Vauvantuoksuista arkea

Meille riittää tämä ihan normaali arki enkä kaipaa mitään aktiviteetteja vauvan kanssa. Aamulla herätään, esikoinen katsoo pikku kakkosta, syödään aamupala ja yhdeksän aikaan viedään esikoinen päiväkotiin. Siinä menee edes takaisin kävellessä reilu puoli tuntia. Sitten joko touhutaan yhdessä tai jäbä nukkuu ja äiti on koneella ja 11 poika syö. Sitten lähdetään koiran kanssa ulos ja jos jäbä lenkillä nukahtaa, niin sitten vaunut jätetään pihalle varjoon ja äiti istuu nauttimaan auringosta. Jos taas sataa, niin sitten tulen sisälle tekemään kotitöitä tai roikkumaan foorumeilla :). Tässä välissä äitikin voi ottaa pientä välipalaa tai keittää kahvit. 14 on sitten pojan välipalahetki, minkä jälkeen taas leikitään pihateltassa tai sisällä. Kolmen maissa lähdetään taas päiväkodille ja kotiin tultua leikitään pihassa isiä odottamassa. Sitten koko porukka neljän jälkeen sisään ja ruokaa tekemään, tai jos äiti on ollut ahkera ja saanut sen jo päivällä tehtyä, niin sitten voidaan ulkoilla pidempään ja tulla syömään vähän myöhemmin.

Meillä kyllä aika menee kuin siivillä aina päivisin, enkä varmaan ikinä ehtisi ajoissa yhtään minnekään, jos meillä olisi joku säännöllinen harrastus, missä pitäisi olla. Esikoisella alkaa ensi viikolla uimakoulu, mutta se on vasta iltaisin ja sitten syyskuussa alkaa jumppa ja näissä on ihan tarpeeksi. Juniori saa aloittaa omat harrastuksensa sitten pari vuotiaana.
 
Mä aion mennä muskariin, kun Bebe tykkää kuunnella mun laulua niin katotaan tykkääkö se muustakin musiikista! Tossa viereisessä leikkipuistossa on avoin ja ilmainen niin se saa riittää meille. Mietitään sit keväälle uusiks jos Bebe innostuu :)

Jää varmaan sirkus väliin noilla hinnoilla, kun sit pitäs olla jotain mistä vanhemmat nauttii suuresti jos kalliita lähdetään harrastamaan. Enkä kyllä ole valmis vielä petaamaan myöhempiä harrastuksia, mennään sit jonnekin mihin mahtuu. Minkä verran alle kouluikäiset nykyään ees harrastaa? Mä en ite muista käyneeni kuin jossain satujumpassa ja sit eskarivuonna soitinvalmennuksessa...
 
Meillä on tytöt alkaneet noin 3 vuotiaina voimistelemaan/jumppaamaan. Mutta on kyllä riittänyt ihan 1 harrastus alle kouluikäsenä. Me tai mä vaan kaipaan semmosta perhekerho/kahvilatoimintaa. Kerta viikossa riittää kyllä minun kalenterissa.
 
Mä kans kävisin mielelläni kerran viikossa jossain kahvilassa. Se mun kaveri vinkkas että seurakunnan perhekerhossa on parempi meininki. Vähän vaan särähtää korviin toi sana seurakunta, vanha kunnon pakana ku olen.. :grin Poika saa sitte vähän vanhempana ruveta harrastamaan, 1-2 harrastetta mun mielestä riittää kyllä.
 
Seurakunnan kerhoissa on vaan se alkuhartaus mikä eroo muista. Ehkä sinä kestät sen ;-) Pakana minäkin oon vaikka piruuttani meinasin liittyä takas kirkkoon kun siitä eroomisestakin piti semmonen trendi tehä. Kun en millään voi olla niinku muut;-)
 
Hartaus?!!? :eek::facepalm: Voi elämän käsi... Aivopeseytyy vielä lapsiparka vahingossa. :laughing021
 
Eihän teidän oo pakko osallistua siihen. Kirkkoon kuulumattomat saa osallistua kirkon/seurakunnan järjestämiin tapahtumiin ja kerhoihin ym. Voitte mennä aina vaikka 10 min myöhässä, sovi kerhotädin kans joku tsydeemi.
 
Ei meidän seurakunnan perhekahvilassa ollut mitään hartauksia! Eikä kyllä eronnut muutenkaan mitenkään muista perhekahviloista. :-)
 
Kyllä mäkin kaipaan syksylle jotain, mutta kun palaan marraskuussa töihin niin ei viitsi maksaa mistään kalliista, mikä jäis sit käyttämättä :P. Paitsi tietty jos löytyy joku semmonen, mitä mies haluaa jatkaa sit ku mä palaan töihin!
 
Mä en meinaa ottaa mitään harrastuksia tälle ennen koulua. Kokeiltiin yhen lapsen kanssa balettia ja eihän se raukka jaksanu keskittyä sillon 5-vuotiaana siihen.
Kouluun kun menee niin saa sitten mennä vaikka seurakunnan kokkikerhoon tai sählyyn tai mitä niitä nyt onkaan sitten enään sillon.
Noi perhekerhot mua kiinnostais, mut miks niitten pitää olla niin aikasin?
 
Me ei myöskään olla menossa vielä mihinkään harrasteisiin, vaikka olin ehkä aiemmin (=raskaana ollessa) ajatuksena. Tää meidän arki on kyllä yhtä sirkusta ja muskaria, että ei kyllä tarvi mitään lisäohjelmaa. Etenkin kun jatkan nyt syksyllä opintoja, niin siinä on ihan nokko sumplimista. Saatetaan toki uintia käydä kokeilemassa, mutta tuskin joka viikko aletaan siellä ramppaamaan. Seurakunnan perhekahvilaan vois kyllä mennä käymään, niin näkis ukkokin toisia pallinaamoja säännöllisemmin :)
 
Täällä on torstaisin 2krt kk mll:n kahvittelu kerho ja sovittiin neuvolassa tapaamani toisen äidin kanssa meneväni käymään. Jos toisesta äipästä saa kaveria muihinkin ilmaisjutskiin, niin mikä jottei. Saa sitten isompana valita mitä haluaa harrastaa, mutta olisi kiva haalia jo vähän kavereita matkan varrelle :)
 
Mä en osaa nähdä näitä vauvajuttuja sellasina harrastuksina. Enemmän lapsen viihdyttämisenä ja yhteisenä touhuamisena ja hauskanpitona. :) ja erityisesti äidin henkireikinä. :)
 
Meillä vauvauinti opetus on 70€/kausi + kylpylämaksu 14€ per kerta. Me käydään siis vauvauinnissa kylpylässä kerran viikossa 1/2h kerta ja sinne saa toki jäädä vielä uinnin jälkeen pulikoimaan ja poreisiin.
 
Muokattu viimeksi:
Meillä 55 e/kk kerran viikossa, puolen tunnin ohjattu uinti. Eikä voi jäädä tunnin jälkeen tai ennenkään pulaamaan, kun seuraava porukka tulee samaan altaaseen.
 
Meillä vauva-uinti kustantaa 19e/kerta (2 aikuista, vauva + mahdolliset vanhemmat sisarukset, jotka voi toisen vanhemman valvonnassa pulikoida muissa altaissa vauva-uinnin ajan).
 
Takaisin
Top