktio onkin erilainen mitä olen odottanut jne. Jotenkin kovin jännittävää :nailbiting:
 
Infinity sanoi:
Me kerrottiin jo jouluna ihan omalle perheelle. Sovittiin, että kerrotaan muille vasta ensimmäisen ultran jälkeen. Se oli pari päivää sitten ja vieläkään ei olla uutista muille julkistettu. Lähinnä minua ahdistaa yhden ystävän suhtautuminen asiaan. Hän on pitkäaikaisin ystäväni, en muista aikaa, jolloin hän ei olisi ollut osa elämääni ja 36 vuotta on pitkä aika yhteistä historiaa.

Hän kuitenkin inhoaa lapsia. Ihan oikeasti inhoaa, eikä tämä ole liioittelua kun sanon näin. Hän ei osaa mitenkään terveellä tavalla suhtautua pienokaisiin ja tuo sen aina selväsanaisesti ilmi. Olen ihan varma, että hän pahoittaa mieleni, kun kuulee uutisesta. Ensimmäinen kommentti on varmaan että "hyi", ja seuraava, että "no siihen loppui sit sun elämä". Hän on kertonut myöskin, että lapset eivät ole tervetulleita heidän kotiinsa. Olenkin jo pitkään henkisesti valmistautunut siihen, että jos aikanaan tulen raskaaksi, meidän ystävyys päättyy siihen, vaikka en toki sitä haluaisi. En vain aio alistua kuuntelemaan valintaani vähätteleviä kommentteja, jos hän toimiii niinkuin oletan hänen toimivan. Mielestäi ystävien tarkoitus on tukea eikä lannistaa ja arvostella.
Hän on kuitenkin perhetuttu, eli vanhempammekin ovat paljon tekemisissä keskenään, joten tilanne ei ole ihan yksinkertainen. Olen aika neuvoton ja asia oikeasti painaa mieltäni. Enkä tätä kertomista ihan loputtomiin voi viivyttääkkään. Olisiko kellään teillä, tilanteeseen ulkopuolisella, mitään neuvoja minulle miten lähestyä asiaa?
Click to expand...

Voisko rehellisyys auttaa? Siis kauniisti esitettynä? Ilmoitat uutisen hänelle vaikka tekstarina (jolloin sun ei tarvi pahoittaa mieltäs hänen ensireaktiostaan, jota voi olla vaikea peittää) ja esität siinä sen vaikka niin, että tiedän ettet pidä lapsista, mutta toivoisit ystävyytenne silti säilyvän kaikesta huolimatta. Ja kerrot että jatkossakin voit kuitenkin viettää aikaa ihan ilman lastakin hänen kanssaan.
 
Vähän samaa olen itsekin ajatellut alustavasti, että viestillä ilmoitan asiasta, saa hänkin vähän aikaa sulatella asiaa, ennen kuin on pakko reagoida. Jospa se siitä ratkeaisi, tavalla tai toisella.
 
Eilen tuli rv12+0 ja käytiin kertomassa äidilleni. 18.1.16 hän sai ensimmäisen lapsenlapsensa (eli ihan vasta) ja kyllä meinasi mummi pyörtyä onnesta että saa lähemmäskin lapsenlapsen. :) annoin ultra kuvan 4v pikkusiskolleni joka vei kuvan äidilleni. Ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoisia :')
 
Mulla on ens to 28.1. nt-ultra. Jos vaan silloinkin kaikki näyttää hyvältä, niin voi alkaa kertomaan lähipiirille! Ja melkein pakko, sen verran pyöreältä tää masu näyttää jo.

Infinity, kuulostaa todella kurjalta. Mä en voi ymmärtää, miten joku voi inhota lapsia. Luulisin, että inho ei voi olla niin kauheaa, että kaverisi pystyy kyllä olemaan samassa talossa yhtäaikaa lapsen kanssa. Jos se on niin vastenmielistä, niin tee selväksi, että lapsen hoitamiseen tai leikittämiseen ei tarvitse osallistua. Toisaalta taas... Itse en tykkäisi yhtään, että joku hilluu mun seurassa, mutta ei ole valmis yhtään auttamaan lapsen kanssa. Mä haluan ehdottomasti, että mun ja pojan seurassa oleva ihminen arvostaa mun lasta ja pitää hänestä.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että tiedätkö yhtään mistä tuo lapsiviha voisi johtua?? Olisiko olemassa mahdollisuus, että hän kuitenkin alkaisi edes vähän pitämään lapsestasi, kunhan saisi rauhassa aikanaan tutustua..? :)
 
vaa_veli, kiitos kommenteistasi. Jännät paikat sulla, kun ultra ihan kohta edessä! Pidetään peukkuja :)

Sen kun tietäisin, mistä ystäväni lapsiviha kumpuaa. Ehkä se on semmoinen asia, että kaikki tuntematon pelottaa. Hän on itse ainoa lapsi, eikä henellä suvussa ole nuorempia serkkuja. Hänen ystäväpiirinsäkin on hyvin pieni, eli siihen ei ole kuulunut koskaan ketään, jolla olisi pieniä lapsia. Miehensä sukulaislapsi ei olisi saanut tulla heille kylään tyyliin alle 5 vuotiaana, koska lapsi saattaisi vaikka oksentaa... Kaikki kaupoissa / ravintoloissa huutavat/itkevät lapset saavat hänet mulkoilemaan lapsen vanhempia vihaisesti.

En tietenkään odota, että kenenkään ystäväni pitäisi osallistua minun lapseni hoitamiseen tai leikittämiseen. Mutta samalla leijonaemo mielessäni nostaa päätään ja sanoo, että jos et voi sietää lastani, minä en halua sietää sinua. Jos hän haluaa ystävyyttämme jatkaa, hänen täytyy hyväksyä se, että lapsi on osa elämääni, ihan ilman mulkoiluja tai jatkuvia negatiivisia kommentteja.

Sitten vähän positiivisempia asioita välillä. Olipa ihana jutella isoveljeni kanssa (meillä ikäeroa yli 10 vuotta) tässä yksi päivä, kun hän oli hirveän iloinen meidän uutisista. Hän jaksoi kysellä kaikkea ja kertoilla omista kokemuksistaan. Samoin soittelin uutiset veljentytölle (jo 18 v) ja hänkin oli aivan innoissaan saadessaan uuden serkun.
 
Haiskahtaa vähän siis siltä, ettei ystäväsi oikeastaan tiedä lapsista. Tai no, hänellä on hyvin negatiivinen kuva heistä. Eli jospa hän on nähnyt vain ne varjopuolet: Itkut, kiukut, sottaamiset, rikkomiset, vanhempien turhautuneet ja väsyneet naamat ja jatkuvat kiellot... Kyllä minäkin pitäisin pikkulapsia hirviöinä, jos en olisi saanut yhtään hyviä kokemuksia heistä.

Jos olette olleet ystäviä suurin piirtein koko elämänne ajan, en jaksa uskoa, että hän olisi valmis heittämään kaiken menemään hänelle tuntemattoman asian edessä. Ilmaise ystävälle, että et vaadi häneltä mitään kummempaa lapseen liittyen, sulle tärkeintä olisi ystävyyden säilyminen! Hän saa sitten miettiä asiaa omaan tahtiin ja tutustua lapseen rauhassa. Ehkä nuo käsitykset pikkulapsista ajan kanssa monipuolistuu:)
 
Infinity, mulla samanlainen tilanne aikanaan esikoisen kanssa. Tärkein ystäväni vihaa lapsia ylikaiken. Vastauksena sain tältä ystävältä "hyi" kun kerroin raskaudesta. Kun vatsa alkoi kasvaa, hän päivitteli et kuinka ruma musta tullut :D
Kuitenki ku tytär syntyi, hän oli ensimmäisenä sairaalassa katsomassa vauvaa ja toi meille kotiin vauvalle puuhamaton ja leluja.
Hän ei kuitenkaa koskaan puhunut eikä koskenutkaan esikoiseen. Kun aloin odottaa toista lasta, hän ei enää käynyt eikä ole koskaan edes nähnyt poikaamme vaikka hän on jo 3,5v.

Nyt yhteydenpito on oikeastaan lakannut kokonaan, eikä mua edes harmita vaikka oltiin 26v kun siskokset.
Mä olen sitä mieltä että jos mä haluan perheen ja lapsia niin tää kaveri saa hyväksyä minut ja koko perheen. Meillä ei voi olla ystävyyttä, jos hän vihaa lapsia (mun lapsia) niin paljon ettei pysty edes näkemään minua. Lapset on mulle tärkeintä maailmassa :Heartred
 
Eipä ole vielä tullut kerrottua kuin omalle perheelle ja parhaalle kaverille sekä jos käynyt joitan kylässä. Mut pitäs varmaan alkaa soittelemaan tai viestiä laittaa tutuille joita harvon näkee. Työnantajalle sanoin kanssa kun oli puhetta töistä ja eipä tuo mitään sanonut :D tiesi kyllä, että lapsia teen lisää kun joskus puhetta ollut :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top