vauvauutiset, miten ja milloin?

Olen itse kertonut jo parhaimmille ystävilleni ja siskoilleni. Siksi etten osaa pitää suutani kiinni ja jotta joulun ja kaverin synttäribileet olisi mahdollista tieto vielä pimittää. Esikoiselle juttelen näistä asioista jo, mutta siitä ei ole kummoisia paineita kun neiti on vasta 13kk:D vanhemmillemme ja lopulle perheelle kertoisimme mielellämme vasta 12vkon rajapyykin tullessa. Epäilen kyllä, että maha näkyy jo ennen sitä. Jos joku noista ed mainituista ihmisistä kyselee, että nooo, milloin tulee pikkukakkonen/olenko raskaana, niin en jaksa asiasta alkaa valehtelemaan:) tänään 4+6
 
Yllättävän vaikeelta tuntuu asiasta kertoa. Päässä käy eri tapoja, " olen raskaana " " saan vauvan " jne . ja kaikki tuntuu yhtä tökeröltä :D Yhdelle ystävälle näytin kuvan raskaus testistä, toiselle vaan tokaisin olen raskaana ruuan laiton yhteydessä.

Omalle isälleni teetätin " maailman paras vaari " mukin jonka annan joululahjaksi. Ehkä liian aikaista kun vasta 6. viikon loppupuolella olen, mutta sainpa kaksi kärpästä yhdellä iskulla :D
 
Autumn, just tota mietin, et millä sanoilla ois paras! Jotenki se että "meille tulee vauva" on jotenki niin hassua kun on niin alussa vielä...
 
Heh, meillä on kerrottu ja kerrotaan kierrellen ja kaarrellen siten ettei kuulija heti ymmärrä mitä kuuli :D mies on tässä parempi kuin minä.

Koska ajatukset on niin varovaiset vielä tästä raskaudesta, en ole suoraan sanonut että "olen raskaana". Oon käyttäny sellasta sanamuotoa kuin "me saatiin uusi mahdollisuus" ja sitten tarkentanut mistä on kyse. Tällä hetkellä siis vain pari läheistä tietää, ja he tiesivät myös aiemmasta keskenmenosta. He ovat juuri niitä ihmisiä joiden tukea olen saanut pitkin vuotta ja ihana tietää että he ovat nyt hengessä mukana ja toivovat myös parasta. Kertoessa yleisemmin raskaudesta tulee varmaan käytettyä sanontaa "jos kaikki menee hyvin, meitä on ensi syksynä kolme perheenjäsentä" tms. Tuskinpa sittenkään uskallan hehkuttaa suoraan että olen raskaana ja meille tulee vauva. Tässä on niin nähty miten mitä tahansa voi käydä milloin vain...
 
Inja, joo mäkin oon yrittänyt latistaa kaikkien innon kun oon kertonut ja korostanut että ei vielä kannata innostua, ja en itekkään uskalla innostua, otetaan päivä kerrallaan ja toivotaan parasta ❤️
 
Siskolleni kerroin jo ja paras kaverini HUOMASI asian!!! No olin toki pukeutunut vähän niin että vattan kohdalla pömpötti, mutta...nyt täytyy kiinnittää huomiota mitä laittaa pälle :grin
 
Inja meillä sama, sitten kun joskus uskalletaan kertoa asiasta, sopii omaan suuhun juurikin tuo "jos kaikki menee hyvin on meitä elokuussa neljä.."
Se on jotenkin muka sopivan neutraali :p
 
Meilläkin siskoni tietävät asiasta ja vanhempani. Miehen puolelle ei olla vielä kerrottu. Eniten odotan sitä, että saan kertoa esikoiselleni neiti 5v joka on jo vuoden päivät toivonut perheeseen vauvaa. Eilenkin taputti vatsaa ja huhuili onko siellä vauva vaikka asiasta ei siis todellakaan vielä tiedä.
 
Mä sit kerroin mun esikoiselle et oon raskaana. Neiti on siis 5v. On niin innoissaan jo suunnittelemassa vauvan hoitamista :) Sanoin et se on salaisuus, mutta tottahan se mun äiteen ja siskon aikana huus et "äitin masussa on vauva!" :D Onneksi ne tiesi jo :)
 
Mahtoi Jmsv isosisko olla innoissaan! itse tekis kans mieli kertoa mutta jospa sitä malttaisi vielä odottaa. Ajattelin, että lapset saisivat kertoa sitten toisille isovanhemmille uutisen vauvasta, kun sen aika tulee.
 
Tuntuu, että raskaudesta kertominen on vaikeampaa, mitä kauemmin odottaa. Tai siis nousee ajatus, että tarviiko kenenkään tietää ennen kuin se näkyy ulosoäin. Esikoisesta, kun piti töissä heti kertoa ja sitä myöden tuleville isovanhemmille, etteivät olisi muualta kuulleet. Nyt ollaankin miehen kanssa mietitty ajatusta, ettei kerrota ollenkaan vaan ihmiset saavat itse sitten kysellä, kun epäilevät. Ainoastaan kaksi ihmistä tietää meidän lisäksi tällä hetkellä.
 
Nyt mietin että kertoakko sittenkään vanhemmille näin aikaisin, kun on tätä epävarmuutta niin paljon miehen puolelta..:/
 
Kuinka moni kertoi jouluna raskaudesta vanhemmilleen tai muille?
Hitto että olikin vaikea paikka :D meinasin jopa jättää kertomatta kun jännitti. Mies sanoi että oli sekin ihan paniikissa siinä mun vieressä vaikkei sen tarvinut mitään sanoa :p huhhuh....
 
Me on nyt kerrottu lähiperheelle. Aatonaattona iskän porukat ja äiti ja tänään miehen porukoille. Jännitti kyllä aivan sairaasti. Kun se hetki läheni ni sykkeet pomppas kahteensataan! :) Mut nyt on niin paljon kivempi olla. :Heartred Ja oli niin iloiset reaktiot. :)
 
Ihanaa että täällä on ihmiset saaneet kerrottua iloisista uutisista :) :HeartredOlisin itsekin niiiiiin mielelläni kertonut näin jouluna, mutta kun en halunut sanoa että en tiedä olenko vai enkö, kun viime ultrassa ei näkynyt mitään ja toinen vasta nyt 28pvä... :sorry:
 
Me siis aatttona paljastettiin mun vanhemmille ja siskolle ja sen miehelle :) kovin iloisia olivat uutisesta.
Mikähän siinä niin kovin jännittää :D vielä ois muutamalle lähimmälle ystävälle kertominen edessä. Aaapuvaaaaaa :p:wink:eek::D
 
Me ajateltiin pitää tämä raskaus nyt alkuun salassa. Meidän lähipiirissä on sekä lapsettomuutta, että sekundäärilapsettomuutta, jonka takia emme halua kauheasti huomiota ennen kuin ollaan turvallisilla viikoilla ja varmoja kaikesta.
 
Huomenna pitäisi arvioida itse päivällisillä, paljastaako salaisuus miehen sukulaisille, vai ei. Raskaus näkyy jo monella eri tavalla, turvotuksena ja tolkuttomana väsymyksenä, naama kukkivana jne. jne. Ongelmana se, että miehen vanhemmat eivät ole paikalla, vaan reissussa. Kai niille ensin pitäisi kertoa, muttei viitsi puhelimitse.

Muutoin me joudutaan pitämään salassa myös tuon lähipiirin pariskuntien lapsettomuushoitojen vuoksi. Juurikin UV vietetään seurueessa, jossa kaikki muut pariskunnat ovat yrittäneet jo vuoden.

RV 4+1 tänään 25.12.
 
Takaisin
Top