Mä kans eilisiltana hätäilin kun koko päivänä ei ollut tuntunut mitään. Olin kyllä paljon menossa, mutta silti luulisi iltaa kohden lisääntyvän, kun rauhoituin sohvalle. Myös ruoan jälkeen yleensä aktivoituu. Jotain pientä tuntuikin lopulta ja yöllä lisää. Sydänäänet kuuntelin silti ennen nukkumaanmenoa, koska iski pieni paniikki. Tänään taas ei mitään ole tuntunut, joten jännitän tuleeko niitä potkuja illalla. Esikoisellakin liikkeet väheni loppua kohden, lopulta liikaakin, joten siksi pelästyn nyt näistä hiljaisista päivistä erityisen paljon. Pitää varmaan tosissaan alkaa sitä liikelaskentaa tekemään säännöllisesti.
Kuinka paljon sitä muuten enää uskaltaa rehkiä? Puutarhahommissa olen nyt useampana päivänä ollut ja siinä tulee paljon kumartelua. Mietin mahtaako se vaikuttaa miten vauvaan. Nyt 33+0 .